Gabriel Heller Sahlgren: Älkää valitko sitä tietä!

Gabriel Heller Sahlgren

24.4. HS

Ruotsalaistutkija varoittaa: Suomi toistaa uudessa opetus­suunnitelmassa Ruotsin virheet – ”Pelkään, että sitä tullaan katumaan, koska me kadumme nyt”

Ruotsi antoi 1990-luvulla oppilaille paljon vastuuta omasta oppimisesta, mutta nyt kokeilu alkaa olla ohi. HS tutustui Ruotsin nykyisiin opetusmetodeihin yläkoulussa Södertäljessä.

”Älkää valitko sitä tietä!” tutkija Gabriel Heller Sahlgren huudahtaa haastattelun päätteeksi kokoustilassa Tukholman Östermalmilla. Se on hänen viimeinen varoituksensa Suomelle.

Sahlgrenin mielestä Suomen koululuokissa ajetaan nyt sisään opetussuunnitelmaa, jossa toistetaan Ruotsissa tehtyjä virheitä.

”Pelkään, että Suomessa mennään nyt samaa tietä. Ja että sitä tullaan katumaan. Koska me kadumme nyt.”

Opetushallitus antoi Suomelle uudet opetussuunnitelman perusteet vuonna 2014. Niihin perustuva opetus on alkanut alakouluissa ja seiskaluokilla.

Heller Sahlgren näkee uudistuksessa kaksi suurta linjaa, jotka muistuttavat Ruotsissa 1990-luvulla tehtyjä päätöksiä. Suunta on hänen mielestään huono.

Ensimmäinen on oppilaan vastuun lisääminen. ”Aiemmin sanottiin selvästi, että opettaja päättää opetusmenetelmät.” Nyt oppilaalle annetaan enemmän sananvaltaa, hän tulkitsee. ”Koko ajan fokus on ollut siinä, että pitää päästä pois perinteisistä opetustavoista.”

Heller Sahlgrenin mukaan aivotutkimus ja kouluvertailut osoittavat, että perinteiset keinot toimivat yhä. ”Asioiden siirtyminen pitkäkestoiseen muistiin vaatii toistoja.”

Toinen suuri linja on hänen mielestään faktatiedon painoarvon hämärtäminen. Suomen uusi opetussuunnitelma korostaa ”seitsemää laaja-alaista osaamista” ja ”monialaisia oppimiskokonaisuuksia”.

”Ajatellaan, että faktojen osaaminen ei itsessään ole enää niin tärkeää. Painotetaan valmiuksia, yleisempiä taitoja.”

Luovuuskin tarvitsee tuekseen oppiaineiden perustietoja. ”En tarkoita, että nyt Suomessa menisi heti kaikki metsään. On kuitenkin riski, että pannaan painoarvoa väärille asioille ja köyhdytetään aineosaamista.”

* * *

Rajua OPS-kritiikkiä Ruotsista (Properuskoulu 23.8.2016)

Kaikki kiiltävä ei välttämättä ole kultaa (Properuskoulu 15.10.2015)

A-talk: Peruskoulu kuntoon - tiiliä, tiiliä! (Properuskoulu 6.12.2013)

Enkeliporsaan 16 visionomaista koulutuspolittiista teesiä selityksineen (Properuskoulu 14.12.2010)

* * *

Viisas oppii muiden virheistä.

Laitoin kirjoitukseni alkuun muutaman linkin kirjoituksiini, joissa sivutaan vahvasti suomalaisen peruskoulun rapauttamista.

Kirjoitin 28.10.2009: 

Kaikesta Pisa-menestyksestä huolimatta on ihmisiä, joille julkisin verovaroin kustannettu peruskoulu on kirosana. Halutaan murtaa vahva peruskoulu ja haetaan eriarvoista koulujärjestelmää väellä ja voimalla. 

Olen jo aikaisemmassa blogikirjoituksessani maininnut taannoisesta koulutusristeilystä, jossa olin mukana. Risteilyllä oli luennoitsijana Elinkeinoelämän keskusliiton edeltäjän TT:n nokkamiehiin kuulunut Seppo Riski, joka totesi aivan suoraan, että heidän kannaltaan peruskoulu on rasite.

Voidaan sanoa, että jo edesmenneen Seppo Riskin lause heidän kannaltaan peruskoulu on rasite, oli varmaankin alkusysäys siihen, että aloin kirjoittaa blogiani. 

Peruskoulun rapauttaminen alkoi näkyä heti 90-luvun laman jälkeen. Alettiin vähitellen järsiä sieltä täältä. Hellimäni sanapari koulutuksellinen tasa-arvo alkoi mureta. Peruskoulu ei rapaudu itsestään kuten kallio voi luonnossa rapautua. 

Koulutuksen rahoitusta 2000-luvulla on vähennetty johdonmukaisesti hallituskoalitioista huolimatta. Tietyt kunnat ovat vauhdittaneet säästöjä omilla toimillaan. Siis osin kyse on ollut reaalipolitiikasta.

Pelkään aidosti oppimistulosten radikaalia romahtamista. Silloin alkaa kova testaaminen ja ininä yksityiskoulujen perään. Pääkaupunkiseudulla jo nyt moni nuori keskiluokkainen perhe miettii asuinpaikkaansa päiväkodin tai koulun sijainnin suhteen.

Mutta myös me rapautamme, opettajat ja rehtorit sekä kasvatustieteilijät ja koulutussuunnittelijat.

