Paha, paha maikka

http://www.areyouabadteacher.com/

Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen kirjoitti Hesariin pysäyttävän kolumnin. Kannattaa painaa linkkiä ja lukea kolumni kokonaan.

HS 27.9.

Opettaja tulilinjalla

Ette todennäköisesti tunne Ossi Kolehmaista, joka on pienen valkeakoskelaisen maalaiskoulun rehtori. Hän on johtanut idyllistä Rauhalan koulua pian 30 vuotta.

Ossi Kolehmainen ei ole huomiota herättävä hahmo. Hän on kahden lapsen isä, urheilumies ja kokemukseni mukaan melko musikaalinen ihminen, joka esiintyy mielellään kitaroineen. Hän on Suomen kiitetyn alakoulujärjestelmän tuntematon sotilas, suomalaisen miesopettajan perustyyppi.

Muutama viikko sitten Ossi Kolehmaisen elämä järkähti.

Hänestä tehtiin kantelu, jossa katsottiin että hän oli rauhoittanut liian voimakkaasti – ohjesäännön mukaisesti kiinni pitämällä – poikaa, joka riehui koulussa ja huitoi tuolilla. Osa vanhemmista arvosteli eri yhteydessä myös Kolehmaisen tapaa opettaa liikuntaa ja puhua lapsille.

Kolehmaista vaadittiin erotettavaksi, vaikka hänen mukaansa kiinnipitämistapaus oli selvitetty perheneuvolaa myöten.

Kantelussa paheksutaan, että toista oppilasta oli ohjattu liikuntatunnilla olkapäästä omaan joukkueeseensa. Tarkasti ottaen se on väärin, koskemattomuusnäkökulmasta. Käytännössä lähes jokainen opettaja tekee joskus niin silloin, kun lapsi ei kuuntele, keskity tai välitä.

Nimetön kantelu tuli julkisuuteen, ja pienen koulun puhelin alkoi soida. Rehtorin nimellä varustettua kommenttia pyysivät maakunnan valtalehti Aamulehti, paikallislehti Valkeakosken Sanomat, Iltalehti ja Yleisradio. Valkeakosken Sanomien nettikeskustelu kävi kuumana päiväkausia.

Opettaja on maalitauluna lähes puolustuskyvytön.

Julkisuusmyllyn alkaessa vyöryttää ei ole oikeastaan mitään millä vastata. Kaikkea, mitä koulussa tapahtuu, ei voi julkisuuteen päästää.

"Koskemattomuussääntö" on täysin skitsofreeninen.

Kukaan ei valita, jos opettaja taputtaa oppilasta olkapäälle ja kehuu häntä hyvästä suorituksesta. Harvoin opettajalle tulee haukkuja, kun pieni oppilas kaatuu asfaltille ja loukkaa polvensa ja opettaja lohduttaa häntä silittämällä päätä.

Jokainen alakoulun opettaja voisi joutua vastaavaan julkiseen pyöritykseen kuin Ossi Kolehmainen. Kaikkein pahimpia rikollisia ovat tietenkin erityisluokanopettajat.

Joskus 1980-luvulla olen joutunut kantamaan oppilaan ulos luokasta vaarallisen riehumisen takia. Sain isältä tappouhkauksen, minut uhattiin ampua. Oppilas siirrettiin naapuriluokkaan, jonka opettaja joutui hänkin kantamaan oppilaan luokasta ulos. Naapuriluokanopettajakin uhattiin ampua. Ampumisella uhkaaminen on sentään rehtiä touhua verrattuna siihen, mitä Ossi Kolehmainen on joutunut kokemaan.

Kun olin nuori opettaja, olin viikon kurssilla Heinolan täydennyskoulutuskeskuksessa. Kämppätoverikseni tuli hiljainen ujontuntuinen matikanmaikka jostain pohjoisesta. Hän oli oppitunnilla koskettanut tyttöä olkapäästä ja kehottanut oppilasta ryhdistäytymään opiskelussaan. Murrosikäinen tyttö kertoi kotona, että matematiikan opettaja oli kähminyt oppitunnilla häntä rinnoista.

