Opettajaa ei saa lyödä

HS 5.12.2023

OAJ: Opettajiin kohdistuva väki­valta on lisääntynyt

Koulut|OAJ:n mukaan työrauha parantuisi ryhmäkokojen pienentämisellä.

Yksi keskeinen ratkaisu työrauhan parantamiseen on OAJ:n mukaan ryhmäkokojen pienentäminen varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle.

Havainnot opettajiin ja muihin opetusalan työntekijöihin kohdistuvasta väkivallasta ovat lisääntyneet kolmen viime vuoden aikana, tiedottaa Opetusalan ammattijärjestö (OAJ).

Päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten työsuojeluvaltuutetuille osoitetussa kyselyssä lähes 80 prosenttia kunta-alalla työskentelevistä ja kokonaisuudessaan yli 60 prosenttia vastaajista on tätä mieltä.

”Pienessä ryhmässä opiskelu edistää työrauhaa sekä auttaa kiinnittymään paremmin omaan ryhmään ja lisää yhteisöllisyyttä. Kun opettaja tietää ja tuntee jokaisen ryhmänsä oppijan, hänen on myös helpompi havaita muutoksia ja reagoida ongelmiin.”

* * *

Olen paasannut blogissani pienen luokkakoon merkityksestä iät ja ajat.

Opettajien ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Katariina Murto on oikeassa. On päivän selvää, että pienessä ryhmässä opiskelu edistää työrauhaa sekä auttaa kiinnittymään paremmin omaan ryhmään ja lisää yhteisöllisyyttä.

On erittäin hienoa, että sana yhteisöllisyys on otettu taas työpakkiin. On tärkeää, että jokainen lapsi kokee osallisuutta kouluyhteisössä. Luokka on miniyhteisö. Jokaisella lapsella on oltava turvallinen oma paikka omassa turvallisessa luokassa. 

On tärkeää, että jokainen lapsi tulee kohdatuksi. Pienessä luokassa opettajalla on enemmän aikaa per oppilas on sitten kyse opettamisesta tai oppilaan kohtaamisesta. Oppilaantuntemus lisääntyy. Työrauhaakin on helppo ylläpitää.

Luokkahenki on oleellista. Kun opiskelin luokanopettajaksi, luokkahengen merkitystä korostettiin. En tiedä, mikä tilanne opettajankoulutuksessa nyt on luokkahengen korostamisen suhteen.

Kouluyhteisön on oltava turvallinen myös opettajalle.

Pitkän opettajan urani aikana vain kerran oppilas löi minua. Ei tuntunut kivalta. Sijaistin vaikeaa erityisluokkaa, josta vakituinen opettaja oli irtisanoutunut edellisenä päivänä kesken kaiken luokan vaikeuden takia. 

Oppilas alkoi piipittää puhelinta kesken opetuskeskustelun. Pyysin puhelinta minulle, oppilas ei suostunut, vaan aikoi lähteä luokasta pois. Ohje oli sellainen, että oppilaita ei saanut päästää luokasta pois, ei edes välitunnille yhdessä muiden oppilaiden kanssa, koska muutama luokan oppilas oli erittäin väkivaltainen. Luokka piti viedä ulos happihyppelylle, kun pihalla ei ollut muita lapsia.

Laitoin käden ovenkahvaan ja pidin oven kiinni. Silloin yllättäen oppilas alkoi hakata minua kovaa vatsaan. Kyseessä oli 13-vuotias ronski poika, lyönnit olivat kovia, mutta kun olin valmiudessa, lyönnit eivät satuttaneet.

Mietin hetken, mitä teen. Sanoin pojalle, että mene istumaan oven takana olevalle sohvalle. Tule sisään, kun olet rauhoittunut. Oppilas istui sohvalla vartin, koputti oveen, ja pyysin hänet sisään luokkaan.

Kokeneena opettajana sain joissain kouluissa sijaistettavaksi usein ne luokat, joihin muita sijaisia ei voitu laittaa. Sekään ei aina tuntunut kivalta. Sijaistin eläkkeelle lähtöni jälkeen seitsemän vuotta, nyt ei ole aikaa. Viimeiset pari kolme vuotta sijaistin vain parissa rauhallisessa koulussa. 

Sain valita kouluni, mitä vakituiset opettajat eivät voi tehdä, ellei lukuvuoden päätteeksi vaihdeta koulua. Oletan, että koulun vaihtoja ainakin pääkaupunkiseudulla tapahtuu melko paljon. 