Gabriel Heller Sahlgren ei suinkaan ole ensimmäinen ruotsalainen, joka varoittaa Suomea tekemästä samoja virheitä kuin Ruotsissa tehtiin. Professori Inger Enkvist muistutti, että  Suomen hyvät Pisa-tulokset ovat opettajien ansiota, eivät opetussuunnitelmateoreetikkojen ansiota. (ks. ensimmäinen lisäämäni linkki)

Olen samaa mieltä. 

Opetussuunnitelmatyö Suomessa urani aikana on ollut hyvin poukkoilevaa. Oikeastaan vain peruskoulun ensimmäisessä opetussuunnitelmassa (POPS I 1970 eli se valkoinen pops) oli selkeä punainen lanka.

Heller Sahlgren nosti esiin kaksi suurta linjaa, jotka muistuttavat Ruotsissa tehtyjä päätöksiä.

1. Oppilaan vastuun lisääminen

2. Faktatiedon painoarvon vähentäminen

Mitä pienemmästä oppilaasta on kyse, sitä vaarallisempaa on oppilaan vastuun lisääminen. Ikään kuin 7-10 -vuotias lapsi olisi kypsä tekemään omia valintoja oppimisensa suhteen. Nyt pikkulapsia pädeineen pannaan opiskelemaan pitkin koulun käytäviä viihtyvyyteen ja uuteen oppimisympäristöön vedoten.

Huvittavinta on ollut koulujen hullun lailla uudelleen kalustaminen. Nyt istutaan yksin, kaksin tai kolmistaan Martelan valkoisissa salmiakin muotoisissa pöydissä, tavarat haetaan seinän vierillä olevista lokerikoista. Ikään kuin oppiminen olisi kiinni siitä, millaisessa pulpetissa oppilas istuu.

Käytävät ovat pullollaan erilaisia värikkäitä sohvia. Rahaa on palanut. Kalusteyhtiö Martela on ollut viime vuosien kovin pörssinousija.

Opettamisesta on tehty kirosana. Opettaja on nyt oppimisen ohjaaja.

Opettamisen vähyys näkyy hyvin matematiikassa. Monessa luokassa oppilaat laskevat oppikirjaa omaan tahtiin miten sattuu. Opettaja kiertelee luokassa ja hänestä on tullut 20 oppilaan tukiopettaja. Yhteisiä opetustuokioita on vaikea järjestää, koska oppilaat opiskelevat eri kohdissa.

Kun kertotaulua ei ole kunnolla opetettu jakokulmasta puhumattakaan, oppilaan eteneminen tuskaista. Minulle on sanottu monta kertaa kirkkain silmin, että ei kertotaulua pidä osata ulkoa, vaan kertolasku pitää ymmärtää.

Silloin olen ollut äimän käkenä. Totta kai kertolasku pitää ymmärtää, mutta jos kertotaulua ei osata, matematiikan tehtävissä, jossa tarvitaan kertotaulua, ei vain tule yhtään mitään.

Kaveriani pyydettiin antamaan viidesluokkalaiselle oppilaalle yksityisopetusta matematiikasta, kun oppilas sai kokeista pelkkiä nelosia. Lapsi ei osannut ollenkaan kertotaulua. Se opeteltiin kunnolla, ja kokeista alkoi tulla ysejä. Kertotaulun osaamattomuus oli oppimisen lukko. 

Heller Sahlgren toteaa, että asioiden siirtyminen pitkäkestoiseen muistiin vaatii toistoja.

Eihän? Kuinka vallankumouksellista.

Osaamattomuus on nähtävissä myös toisessa välineaineessa, äidinkielessä. Ei käsin kirjoittaminen ole tärkeää. Oikeinkirjoituksen ja kieliopin hinkkaaminen on vanhanaikaista. 

Osa opettajista ei lue enää ääneen oppilaille, eivätkä kaikki enää luetuta romaaneja oppilaille. 

Heller Sahlgrenin penäämä aineosaaminen on hämärtynyt. Opiskelu esim. historiassa ja maantiedossa on melkoista sorkkimista sinne ja tänne, enää ei välttämättä edetä systemaattisesti. Historian ydinkohdat jäävät hämärän peittoon, eikä karttaa osata kunnolla. Todetaan vain, että nyt opiskellaan kokonaisuuksia, ei nippelitietoa. 

Jotkut ovat heittäneet reaalioppiaineiden oppikirjat paperinkeräykseen. Oppilas hakee itse tietonsa pädiä tai läppäriä käyttäen.

Kannattaa vakavasti kuunnella Ruotsista saapuneita viestejä. Ottaa opiksi. 

Jotain pitäisi tehdä ennen kuin lirit on housuissa. Opetushallituksen johtokunnan kokouksessa kysyin pääjohtaja Olli-Pekka Heinoselta, onko OPH:ssa tiedostettu, että oppimisen taso on laskusuunnassa.

Koulussa kiehuu ja kuplii

Jotain on tapahtumassa. 

Vantaan Hämeenkylän koulun Sanomalan väistötilan oppimisympäristöstä on kohkattu oikein kunnolla.

Juuri, kun ollaan toettu helsinkiläisen kuvataideopettaja Elina Tuomen vahvasta

blogikirjoituksesta, Hesarissa rävähti: peräti neljä kouluaiheista mielipidekirjoitusta samana päivänä. 

