torstai 7. heinäkuuta 2016

Enkeliporsaan äiti

Enkeliporsaan äiti

Piipahdin perheeni kanssa tänään Kiasmassa. Vuosikortti opettajille maksaa 18 euroa, sillä pääsee rajattomasti Ateneumiin, Kiasmaan ja Sinebrykoffin museoon. Kortin saa myös eläkeläisopettaja.

Kuvan teos on korealaisen Choi Jeong Wanin ilmalla täytetty siivekäs porsas, joka täyttyy ilmalla eestaas. Koreassa porsas merkitsee vaurautta. Porsas on yli parimetrinen.

Blogini tunnari, Enkeliporsas, kuvaa pikemminkin autuutta ja köyhyyttä. Enkeliporsaalla on selkeä uskonnollinen sivuvivahde. Valitsin Enkeliporsaan blogini tunnukseksi sen silmien tähden, ne muistuttavat jonkin verran omia lurppasilmiäni.


Kieli pitkällä odotan uutta mielettömän komeaa Amos Anderssonin museokompleksia, jota paraikaa rakennetaan Lasipalatsiin ja sen viereisen aukion alle. Kohta Helsingin keskustassa on melkoinen taidemuseotripla, Amos Andersson, Ateneum ja Kiasma. Kaksi niistä on nykytaiteen museoita.

Mielestäni oman aikani arkkitehtuuri muutamaa poikkeusta lukuunottamatta on surkeaa. Uusi Töölönlahtikin rakennuksineen mokattiin lähes totaalisesti. Helsingissä loistavia poikkeuksia ovat juuri Kiasma sekä Kaisaniemenkadulla oleva fantastinen Kaisa-talo, joka on Helsingin yliopiston kirjasto. Kannattaa googlata Kaisa-taloa kuvahaulla, ja tietenkin käydä paikan päällä.

Odotan uudelta Amokselta paljon.


Kävimme myös uudessa Helsingin kaupungin museossa, Aleksanterinkatu 16. Museo sijaitsee Sederholmin talossa, joka on kantakaupungin vanhin talo.

Museo on loistava opintoretkikohde. Hienointa museossa oli valtaista Helsingin pienoismalli, joka kuvaa 1870-luvun Helsinkiä. Monelle meistä museo on täynnä nostalgiaa. 

Pienille oppilaille museossa on hieno Lasten kaupunki.


Ensi vuonna aion ostaa Museokortin, kun eläkeläinen kerran olen. Kortti kelpaa yli kahteensataan museoon. Aikaa museoihin varmaan on, vaikka aion tehdä sijaisuuksia, jos vain minut kouluihin huolitaan.

Kun sijaistaa, pysyy edes jollakin tavalla kärryillä koulumaailman menosta, eikä dementoidu.

4 kommenttia:

  1. Jospa jättäisit sijaisuudet nuorille opettajille ja opettajaksi opiskeleville. Ei ole oikein järkevää tehdä eläkkeellä töitä. Se on vähän niinku eläkkeen idea tiätsä että saa toimeentulon muilta kansalaisilta eikä tarvitse tehdä töitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ano...

      Kyse on lyhyistä, yhden tai kahden päivien pesteistä, joihin on vaikea saada työntekijöitä. Usein sijaisen kotiin soitetaan samana päivänä klo 7.00.

      Lyhytaikaisen sijaisen pitää kyetä työhön samantien, silloin mielellään käytetään juuri eläkeläisiä, jos heitä on vain saatavilla.

      Pätevä opettaja osaa hommansa, ja pitää luokan järjestyksessä.

      Toinen vaihtoehto olisi ollut, että olisin jatkanut vaki-virassa putkeen johonkin 63-veehen.

      Nuorille opettajille parhaita paikkoja ovat pitkät sijaisuudet viikosta eteenpäin aina koko vuoden sijaisuuksiin. Silloin opettaja näkee parhaiten mitä opettajan työ todellisuudessa on.

      Työeläke on kyllä itse ansaittua rahaa, ei mitään armorahaa muilta kansalaisilta.

      Poista
    2. Anonyymi vois kyllä ottaa selvää miten työeläkkeet ansaitaan.

      Poista
  2. Joo, rehtorina palkkaan lyhytaikaisiin sijaisuuksiin mielelläni eläkeläisopettajia. Asia on noin kuin Kai-Ari toteaa: usein seitsemältä soitto, ja kahdeksalta pitää olla tikkana luokan edessä opettamassa. Ei siinä juuri keritä perehdyttää. Eläkeläisopettaja osaa hommansa, eivätkä he haluakaan niitä pitkiä sijaisuuksia, isossa koulussa sijaisuuksia riittää kaikille. Pikemminkin pulaa niistä on.

    VastaaPoista