On monenlaisia oppijoita

Eilisessä Hesarissa oli mielenkiintoisia mielipiteitä ja artikkeleita. Poikkeuksellisesti niputan ne kaikki yhteen.

1. 

Opetan lapsenlapsilleni kaunokirjoituksen taidon (Mielipide, Annika Ardin)

Vertailututkimuksessa osa opiskelijoista teki luentomuistiinpanot tietokoneella ja osa kynällä. Läppäriryhmä pärjäsi heikommin.

Opetuksen pitää olla monipuolista. 

Nyt pelataan melkoista uhkapeliä, koska oppimista ollaan lyömässä yhden kortin varaan. Pädeista puhutaan kuin auringon noususta, mutta päditkin on sittenkin vain yksi oppimisen väline vaikkakin hyvin monipuolinen.

Käsin kirjoittaminen ja piirtäminen on aina ollut oppimisen kannalta hyvin tehokasta. Käsin kirjoitettu tai piirretty jää hyvin muistiin.

Vaikka digitalisaatio antaa monia hienoja uusia mahdollisuuksia, ei se ole ainoa valttikortti. 

Tutkijat: Käsinkirjoituksen hylkääminen näkyy aivoissa (MTV 3.6.2014)

2.

Yllättävä keino piristyä: piirrä mansikka tai kuppikakku (Anna Tommola)

Jos haluat painaa jotakin tehokkaasti mieleesi, piirrä se. Mitä muita syitä on piirrellä?

Joskus pelkkä kopioiva piirtäminen on hyvin tehokas tapa oppia, kartat, kasvit, kaavakuvat historiassa sekä kemian kaavat ja kemia.

Olen monesta aiheesta antanut tehtäväksi sarjakuvan. Hyviä aiheita on veden kiertokulku tai ravintoketju. Joka eläimestä saa aikaan hienoja sarjakuvia. Historiasta löytyy loistavia aiheita.

Luokassa piirtäminen lisää myös työrauhaa, koska piirtäessä on pakko keskittyä. On hauskaa katsella, kun oppilaat keskittyvät piirtämiseen ja värittämiseen, kasvoista näkee piirtämisen tuoman mielihyvän.

Koko lukion ja opiskeluaikani Jyväskylässä uhrasin suuren osan ajastani kaikenmaailman marginaalipiirtämiseen ja luentopapereiden kuvittamiseen. Minua tuhertelu auttoi keskittymään ja kuuntelemaan. 

Jos olisin nostanut katseeni ylös paperista, olisin alkanut katsella kauniita kurssitovereitani, heidän niskojaan, hiuksiaan tai rintojen kaaria. Silloin olisi keskittyminen hajonnut täysin.

Olen huomannut, että joka luokassa on muutama oppilas, joka keskittyy opiskeluun samalla tavalla kuin minä, he marginaalipiirtelevät.

Ja perinteinen kuvataide se vasta komeaa onkin. Siinä on materiaalin tuntua.

Töhertely kesken oppitunnin auttaa keskittymään (Yle 1.8.2014)
Muistikikka, joka toimii tutkitusti parhaiten: Piirrä (Iltalehti 28.4.206)
Kuva auttaa oppimaan ja tuntemaan (Erilaisten oppijoiden liitto)

3. 

Koulukirjat voi aivan hyvin korvata tableteilla (Mielipide, Nicholas Heinonen)

Koulujen on aika heittää kalliit ja ympäristöä kuluttavat koulukirjat paperinkierrätykseen ja tulla 2000-luvulle, jolla opiskelumateriaali ladataan tableteille. Rahan ja maapallon keuhkojen säästön lisäksi tabletit voivat auttaa nykykoulutuksen ongelmista pahimpaan: oppitunneilla tylsistymiseen.

Vaikuttaa provomielipidekirjoitukselta. Kyllä koulukirjojakin vielä tarvitaan.

Joissain toimissa pädi on oivallinen väline.