Hyvä, kun joskus annetaan palaa. Etteivät aina opettajat ole akateemisesti koulutettuja nössöjä. On hyvä, että taitetaan peistä puolesta ja vastaan. 

Jaan tämän päivän Hesarin mielipiteet poikkeuksellisesti kaikille luettavaksi. Painavimmin on sosiaalisessa mediassa on jaettu emeritusprofessori Kari Uusikylän mielipidekirjoitusta.

Kari Uusikylä faniryhmä

* * *

19.4. HS Mielipide

Meluisat opiskelutilat aiheuttavat oppilaille turvattomuutta ja stressiä

Nyt ovat muodissa luokattomat koulut ilman sisäseiniä, oppilaiden omia työpisteitä, pöytiä ja tuoleja.

Koulutiloja uudistetaan uuden oppimiskäsityksen mukaisiksi. Keskeinen idea on oppilaiden aktiivinen tiedonhankinta; konstruktivismiksi kutsutun opin mukaan tieto on todellista vain silloin, kun se on itse hankittua. Tästä seuraa, että opettajan tulee väistyä taustalle, kun oppilaat suunnittelevat mitä opiskelevat ja miten opiskelevat.

Kiivaimmat uudistajat ovat julistaneet opettajajohtoisen opettamisen pannaan, koska opettaja vain siirtää kuollutta tietoa passiivisiin oppilaisiin.

Oppilaiden aktiivisuutta, yhteissuunnittelua, itsenäistä tiedonhankintaa ja monipuolisten työtapojen käyttöä kuvattiin jo vuonna 1970 peruskoulun ensimmäisessä opetussuunnitelmassa (Pops I). Suunnitelmassa oli myös kuvaus erilaisista opetustiloista ja -ryhmityksistä, yksilöllisestä opiskelusta aina 150 oppilaan suurryhmään. Pätevä opettaja käyttää opettajakeskeisiä, yhteistoiminnallisia ja oppilaskeskeisiä työtapoja, koska opetusoppi, didaktiikka, on ollut opettajankoulutuksen perusta.

Nyt ovat muodissa luokattomat koulut ilman sisäseiniä, oppilaiden omia työpisteitä, pöytiä ja tuoleja. Meluisa opiskelutila aiheuttaa turvattomuutta ja stressiä. Sermit, kuulosuojaimet, oma kaappi ja opetustilojen vaihtelu eivät asiaa muuksi muuta.

Yhdestä koulusta kerrotaan ylpeänä, että pikkuoppilaille ei aina kerrota, mihin heidän pitäisi mennä ja mitä pitäisi tehdä. Suosittu ”itseohjautuvuus” voi olla lähes heitteillejättöä.

Nyt vaaditaan, että opetuksen tulee perustua vuorovaikutukseen. Mihin muuhun kouluopetus voisi perustua?

Muodissa oleva ilmiöopetus eli opetuksen horisontaalinen integraatio, jossa opiskellaan yhdessä suunniteltuja aihekokonaisuuksia yli oppiainerajojen, esiteltiin ensimmäisessä opetussuunnitelmassa ja oppikirjoissa laajasti jo puoli vuosisataa sitten.

Oppilaan perustarpeita ovat turvallisuuden tarve, pienyhteisöön kuuluminen sekä huomatuksi ja kuulluksi tuleminen. Opettajien tiimityö on tarpeen isoissa opetusryhmissä. Tiimi ei kuitenkaan korvaa läheistä oma-opettajaa.

Luovaa opiskelua on korostettu pitkään. Luova prosessi, flow, vaatii kahta asiaa: koko henkisen kapasiteetin keskittämistä yhteen kohteeseen ja tehtävän sopivaksi räätälöityä vaikeustasoa. Pienikin ulkoinen häiriö saati meteli lopettaa flown.

Tuntuu siltä, että liian moni suomalainen koulubussi ajaa pimeässä ilman valoja ja kuljettajaa. Kuljettaja on korvattu konsultti-rahastajalla, joka myy tietotekniikkaa, kalusteita ja akustiikkaa. Kirjoihin ei ole varaa.

Jos kasvattaja-opettajat eivät jaksa nykymenoa vaan hakeutuvat muihin töihin, moni koulubussi ajaa pahan kolarin. Kuka vastaa seurauksista?

Kari Uusikylä

didaktiikan emeritusprofessori, Vaasa

* * *

19.4. HS Mielipide

Pojat kaipaavat kouluun toiminnallisuutta

Perinteisen suomalaisen ala-asteen arjessa on monia syvälle juurtuneita toimintatapoja, jotka vieraannuttavat poikia koulusta ja opiskelusta.

Poikien tyttöjä heikompi suoriutuminen koulussa alkaa näkyä jo peruskoulun alaluokilla ja jopa varhaislapsuudessa. Tarvittavat korjaustoimenpiteet pitäisi ehdottomasti suunnata jo lapsuuteen eikä yläasteen aikaan, jolloin oltaisiin enää sammuttamassa tulipaloja.

Uskon, että perinteisen suomalaisen ala-asteen arjessa on monia syvälle juurtuneita toimintatapoja, jotka vieraannuttavat poikia koulusta ja opiskelusta. Monet päivittäiset hyvän koululaisen rutiinit ovat suurelle osalle pojista sietämättömiä ja tekevät koulunkäynnin ahdistavaksi.

