Koskettaminen sallittu

Now touch me, baby...

4.9. OAJ

Eettinen neuvottelukunta: Fyysinen vuorovaikutus kuuluu kouluun

Positiivista ilmapiiriä luodaan kouluympäristössä ennen kaikkea ystävällisin sanoin ja katsein, mutta fyysisellekin vuorovaikutukselle on paikkansa. Vuorovaikutuksen sopivuuden arvioinnissa oppilaan oma kokemus on tärkein, linjaa Opetusalan eettinen neuvottelukunta.

Opetusalan eettinen neuvottelukunta on julkaissut kannanoton siitä, millainen fyysinen vuorovaikutus sopii kouluympäristöön. Neuvottelukunnan mielestä kouluympäristön ei pidä olla steriili ja muodollinen saareke, jossa fyysinen kosketus kiellettäisiin kokonaan.

– Fyysinen vuorovaikutus kättelyistä halauksiin kuuluu ihmisten väliseen kanssakäymiseen. Se voi ilmentää välittämistä ja luoda turvallisuudentunnetta. Positiivista ilmapiiriä luodaan kuitenkin ennen kaikkea ystävällisin sanoin ja katsein, sanoo neuvottelukunnan puheenjohtaja, professori Hannele Niemi.

Kysymys fyysisen vuorovaikutuksen sopivista rajoista voi olla vaikea. Neuvottelukunta korostaa, että vuorovaikutuksen sopivuuden arvioinnissa oppilaan oma kokemus on tärkein. Opettajan pitääkin olla sensitiivinen sen suhteen, kokeeko oppilas opettajan kosketuksen – kuten taputuksen olkapäälle – mieluisana vai epämiellyttävänä. Siinä, millainen fyysinen läheisyys koetaan luontevaksi, on isoja eroja niin kulttuurien kuin yksilöidenkin välillä.

Välttämättömänä fyysistä kosketusta neuvottelukunta pitää esimerkiksi tilanteessa, jossa opettajan on poistettava oppilas luokasta vastoin hänen tahtoaan. Oma kysymyksensä ovat oppilaiden väliset fyysiset kontaktit. Varsinkin peruskouluikäisten kaverikulttuurissa ilmenee ajoittain nahistelua. Niin kauan kuin se on harmittoman leikkimielistä eikä siinä ole kiusaamisen piirteitä, sen voidaan katsoa kuuluvan nuorten elämään myös koulun välitunneilla.

Fyysistä puuttumista voidaan neuvottelukunnan mukaan kuitenkin tarvita, kun pitää erottaa tappelevat oppilaat toisistaan.

– Tällöinkin pitää muistaa, että opettajan on toimittava koulua koskevien lakien ja opettajan eettisten periaatteiden mukaan, Niemi sanoo.

Miehen kosketus (Properuskoulu 10.3.2013)

Lanka palaa - kohta aggressiiviset pikkulapset eivät enää olekaan pikkulapsia (Properuskoulu 20.11.2013)

Olen useassakin kirjoituksessani pohtinut opettajan kosketusta oppilaaseen. Opettajan kosketus ei ole tasa-arvoista, naisopettajan kosketus, halaaminenkin, on sallittua. Miesopettajan kosketus voidaan helposti mieltää seksuaaliseksi, vaikka vain taputtaisi tyttöoppilasta hartioille kannustustaakseen tai lohduttaakseen tyttöä.

Olen jo aikoja sitten päättänyt, etten liiemmin oppilaita koskettele. Taputan kyllä oppilasta hartioille, kun olen halunnut kannustaa. Auttamistilanteet ovat erikseen, on pakko koskettaa, kun laitetaan laastaria tai sidettä. Mutta takuulla en halaile oppilasta.

Miesopettajat joutuvat nopeisiin tilanteisiin esim. silloin, kun kaksi poikaa tappelee rajusti välitunnilla. Puhe tai kehotus ei aina auta. Valvovan opettajan on mentävä väliin, ettei satu isoja vahinkoja.

Onneksi nyt Opetusalan eeetinen neuvottelukunta on tehnyt selkeitä linjauksia, joihin opettajat arkityössään voivat nojata.

Iltalehdessä on jo muutaman päivän ollut esillä video, jossa miesopettaja taltuttaa toista oppilasta hakanneen oppilaan. Iltalehti myös haastatteli opettajaa.

