Rikasta ja rutiköyhää liikuntaa

HS-STT 28.1.

Rikkaan ja suositun on helpointa nauttia koululiikunnasta

Koululiikunta suosii lapsia, joilla on rikkaat vanhemmat ja paljon ystäviä luokallaan, osoittaa tällä viikolla tarkastettava sosiaalipsykologian väitöstutkimus.

Väittelijä Päivi Bergin mukaan koululiikunnassa menestyvät usein parhaiten ne, jotka harrastavat vapaa-ajalla urheilua jossakin urheiluseurassa. Se on kuitenkin kallista.

Ystävien merkitys puolestaan korostuu silloin, kun ryhmä jakaantuu joukkueisiin. Jako toteutetaan nykyäänkin usein niin, että opettaja nimeää oppilaiden joukosta kapteenit, jotka valitsevat vuorotellen joukkueeseensa pelaajia. Viimeiseksi jääminen voi olla suuri häpeä.

Koulukiusaaminen näkyy kapteenijaoissa niin, etteivät kapteenit halua valita kiusattua joukkueeseensa.

Arkikokemukseni on samansuuntainen. Liikunta maksaa lajista riippumatta, köyhän lapsella ei varaa liittyä urheiluseuroihin. Kaikilla ei ole varaa edes omiin luistimiin tai suksiin. Onneksi koulullamme on kunnolliset suksi- ja luistinlainaamot liikuntatunteja varten.

Yhteiskuntamme on jakautunut kolmeen selkeään yhteiskuntaluokkaan, rikkaita ja köyhiä on tullut lisää, keskiluokka on kaventunut. Tämä näkyy kaikessa, köyhien lapsetkin alkavat syrjäytyä. Taitaa olla niin, että on aivan sama, onko kyse liikunnasta tai muista taito- tai taideaineista, niin rikkaiden lapset pärjäävät paremmin. Aivan samalla tavalla pianotunnit tai kuvataidekoulut ovat kalliita kuten liikuntaseuroissa urheileminenkin.

Liikunnassa pärjäävät lapset ovat aina olleet suositumpia kuin muut etenkin poikien keskuudessa. Siinä ei ole mitään uutta. Raha on tuonut suosiota aina.

Tuohon en usko, että jako joukkueisiin toteuttaisiin enää yllä mainitulla tavalla. Opetan liikuntaa enkä varmasti jätä ketään yksin häpeämään. Usein tehdään jengit sattumanvaraisesti tyyliin "jako kuuteen". Yleisin tapa saada tasaväkiset joukkueet on, että laitan vaikka neljä parasta valitsemaan käänteisesti kukin yhden pelaajan jengiinsä, ja loput minä laitan joukkueisiin "jaolla neljään". Aina välillä vaihtelen kapteeneita, että muutkin pääsevät vastaavaan jakohommaan, ne heikot liikkujatkin.

On lajeja, vaikka koris, jossa on oikeastaan pakko tehdä tasojengejä, jotta treenatut pelaajat eivät dominoisi liikaa. Peluutan neljää yhteen koriin peliä kerrallaan kolme vastaan kolme peleinä. Kaikki saavat kontaktin palloon ja nauttivat pelistä. Yhden korin peleissä on katukorissäännöt, joten oppilaat tuomitsevat itse pelinsä. Ohjaan vuorotellen kutakin peliä, eniten sitä "heikointa".

Koululiikunnan pitäisi olla kaikille hauskaa, nöyryyttäminen ei kulu asiaan ollenkaan. Jos joku oppilas pilkkaa toista tai ei osaa muuten käyttäytyä, pistän oppilaan istumaan loppuajaksi penkille. Seuraavalla liikuntatunnilla peli taas maittaa.

Palloilupeleissä korostetaan jatkuvasti syöttelyn merkitystä ja toisten pelaajien huomioon ottamista. Oman kunnon ja suorituskyvyn kohottaminen on koko ajan keskeistä, vasta kuudennen luokan keväällä oppilaat saavat ensimmäiset liikunnan numerot.

Alaluokkien liikunnanopetukseen kuuluu myös ohjaaminen eri liikuntalajien pariin. Koulussamme vierailee joka vuosi urheiluseuroja esittäytymässä. Nyt meillä on vuorossa voimistelu- ja käsisseurat, syksyllä oli korisseura ja viime keväänä pesisseura. Esim. käsisseura pitää viikon ajan oppitunteja luokille yhdessä luokanopettajan kanssa. Urheiluseurojen opetus on ollut aina leikinomaista, ollaan tehty lajiharjoitteita ja hauskoja ja kaikkia motivoivia viitepelejä.

Koululiikunta ei ole alkuunkaan samanlaista kuin minun lapsuudessani. On aivan varmaa, että koululiikunta tasaa oppilaiden eroja kuten peruskoulu yleensäkin. Kuinka suuret eri oppilaiden erot olisivatkaan, jos koululiikuntaa ei olisi?

Erot ovat yhteiskunnallisista syistä johtuen kasvamaan päin, osa lapsistakin putoaa kyydistä pois. Nyky-yhteiskunnallinen kehitys ei ole ollut millään tavalla tasaavaa.