Kokemukseni mukaan työrauhaongelmien pelossa toimintatavat koulussa muotoutuvat usein sellaisiksi, että ne käyvät vilkkaan tai energisen lapsen voimille. Tiukka hiljaisuuden vaatimus, liialliset jonottamiset tai pitkästyttävät paikalla pysymiset ovat omiaan aiheuttamaan stressiä lapselle, jolle toisenlainen toiminta on luontevaa.

Opettaja voi vaikuttaa huomattavasti poikien kouluviihtyvyyteen myös opetussisältöjen valinnoilla. Tietyntyyppisen esteettisyyden tavoitteleminen kirjoittamisessa tai taiteessa, tytöille mieluisat toimintamuodot liikuntatunneilla tai äidinkielen lukupiirikirjan valinta voivat vahvistaa joidenkin poikien käsitystä siitä, ettei koulu ole heille tarkoitettu.

Koulut tarkastelevat tällä hetkellä uuden opetussuunnitelman myötä omia toiminta­tapojaan, ja siksi suhtaudun tilanteeseen ja mediassa syntyneeseen keskusteluun poikien asemasta toiveikkaasti. Nyt olisi suotuisa hetki lisätä koulu­päivään esimerkiksi enemmän liikuntaa, toiminnallisuutta, retkiä ja sisältöjen valinnaisuutta ilmiöoppimisen kautta. Ulkona oppiminen ja joustavat ryhmittelyt lisäävät myös varmasti poikien kouluviihtyvyyttä.

Helsingin Sanomien kirjoituksessa (17.4.) yläastelaiselta kysyttiin, saavatko tytöt helpommin hyviä numeroita kuin pojat. ”Ehkä kolmosella opettajat vielä lellivät tyttöjä, mutta eivät myöhemmin enää”, oli vastaus.

Parempi vielä olisi, jos pojan ei tarvitse missään vaiheessa tuntea, että tyttöjä lellitään koulussa.

Javier Salazar

luokanopettaja, Helsinki

* * *

19.4. HS Mielipide

”Mitähän sinustakin tulee?” Opettajan ei pidä koskaan kyseenalaistaa nuoren tulevaisuutta

Kyllä meistä rasavilleistäkin tulee ihan kelvollisia veronmaksajia, kunhan itsetuntoamme vain tuetaan.

Arvoisat opettajat ja kasvattajat. Haluaisin viedä hetken teidän aikaanne.

Te olette merkittävä osa lasten ja nuorten elämää, aivan samoin kuin lapset ja nuoret ovat osa teidän elämäänne. Kaikella sillä, mitä te sanotte lapselle ja nuorelle, vahingossa tai tarkoituksella, on merkitystä.

Siitä on jo hetki, kun sain peruskouluni suoritettua. Viime jouluna sain ylioppilaslakin, muutaman vuoden ikätovereitani jäljessä, mutta sain kui­tenkin! Kiitos kaikkien niiden opettajien, jotka jaksoivat tukea minua opiskelujeni aikana.

Jouduin kuitenkin kohtaamaan tilanteita, joissa vanhojen opettajieni jättämät arvet repesivät uudelleen. Yläasteella ja päivälukiossa ollessani opinto-ohjaajani ja muutamat opettajat jaksoivat suureen ääneen aina ihmetellä, että ”mitähän sinustakin joskus tulee?”.

Toisinaan olen varma, että jotakin minusta vielä tulee. Mutta sitten on niitä pimeitä iltoja, jolloin nuo kuulemani sanat kaikuvat päässäni. Kaikki mitä yritän, tuntuu turhalta.

Olen nyt ollut miltei vuoden nykyisessä työpaikassani, mutta jatkoa ei kuulemma ole luvassa. Juuri nyt kuulen päässäni kaikki ne opettajien ihmettelyt ja epäilyt, joita koulussa kuulin. Motivaationi hakea jatko-opiskelupaikkaa on nollassa, koska eihän minusta siihen ole. Eihän minusta kai pitäisi koskaan mitään tullakaan.

Arvoisat opettajat ja kasvattajat: olkaa armollisia lapsille ja nuorille. Älkää tuomitko sitä pipoa sisällä käyttävää huliviliä. Tukekaa häntä. Joskus pelkkä high five riittää, tai ystävällinen hymy. Älkää koskaan kyseenalaistako nuoren tulevaisuutta. Kyllä meistä rasavilleistäkin tulee ihan kelvollisia veron­maksajia, kunhan meidän itsetuntoamme vain tuetaan.

Rebekka

* * *

19.4. HS Mielipide

Aggressiiviset oppilaat ovat uhka koululle

Monissa Espoon kouluissa henkilökunta ja oppilaat kohtaavat jatkuvasti henkistä ja fyysistä väkivaltaa aggressiivisten oppilaiden toimesta. Yleisopetuksessa kyse voi olla oppilaasta, jolla on ollut vastaavia haasteita jopa useiden vuosien ajan ja joka koulun ammattilaisten mielestä pitäisi ohjata pienryhmäopetukseen.

Jos huoltajat ovat asiasta eri mieltä, asettuu suomenkielisen opetuksen tulosyksikkö (Suko) vanhempien taakse eikä vie opetusryhmäsiirtoa eteenpäin lautakunnalle. Aggressiivisen oppilaan jäädessä yleisopetukseen opettajat uupuvat tilanteeseen ja osa heistä pohtiikin alan vaihtoa.