Mutta pädillä näprääminen ei ole sen älyllisempää kuin mikään muukaan tapa oppia. Pahinta on, jos heittäytytään yhteen välineeseen. Oppilaat kyllästyvät siihen nopeasti. Sen jälkeen opettaja onkin sormi suussa, kun muita oppimisen välineitä ei ole.

Niin, ja eihän sillä pädillä voi edes kunnolla kirjoittaa. Pädiltä lukeminen tekee monelle tiukkaa. Silmät väsyvät helposti, ja aiheesta on liian helppo hypätä viihteeseen, kun maikan silmä välttää.
4.

Lukeminen pidentää elinikää

Tutkimukseen osallistui 3635 yli 50-vuotiasta miestä ja naista. Tutkittavat ilmoittivat lukemistottumuksistaan, ja heitä seurattiin 12 vuotta.

Seurannan tulosten mukaan kirjoja lukeneet elivät keskimäärin kaksi vuotta pidempään kuin ne, jotka eivät lukeneet. Henkilöillä, jotka ilmoittivat lukevansa enemmän kuin kolme ja puoli tuntia viikossa, oli 23 prosenttia pienempi todennäköisyys kuolla seuraavan 12 vuoden aikana.

Olisiko mietittävä kirjallisuuden palauttamista oppiaineeksi?

Kun aloitin opettajan hommat, arvioitiin kirjallisuus ja äidinkileli erikseen. Kirjallisuudessa olivat lisäksi mukana luovat äidinkielen osa-alueet kuten luova kirjoittaminen ja draama. Äidinkielessä oli kielioppi ja oikeinkirjoitus.

Jako korostaisi kirjallisuuden opetusta.

Pienille oppilaille pitää kertoa ja lukea satuja ja tutustuttaa heitä asteittain kirjallisuuden mielikuvitusta ruokkivaan maailmaan.

Oli hyvin ikävää, kun jossain vaiheessa koulukirjastoja riisuttiin tietokoneluokkien tieltä, kun tilaa tietokoneluokille ei muualta kouluista löytynyt.

Kirjallisuuden opettaminen on täydessä alennustilassa. 

Koulu- ja luokkakirjastoja ei juuri kohta ole. 

Uuden oppimiskäsityksen mukaan sisustetuissa luokissa ei enää ole kirjahyllyjä. Ei löydy enää ripustustauluja kuvistöitäkään varten! (vrt. oman kouluni peruskorjaus, vaikka muuten koulu on nyt hieno)

Kaikille oppilaille on tarjottava jotakin.

Erilaisten oppijoiden liitto: Mikä on omin tapasi oppia?

Kohti opettajien samanpalkaisuutta

Aamulehti 10.8. Kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla.

Riita Ollila ja Kaisa Lange sohaisivat urheasti muurahaispesään. Jossain vaiheessa keskustelu yleissivistävien opettajien samanpalkkaisuudesta on toden teolla aloitettava. 

Opettajien palkkauksella on pitkät historialliset perusteet, jotka eivät enää päde. 

Peruskoulun ja lukion maikoilla pitää olla suurinpiirteinen saamansuuruiset palkat.

Tietenkään yhdenkään opettajan palkkaa ei saa laskea. 

Peruskoulun opettajien palkat on hilattava hiljalleen lukion opettajien tasolle sitä mukaan, kun talous antaa myöten. Samalla on huolehdittava myös lukion opettajien palkkakehityksestä.

Edes OAJ ei henno vieläkään täysin avoimesti käsitellä opettajien palkkojen eriarvoisuusongelmaa. 

Loppujen lopuksi ei ole kauaa siitä, kun opettajilla oli kaksi ammattiliittoa. Vasta 1973 kansakoulujen ja oppikoulujen opettajat (SOL, OK ja SLF) perustivat yhteisen ammattijärjestön, Opettajien Ammattijärjestö OAJ:n, joka nykyään tunnetaan paremmin Opetusalan Ammattijärjestönä.