Kotikaupungissani Vantaalla segregaatiokoulujen opettajille maksetaan S2-palkanlisää. Lisän suuruutta en tiedä, mutta tuskin se iso on. En tiedä, onko lisä vaikuttanut opettajien pysyvyyteen ko. kouluissa.

Päiväkodeissa varhaiskasvatuksen opettajien kokonaispalkkaa korotettiin vuosi sitten 300:lla eurolla. Tavoitteena oli saada lisää päteviä varhaiskasvattajia kaupunkiin. Kuten odotinkin, naapurikaupungit nokittivat ja Vantaan korotuksen tenhovoima lieveni jonkin verran.

Palkanlisät tai -korotukset eivät paljoa lohduta opettajia, kun oppilaat käyvät päälle.

Murto on oikeassa siinäkin, että väkivaltatilanteisiin puuttuminen ja niiden ennaltaehkäisy eivät saa jäädä vain koulujen, päiväkotien ja oppilaitosten harteille.

Päävastuu lapsista on aina kodeilla. Kotikasvatus väkivallankin ennaltaehkäisyn suhteen on aivan oleellista. Kotikasvatus on kasvatuksen kivijalka, jonka päälle koulu ja opettajat voivat rakentaa. Mutta vaikeaa se on, jos kotikasvatus on mennyt pieleen ja oppilaan vanhemmat eivät halua tehdä yhteistyötä koulun kanssa.

Jos koti ja koulu epäonnistuvat, yhteiskunnan rooli väkivallan ehkäisemiseksi jää pieneksi ja tietenkin ikävän jälkijättöiseksi. Ei auta aina itkeä ruikuttaa yhteiskunnan perään, sillä yhteiskunta ei ole oikeastaan mitään muuta kuin me. Kyllä kodeissa on otettava päävastuu.

Pieni luokkakoko edistää myös oppimista, kun opettaja voi tukea oppilasta yksilöllisemmin. Pienet luokat kaiken järjen mukaan ehkäisevät myös erityisluokille siirtoja. 

Vantaalla olen esittänyt, että peruskoulussa luokkakokoa alennettaisiin maksimissaan 16:sta oppilaaseen. Silloin esim. jakotunteja ei tarvittaisi, tukiopetuksenkin määrä vähenisi. Samalla voitaisiin lopettaa oppilaiden juoksutukset opetustilasta toiseen lopettamalla kaiken maailman valinnaisaineet vavat ja tavat, jotka lisäävät häiriötilanteita, kun opetusryhmiä sotketaan toisiinsa. 

Muutenkin voitaisiin tehdä jonkinlainen ryhtiliike ja keskityttäisiin kahteen koulun perusasiaan, opettamiseen ja oppimiseen. 

Pienet luokat maksavat paljon. On selvää, että kerralla ei luokkakokojen pienentämistä tehdä. Mutta pienentäminen voidaan aivan hyvin aloittaa jostakin segregaatiokoulusta, jossa on eniten oppimisvaikeuksia. Pienennetään luokkia koulu kerrallaan aina sitä mukaa, kun kaupungin rahavarat antavat siihen mahdollisuuden.

Oppiminen edistää aina työrauhaa. Oppimattomuus edistää vain häiriökäyttäytymistä. Levottomuus ja törmäily edistää sitä. Syystä tai toisesta turhautunut tai epätasapainossa oleva oppilas voi pahimmillaan käydä jopa opettajaansa kiinni.

Vantaan koulujen hätkähdyttävät rikosluvut

HS 2.12.2024

Tiettyjen kaupunkien koulut ovat väkivaltaisimpia

Oppilaitoksissa rikollisuutta yleisesti esiintyy eniten pääkaupunkiseudulla, kaupungeissa ja kaupunkien läheisellä maaseudulla. Vähiten kirjauksia on raportoitu maakuntakeskuksissa sekä ydinmaaseudun ja harvaan asutun maaseudun kunnissa.

Tutkimuksen mukaan erot ovat merkittävät tilastollisesti.

Suomen suurimmista kaupungeista Vantaalla rikoksia tehdään kouluissa eniten. Vähiten puolestaan Joensuussa.

Kouluissa tapahtuva väkivalta on rikollista toimintaa, ei koulukiusaamista, paljastaa tuore tutkimus Vahingontekoja ja väkivaltaa.

Käytännössä se tarkoittaa, että asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä eli kiusaajien toimintaan viitataan rikosnimikkeillä kuten pahoinpitely, laiton uhkaus, vahingonteko, vainoaminen tai seksuaalinen ahdistelu.