Miksei Suko kanna enempää huolta aggressiivisen lapsen luokkatoverien tai henkilö­kunnan turvallisuudesta? Eikö oppilailla olekaan oikeutta turvalliseen oppimisympäristöön? Jos aggressiivisen lapsen käytös ei muutu, vaikka koulu on kokeillut lukuisia tukitoimia ja opetusjärjestelyitä jopa usean vuoden ajan, kenen etua palvelee lapsen jääminen yleisopetukseen?

Vanhemmat, taistelkaa lastenne turvallisuuden puolesta.

Opettajat Espoosta

Paljon melua Sanomalasta

 

Hämiksen Sanomalan väistötilat

Jo purettu vanha Myrkky-Hämis

8.4. HS

Vantaalla päätettiin kokeilla 75 oppilaan jättiryhmiä, nyt lapset istuvat koulussa kuulosuojaimet päässä – ”Melu on ajoittain ihan järkyttävää”

Matematiikan opettaja Tiina Tynkkysellä on menossa tehtävänanto kello 9 aikaan harmaana perjantaiaamuna. On alkamassa Hämeenkylän koulun 9-luokkalaisten matematiikan tuplatunti vanhassa Sanomalan toimistotalossa Vantaan Martinlaaksossa.

Yläluokat ovat olleet siellä evakossa viime syksystä lähtien, ja pysyvät siellä ainakin vielä kaksi lukuvuotta, kunnes uusi koulurakennus valmistuu Hämeenkylään vanhalle tontille.

Oppilaat kuuntelevat keskittyneesti todennäköisyyslaskennan perusteita, ja alkavat sitten tehdä tehtäviä oppikirjan ja vihkon avulla. Tilanteessa ei näytä olevan mitään uutta tai merkillistä. Sähköisten opetusmateriaalien aikakaudella opetus näyttää jopa yllättävän perinteiseltä.

Erikoiseksi tilanteen tekee, että samassa aulatilassa on koolla jättimäinen ryhmä, yhteensä 75 oppilasta. Samalle oppitunnille osallistuvat kolmen luokan oppilaat ja heidän kolme matematiikan aineenopettajaansa.

Hämeenkylässä testataan nyt luonnossa niitä uusia oppimismenetelmiä, joita peruskoulun uudet opetussuunnitelmat edellyttävät. Haaste on huomattavan suuri, koska nyt ollaan tekemisissä teini-ikäisten kanssa.

Oppilaan itsenäisen roolin korostaminen sekä joustavat opetustilat ovat jo tuttuja elementtejä alaluokilla. Mutta Suomen 7-luokkalaisille uusi opetussuunnitelma tuli käyttöön vasta viime syksynä, 8-luokkalaisille se tulee ensi syksynä ja 9-luokkalaisille ensi vuonna.

Hämeenkylän yläluokilla siis raivataan käytännössä uutta latua umpihankeen. Vanhan koulun purku ja opetustilat väljässä toimistotalossa antoivat mahdollisuuden yrittää jotain täysin uutta suomalaisessa peruskoulussa.

”Meillä käy ihan jatkuvasti ryhmiä tutustumiskierroksella”, sanoo rehtori Pasi Majasaari.

Uusien toimintatapojen opettelu ei ole sujunut kitkatta. Yleinen huolenaihe – ja kaikkien vierailijoiden ensimmäinen kysymys koskee melua.

Perjantaiaamun ensimmäisillä tunneilla hälinä pysyy kurissa. Mutta matematiikan opettajat Tiina Tynkkynen ja Janina Laakso todistavat, että ongelmia on.

”Melu on ajoittain ihan järkyttävää”, huokaa Tynkkynen.

Erityisen häiritsevänä kaikki pitävät sitä, ettei opetustilojen välisiä uusia seiniä ole saanut ulottaa kattoon saakka. Katossa kulkevat toimistotalon putket, joihin ei ole saanut koskea.

Rehtorin mukaan seinäjärjestely ei sovellu minnekään. ”Eikä uuteen Hämeenkylän kouluun missään tapauksessa tehdä mitään tällaista”, Majasaari sanoo.

Oppilailla on lupa käyttää omia nappikuulokkeita tehdessään keskittymistä vaativia töitä. Kouluun on myös hankittu 60 paria kuulosuojaimia samaan tarkoitukseen.

HS:N haastattelemat 9-luokkalaiset kertovat omana havaintonaan, että tilanne tuntui syksyllä häiritsevämmältä kuin nyt keväällä. Kukaan ei silti väitä, että häly olisi hiljentynyt.

”Ehkä me ollaan vain totuttu tähän”, miettii Jenna Kujala.

Samassa pöydässä Patrick Malmberg ja Aapo Kontkanen todistavat, ettei häly tai melu näy heidän koulumenestyksessään.

Lotta Huotari arvelee, että hälyn vaikutus riippuu oppiaineesta. Jos oppiminen tuntuu jo alkujaan vaikealta, häly ei sitä edistä. Itselle helpossa aineessa ulkoisilla tekijöillä on vähemmän vaikutusta.

OSA vanhemmista on huolestuneena seurannut kouluvuoden etenemistä. 8-luokkalaisen äiti Anita Putkonen sanoo, että hänen poikansa arvosanat ovat alkaneet laskea. Monissa aineissa oppikirjojen puute on käynyt sen verran äidin hermoille, että hän on ostanut niitä itse.