Palkkojen eriarvoisuusongelman hyssyttely on ollut elintärkeää OAJ:n yhtenäisyyden kannalta. Nyt OAJ on yhteinäinen, puhutaan jopa yhteisestä opettajuudesta, mikä on hienoa.

OAJ:ssa on nyt rehdisti lyötävä kortit pöytään ja alettava keskustella ilman sarvia ja hampaita. Menneisyyden taakat on unohdettava.

1. 

Opettajien koulutustaso on sama, ylempi korkeakoulututkinto. Kaikilla pätevillä nykyopettajilla on taskussaan maisterin paperit.

2. 

Peruskoulun opettamisen vaatimustaso on viime vuosikymmenen aikana noussut huimasti syrjäytymisen, inkluusion sekä maahanmuuttajien määrän kasvun vuoksi. Suurin osa syrjäytyneistä, erityisoppilaista tai maahanmuuttajista ei lukion ovia koskaan kolkuttele, ikävä kyllä.

Kovimman, ensi-iskun ottavat vastaan lastentarhanopettajat, alaluokkien opettajat sekä erityisopettajat. Kovaa on työ myös alakoulun yläluokilla ja yläkoulussa, joissa pitää ottaa vastaan murrosikäisten angsti, ja etsiä oppilaista sitä kadonnutta opiskelumotia.

3. 

Kolmiportainen tuki ja sen myötä kasvanut työmäärä, huimaa paperinmakuista pyörittelyä ja kokouksia päälle.

4. 

Peruskoulussa yhteistyö vanhempien kanssa on kasvanut potentiaalisesti. Wilmassa roikutaan lähes yötä päivää, vaikka ei pitäisi.

Myös yläkoulun eri aineenopettajaryhmien opetusvelvollisuudet on päivitettävä. Parhaiten päivitys toimii, kun kaikki peruskoulunopettajat siirtyisivät vuosityöaikaan. Samalla tehtäisiin palkkaremontti.

Ongelma on, että työnantajan tähänastiset tarjoukset ovat olleet lähes rienaavia. Käytännössä opettajille on tarjottu palkanalennusta, kun samalla on tarjottu työmäärän lisääntymistä.

Riitta Ollilan ja Kaisa Langen yleisönosastokirjoituksen viimeinen kappale on kartakaikkiaan komea:

Ajattelun lähtökohtana pitää olla yhdenvertaisuus, työn arvostaminen ja jokaisen ikäluokan opettamisen samanarvoisuus.

Voiko sitä enää paremmin sanoa?

OAJ:n vastaus Ollilan ja Langen kirjoitukseen:

Opettajien palkkausta ja työaikaa kehitetään (HS 9.8.)

Ryhmäkoko vihdoinkin lakiin

Yle 10.8.

Selvitimme koulujen luokkakokoja: säästöt purevat, ryhmät kasvavat

Pitkään jatkunut koulujen opetusryhmien pieneneminen näyttää olevan ohi. Valtion ja kuntien tiukennettua rahahanojaan koulut joutuvat yhdistämään luokkia ja vähentämään jakotunteja. Selvitimme luokkakoot 20 kaupungissa eri puolilla maata.

Aamun Hesarissa jo raotettiin Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa, viisi vuotta kestävää Oma linja -tutkimushanketta.

HS 10.8. 

Tutkimushanke suosittelee yksilöllistä peruskoulua – ”Jotkut oppilaista oppivat lukemalla, toiset voisivat oppia esimerkiksi projekteissa työpaikoilla” 

Suositellut muutokset kuulostavat suurilta, mutta selvityksen tehneen Jyväskylän yliopiston professorin Jouni Välijärven mukaan kyse on enemmänkin siitä, että hyödynnetään muuttuvan yhteiskunnan mukanaan tuomia mahdollisuuksia.

