maanantai 16. kesäkuuta 2014

Olen ehdolla ehdokkaaksi



Perussuomalaisten Uudenmaan piiri ry. on valinnut minut jäsenäänestykseen eduskuntavaaliehdokkuudesta.

Kiitän kovasti ihmisiä, jotka ovat kannattaneet minua.

Osaamiseni kärki on luonnollisesti koulutuspolitiikka. Olen koulutuksellisen tasa-arvon kannattaja, sillä koulutus on ainoa tie varsinkin köyhien ja naisten tasa-arvoon. Koulutus on investointi tulevaisuuteen.

Olen pienen ihmisen puolella.

Aamun Helsingin Sanomien pääkirjoitus oli upea, kannattaa painaa alla olevaa linkkiä ja lukea pääkirjoitus kokonaisuudessaan.


16.6. HS

Suomi pärjää koulutuksella

Toisin kuin näissä etelän maissa, kilpailukykypotentiaali on kuitenkin Suomessa hyvä. Kriisimaat petraavat nyt kilpailukykyään kovempaa tahtia kuin Suomi, mikä auttaa niiden taloutta taas kasvuun.

Työnantajaleiri esittelee usein julkista taloutta pohdittaessa todisteita siitä, että Suomessa julkisen talouden paino on Euroopan raskain, melkein 60 prosenttia suhteessa kansantuotteeseen – mikä on eri asia kuin osuus kansantaloudesta.

Totta sinänsä, mutta suomalaiset tulonsiirrot ja joiltakin osin hyvinkin tehokas julkinen sektori sotkevat vertailua. Suomessa julkinen "meno" muuttuu moniin maihin verrattuna paljon kivuttomammin jossain myöhemmässä kohdassa "tuloksi".

Kaikkien säästöbudjettien ja leikkausten keskellä Suomessa on pidettävä huolta siitä, että tulevaisuuden mittaukset kertoisivat hyvää nykyisistä ratkaisuista.

Suomessa kasvua ei saada työvoimapanoksen lisäyksestä. Jäljelle jää tuottavuuden nostaminen. Se vaatii investointeja koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen.

12 kommenttia:

  1. Hmm. 1. Hieno päätös asettua ehdokkaaksi. 2. Olen yllättynyt viitekehyksestä, jonka valiset. Espoossa osa persuja ovat rasisteja. Mutta heidän joukossaan on myös upeita ihmisiä. 3. Koulu tarvitsee hyviä äänitorvia kaikkiin puolueisiin. 4. Onnea itse valitsemallesi tielle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Martti, Vantaalta on ehdolle tulossa erittäin hyvä nippu PS-ehdokkaita.

      Poista
    2. Kerropa Martti, ketkä joukossamme ovat rasisteja, niin tutkitaan asia. Puolue kyllä hyväksyy kaikki ihmiset puutteine ja vikoineen, mutta edellyttää edustajiltamme linjassa pysymistä. Olisi halpamaista levittää tuollaisia väitteitä, jos niistä ei ole näyttöä.

      Poista
    3. Hyvä ja aiheellinen vastakysymys, Unknown.

      Perussuomalaisten poisselittäminen, hallitseminen, paitsiottaminen ja patologisoiminen rasismi-syytöksillä saisi loppua demokraattisessa maassa jos ollaan.

      Eri asia jo on aihetta. PS ei ole rasistinen puolueena. Etnistä vihaa olen kuullut kyllä yksittäistapausten suusta mutta myös muiden kuin p-sujen.

      (Matin linjan mukaanhan voisi kavaltaa myös sen että vasemmistoliitossa on joukossa äärikommunisteja ja vihreissä linkolalaisia jotka eivät paljon humanismista perusta)

      Poista
  2. Siis onnea!

    Olen niin pettynyt vanhoihin puolueisiin, että pidän puoluevalintaasi erittäin onnistuneena. Meissa opettajissa on paljon niitä, jotka ovat kyllästyneet vanhojen puolueiden liirumlaarumiin, jolla itse asiassa vain vaikeutetaan koulutyötä.

    Esimerkiksi opiskeltavien kielten valinnanvapautta koskevan kansalaisaloitteen kirvoittamassa eduskuntakeskustelussa vanhoista puolueista vain muutama edustaja uskaltautui katsomaan kieltenopetusta monikielistyvän maan nuorten kannalta. Aivan uskomatonta teatteria ja vanhaa "kaikki oppivat kaiken"-hymistelyä. Pakko on muka oikeus! Parhaat puheenvuorot tulivat perussuomalaisilta - ja heidän joukossaan ymmärrettiin parhaiten myös maahanmuuttajien oikeudet omanlaiseen kielitaitoon.

    Demarit ja Vasemmisto ovat muuttuneet koulutuksessa liturgiapuolueiksi. Ollaan muka ihmisten puolella, mutta kuvitellaan, että on parempi holhota ihmisiä kuin kuunnella heidän tarpeitaan. Karmeita kannanottoja näiltä puolueilta kieltenopetuksen keskustelussa (lukuunottamatta Suna Kymäläistä jolle suuri kiitos).

    Nyt alan seurata tätä blogia entistä tarkemmin - ja toivon, että perussuomalaisissa tehtävä työ opetuksen suuntalinjojen hiomisessa näkyy avoimemmin meille opetustyöläisille!

    Kiitos!