Opettaja taltutti riehuvan oppilaan - toimiko oikein? (Iltalehti 2.9.2015)

Kuuntelin salolaisen opettajan tilanneselostuksen. Opettaja näyttää toimineen loogisesti annettujen ohjeiden mukaan. Salolainen opettaja toimi hämmästyttävän ammattitaitoisesti, koska pystyi panemaan ison poikaoppilaan maahan ja rauhoittamaan hänet ilman haavereita. 

Opettaja oli varmasti etukäteen tehnyt jonkinlaisia mielikuvaharjoituksia, koska hän pystyi noin harkittuun toimintaan. Moni opettaja vastaavassa tilanteessa olisi voinut mennä paniikkiin ja olla tekemättä yhtään mitään, tai toisaalta olisi käyttänyt liikaa voimaa ja oppilas olisi loukkaantunut.

Pidän hyvin epäeettisenä sitä, että iltalehdet tällaisia videoita julkaisevat. Vielä epäeettisempää on Iltalehden jutun kysymys toimiko opettaja oikein. Ikäänkuin opettaja laitetaan kansantuomioistuimeen ihmisten arvioitavaksi, jotka eivät tiedä opettajan työstä juuri mitään. Kysymys toimiko opettaja oikein vihjaa suoraan siihen, että opettaja teki väärin.

Opettajia pitää alkaa kouluttaa, kuinka toimitaan rauhoitustilanteissa tai luokasta poistamistilanteissa. Olisi hyvä tietää esim. miten houldataan oikeaoppisesti. 

Onneksi pahat tilanteet ovat harvinaisia. En ole urani aikana joutunut pahoihin paikkoihin kuin kerran tai pari.

Kannattaa lukea Opetusalan neuvottelukunnan ohjeet kokonaisuudessaan, samoin opettajan eettiset periaatteet.

Opettajan eettiset periaatteet (OAJ)

Kouluruuan Top Ten

Kouluruaan Number One

2.9. IS

1000 koululaista vastasi: Nämä ruuat maistuvat aina

1. Jauhelihamakaroonilaatikko

2. Lihapullat

3. Lasagne

4. Täytetty tortilla

5. Kalapuikot, perunasose

6. Uunimakkara, perunasose

7. Pinaattiletut

8. Pitsa

9. Broilerinugetit
10. Broilerikastike ja riisi

Kouluruuat on mitä mehevin puheenaihe, ja jokaisella on aiheeseen jotain sanottavaa. Hienoa, että kouluruokailuun kiinnitetään huomiota muuallakin kuin kouluissa ja kodeissa. 

Ilta-Sanomat listasi kymmenen suosituinta kouluruokaa. Hyvin tutulta näyttää, ruuat ovat pääosin hyvin perinteisiä kouluruokia. Ainoat uudet tulokkaat ovat Täytetty tortilla ja Pitsa.

Huomionarvoista on, että listasta puuttuvat sekä quorn- että soijaruuat, joita esim. Vantaalla tuputetaan oppilaille viikottain. Quorn ja soija ovat jonkinlaista korvikeruokaa kunnon kasvisruualle. Quorn- ja soijapäivinä paljon ruokaa kipataan biojäteaastiaan.

Kouluissa tarjotaan korvikeruokaa (Properuskoulu 11.4.2014)

Näyttää vahvasti siltä, että lapset suosivat tavallista ruokaa, mitä kotonakin tehdään. Opettajat pitävät kovin paljon muistakin kalaruuista kuin Kalapuikot. Kirjolohi eri muodoissaan on hyvää.

Kouluruuan yksi tavoite on totuttaa lapset terveelliseen ja monipuoliseen ruokavalioon. 

Suurin osa lapsista (62 %) on sitä mieltä, että oman koulun ruoka on hyvää. Yhdyn lasten mielipiteeseen. Harvassa kodissa tehdään yhtä hyvää ruokaa yhtä säännöllisesti. 

Mutta kouluruuan suhteen pääasia on, että lapset syövät. Huolestuttavaa on, että Ilta-Sanomien mukaan ruokaa ei saada riittävästi:

Lapset vastasivat kyselyyn: Kouluruokaa ei saa riittävästi (IS 2.9)

Äkkiseltään kyselyn tulos ruuan riittävyydestä tuntuu oudolta. Pikemminkin vaikuttaa siltä, että ruokaa ei syödä riittävästi.

Syy voi olla kiire, sillä 51 % lapsista ilmoitti, että lounasaika ei riitä syömiseen. Pahimmillaan aikaa ruokailuun on vain 15 minuuttia, silloin syöminen menee hotkimiseksi. Lapsilla on kiire välitunnille.