Äiti valitti asiasta eteenpäin ja hetkessä tapaus levähti valtakunnan julkisuuteen. Itse luin isohkon uutisen tapahtuneesta Hesarista. Kun asiaa tutkittiin, syytös todettiin heti täysin perättömäksi. Koko luokka oli todistajana. Hesariin tuli pikkuruinen oikaisu, parin palstan pituinen vain, että uutinen oli uutisankka.

Matikanmaikka purkautui minulle. Vaikka uutinen oikaistiin, epäilyn varjo jäi. Opettaja joutui vaihtamaan paikkakuntaa. Sekään ei auttanut, sillä uutinen oli tavoittanut uudenkin paikkakunnan. "Ehkä sittenkin uutisessa oli jotain perää, ehkä tuo opettaja on nuorten tyttöjen kähmijä." Häneen jäi kähmijän stigma.

Kun matikanmaikka lopetti kertomuksensa, hän oli aivan murtunut. Olisi kiva tietää, mitä hänelle nyt kuuluu. Minä lähdin Heinolan Seurahuoneelle viettämään iltaa, matematiikan opettaja ei, hän jäi istumaan sänkynsä laidalle.

Erikoista on, että on valtaisa ero nais- ja miesopettajan kosketuksessa.

Naisopettajan kosketus on sallittua, miesopettajan ei, niin kieroutunut on maailma. Naisopettajan kosketusta pidetään luonnollisena, miesopettajan ei. Harva miesopettaja uskaltaa koskea oppilaaseen edes hyvää tarkoittaen. Jotkut miesopettajat välttävät kannustavia olantaputtelujakin.

Moni miesopettaja on päättänyt, ettei koske oppilasta ollenkaan. Päätös on helppo toteuttaa, kun opettaa isompia oppilaita, viiskuutosia tai yläkoululaisia. Mutta mitäs teet, kun oppilaat ovat pieniä? Heitä on taputettava silloin tällöin, kehuttava tai lohdutettava.

Jotkut lapset suorastaan tunkevat syliin. Minä en ota pieniäkään oppilaita syliin. Olen sen verran etäinen opettajatyyppi. Välituntivalvonnassa en ota oppilaita käsiin ollenkaan, sanon, että hoidan virkatehtävää.

Kerran hämmennyin pitäessäni shakkikerhoa. Kun aloitan syksyisin  kerhon, kerron uusille pikkuoppilaille aina sadun Kiinan keisarista ja kerjäläisestä, riisinjyvistä ja shakkilaudasta. Pikkuoppilas hyökkäsi syliin kesken kertomuksen. Poika istui koko kertomuksen ajan sylissäni. Kun kertomus loppui, hän lähti pelaamaan shakkia toverinsa kanssa.

Liikuntatunnin jako kahteen pikkuoppilailla tehdään olkapäästä ohjaten. Vaikka sanon, että pitää laittaa yksi tai kaksi sormea pystyyn ja siirtyä omaan ryhmään, oppilas ei välttämättä tiedä mihin suuntaan pitää mennä. Ohjaan oppilaat omaan ryhmään olkapäästä. Ei se sen kummempaa ole.

Liikuntatunneilla oppilasta joutuu koskettamaan väkisinkin. Kahtena viime lukuvuonna olen joutunut istumaan liikuntakäytävän penkillä kymmeniä kertoja, oppilaat nojaavat minuun, kun laitan luistimia heidän jalkoihinsa ja sidon nauhat. Raskasta hommaa. Voimistelutunneilla on pakko tehdä avustavia liikkeitä.

Sairas ihmisen mieli kehittää jokaisesta kosketuksesta sairaan tai väkivaltaisen.

Matti Apuasen kirjoituksen upein lause on: "Hän on Suomen kiitetyn alakoulujärjestelmän tuntematon sotilas, suomalaisen miesopettajan perustyyppi."

Antakaa arvo miesopettajillekin - on vain opettajia.