    VastaaPoista
  3. Onnea!
    Puoluevalintasi on minustakin toisaalta yllättävä, mutta PS saa kannatusta varmasti juuri tällaisilta kuin meikäläinen, joilla ei täysin selkeää perinteistä puoluekantaa ole itsellään. Voin siis harkita PS:n äänestämistä, mutta ennen kaikkea taidan seuraavaksi äänestää HENKILÖÄ! Koulu ja opettajat tarvitsevat sinunlaistasi ihmistä eduskuntaan!

    VastaaPoista
  4. Onnea jäsenäänestykseen!

    Juha Rikala
    PS Alavus

    VastaaPoista
  5. Jotta ei täysin onnitteluja ja ylistystä olisi kommenttipalsta, tätä 'nyymiä hieman ihmetyttää koulutuksen edesajaminen puolueessa, jonka jäsenet eivät ole ainakaan erityisesti loistaneet tieteellisen maailmankuvan esitaistelijoina (case eduskunnan uskomushoitoseminaari tai vaikkapa "lätkäistää pilakuvaan afrikkalainen poppamies" -tason kritiikki ilmastotieteestä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ano...

      Totta kai on hyvä, että koulutusta puolustetaan joka puolueessa.

      PS on ennen kaikkea ns. tavallisten ihmisten puolue, joka puolustaa myös köyhien ja syrjäytyneiden ihmisten oikeuksia,

      Koulutus on ainoa väylä tasa-arvoon, vrt. köyhät ja naiset.

      On kyllä jo nähty, mikä puolue ei ainakaan aja tavallisten ihmisten asiaa. Esim. Vantaalla vallankahvassa on ollut kahden suuren puolueen tuhovoimainen koalitio iät ja ajat, ovat vuorotellen vetovastuussa. Jälki on ollut erittäin rumaa, velkaa on yhteensä kaksi miljardia.

      Poista
  6. Onnea ehdokkuuteen Lundell! PS on sinulle varmasti hyvä valinta. Toivottavasti älyävät valita sinut mukaan, jotta opettajat saavat vaihtoehdokseen muitakin kuin perinteisiä liturgisteja. Sellainen et käsittääkseni ole. Muiden pääpuolueiden avaukset, teot ja tekemättömyydet on nähty. Tarvitaan vaihtoehtoja. Harmi jos joku edelleen leimaa mielessään PS:n epäilyttäväksi puolueeksi muutaman mätämunan vuoksi. ( No, itse pidän äärivasemman- ja vihreän laidan usein hyvin mustavalkoisia asetelmia yhtä huolestuttavina ja yksinkertaistavina. ) Koulutuksellinen tasa-arvo on hyvä teema. Tärkeä on muistaa että voidaksemme vaatia lisää veroeuroja koulutukseen ja sen tasa-arvon ylläpitämiseen, tarvitsee jonkun ensin tehdä ne eurot yhteiseen pottiin. Ne eurot tehdään vain yksityisellä sektorilla. Suomessa asuvien on päästävä töihin (työllisyysasteemme muihin pohjosmaihin verrattuna on skandaalimainen), yritysten on voitava hyvin jne. Varsin usein tässä maassa tormää ihmeelliseen katkeruudensekaiseen yritysvihamielisyyteen. Itsekin vasta viime vuosina olen tajunnut, että verorahat eivät ilmesty itsestään niin kuin sähkö blondille seinästä. Jokainen veroeuro on jonkun toisen työn tuloksen euro. Ensin tarvitaan työtä, sitten vasta alamme miettiä miten niitä veroja käytetään. Uskon Kai että sinulla on niiden käytön suhteen hyviä ajatuksia samoin kuin koulutuspolitiikan. Muutenkin olisi hyvä alkaa miettiä yhteiskunnan uudistamista siitä näkökulmasta, että subjektiivisia oikeuksia on jaettu ja ollaan jakamassa mielellään aina, mutta velvollisuudet, oikeuden välttämätön kaksonen, ovat unohtuneet.

    Jorma

    VastaaPoista
  7. Anolle joka puhui ilmastotieteestä muistutan, että vain meteorologia on varsinaista ilmastotiedettä.

    Lukuisat eri teoriat, usein ristiriitaiset, vastakkaisia analyysejä antavat teoriat, usein vieläpä poliittisesti tarkoitushakuiset, ns. ilmastomuutos-teoriat eivät ole ilmasto t i e d e t t ä. Ne ovat tutkimusta kyllä, hyvin laajasti ainakin rahoitettua tutkimusta vieläpä, mutta on tärkeää muistaa että minkäänlaista yksimielisyyttä
    tuloksista ei ole. Se tiedetään että ilmasto on muutoksessa. Niin kuin se on aina ja koko ajan. Jää- ja lämpökausia tulee ja menee, auringon aktiivisuus vaihtelee...mutta ihmiskunnan osuudesta kaikkeen tähän ei ole olemassa vieläkään mitään varmuutta, ei suuntaan eikä toiseen. Ilmastopolitiikka on ilmastopolitiikkaa, EU-tasolla siihen uppoaa kymmeniä miljardeja kuten hyvin tiedät, mutta tämän politiikan tuloksista ei ole olemassa mitään varmuutta.

    TV:n Matti Huutonen on ilmastotieteilijä 100 %

    Ilmastotutkijat ovat ilmastotutkijoita. Eivät enempää.

    VastaaPoista
  8. En päässyt kymmenen sakkiin jäsenäänestyksessä. Vielä on jäljellä haastattelukierros, joten pieni toivo ehdokkuudesta elää vielä.

    VastaaPoista