keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Digiloikka säästökeinona

HS 1.6.


Helsinki aikoo kasvattaa ryhmäkokoja hieman erityisesti peruskoulun ylimmillä luokilla. Tähän asti luokilla 7–9 ryhmäkoko on ollut keskimäärin 16, mikä on suhteellisen vähän verrattuna moniin muihin kuntiin. Dramaattisesta muutoksesta ei ole kyse.

”Ryhmäkoko voi kasvaa muutamalla oppilaalla, mutta tämän käytännön toteutus riippuu kouluista”, sanoo opetustoimen johtaja Liisa Pohjolainen.

Koulujen säästöt voivat näkyä myös siten, että jakotunteja on aiempaa vähemmän. Harvinaisille kielille ja valinnaisaineille ei välttämättä yhtä usein synny omaa ryhmää. Myös tiloista säästetään edelleen.


Joskus tuntuu siltä, että koulusäästöjen häntää ei koskaan näy.

Samanlainen laulu on Helsingissä kuin Vantaallakin. Olen kateellinen Helsingin yläkoulujen keskinmääräisestä ryhmäkoosta 16. Minulla on kymmenisen oppilasta enemmän.

Mutta nyt en tartu Helsingin koululaitoksen yleisiin säästöihin, vaan otan tarkkailuun digiloikanEi ole ensimmäinen kerta, kun kuulen, että digiloikkaa perustellaan nimenomaan säästösyillä.


Jos katsotaan pidemmälle kuin ensi vuoteen, säästöjä haetaan myös esimerkiksi koulujen digiloikasta, johon tällä hetkellä joudutaan myös investoimaan. (HS 1.6.2016)


Pedagogiaa on ennenkin käytetty säästämisen keppihevosenaAivan ensimmäinen kerta oli heti, kun aloitin työt v. 1980. 

Aloitin opettajanhommat Hiekkaharjun koulussa, joka oli tuntikehyskokeilukoulu. Kokeilua johti ansiokkaasti rehtori Risto Kalliola, me opettajat olimme innoissamme mukana. 

Tuntikehyspalikoita pyöriteltiin, ryhmiä liikuteltiin. Kokeiluun oli annettu extra-resursseja, ja saimme luokkiin extraresurssimaikkoja.

Kaikki tuntui hienolta, totta kai raportistakin tuli hieno.

Mutta kun tuntikehysmalli lanseerattiin kokeilujen jälkeen yleiseen käyttöön, tuntiresurssia vähennettiinkin alle jopa alkuperäisen resurssin eli tehtiin rajua säästöä.

Viimeisin retkuunveto on tietysti inkluusio. Puhuttiin kauniita ja suuri osa opettajista meni retkuun.  Kun inkluusioon siirryttiin, luokan- ja aineenopettajat jätettiin yksin.

Pelkään, että digiloikankin perimmäinen syy on säästö, ei pedagogiikka.

Olen kuullut useammankin ihmisen suusta, että saadaan säästöäkun oppilaat saavat tabletit, niin oppikirjoja ei enää tarvita.

Tiedän yhden koulun, jossa ensi syksynä oppilaille lyödään tabletit käteen ja luovutaan oppikirjoista.

Taitaa olla ensimmäinen kerta Suomen kouluhistoriassa, kun opettajien pedagogista vapautta rajoitetaan. 

Pedagogiseen vapauteen kuuluu myös oppikirjojen ja -materiaalin valinta. Nyt aletaan määrätä, miten opettajien pitää opettaa.

Tabletit ovat oiva renki, mutta isännäksi niistä ei ole.

Miksi me opettajat aina lähdemme innosta vinkuen mukaan kaikkeen, mitä meille syötetään? 

Juttelin juuri helsinkiläisen opettajaystäväni kanssa. Hän totesi minulle lakonisesti, että en tiedä yhtään ammattiryhmää, joka on niin kritiikitön kuin opettajakunta.

Totta ainakin toinen puoli.

9 kommenttia:

  1. "Miksi me opettajat aina lähdemme innosta vinkuen mukaan kaikkeen, mitä meille syötetään?" kysyy blogisti.

    Koska opettajaa voi aina ohjata sanalla muutosvastarinta. Se toimii kuin kumipamppu. Opettaja ei halua saada sellaisesta kumileimaa otsaansa. Se muutosvastarinta on ruma sana. Tulee mieleen ruskea värikin. Apua, mä en haluu olla sellanen, joka vastustaa kaikkea "uutta."
    Mä haluun olla mukana ajassa.
    "Se nyt vaan on tätä päivää."

    Koulutoimen ja virastojen ei-opettajat, ja yliopistojen opettajankouluttajat, kuka päivän opekokemuksella, kuka vähän enemmällä, alkavat määrittää opettajan opetustapoja- ja menetelmiä. Onhan ne nyt jo valmiiksi määritelty oikeisiin ja vääriin. Oikea on digiloikka. Aasialainen elektroniikkasälä. Sovellukset. Koodaus. Niissä kaikissa saa pikselin liikahtamaan kun liikuttaa sormea. Vau! Flow!