”Viimeisen kymmenen vuoden aikana on tapahtunut asenne- ja koulutusmuutos ja on tietoisesti tehty töitä sen eteen”, oikeustieteen tohtori, dosentti ja tutkimuksen yksi tekijöistä Henri Rikander sanoo.

* * *

Koulukiusaamista ja -väkivaltaa on ollut aina, rikoksiakin kouluissa on tehty aina. Hyvä, että väkivalta kouluissakin luokitellaan väkivallaksi, ei koulukiusaamiseksi tai poikien väliseksi nahisteluksi. 

Kotikaupunkini Vantaan kouluissa tapahtuneiden rikosten määrä hätkähdyttää. Vantaa on määrillä mitattuna Suomen ykkönen. Mitä on tapahtunut?

Muiden kaupunkien käytäntöjä en tiedä, mutta yksi syy Vantaan kärkipaikkaan voi olla, että Vantaalla niitä rikosilmoituksia koulun toimesta oikeasti tehdään. Enää ei väkivaltaa tai muita rikoksia kuitata pelkällä jälki-istunnolla. Rikosilmoitus voi pysäyttää lapsen tai nuoren miettimään, mitä tuli tehtyä. Kotiin rikosilmoitus on selvä signaali, että kotonakin on mietittävä, mitä tehdään.

Opettajia on kehotettu myös merkkaamaan ja yksilöimään kaikki häiriköinnit, kiusaamiset ja tappelut Wilmaan. Tietyissä levottomissa luokissa homma on opettajille melkoinen, koska kirjanpitoon voi mennä hirmuisesti aikaa. Usein on vielä soitettava kotiin ja pyydettävä vanhemmat kouluun keskustelemaan.

Opettajan päätehtävä on opettaminen. Kun aika menee järjestyksenpitoon ja kaiken maailman asioiden setvittelyyn, opettaja voi turhautua tai väsähtää. Oppimistulokset ovat muutenkin laskusuunnassa.

En ole nähnyt Vantaan koulukohtaisia rikostilastoja. Varmaa on, että rikokset eivät jakaudu tasaisesti eri koulujen kesken. Viime vuosina opetin paljon isossa yhtenäiskoulussa. En nähnyt koko aikana yhtään tappelua. Luokissa ei häiriköity.

Vantaalla on satsattu peruskouluun paljon. Oppimisongelmiin on pureuduttu mm. seuraavasti:

- vuosiviikkotuntilisäyksillä (alkuopetuksen äidinkieli 1 vvt ja matematiikka 1 vvt)

- lisäämällä erityisopettajia luokille 1–2 ja 7–9 

- kota-rahoituksella (valtion ja kaupungin oma rahoitus) 

- laajalla koulutustarjonnalla ja keskitetyllä tuella (mm. tutorit, hankkeiden resurssiopettajat)

- kolmiportaisen tuen mallin jalkauttamisella

Varsinkin kota-rahoitus eli erityisavustus koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin on ollut merkittävä. Esim. Vantaan esi- ja perusopetus sai lukuvuodeksi 2022–23 tasa-arvorahaa 6 281. 041 euroa. Raha vastasi perusopetuksessa noin 127 opettajan ja 179 avustajan palkkaa.

Kota-rahoitus on tullut tarpeeseen, sillä Vantaa on Suomen vieraskielisin kaupunki. Vantaalaisista vieraskielisiä on n. 30 %. Joissakin vantaalaisissa kouluissa vieraskielisten lasten osuus on 70-80 %.

Nyt kehitetään myös turvallisuuden kehittämistä: ehkäistään kiusaamista, väkivaltaa ja häirintää yhdessä hyvinvointialueen, poliisin ja kaupungin muiden toimijoiden kanssa.  

Kaikkiin 7.–9.-luokkien opetusta antaviin kouluihin (19) palkataan kouluvalmentajat. 

Kun aloitin opettajat työt v. 1980, keskityttiin paljon yhteisöllisyyteen. Jossain vaiheessa heiluri hyppäsi miltei yltiöyksilöllisyyteen. 

Yhteisöllisyys tarkoittaa, että oppilas kokee osallisuutta kouluyhteisössä. On tärkeää, että jokainen oppilas tulee kohdatuksi. Ruokaillessa tai vaikkapa käsityötunneilla opettaja voi istua oppilaan vieressä ja kuunnella.

Koulujen luokkakokoa pitäisi pienentää. Silloin opettajilla olisi enemmän aikaan opettaa per oppilas. Kun oppilaita ei ole liikaa, oppilaantuntemus lisääntyy. 