Hämeenkylän sisäilmaongelmaisesta koulurakennuksesta ei voitu tuoda mitään huokoista materiaalia. Niinpä vanhat oppikirjat hävitettiin eikä koko materiaalin uusimiseen ole ryhdytty. Toisaalta suomalaiskoulussa vannotaan nyt sähköisten oppimateriaalien nimiin.

”Mutta lapset sanoo, että voi, voi, kun olisi oppikirjoja. Me saatiin niitä kaverilta, ja jaettiin muillekin. Tiedän, että muidenkin koululaisten vanhemmat ovat ostaneet kirjoja.”

Hän suhtautuu skeptisesti myös sähköiseen oppimateriaaliin. Kun hän oli kysynyt kielten opettajalta lisämateriaalia pojan oppimisen avuksi, tämä oli kehottanut katsomaan Youtubesta videoita. Äidin mielestä satojen videoiden selaaminen on turhauttavaa.

”Ihmettelen, mihin sitä koulua sitten enää tarvitaan”, Putkonen sanoo.

Rehtori Majasaari myöntää, että vanhan materiaalin tuhoaminen on tuonut omat ongelmansa. Väliaikaistiloihin ei enää hankittu vanhan opetussuunnitelman mukaisia pitkän ruotsin kirjoja, koska ne olisivat vanhentuneet 1–2 vuodessa. Uuden opetussuunnitelman mukaisia ruotsin kirjoja taas ei ollut saatavilla kaikille vuosiluokille.

Toisaalta opettajien mukaan koululla ei ole ollut varaa maksaa lisenssimaksuja kaikkeen esitettyyn sähköiseen opetusmateriaaliin. Vantaalaisten yläkoulujen mukaisesti oppilaat on varustettu Chromebook-läppäreillä.

8-luokkalaisen äiti Pia Penttilä arvioi muiden vanhempien kanssa käydyn keskustelun perusteella, että monet oppilaat alisuoriutuvat Sanomalassa. Vanhemmilla on oma Facebook-ryhmä, jossa he vaihtavat kokemuksia. Sekä Penttilä että Putkonen haluaisivat tietää, miten nuorten koulumenestystä seurataan.

Rehtori Majasaaren mukaan kyselytutkimus on tekeillä, ja se kohdistetaan sekä oppilaille, opettajille että huoltajille. Hänen mukaansa alisuoriutujien määrä on kasvanut suomalaisessa peruskoulussa vuosi vuodelta. Oppilaan omaa osuutta lisäämällä halutaan saada heidät oppimaan ja ymmärtämään enemmän.

Hämeenkylän yläluokilla on yhteensä 450 lasta. Yksi erityisopettajista Jarmo Salovaara arvioi, että oppilaista osalle uusi pedagogiikka soveltuu erinomaisen hyvin, lopuista valtaosa pärjäilee, mutta sitten on pieni ryhmä, joka uhkaa pudota kyydistä. Nämä ovat usein erityisnuoria.

Monet erityislasten vanhemmat ovat olleet huolissaan. Joidenkin vanhempien palaute on Salovaaran mukaan ollut häijyn kriittistä.

”Täytyy tietysti muistaa, että tämä on väliaikainen tilanne, ennen kuin uusi koulu valmistuu. Toisaalta yläkoulu kestää kolme vuotta”, Salovaara sanoo.

Se kolme vuotta on joidenkin oppilaiden koko yläaste.

* * *

Uuteen oppimisympäristöön tutustumassa (Properuskoulu 4.10.2017)

Hesarin artikkelin takia Facebookissa kirjoitellaan ja veistetään kovasti peistä Sanomalan väistötiloista ja uuden oppimiskäsityksen mukana tuomista ongelmista kuten työskentelyn aiheuttamasta hälystä, joka vaikuttaa monen oppilaan keskittymiskykyyn. 

Hienoa, että Hesari on tehnyt aiheesta komean artikkelin. Hienoa, että artikkeli herättää keskustelua. Lehdistön tehtävä on herättää keskustelua. Niin pitääkin olla.

On myös todettava kuten valistuneet lukijani tietävätkin, että en ole uuden oppimiskäsityksen tai -ympäristön suurin ihailija inkluusiosta puhumattakaan.

Hämiksen suhteen en ole millään mittapuulla mitattuna puolueeton. 

Kaikki viisi lastani ovat käyneet Hämistä, kolme ensimmäistä tosin Myyrmäen koulua, joka yhdistettiin Hämikseen, kun Hämeenkylän lukio lopetettiin ja Myyrmäkeen perustettiin iso Vaskivuoren lukio. Nuorin lapsistani on tällä hetkelläkin vielä Hämiksen ysiluokalla, viime vuonna siellä opiskeli nuorin poikani, joka nyt opiskelee Vaskiksessa.

Olen opettanut 32 vuotta Pähkinärinteen koulussa, josta olen lähettänyt monia ikäluokkia Hämeenkylän ja Kilterin yläkouluihin. Pääosin opetin viides- ja kuudesluokkalaisia. Tällä hetkellä Hämiksen yseillä on oppilaita, joita opetin kuusi vuotta. Seiskoilla on oppilaita, joita opetin vuoden. Nyt olen toista vuotta eläkkeellä, sijaistan edelleen, tavalla tai toisella opetin viime lukuvuonna kaikkia Hämiksen seiskoja.