Välijärven mukaan peruskoulun tasa-arvoisuus palautettaisiin lisäämällä mahdollisuuksia yksilölliseen opiskeluun. Taustalla on ajatus siitä, että nuoret kehittyvät eri tahdissa, eikä ”nykyisen jäykän systeemin” puitteissa nuorten välisten oppimis- ja motivaatioerojen kaventaminen onnistu.

Yksi toimenpide erojen pienentämiseen olisi, ettei opiskelua sidottaisikaan vuosiluokkiin, vaan otettaisiin lähtökohdaksi tietyn tason saavuttaminen koko peruskoulun aikana.

Olen vaatinut hyvin pitkään ryhmäkokoa lakiin. 

Blogini tunnisteella luokkakoko löytyy peräti 51 osumaa, ks. sivun vasen laita alhaalla. 

Laitan oheen muutaman kirjoituksen eri vuosilta. Jos jaksat, plaraile.

Ryhmäkoko vaikuttaa opetuksen laatuun (Properuskoulu 17.1.2016)

Luokkakoot kasvavat (Properuskoulu 27.5.2015)

Säädyllinen luokkakoko - joko nyt nytkähtää? (Properuskoulu 7.12.2012)

Luokkakoille lakisääteinen yläraja (Properuskoulu 7.8.2011)

Oppilaskin on ihminen, joka vaatii aikaa (Properuskoulu 20.12.2010)

Hölmöläisten touhua (Properuskoulu 18.5.2009)

Peruskoulussa luokat ovat aivan erilaisia kuin parikymmentä vuotta sitten. Mitä on tapahtunut?

1. Inkluusio, erityisoppilaat ovat tulleet normiluokkiin.

2. Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden määrä on kasvanut.

3. Keskittymishäiriöt ovat lisääntyneet.

4. Opiskelumotivaationsa kadottaneiden oppilaiden määrä on kasvanut.

Nyt puhutaan paljon yksilöllistämisestä, yksilöllisestä opiskelusta ja yksilöllisestä peruskoulusta. 

Viimeinen luokkani oli ensimmäinen ja ainoa todellinen inkluusioluokkani. Joukossa oli myös maahanmuuttajataustaisia oppilaita. Nykymittapuun mukaan luokka oli iso, 27 oppilasta.

Yhtenäiskulttuurin aikaan ennen inkluusiota vaikkapa 35 oppilaan luokan opettaminen oli

helpompaa kuin pienten nykyluokkien opettaminen. Silloin jopa yksilöllinen opiskelukin sujui oppilailta paremmin.

Kuvaavaa oli, kun lähdin koulujoukkueiden kanssa turnauksiin, luokalleni ei tarvinnut palkata edes sijaista. Homma hoidettiin otona, naapuriluokan opettaja valvoi luokkaa ja sai pienen korvauksen.

Annoin oppilaille aina edellisenä päivänä etukäteen ohjeet, kuinka tulee toimia. Oppilaat olivat omatoimisia, opiskelivat keskenään luokassa joko yksilöllisesti tai ryhmissä. 

Seuraavana aamuna kyselin oto-maikalta kuulumisia. Yleensä hänen ei tarvinnut puuttua mihinkään, opettamiseen, järjestykseen pitoon, ruokailuun tai välitunnille menoon. Kaikki sujui oppilailta hienosti.

Nyt on toisin. Hyvä, kun opettajat uskaltavat kesken oppitunnin vessaan piipahtaa.

Oppilaat vaativat opettajalta paljon enemmän aikaa kuin ennen. Käytännössä esim. matematiikan tunneilla joidenkin oppilaiden vieressä pitäisi istua koko ajan ja auttaa. 

Erityisoppilaat saavat kyllä tukea samaan aikaan laaja-alaisen erityisopettajan luona. Mutta mitä opettaja voi tehdä, jos suuria matematiikan ongelmia on vaikkapa viidellä-kuudella muulla oppilaalla? 