    Joku jossakin kyllä rikastuu kun me "säästämme."

    t. ihan myönteinen ja työstään innostunut ope


    VastaaPoista
  2. Hienoa että opettajienkin työkalut päivittyvät nykyaikaan. Hallinnossa on toivottavasti jatkossa taitoa kokoustaa etänä esim. videoneuvotteluja hyödyntäen ja kenties avoimuutta tavoitellen.

    VastaaPoista
  3. Kirjoitin asiaan liittyen Opettaja-lehteen reilu kuukausi sitten.
    Tässä linkki, jos kiinnostaa lukea:

    http://content.opettaja.fi/epaper/20160422/36/index.html

    Olisi ensiarvoisen tärkeää, että opettajat uskaltaisivat antaa perusteltua kritiikkiä näille uudistuksille. Valitettavasti tilanne on kuitenkin se, että kaikki kritiikki sivuutetaan muutosvastarintana ja vanhoillisuutena.

    Ps. Kävin ensimmäiset viisi kouluvuottani Pähkinärinteen ala-asteella vuosina 1992-1997. Luokanopettajiani olivat Irma Väyrynen ja Kalevi Hämäläinen. Oli suuri onni, että kohdalleni sattui noin hienoja ja päteviä opettajia. Irma eriytti ennen kuin eriyttämisestä edes puhuttiin. Hän antoi minulle kolmannella luokalla neljännen luokan äidinkielen oppikirjan ja kas, nyt olen äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorina Ylä-Malmin peruskoulussa (syksystä lähtien Malmin peruskoulu). Sinä, Kai-Ari, opetit minulle ainakin liikuntaa jonkin verran. Mukavia eläkepäiviä, olet ne ansainnut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Juha!

      Lähetän terveiset Irmalle ja Kaleville. Kalevi lähti eläkkeelle myös tänä vuonna, hän teki hommia muutaman extravuoden. Irma on eläkeiässä ensi vuonna, katsotaan jatkaako hän.

      Kovasti opettajia on lähtenyt eläkkeelle, aikasi opettajista on remmissä enää yksi tai kaksi maikkaa.

      Tsemppiä äidinkielen maikan hommiin.

      Kirjallisuudenopetus on ikävä kyllä huonossa jamassa, opetus on liiaksi yksittäisen opettajan varassa. Olen esittänyt joskus, että kirjallisuus pitäisi erottaa äidinkielestä omaksi oppiaineekseen, jotta hommaan tulisi pontta.

      Poista
  4. Kiitos Juho,
    sanasi lämmittävät. Muistatko vielä, kun ekaluokalla sinä, Tommi, Petri ja muutama muu istuitte ruokalassa lukemassa kirjoja, kun muut opettelivat kirjaimia luokassa?

    Opelehden juttusi on osuvasti kirjoitettu, olen samaa mieltä. Ihmettelen kovasti, miten digiloikkiin syydetään rahaa pilvin pimein ja samaan aikaan perusasioista höylätään.

    VastaaPoista
  5. Hei Irma,

    on pakko tunnustaa, että tuota kyseistä tilannetta en muista, mutta muita hienoja muistoja on jäänyt runsaasti. Löysin vanhempieni säilöistä mm. listan kakkosluokalla lukemistani kirjoista ja se oli kyllä hämmentävän pitkä. Nykyään lukuharrastus ei valitettavasti ole lähellekään samalla tasolla alaluokilla, yläasteesta puhumattakaan.

    Opettajalla on suuri merkitys lapsen elämään, ja olen hyvin kiitollinen siitä, että minua on kannustettu lukemaan ja kirjoittamaan sekä kotona että koulussa. Olen saanut näistä itselleni intohimon ja ammatin. Muutimme viidennen luokan jälkeen Pähkinärinteestä Töölöön, ja kiittäminen on myös Etu-Töölön yläasteen äidinkielenopettajaani Anna Lehmusta, joka antoi lähtölaukauksen ammatinvalinnalleni. Itse pyrin jakamaan tätä samaa tukea ja innostusta nuorille, ja etenkin poikia pyrin kaikin tavoin kannustamaan lukuharrastuksen pariin ainaisten tietokonepelien sijaan. Erikoistuin pedagogisissa opinnoissa suomi toisena kielenä -opetukseen, ja sitä pidän hyvin merkittävänä työnä yhteiskunnallisestikin. Kieli on maahanmuuttajaoppilaiden avain jatkokoulutukseen, työpaikkoihin ja pärjäämiseen suomalaisessa yhteiskunnassa.