Hämis on muutaman viime vuoden aikana toiminut pakkoraoissa. Ensin jouduttiin opiskelemaan myrkkytiloissa, koska koulussa oli vakavia sisäilmaongelmia, koulun yksi siipi laitettiin jäähylle. Kun koulu purettiin, Hämis joutui toimimaan peräti viidessä eri opetuspisteessä, joista yhdessä, Variston opetuspisteessä, oli vakavia sisäilmaongelmia.

Täksi lukuvuodeksi siirryttiin saman katon alle Sanomalan väistökouluun, joka saatiin hämmästyttävän nopeasti koulukuntoon. Tosin koulun pieni liikuntahalli saadaan valmiiksi vasta ensi lukuvuodeksi.

Nyt kovalla tohinalla suunnitellaan uutta Hämeenkylän koulurakennusta alkuperäisen koulun tontille. Koulun oppimisympäristöstä tulee uuden oppimismiskäsityksen mukainen. Akustiikkaan ja materiaaleihin panostetaan, jotta hälyä olisi mahdollisimman vähän. Väliseiniäkin pystytetään, joita Sanomalaan ei voitu riittävästi rakentaa. Juuri muuta en koulun suunnitelmista vielä tiedäkään.

Olen sijaistanut Sanomalassa muutamaan otteeseen äidinkielen ryhmässä, jossa on noin 75 oppilasta. Toisin kuin jossain väitetään, kyseessä ei ole yksi opetusryhmä, vaan ryhmä koostuu kolmesta eri luokasta. Paikalla on aina kolme äidinkielen opettajaa, usein myös erityisopettaja tai koulunkäyntiavustaja.

Kaikilla kerroilla, kun sijaistin, järjestys luokassa oli erinomainen. Joidenkin oppilaiden oppituntiin orientoituminen tuntien alussa ei toiminut, mutta samanlaista se on yläkouluissa muutenkin. Aluksi oppilaat ohjeistettiin, jonka jälkeen työskenneltiin joko tietokoneilla tai perinteiseen tapaan oppikirjaa käyttäen. Myös romaaneja luetettiin ja niitä analysoitiin joko yksin tai ryhmissä.

Kolme äidinkielen opettajaa kierteli luokissa ja ohjasi oppilaita. Erityisopettaja vei yhden tai useampia oppilaita erilliseen pienempään suljettuun opetustilaan. Jotkut oppilaat vetäytyivät rauhallisempaan soppeen yksin tai pienemmissä ryhmissä työskentelemään.

Päällisin puolin näytti siltä, että oppilaat työskentelivät hyvin oman tasonsa mukaan. Oletan, että perinteinen tapa opettaa on tehokkaampi esim. kieliopin tai oikeinkirjoituksen suhteen, mutta uusi tapa työskennellä voi olla luovempi kuin vanha perinteinen opetustapa.

Totta on, että Suomessa uuteen opetussuunnitelmaan, uuteen oppimiskäsitykseen ja -ympäristöön hypättiin tyhmänrohkeasti ja umpimähkään. Ensin olisi kannattanut kokeilla kuten nyt joissakin kouluissa kokeillaan vuosityöaikaa. 

Vantaalla uuteen oppimisympäristöön haluttiin siirtyä nopeasti, koska haluttiin tehostaa koulutilojen käyttöä. Vantaa kasvaa nopeasti, eikä kouluja keritä rakentaa kasvun kanssa samaan tahtiin. Uusi oppimisympäristö tarkoittaa, että perinteinen luokkiin pohjautuva tilanjako ei ole enää oleellista, vaan opetustiloiksi voidaan ottaa käytävät ja ruokasalit tai vaikkapa portaiden aluset.

Hämiksen oppimistuloksista en pysty sanomaan mitään, en tiedä oppivatko oppilaat paremmin tai huonommin kuin ennen.

Joissakin oppiaineissa ei ole oppikirjoja, koska vanhoja homekirjoja ei voitu tietenkään väistökouluun rahdata. Uusia tietokoneita piti hankkia. Koulun rahat eivät riittäneet kaikkeen, kaupungin tietenkin olisi pitänyt satsata rahaa myös oppikirjoihin. Nyt Hämis jätettiin yksin. Jotkut ovat ostaneet lapsilleen joitakin oppikirjoja itse, mikä ei ollenkaan ole hyvä asia, koska peruskoulun pitää olla lapsille ilmainen ja kaikille tasa-arvoinen.

Uuden oppimiskäsityksen mukainen työskentely ei välttämättä sovellu kaikille lapsille kuten koulun erityisopettaja Jarmo Salovaara Hesarin artikkelissa realistisesti toteaa. Kaikki lapset eivät ole luonteeltaan oma-aloitteisia, ennen kaikkea erityisoppilaat ovat riskivyöhykkeessä. Kaiken kukkuraksi Vantaalla aloitettiin inkluusio etunenässä koko Suomessa. Erityisopetuksen osaamiskeskukset hajotettiin, ja erityisopettajat ripoteltiin tavallisiin kouluihin ikään kuin apuopettajiksi.

Uuden oppimiskäsityksen mukainen työskentely tuottaa hälyä, koska usein toimitaan ryhmissä ja liikutaan paikasta toiseen. Ainakin alakouluissa on oppilaita, joille ko. työskentely ei sovi lainkaan. Jotkut oppilaat voivat mennä vaikkapa portaiden alle työskentelemään. He voivat alkaa pelailla aivan muita pelejä kuin oppimispelit heti, kun opettajan valvova silmä välttää.

