Hyviä ja motivoituneita opettajia

En halua mitenkään enää kaivaa verta nenästäni, mutta laitan tähän Opettaja-lehden päätoimittaja Hannu Laaksolan kirjoituksen, mikä sivuaa tätä ankaraa "miesopettajakysymystä". Muistakaa viides käsky.

Opettaja 12.1.

Koulu tarvitsee miehiä, eikä vain miehenmalliksi vaan myös monen käytännön syyn vuoksi. Kiintiöt eivät kuitenkaan ole oikea ratkaisu houkutella miehiä alalle.

Koulu tarvitsee hyviä ja motivoituneita, molempia sukupuolia olevia opettajia. Parhaiten tähän päästään parantamalla ammatin arvostusta, tekemällä palkasta kilpailukykyinen ja luomalla urakehitysmahdollisuuksia.

Kiintiöt johtaisivat pahimmillaan väärään suuntaan: alalle hakeutuisi niitä, joita opettaminen ja kasvattaminen ei kiinnosta eli eräänlaisia leipäpappeja, sekä niitä, joille opettajakoulutus olisi vain hätävara.

Opettaja-lehti on opetusalan järjestö- ja ammattilehti. Päätoimittaja Laaksola ei voi kirjoitella lehteen mitä sattuu, vaan pääkirjoitusten täytyy edustaa OAJ:n kantaa.

Kirjoituksen ydin löytyy lauseesta: "Koulu tarvitsee hyviä ja motivoituneita, molempia sukupuolia olevia opettajia."

Tähän ei voi muuta kuin yhtyä. Enkä hyvyydellä tarkoita pelkkää hyvää ammattitaitoa, vaan sitä alkuperäistä hyvyyttä, sellaista, mitä entisajan isoäideiltä löytyi.

Outoa minusta on "marssijärjestys", millä tähän hienoon tavoitteeseen Laaksolan mukaan päästäisiin: "parantamalla ammatin arvostusta, tekemällä palkasta kilpailukykyinen ja luomalla urakehitysmahdollisuuksia".

Jotta motivoineita opettajia saadaan alalle, palkkauksen kohottaminen on luonnollinen ykkönen.

Paljon puhutaan ja lätistäään ammatin arvostuksesta, mutta mitä se oikeasti tarkoittaa? Suomessakin arvostusta mitataan palkkapussin ominaispainolla. Ihminen nykymaailmassa ei elä pelkällä arvostuksella, ikävä kyllä. Niistä hyvistä ja motivoituneista työntekijöistä taistelevat muutkin kuin opetusala.

Ja mitä ihmettä Laaksola tarkoittaa urakehitysmahdollisuuksilla? Minä olen luokanopettaja ja sillä siisti. Tästä ei yletä enää minnekään, minulla ei ole yhtään alaista, pysyn pahnan pohjilla ikuisesti. Rehtori on jo hallintoihminen.

Opettaja on opettaja.

Jos Laaksola tarkoittaa urakehitysmahdollisuuksillaan sitä, että aletaan leipoa opettajienhuoneisiin keinotekoisesti eriarvoisia opettajia, hän on täysin hakotiellä. Jos sinä Laaksola nyt satut lukemaan blogikirjoitustani, niin vastaa ihmeessä, mitä tarkoitat tällä urakehitysmahdollisuudella? Jonkinlaisia yliopettajia vai mistä on kysymys?

Juuri mikään ammatti ei ole niin tasa-arvoinen kuin opettajan työ, ja se on hienoa.

Laaksola, pappien moittiminen leipäpapeiksi ei ole oikein korrektia, eikä vihjaaminen, että joidenkin ikäluokkien opettajat olisivat valinneet ammattinsa hätävarana. Minulla on ollut monia seminaari- ja opettajakorkeakoulujen kollegoita, joille opettajuus oli sydämenasia ja he osasivat työnsä mallikelpoisesti. Heiltä minäkin nuorempana ammensin tiettyä oppia samaan aikaan, kun piti tavallaan "unohtaa" tiettyjä opiskeluajan juuri opittuja asioita, joilla ei oikeastaan ollutkaan mitään virkaa. Yliopistokaan ei tee autuaaksi.

Opettajatkin ovat aikansa tuotteita.

Opettajan ammatti on aina ollut jostain syystä houkutteleva, on melkein aivan sama, millä järjestelmällä hakijoista karsitaan parhaat opettajankoulutukseen. Vetoa on riittämättömästä palkkauksesta huolimatta. Opettajana oleminen on melko suhdannevarmaa siinä mielessä, että lapsia riittää nyt ja tulevaisuudessa.

Niin, ja siihen alkuperäiseen aiheeseen, mitä tehdään silloin, kun arvostus ja palkka eivät nouse, eikä mitään urakehitystä ole ja miehiä ei opettajiksi tule?