    Olen kirjoittanut paljon koulumaailmaan liittyvistä asioista mm. Opettaja-lehteen. Pidän tärkeänä sitä, että myös nuoret opettajat kritisoivat järjettömiltä tuntuvia uudistuksia, koska usein vanhempien opettajien mielipiteet sivuutetaan "vanhoillisina" tai "muutosvastarintaisina" jo pelkästään mielipiteen esittäjän iän takia. Tilanne on suorastaan koominen. Ikäiseni märkäkorvat kiertävät kouluilla luennoimassa ja kertomassa viisauksia vuosikymmeniä opettaneille ihmisille. Eikö tilanteen pitäisi olla toisinpäin? Uudesta opetussuunnitelmastakaan ei ole opettajistolta mielipidettä aidosti kysytty, vaan virastoihmiset runttaavat uudistukset läpi, koska tietävät niiden jäävän ilman kannatusta. Tilanne on tällä hetkellä melkein se, että maailman parasta peruskoulua hävetään ja halutaan väkisin muuttaa suuntaan, joka romuttaa kansamme yleissivistyksen.

    Laitan tähän loppuun vielä linkin toiseen kirjoitukseeni, joka käsittelee erityisopetuksen ongelmia ja sitä, että nykyään erityisopetus pyritään säästösyistä hoitamaan papereita kirjoittamalla.

    http://content.opettaja.fi/epaper/20151106/30/index.html

    VastaaPoista
  6. Juho. Olen sinua vanhempi opettaja. Kirjoitin tämän ketjun aloitusviestin ja ilokseni huomaan, että olet aidosti kriittinen juuri siinä kohtaa, missä kriittisyyttä ei opettajilta toivota.
    Olet nähnyt jo kehityksen läpi ja nyt tiedät.
    Olet enemmän kuin oikealla polulla.

    Kaltaisiasi aitoja opettajia maamme lapset ja nuoret tarvitsevat. Eivät niitä jotka menevät sovellusten ja ohjelmistosälän taakse palvelemaan ihmisten ja yhteiskunnan digitalisoimis-missiota.

    Käsityksesi saavat minut hieman luottavaisemmaksi Suomen koululaitoksen suhteen. Mutta vain hieman. Tiedät itsekin, miten meitä viedään. Tarvitaan enemmän, paljon enemmän, opettajia jotka kokevat klassisen/luonnollisen sivistyksen merkittävämmäksi kuin eri "ohjelmistojen ja sovellusten hallinnan."

    Kuvauksesi nuorista jotka kiertävät vanhempiaan opettamassa tuo mieleen Kiinan kulttuurivallankumouksen. Jos joku luulee, että sanat kulttuuri ja vallankumous yhdistämällä seurasi jotakin hienoa, niin guuglettakaa edes. Kone kertoo. Ehkä.

    Hyvä Juho. Kirjoita julkisesti lisää!

    t. ope


    VastaaPoista
  7. Hei Juho,
    Arvostan todella, että rohkeasti käytät järjen ääntä. Toivon minäkin, kuten tuo ylläoleva anonyymi, että olet jatkossakin kirjoitat rohkeasti. Et nimittäin ole ainoa nuorestakaan polvesta, joka ajattelee kriittisesti. Aina on tärkeä ennen kaikkea ajatella. Kokeilemalla syntyy uutta, mutta sokeasti kaikkiin uutuuksiin hurahtaminen on järjen köyhyttä. Rakastan Peppi Pitkätossun mallia syödä kakusta vain koristeet, poimia rusinat pullista, poimia uusista jutuista parhaat palat, jotka sopivat omaan työhön.

    Tässä uudessa opetussuunnitelmassa minua hämmästyttää, että vanhoille ilmiöille keksitään uusia nimiä ja yhtäkkiä ne ovatkin jotain ihan uutta ja ennenkuulumatonta. Todellisuudessa pyörää ei ole keksitty uudelleen, pyörää on vain päivitetty nykypäivän virityksin. Olen ollut tekemässä Pähkiksen uutta opsia ja mukana tässä pyörityksessä, jota opsin suunnittelun ympärillä kaksi vuotta meillä käytiin.

    Kirsi Lonka kertoi eilen Länsi-Savo -lehdessä ajatuksistaan koulun uudistamiseen.
    (http://www.lansi-savo.fi/uutiset/lahella/professori-haluaa-tehda-vallankumouksen-kouluissa-viittaaminen-ja-luokkahuoneet?page=1)
    On tietysti hienoa, jos professoreilla on utopioita, mutta varsin kaukana ne tuntuvat olevat todellisuudesta. Hyvää sinänsä, että tällainen puheenvuoro herättää keskustelua. Onneksi kouluissa vielä opettajalla on pedagoginen vapaus päättää opetustyylistään ja opetustavoistaan. Opettajan liekki palaa ruohonjuuritasolla pienen ihmisen kohtaamisesta ja oivaltamisesta.

    Hienoa ja arvokasta työtä teet Juho. Toivon, että pysyt tulisieluisena edelläkävijänä jatkossakin.










    VastaaPoista