Kaikki yksilöllistäminen vaatii opettaja paljon ennakkovalmisteluja, suuressa luokassa vieläpä hyvin paljon. Uudessa opetussuunnitelmassa on paljon elementtejä, jotka vaativat opettajilta paljon suunnitteluaikaa.

Jos siirrytään Välijärven esittämiin todelliseen yksilölliseen opiskeluun tai vuosiluokkiin sitomattomaan opiskeluun ja etenemiseen, opettajat joutuvat hajoamaan niin pieniin osiin, että sitä on nykytietämyksellä vaikea kuvitella.

Kun osia, oppilaita luokassa on paljon, opettaja hajoaa vieläkin pienempiin osiin.

Nyt viimeistään on tosissaan alettava puhua luokkakoon merkityksestä. Ei niitä erityisopettajia luokkiin tullutkaan inkluusion myötä. Opettajat jätettiin yksin.

Luokkakoko lakiin ja sassiin.

Olen esittänyt:

- 1.-3. luokat 20 oppilasta
- 4.-9. luokat 24 oppilasta

OAJ on esittänyt:

- 20 oppilasta

Käy.

Koulu on yhteiskunnan peili

Yle 8.8.

Selvitys: Oppilaat eriarvoistuvat ja osaamistulokset tippuvat - Professori perää peruskouluun mittavaa remonttia

Peruskoulu on suomalainen 1970-luvun huippuinnovaatio. Puolessa vuosisadassa se on kuitenkin jäänyt ajastaan jälkeen, kertoo tuore selvitys. Koulussa ei viihdytä, oppimistulokset laskevat ja yhä useampi uhkaa pudota kyydistä. Tutkijan mukaan koulu ei ole enää kaikille tasa-arvoinen.

Suomalaisen koulun kuningasidea, tasa-arvo, ei toteudu, sanoo Jyväskylän yliopiston koulutuksen tutkimuslaitoksen johtaja, professori Jouni Välijärvi.

Välijärven koostama, vielä julkaisematon, muun muassa PISA-tutkimusten aineistoon pohjautuva Oma Linja -selvitys kertoo koulumaailmasta karua kieltä. Sen mukaan suomalainen peruskoulu on jäänyt ajastaan ja oppilaiden väliset erot ovat kasvaneet.

Eriarvoistuva peruskoulu lisää selvityksen mukaan myös nuorten syrjäytymisriskiä – jokaisesta suomalaisesta ikäluokasta jopa 10 000 nuorta on syrjäytymisvaarassa, vaarassa jäädä ilman jatkokoulutuspaikkaa. Syynä ovat ennen muuta puutteet perusosaamisessa, lukemisessa, laskemisessa ja opiskelutaidoissa.

Blogini kantava idea on koulutuksellinen tasa-arvo. 

Professori Jouni Välijärvi on pohtinut koulutuksellista tasa-arvoa ja syrjäytymisriskiä koulun ja eritoten Pisa 12 näkökulmista.

Odotan suurella mielenkiinnolla vielä julkaisematonta Pisa-tutkimusten aineistoon pohjautuvaa Oma linja-selvitystä.

Huomioita:


1.

Pisa 12 -tutkimuksen otos ihmetyttää (Properuskoulu 10.1.2014)

Pitää muistaa:


PISA 2012 -mittaus toteutettiin 311 koulussa, joista testiin valittiin kaikkiaan 10 157 oppilasta. Ruotsinkielisiä oppilaita otoksessa oli 1 753 ja maahanmuuttajataustaisia oppilaita 2 426. 

Kaikki ruotsinkieliset koulut valittiin mukaan, samoin kaikki sellaiset koulut, joissa oli vähintään viisi maahanmuuttajataustaista oppilasta.

Otoksessa oli ruotsinkielisiä oppilaita 17 % ja maahanmuuttajataustaisia oppilaita 24 %. (Pisa 12)


Tutkijat korostivat, että kokonaistulokseen yliotostaminen ei vaikuta.