Isossa koulussa kuten omassa koulussani ruokailuaika on porrastettu turhan jonoissa seisoskelun ehkäisemiseksi. Tarkistin oman luokkani ruokailuajat, 15, 25, 25, 15 ja 20 minuuttia.

Koulussani opettajat syövät oppilaitten pöydissä, valvotaan ruokailua siihen asti, kunnes viimeiset oppilaat ovat syöneet. Alakoululaiset syövät nopeasti, harvoin edes vartin ruokatunneilla joudutaan oppilaita hoputtamaan.

Tilanne on varmasti erilainen yläkoulussa, koska lapset ovat murrosiässä ja tarvitsevat paljon ruokaa:

- Miettikää itseänne nuorina, joilla on nälkä, erään nuoren kommentti kuului. (IS 2.9)

On varmaa, että etenkin 13-15 -vuotiailla pojilla on jatkuva sudennälkä. Murrosiässä lapset kasvavat rohisten.

Alueeni yläkoulussa näyttää aikaa ruokailuun olevan, kysyin asiasta ko. koulua käyvältä kasiluokkalaiselta pojaltani:

- Kauan teillä on koulussa aikaa ruokailuun?

- Emmä tiiä.

- Miten niin et tiedä? Syöt siellä viisi kertaa viikossa.

- No, puoli tuntia.

- Tulihan se sieltä.

Olen jo aikaisemmin kirjoittanut, että joskus kymmenisen vuotta sitten yhdysvaltalaiselta tutkijalta kysyttiin suomalaisen tasa-arvon syitä. Ykköseksi tutkija rankkasi kouluruokailun. Kakkoseksi tutkija rankkasi julkisen terveydenhoidon, kolmoseksi ilmaisen ja yhtäläisen koulutuksen. 

Toivottavasti koulutukseen kohdistuva krooninen säästövimma säästää edes kouluruokailun. Suomalainen yhteiskunta on revennyt ja on eriarvoinen, aivan kaikkien lasten vanhemmat eivät enää pysty tarjoamaan päivittäin riittävästi riittävän ravitsevaa ruokaa. 

Koulujenväliset kisat kuuluvat kouluun

Kouluni viime vuoden korisjoukkueet Energia Areenalla Myyrmäessä

30.8. HS Mielipide

Koulujenvälisiä kilpailuja tarvitaan

Koulujenväliset turnaukset lopetetaan säästösyistä. Kohta ei enää mennä Eläintarhan puistoon kilpailemaan muita kouluja vastaan yleisurheilussa.

Lopettamalla turnaukset opetusvirasto säästää noin 93 000 euroa. Kaikki jalkapallo-, koripallo- ja sählyturnauksetkin lopetetaan. Tämä on järjetöntä. Ensiksi kehotetaan nuoria liikkumaan, perustetaan kerhoja ja muita tapahtumia. Sitten ne lopetetaan.

Miten nuoret kokevat tämän? Minusta tämä on suuri menetys. Pian koulussa ei ole enää päiviä, jolloin voisi ajatella jotain muuta kuin koulua. Koulujenväliset turnaukset kuuluvat kouluun. Niillä rohkaistaan nuoria ja lapsia liikkumaan ja kehotetaan yhteistyöhön. Tutkikaa muita säästövaihtoehtoja.

Anton Hyvönen 
kahdeksasluokkalainen, Helsinki


Helsinki lopettaa koulujen väliset kisat, urheiluväki tyrmistyi: "Surullista" (HS 27.1.2015)

Pähkinärinteen koulun laulun (säv. ja san. Kari Lindstedt) viides säkeistö:

Kun matsiin meiltä lähdetään, niin alkaa kova koitto.

On osanotto tärkeintä, vaan makeinta on voitto.

Kun kera palkintojen joukko kotiin ennättää,

niin riemulauluun koulu repeää.

Antonin mielipidekirjoitus osui naulankantaan. 

Lukijani tietävät, että olen peruskouluaatteen läpitunkema mies. Olen myös koululiikuntaihminen. Monelle lapselle liikunta on tärkein oppiaine, koululaisurheilu sen suola.

Suuri osa lapsista on luontaisesti kilpailullisia. Kun itse liikuntatunnit eivät ole kilpailullisia, koulujen väliset kisat antavat mahdollisuuden kilpailla sydämensä pohjasta. 

