keskiviikko 28. elokuuta 2019

Pahimmat kiusaajat ohjattava poliisille


Näin sen pitääkin olla. Ei koulun tehtävä ole selvitellä varsinaisia rikoksia, mikä ei tietenkään tarkoita sitä, että koulun kurinpitovastuu ei säilyisi.

Ainakin Vantaalla on korostettu, että pahimmat väkivalta- ja koulukiusaamistapaukset on ohjattava poliisin hoteisiin. Nopein keino on, että uhrin vanhemmat tekevät rikosilmoituksen. Vantaan turvallisuusasiantuntija on kierrellyt myös kouluissa kertomassa, kuinka pitää toimia.

Kaiken lisäksi on harmaita alueita kuten vapaa-ajalla tehty nettikiusaaminen, joka ei enää kuulu suoraan koulun kurinpitopalettiin. Ennaltaehkäisy onkin sitten eri asia.

Kannattaa lukea Ylen artikkeli kokonaisuudessaan.

* * *

Yle 28.8.


Rikosta käsitellään rikoksena

Uutta mallia on sorvattu laajalla rintamalla Etelä-Karjalassa. Mukana on ollut koulujen, poliisin, sosiaali- ja terveyspiirin sekä kuntien edustajia. Lakia selkeästi rikkovissa kiusaamistapauksista maakunnassa ei enää haluta edes käyttää koulukiusaus-nimitystä.

– Kiusaamis-nimitys vähättelee tekoa. Ne ovat vain lainvastaisia tekoja, uuden toimintamallin sorvanneen työryhmän vetäjä rehtori Jyrki Auronen korostaa.

Opettajien ammattijärjestön OAJ:n mukaan Etelä-Karjalan malli ei ole Suomessa yleisessä käytössä. Koulutusasiainpäällikkö Nina Lahtinen katsoo, että samanlainen suhtautumistapa pitäisi ottaa laajemminkin käyttöön. 

– Hieno malli, kun kysymys on tällaisista vakavammista kiusaustapauksista, sanoo Lahtinen. 

Aurosen mukaan eräässä etelä-karjalaisessa koulussa vakavat kiusaamistapaukset saatiin hyvin kuriin, kun asiat siirrettiin poliisille. 

Koulun kurinpitovastuu säilyy 

Jyrki Auronen korostaa, että koulu ei ole siirtämässä lain edellyttämää kurinpitovalvollisuuttaan poliisille.

– Lasten ja nuorten normaaliin kasvuun ja kehitykseen kuuluu, että koulussa tapahtuu nahinoita ja kahinoita. Se on tavallista ja koulu puuttuu näihin omilla keinoillaan.
Auronen kuitenkin korostaa, että tehtävänjakoa muiden viranomaisten kanssa on tarkoitus selkeyttää. Vakavampia lainrikkomuksia ei enää käsitellä koulun sisällä ”kiusaamisena”.
– Koululla on ehkä ollut perinteitä, että vakavampiakin asioita on selvitetty koulussa omin voimin. Nyt tämä muuttuu, Auronen sanoo.

1 kommentti:

  1. Tämä on aihe, mistä pitäisi puhua enemmänkin. Kiitos jakamisesta. Minä itse olen kokenut nettikiusaamista, ja saanut myös uhkaavia viestejä. Ajattelinkin, että etsin varmasti oikeusapua tukemaan minua tilanteessa.https://fortelaw.fi/palvelut/

    VastaaPoista