Vantaalla keskimääräinen luokkakoko on 20,5, joka tuntuu pieneltä verrattuna entisaikojen 42 oppilaiden luokkiin. Nyt luokissa on paljon erityisen tuen oppilaita ja paljon vieraskielisiä lapsia, jotka vaativat paljon henkilökohtaista tukea.

Luokkakoon pienentäminen kerralla on mahdotonta, koska hintalappu on liian korkea. Olisi hyvä aloittaa luokkakoon pienentäminen vaikka niistä segregaatiokouluista, joissa oppimisongelmat ovat suurimpia. Edettäisiin vaikka koulu kerrallaan.

Päivän selvää on, että kouluissa suoritettu väkivalta on laaja yhteiskunnallinen ongelma, jota koulu ei yksin pysty ratkomaan. 

Sijaisopettaja Niemisen suorat sanat

Kuva ChatGPT

Helsingin Uutiset 1.9.2014 

Sijaisopettaja Matias, 25, järkyttyi Helsingin lähiökouluissa: "Kuin aikapommeja" – vaatii opettajilta enemmän kuria

Opettajaksi opiskeleva Matias Nieminen, 25, on järkyttynyt. Kun hän on tehnyt sijaisuuksia Helsingin kouluissa, joidenkin lähiöiden ongelmat ovat iskeneet häntä päin kasvoja – lähes kirjaimellisesti, sillä hän kertoo eräässäkin koillishelsinkiläisessä koulussa joutuneensa puuttumaan kesken oppitunnin puhjenneeseen tappeluun. Oppilaat riehuivat eivätkä halunneet tehdä tehtäviä.

Erityisesti Niemistä järkytti tapa, jolla vakio-opettajat suhtautuivat tilanteeseen.

– Opettaja sanoi, että näytä oppilaille vain Netflixiä, sillä niin hänkin aina tekee, saatesanoilla "ei täällä tarvitse opettaa mitään".

Pelolla ajattelen, missä nämä oppilaat ovat 5–10 vuoden kuluttua. Nämä luokat ovat kuin aikapommeja. Meillä ei ole varaa siihen, että tällainen ryhmä nuoria päästetään luisumaan ulos yhteiskunnasta.

Hänen mielestään ongelmien taustalla on epäonnistunut integraatio ja jengiytyminen.

Tässä ei auta lainkaan, että jotkut opettajat ”työntävät päänsä kukkapuskaan”, Nieminen sanoo.

Helsingissä on vakavaa eriytymistä koulujen välillä. Tietyissä lähiöissä ongelmia on järjestään.

* * *

Pääsin eläkkeelle 60-vuotiaana kahdeksan vuotta sitten. En hennonut jättää opettamista, vaan jatkoin sijaismaikkana vielä seitsemän vuotta. Sijaistin Lounais-Vantaalla sekä ala- että yläkouluissa kaikilla luokka-asteilla. Opetin keskimäärin 4-5 päivää viikossa. Nyt en kerkiä.

Erityisen kivaa oli nähdä, miten iso yhtenäiskoulu toimii. Opetin siellä kaikilla luokka-asteilla lähes kaikkia aineita. Hauskaa oli tutustua erityis- ja valmistaviin luokkiin. Kaikkein hauskinta oli opettaa 1-2. luokkia.

Tietenkään en muista kaikkien oppilaiden nimiä, vaikka kasvoja on kyllä jäänyt mieleen. Oppilaat moikkaavat kyllä reippaasti, kun he näkevät minut vaikka fillarilla ajellessani tai ostarilla. 

Vähän aikaa sitten uimahallissa käydessäni oli pieniä oppilaita jonossa odottamassa uimaopetukseen pääsyä. Tunnistin ryhmän. Yksi poika kysyi minulta, että missä sä Kai-Ari oot ollut, kun et oo pitkään aikaan opettanu meitä. Sä kerrot aina niin kivoja tarinoita? Ei siinä muu auttanut kuin todeta, että eläkkeellä ollaan. Nykylapsilla on valtaisa tarinajano.

Sijaisopettaja Nieminen totesi, että Helsingissä on vakavaa eriytymistä koulujen välillä. Tietyissä lähiöissä ongelmia on järjestään. Näin se on koko pääkaupunkiseudulla. 

Nieminen on rohkea nuori mies, kun hän kertoo asiat niin kuin ne ovat. Joskus tuntuu siltä, että opettajat joko eivät kehtaa tai uskalla kertoa asioista niin kuin ne ovat. Opettajat ovat joko nössöjä tai sitten heidät on peloteltu. Väsynyt opettaja ei jaksa.