Olen vienyt oppilaita koulujenvälisiin kilpailuihin koko urani ajan sekä yksilö- että joukkuekisoihin. Lajeja ovat olleet jalka-, kori- sekä pesäpallo, shakki, salibandy, maastojuoksu, yleisurheilu, hiihto, uinti sekä hokkari-, sukkula-, ystävyyskunta- ja maitokannukisat. Joskus oli myös jääkiekkosarja. 

Vantaa on hoitanut esimerkillisesti koululaisurheilun. 

Mukana on ollut suuria koulu-urheilupersoonia kuten Kivimäen koulun opettaja Jukka Vartiainen tai Kaivokselan koulun opettaja Pertti Vesarinne, molemmat ovat jo eläkkeellä, molemmat suhtautuivat koululaisurheiluun lämminhenkisesti suurella sydämellä. Heidän joukkueitaan vastaan oli aina ilo pelata.

Yleensä Pähkiksen joukkueet menestyvät, mutta monta kertaa olemme lähteneet kisoihin vain osallistumaan. Ei ole kisoja ilman rehtejä häviäjiä. 

Nuorempana vein kisoihin sekä tyttö- että poikajoukkueita. Nyt vien oppilaita enää pariin kilpailuun vuodessa. Onneksi koulussani on nuoria opettajia, jotka vievät. Isossa koulussa työnjako toimii, kun koulun henki on hyvä.

Ikävä kyllä kunnan shakkikisoja ei enää ole. Vantaan koulushakin grand old man, Sotungin koulun eläkkeellä oleva opettaja Markku Kosonen, kisoja vielä järjestäisi, mutta koulujoukkueita ei enää ole. Pähkiksen joukkue oli lonely wolf, viimeinen Vantaan mestaruuskisa jäi oman koulun väliseksi. Suomi ei ole shakkiurheilumaa toisin kuin kaikki Suomen ympärillä olevat maat.

Kisoihin lähteviltä opettajilta vaaditaan paljon. 

Pitää järjestää kouluun jäävän luokan opetus, valita joukkueet, hoitaa kisailijoiden ruokailut ja matkat, ottaa yhteyksiä muiden koulujen opettajiin, toimia tuomarina tai toimitsijana ja ilmoittaa tuloksia eteenpäin. Joskus on pitänyt ottaa päävastuu turnauksen järjestämisestä, mikä on iso ruljanssi. Opettaja on samalla huoltaja sekä valmentaja, eri lajien tuntemuksen on oltava laaja.

Joskus pystytään palkkaamaan sijainen, joskus taas ei. Nyt sijaisia koululaisurheilutapahtumien takia taas saa, nykyinen rehtorini Mikko Kyrö on urheilumyönteinen ihminen, koripalloilija, toimi Joensuun Katajassa kapteenina, sai pari SM-hopeaa.

Olin töissä Helsingissä Malminkartanon mukavassa koulussa vuosina 1998-2000, kun Vantaalla lapsia ja opettajia kohdeltiin kaltoin. Otin lomautukset henkilökohtaisena loukkauksena ja häivyin pariksi vuodeksi lähimpään helsinkiläiseen kouluun töihin.

Jo silloin ihmettelin Helsingin koululaisurheilun heikkoa tolaa. Nyt Helsingin koululaisurheilu on lopullisesti ajettu alas.

Vantaalla asiat on hoidettu toisin, vaikka koulutointa puristaa ainainen rahanpuute. Koululaisurheilua johdetaan virastosta käsin. Viraston liikuntapalvelun yhteyshenkilö Ville Vahtola hoitaa tointansa mallikkaaasti. 

Vantaalla tehdään yhteistyötä urheiluseurojen kanssa, ja koulujenväliset kilpailut toimivat edelleen. Esim. nyt alkavia jalkapallokisoja hoitaa mm. PK 35 Vantaa, koriskisoja hoitaa PuHu Juniorit jne. Hyöty on aina molemminpuolinen, win-win.

Helsingin koululaisurheilutilanne hävettää.

Puhutaan paljon kouluviihtyvyydestä, koululiikunta eri muodoissaan lisää monen oppilaan koulunkäynnin iloa valtaisasti.

Jotkut oppilaat eivät pääse koskaan kilpailemaan ja kokeilemaan rajojaan ellei koululaiskisoja olisi. Kaikki lapset eivät mene urheiluseuroihin syystä tai toisesta, nykyään läheskään kaikilla lapsilla ei ole edes varaa osallistua urheiluseurojen toimintaan.

Liikuntatunnit, liikuntakerhot ja koululaiskisat ovat tärkeitä, jokaiselle jotakin, ne täydentävät toisiaan.