Pitää kumminkin muistaa, että työskentelyn tuoma häly on aivan eri asia kuin esim. häiriköiden tuottama melu. Käsi sydämellä, sijaistaessani en nähnyt häirikön häirikköä. Oppilaat työskentelivät rauhallisesti yksin tai ryhmissä. Sitä en tietenkään väitä, että joka tilanteessa olisi näin, sillä olen kyllä jutellut asioista mm. tyttäreni kanssa.

Aivan tunnin alussa kuulin joiltakin oppilailta pari v-alkuista sanaa, mikä ei yläkoulussa ole mitenkään tavatonta. Kun hommiin ryhdyttiin, oppilaat tasaantuivat. Päällepäin katsottuna oppilaat vaikuttivat motivoituneilta.

Uuden oppimiskäsityksen suurimpia häviäjiä ovat erityisoppilaat ja bubbling under -oppilaat, jotka jäävät paitsi laaja-alaisen erityisopettajan (ent. lukiopettaja) opetusta. Häviäjiä ovat myös oppilaat, joilla on keskittymisvaikeuksia.

Joillekin oppilaille on aivan sama, millä tavalla opiskellaan, he oppivat kuitenkin.

Uuden oppimiskäsityksen suurimpia voittajia ovat olleet koulukaluste- ja tietotekniikkafirmat. Vuoden 2016 suurimman kurssiloikan Helsingin Pörssissä teki kalusteyhtiö Martela, joka toimitti uuden oppimisympäristön mukaisia kalusteita kouluihin rekkakaupalla.

Kaluste- ja opetusteknologiafirmoille uuden oppimiskäsityksen mukainen oppimisympäristön yleistyminen kouluissa oli mieletön onnenpotku. Kaiken maailman vaahtomuovituoleja kaupitellaan kouluihin roimaan ylihintaan, ja kouluthan ostavat. Tietotekniikkaa joudutaan uusimaan tavan takaa.

Erittäin mielenkiinnolla odotan, kun saan käteeni uuden Hämiksen lopulliset suunnitelmat. On aivan varmaa, että sinnittelen sijaismaikkana ainakin siihen saakka, kunnes pääsen opettamaan uuden Hämiksen tiloissa. Sitä ennen Vantaalle valmistuu uuden oppimiskäsityksen mukaisesti suunniteltu Rajatorpan alakoulu kotikonnuilleni Vapaalaan. 

Olen jutellut monen Hämiksen maikan kanssa ja kysellyt heiltä, mitä mieltä he ovat uuden oppimiskäsityksen mukana tuodusta oppimisympäristöstä ja miltä tuntuu opettaa Sanomalassa. Valtaosa opettajista piti muutosta myönteisenä, yhdessä suunnitellaan ja taakkaa jaetaan. Aikaa yhteissuunnitteluun on tietenkin liian vähän. Toivottavasti opettajien mahdollinen vuosityöaikaan siirtyminen poistaa tämän epäkohdan. Vuosityöaikamalli sopii erinomaisesti juuri yläkouluun. Sääli, että kuulemani mukaan yksikään vantaalainen yläkoulu ei lähde mukaan vuosityöaikakokeiluun.

Tällä hetkellä opettajat saavat palkkansa pääosin pidetyistä oppitunneista.

Kukaan ei ole väittänyt, että Sanomala oppimisympäristönä olisi täydellinen. En epäile yhtään, etteikö melu olisi ajoittain järkyttävää kuten kokenut matematiikan opettaja Tiina Tynkkynen yllä totesi. 

Rehtori Pasi Majasaari on joutunut tahtomattaan tulilinjalle ja arvostelu ajoittain on ollut kohtuuttoman kovaa. Pitää muistaa, että rehtorit ovat kuitenkin palkollisia, renkejä, eivät he rakentele tai korjaile kouluja tai määräile määrahojen suuruuksia. 

Olen ollut töissä maikkana Vantaalla v. 1980 alkaen. Yksikään rehtori ei ole joutunut vastaavaan polkkaan kuin Majasaari. 

Hän yhdisti kahden yläkoulun opettajat, Hämiksen ja Myyrmäen koulun yläkoulut. Tehtävä ei ollut maailman kiitollisin, kun piti yhdistää kahden eri koulun toimintakulttuurit.

Majasaari oli mukana suunnittelemassa puretun Hämiksen koulurakennuksen peruskorjausta. Kaikki näytti päällisin puolin hienolta, mutta kuten monessa kouluremontissa, tuloksena oli homekoulu. 

Vantaalla vain yksi 26:sta hometalon tiivistyskorjauksista onnistui (Rakennuslehti 9.10.2015)

Muutaman vuoden piti miettiä, kuinka homekoulussa elellään. Viime vuonna toimittiin viidessä eri opetuspisteessä. Sitten piti suunnitella Sanomala, ja kuinka siellä opiskellaan. Nyt suunnitellaan uutta Hämistä. 

Näillä näkymin uusi uljas Hämis valmistuu v. 2020. Majasaari saa johtaa kouluaan uudessa koulurakennuksessa muutaman vuoden ennen eläkkeelle lähtöään.

Hämeenkylän koulu valittiin Suomen vuoden kouluksi v. 2014.

On oikein, että arvostelun kärki suunnataan politiikkoihin ja kaupungin johtaviin virkamiehiin. Lopulliset päätökset tehdään aina valtuustosaleissa ja kaupunginjohtajien kammioissa.