Opettaja sanoi, että näytä oppilaille vain Netflixiä, sillä niin hänkin aina tekee, saatesanoilla "ei täällä tarvitse opettaa mitään".

On surullista, kun opettaja sanoo noin. Todennäköisesti luokka on vienyt opettajan voimat ja hän on joutunut antamaan periksi.

Itse sijaistin ns. hyvissä kouluissa. Ei tarvinnut juurikaan tapella kännyköiden kanssa. Järjestyshäiriöitä ei paljoa ollut.

Pari kertaa jouduin kyllä pahaan paikkaan, kun vakiopettaja oli edellisenä päivänä jättänyt työt kuin seinään kesken lukuvuoden. Ottanut loparit siis. Luokat olivat sellaisia, että niissä olisi väsähtänyt kuka tahansa. Tietenkin minut kokeneena opettajana laitettiin niihin luokkiin.

Nieminen kertoi joutuneensa puuttumaan kesken oppitunnin puhjenneeseen tappeluun. Minä jouduin puuttumaan tappeluun seitsemässä vuodessa muistaakseni pari-kolme kertaa ja silloinkin välitunneilla. 

Minulle annettiin joka kerta kunnon sijaistamisohjeet, ellei opettajalle tullut ns. äkkilähtö joihinkin muihin toimiin. Joskus ohjeet olivat liiankin tarkat, minulle olisi riittänyt, että annetaan aihe tai merkataan vaikka kirjan sivut. Kertakaan ei sanottu, että näytä niille vaikka Netflixiä.

Lundellin ratkaisu pääkaupunkiseudun segregaatioalueiden kouluille:

Pääkaupunkiseudulla segregaatio-ohjelmat ovat hyvin kevyitä ja tehottomia. Parasta segregaation ehkäisyä on suora ja vahva panostaminen segregaatioalueiden kouluihin. On selvää, että sellainen maksaa paljon, mutta Euroopasta löytyy malleja, kun on epäonnistuttu kotoutumisessa. Se vasta maksaakin.

Tehokkainta on, kun segregaatiokoulujen luokkakoko olisi maksimissaan 16 oppilasta. Silloin opettajalla olisi aikaa opettaa lasta yksilönäkin. Hyvin tärkeää on ryhmäyttäminen ja yhteisöllisyys. Ollaan yhdessä ja yritetään keskustella. Ollaan ihmisiksi.

Valmistavalla luokalla on oltava kaksi vuotta. Joka luokka-asteella on oltava yksi erityisluokka.

Turha rönsyily ja hörhöily on jätettävä pois. On keskityttävä perusasioihin. 

Lukemisen opettaminen on avainasemassa. Ei voi opiskella, jos ei ymmärrä lukemaansa. Oppikirjat kunnolla käyttöön. Oppilaille on luettava ääneen tarinoita ja heille on tarjottava luettavaksi kaunokirjallisuutta.

On edettävä systemaattisesti. Oppilaiden on tiedettävä, missä mennään.

Kaiken maailman hyppyyttäminen kuten tavat, vavat tai muut vastaavat tunnit pannaan, koska tuntien alut venyvät ja venyvät. Samalla estetään konfliktit ja muut turhat kuviot ja väännöt naapuriluokkien oppilaiden kanssa.

Oppilaita on opetettava. Opettajan on oltava opettaja. On vaadittava.

Oppimisympäristön on oltava selkeä. Pulpetit käyttöön, ettei oppilaiden tarvitse hake tavaroita ties mistä.

Taide- ja taitoaineisiin on panostettava. Opintoretkiä kerran kuussa.

Kaikkien sääntöjen on oltava ymmärrettäviä ja niitä on myös noudatettava. Kiusaamiseen on puututtava lujasti. 

Vanhempien kanssa pitää tehdä yhteistyötä. Jos muu ei auta, heitä on kutsuttava kouluun vaikka koulupäivän jälkeen ja on kerrottava asiat niin kuin ne ovat.

Jos oppilas ei millään pysy järjestyksessä ja torpedoi opetusta, niin silloin on soitettava vanhemmille ja pyydettävä, että he hakevat oppilaan kotiin riehumasta. Työrauha on taattava.

Periksi ei saa antaa.

Kiitos Matias Nieminen, kun puhuit asioista suoraan.

Niin, ja se vanhan kurin synonyymi on järjestys. Ei sen kummempaa.