Lapsuuden leikki katkeaa lyhyeen
Suomalaiset lapset lopettavat leikkimisen kaksi vuotta aikaisemmin kuin muissa Skandinavian maissa, mikä aiheuttaa sosiaalisia ongelmia ja taipumusta väkivaltaisuuteen, väittää kirjailija Jukka Laajarinne. Myös pakkoharrastaminen ja suorittaminen pitäisi Laajarinteen mukaan muuttaa piristäväksi ja mukavaksi vapaa-ajan toiminnaksi.
Yhteiskunnassa, joka kannustaa lasta leikkimään ja etsimään sekä nuorta kritisoimaan, kehittyy aikuisia, jotka harrastavat, etsivät sekä kehittävät itseään koko elämänsä ajan. Leikkiminen kielletty – kontrolliyhteiskunnan lapset -kirjan kirjoittaja Jukka Laajarinne ei usko, että leikkimiseen kannustetaan tarpeeksi.
- Leikkimiseen kannustamisessa ollaan heikoilla. Lapset lopettavat Suomessa leikkimisen kaksi vuotta aiemmin kuin muissa Skandinavian maissa. Samaan aikaan lapset kokevat lapsuuden loppuvan.
Laajarinne tietää tutkimuksia, joiden mukaan niillä lapsilla, jotka lopettavat leikkimisen muita aikaisemmin, on muita enemmän sosiaalisia ongelmia ja taipumusta väkivaltaiseen käyttäytymiseen.
- Leikin lopettaminen aikaisin on siis todella huolestuttavaa, Laajarinne toteaa.
Nyt tunnen pistoja sydämessäni, touche, kuten varmaan monet muut vanhemmat.
Nuorimmaiset kaksi lastani ovat juuri tätä kirjoittaessani jokakeskiviikkoisella pianotunnillaan. Poikani valittelee silloin tällöin ennen tuntia, "miks mun pitää sinne mennä, mä haluun leikkiä mun kavereiden kaa".
Haastattelututkimuksista käy ilmi, että esimerkiksi soittamista harrastavat lapset kuvailevat harrastustaan puurtamiseksi tai raatamiseksi tai muilla sellaisilla termeillä, joita aikuiset käyttävät työelämästä. Lapsille koulu on jo pakkosuorittamista, joten vapaa-ajan pitää olla rentouttavaa ja kivaa.
Hyvin harva on mikään ihmelapsi, pikkumozart, joka oppii soittamaan lähes itsestään. Minäkin mietin usein, teenkö väärin, kun tungen poikani puolipakolla pianotunnille. Hänestä tuskin tulee muusikkoa. Toisaalta tiedän monia aikuisia, joista on väärin, kun he eivät päässeet pianotunneille tai heitä ei kannustettu mihinkään.
Minusta on oikein, että lapselle tarjotaan mahdollisuuksia. Myöhemmin osa karsiutuu ajan puutteen takia pois.
Vanhin tyttäreni oli 10-12 -vuotiaana himoharrastaja, kuvataidekoulua, pianotunteja, partiota ja korista. Ensin putosi partio, sitten piano, lopulta myös koris (yhteistreenejä oli 5 kertaa viikossa, yksilötreenit, pelit ja turnaukset päälle). Kuvataide jäi jäljelle, pianonsoitostakin perusteet ja vähän päälle. Nuorena aikuisena hänelle on harrastuksistaan ollut paljon hyötyä ja iloa. Hän ensin opiskeli muotoilijaksi. Nyt hän aloitti Ope Art opinnot Savonlinnassa, taide- ja luokanopettajan tutkinnot. Opettajana hänellä tulee olemaan valtavasti iloa lapsuuden harrastuksistaan.
Vanhempien on löydettävä kultainen tasapaino leikin ja harrastusten suhteen. Porrastus on hyvä keino. Aloitetaan harrastus yksi kerrallaan, vaikka parin vuoden välein. Aivan joka päivä ei tarvitse harrastaa.
Leikkimiselle on annettava aikaa, koska lapsi oppii leikkiessään.
Lasten viikkokalenteria ei pidä aivan täyteen harrastuksilla tukita, muuten harrastamisesta tulee pakkopullaa ja suorittamista. Lapsen aikakäsitys on erilainen kuin aikuisen. Lapsi tarvitsee tyhjää aikaa ja tilaa olla. Aikuisesta joskus voi näyttää, että lapsi ei tee mitään tai tekee jotain hyödytöntä.
Kaikki muistavat oman lapsuutensa yksinäiset tyhjät tilat. Kuinka tärkeitä ne olivatkaan.
Muistan hyvin, kuinka kolme-neljä -vuotiaana istuskelin synnyinkotini Vanhalan (joka sijaitsi Haminan Pampyölissä Lalunmäellä) riihen takana kallionkumpareella. Kaivelin sammalta ja löysin vanhoja taottuja nauloja ja keräilin niitä pinoihin. Muistan kuuman kesäpäivän hajut, sammalen hajun, riihen tervan hajun. Kävyillä jaksoin leikkiä pitkiä toveja, lampaita, lehmiä ja karsinoita. Muurahaispesän touhua vasta hauska olikin seurailla. Ei siinä aikuista tarvittu.
- Lapsilla on oma elämänsä eikä heistä tarvitse tehdä jonkin alan erikoisosaajia. Meidän ei tarvitse toteuttaa omia unelmiamme lastemme kautta. Jos annamme lapsille mahdollisuuksia erilaisiin harrastuksiin ja kokeiluihin, voi olla, että sieltä löytyy mukava elämäntapa jonkin harrastuksen myötä.
Viisasta puhetta Jukka Laajarinteeltä.
Satua ja fantasiaa ei saa unohtaa.
Lapsille pitää kertoa satuja ja tarinoita. Ne ovat lasten elämänruokaa ja kasvualustaa. Mielikuvitusta pitää ruokkia.
Kesällä omat lapseni ovat aina saaneet elää kuin ellunkanat, silloin ei harrasteta yhtään mitään. Leikitään vaan, joko mökillä tai kotona.
Nykykoululaisilla on yksi paikka päivässä, jolloin he elävät vapaata, valvomatonta elämää: koulun jälkeiset muutamat tunnit ennen kuin vanhemmat tulevat päsmäämään ja sotkemaan lasten frendileikit. Olen monta kertaa miettinyt, ovatko presidentinrouva Koiviston lanseeraamat koulujen iltapäiväkerhot 1.-2. luokkalaisille ylipäätään tarpeellisia. Nyt se viimeinenkin päivittäinen lasten "vapaa mehuhetki" on tuhottu.
Lapsetkin ovat ihmisiä. Antaa heidän joskus olla.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti