Vakoiletko sinä lastasi?

Yllä oleva kuva on hauska. Löysin sen hakusanalla "radar".

Olio kuvannee päätäitä. Oman luokkani solusta löytyi viime viikolla päätäitä, joten meillä on nyt täivaara. Täitä tulee säännöllisin väliajoin, kerran tai kaksi vuodessa. Laitoin Wilmaan viestin, että päähineet kannattaa jättää kotiin.

Samalla kuva on oiva vinkki kaikille alkuopettajille. Eikun päätäitä kaikki joukolla virkkaamaan!

Kauppalehti 5.9.

Perhetutka-palvelu kertoo lapsen sijainnin

Viiden euron kuukausimaksulla toimiva palvelu paikantaa kaikki matkapuhelimet operaattorista riippumatta. Tarkimman sijainnin palvelu ilmoittaa taajamissa ja kaupunkien keskustoissa, missä matkapuhelinverkkojen tukiasemia on tiheämmässä kuin maaseudulla.

- Käyttäjät ovat enimmäkseen pienten koululaisten äitejä, jotka tarkistavat töistä käsin, onko lapsi päässyt koulusta kotiin, kertoo Fambit Oy:n toimitusjohtaja Pertti Kasanen.

Uudella palvelulla on vasta kourallinen käyttäjiä, mutta Kasanen uskoo sen menestyvän.

- Ranskassa vastaavalla palvelulla on 150 000 käyttäjää. Suomessa voisi olla muutama kymmenen tuhatta ihmistä, jotka tarvitsevat Perhetutkaa.

Yksityisyyden suojasta huolestuneet ovat pohtineet keskustelupalstoilla, onko moraalisesti oikein seurata läheisensä liikkeitä.

- Yleensä keskustelut päättyvät siihen, että lastensa hyvinvoinnista vastuussa oleva huoltaja huomauttaa, ettei paikantaminen ole kyttäämistä vaan huolehtimista, Kasanen sanoo.

Minua oudostuttaa moiset palvelut. Pidän Perhetutkan käyttöä kyyläämisenä. Kun luin Kauppalehden jutun, aloin heti pohtia asian moraalista puolta kuten monet muut.

Onko oikein seurata läheisensä liikkeitä? Ymmärrän hyvin, jos muistihäiriöistä vanhusta seurataan matkapuhelinta paikantamalla.

Mutta entä terveet lapset? Minkälaisen kuvan antaa perheestä, jos lasta aletaan kytätä jo ekalla luokalla? Lapseen ei luoteta. Mitä vanhemmat tekevät sitten, kun lapsi on vaikeassa murrosiässä? Palkataan perään yksityisetsivä?

Loppujen lopuksi koulumatkat ovat melko yksinkertainen asia opettaa lapselle. Muutaman kerran isä tai äiti taluttaa lapsen kouluun ja takaisin ennen koulun alkua. Opetetaan lapselle koulumatkan vaaranpaikat. Näin on tehty iät ja ajat.

Monet vanhemmat eivät luota lapsensa kykyyn selvitä yksinkertaisistakaan asioista kuten koulumatkasta. Kyysätään lapset kouluun, vaikka matka on lyhyt. Toiminta on paitsi epäekologista myös vaarallista. Aiheutetaan vaaratilanteita koulun tuloteillä ja piha-alueen läheisyydessä.

Omat nuorimmaiset lapseni ovat kolmannella ja neljännellä luokalla. Joka kerta, kun on vanhempienillan yhteistilaisuus koulun juhlasalissa, koulun rehtori pyytelee kauniisti, etteivät vanhemmat toisi lapsiaan koulun pihaan autoilla. Tuloalue on ahdas ja vaarallinen.

Pyynnöistä huolimatta lapsia tuodaan kouluun autoilla, vaikka koulumatkat ovat lyhyitä. Voi olla, että jonain päivänä kosahtaa.

Pikkukoululaisia kyysätään ja vähän vanhemmille lapsille ostetaan mopoja ja mopoautoja. Ikään kuin lapset eivät osaisi liikkua omin jaloin. Käveleminen ja pyöräily kasvattavat kuntoa.

Lasten ylenmääräinen kyysääminen  ja kyttääminen tuo minulle mieleen amerikkalaisen elämäntavan. Ilmeisesti me katsomme liikaa jenkkisarjoja televisiosta ja samaistumme heidän elämäänsä vaaratilanteita myöten.

Joitain lapsia pitääkin oikeasti kytätä, mutta heidän vanhempansa viisveisaavat. Lapset pyörivät ostareilla ja assoilla yömyöhään.

Kyttääminen (lue: ylihuolehtiminen) kohdistuu vääriin lapsiin, heihin, jotka muutenkin osaavat ja pärjäävät. Pitää aina muistaa, että kyllä ne lapset ennekin osasivat kulkea koulumatkansa. Maaseudulla kuljettiin jalan tai hiihtäen pitkiäkin matkoja, kaupungeissa käytettiin bussia ja ratikkaa.

Miten ihmeessä nykylapset olisivat avuttomampia kuin ennen? Taitaa olla, että me itse teemme lapsistamme avuttomia.