Ihmisen puolella

Ihmisen, ei rikoksen puolella

Sunnuntai-Hesarin paperiversiossa on hieno muistokirjoitus asianajaja Aarno Arvelasta. Arvela oli poikkeuksellinen ihminen.

HS 25.9.

Pahinkin ihminen ansaitsi aina avun

Peruste oli: siinä, saako ihminen oikeudessa apua vai ei, menee demokratian ja diktatuurin raja.

Aarno Arvela muistutti, että rangaistusten tiukentaminen on näpertelyä, jos lapsille ei opeteta, mikä on oikein ja väärin.

"Jos isä tai äiti kääntää hiekkalaatikolla selkänsä, kun vahvempi vie heikomman lapion, on siemen istutettu. Lapsia pitää muistuttaa, että jos sinua lyödään ja lyöt takaisin, olet yhtä syyllinen kuin se, joka löi ensin."

Arvelan ajatukset ovat oikeastaan hyvin perikristillisiä. Olemme itsekkyydessämme etääntyneet perinteisistä arvokäsityksistämme.

Uskokaa tai älkää, olen istuskellut hyvin paljon hiekkalaatikon ääressa.

Minulla on viisi lasta, jotka ovat putkahdelleet maailmaan aikavälillä 1983 - 2002. Äidit haluavat olla joskus rauhassa, silloin isät vievät lapsiaan hiekkalaatikoille.

Arvelan hiekkalaatikkoesimerkki on minulle hyvin tuttu. Kun vein ensimmäistä lastani lähipuiston hiekkalaatikolle, hämmennyin siitä, kuinka jotkut vanhemmat toimivat hiekkalaatikoilla.

Kun jonkun kersa heitti jonkun toisen kersan silmille hiekkaa tai löi hiekkalapiolla jonkun toisen kersaa päähän, hiekanheittäjän tai hiekkalapiolla lyövän isä tai ei äiti ei puuttunut asiaan. Ei sanonut sanaakaan, puhumattakaan, että olisi torunut omaa lastaan.

Työtoverini, joka asui muutaman vuoden ameriikan maassa hänen lastensa ollessa pieniä, kertoi, että siellä kehotettiin lasta lyömään takaisin. "You must hit back."

Nuorena isänä olin hyvin ymmälläni.

Hiekkalaatikkoepisodit vaikuttivat minuun niin, että pidin kolme ensimmäistä lastani kotona aina esikouluun asti. Pelkäsin, että lapseni saisivat  vääriä vaikutteita.

Kun viimeiset kaksi lastani tulivat tarhaikään, en ollut enää nuori  mies. Pidimme lapset kotona kolmivuotiaaseen saakka. Kumpikaan meistä, isä tai äiti, ei voinut jäädä kotiin hoitamaan lapsia. Piti hakea hyvä tarhapaikka. Saimme lapsemme pieneen ja turvalliseen tarhaan.

Olen kirjoittanut pariinkin kertaan isöäideistäni. Toinen kävi vain kiertokoulun. Toiselta molemmat vanhemmat kuolivat Vapaussodan pyörteissä isoäitini ollessa 13-vuotias. Hän hoiti ja elätti pikkusiskonsa ja -veljensä siitä lähtien, oli pakko jättää koulut kesken ja mennä töihin.

Mummoni eivät olleet lukeneita ihmisiä, töitä piti tehdä ja paljon. Heistä ei tullut katkeria valittajia, vaan hyviä ihmisiä. He tiesivät takuulla, mikä oli oikein ja väärin. He tiesivät, kuinka lapsia piti kasvattaa.

Mihin meiltä on kadonnut luonnollinen tapa kasvattaa lapsia?

Nykyvanhemmalla, oli hän sitten koulutettu tai ei, puuttuu kyky opettaa lapsilleen oikean ja väärän eron. Pikemminkin me vahvistamme vääriä ominaisuuksia kuten itsekkyyttä ja omahyväisyyttä.

Ei ole ihme, että Suomessa harmaa talous kukoistaa. Bussikuskeja pahoinpidellään. Paloittelusurmaajatkin ovat olleet joidenkin lapsia.

Arveloille riittää töitä yllinkyllin.