Julkisuudessa hyvin harva ihmetteli yliotostamista. Ainakin minä ihmettelin asiaa omassa blogissani, samoin Osmo Soininvaara.

Vaikuttiko näytteen valinta Pisa-katastrofiin? (Soininvaara.fi 8.12.)

Pisa 12 oli kansainvälinen 15-16 vuotiaiden koulutaitoja vertaileva tutkimus. 

Mielenkiintoista on, että näistä tutkituista 17,6 prosenttia 8.-luokkalaisia ja 2,0 prosenttia 7.-luokkalaisia. Lähes joka viides tutkituista ei ollut ysiluokkalainen eli peruskoulun päättövaiheessa.

Vielä mielenkiintoisempaa on, että lähes joka neljäs tutkituista oli maahanmuuttajataustainen. Maahanmuuttajataustaiset oppilaat ovat kasautuneet tiettyihin kouluihin sekä pääkaupunkiseudulla että muualla. Esim. Turun Varissuon koulussa on maahanmuuttajataustaisia oppilaita reippaasti yli 70 %. 


Osaamisen ongelmat korostuvat lisäksi maahanmuuttajalapsia ja -nuoria tarkasteltaessa. Ensimmäisen polven maahanmuuttajat ovat 2,5–3 vuotta saman ikäisiä kantasuomalaisnuoria jäljessä. Taustalla on ennen muuta kielellisiä vaikeuksia. (Yle 8.8.)


Keskiluokkaisten akateemisten perheiden vanhemmat eivät mielellään laita lapsiaan maahanmuuttajavaltaisiin kouluihin. Pääkaupunkiseudulla osa ihmisistä valitsee jopa asuinpaikkansa koulun mukaan tai sitten lapset laitetaan sukkuloimaan ratikoilla ympäri Helsinkiä ns. paremman koulun perään.

Vanhempien koulutus periytyy voimakkaasti (Iltalehti 9.8.2016)


2.

Yhteiskunnallisen tasa-arvon repeäminen oli nähtävissä jo 1990-luvun alussa, kun globalisaation ja uusliberalismin tuulet alkoivat puhaltaa. 

On täysin selvää, että yhteiskunnalliset muutokset vaikuttavat kouluun. Sanotaan, että koulu on yhteiskunnan peili.

Pisa-tutkimuksissa tutkitaan koulutaitoja koulun ja oppimisen näkökulmasta. Näkökulma on siis ahdas.

Osa lapsista on tavallaan lyötyjä ennen kuin he edes ovat aloittaneet koulutaipaleensa, mikä näkyy koulussa varsinkin peruskoulun alaluokilla. Erot ovat suuria kouluvalmiuksien suhteen.  


3.

Koulutuksen rahoitusta on vähennetty rutkasti hallituskoalitioista huolimatta. 

Näyttää siltä, että komeista vaali- ja juhlapuheista huolimatta vallalla on hyvin koulukielteinen ajatusmaailma. Joskus tuntuu siltä, että koulusta säästäminen on jonkinlainen yhteinen hiljaisesti hyväksytty agenda. 

Opettajilta on viety eväitä opettaa. 

Suurin osa koulun menoista on palkkakuluja. Opettajan palkka koostuu pääasiassa pidetyistä oppitunneista. Koulun kurjistaminen näkyy hyvin mm. palkkakuiteista.

Täysin palvelleen luokanopettajan palkkakehityksestä (Properuskoulu 28.5.2016)


4.

Digitalisaatio on vaikuttanut lasten keskittymiskykyyn ja motivaatioon. Valistunut Facebook-toverini käyttää termiä pilipalisaatio.

Lapset leikkivät huomattavan osan ajastaan erilaisilla härpäkkeillä. Ne palkitsevat välittömästi, kun taas opiskelu vaatii itsekuria ja pitkäjännitteisyyttä.

Ei jakseta lukea yhtäkään romaania loppuun. Joissain paikoissa ollaan luopumassa oppikirjoista lähes tyystin. 

Lapsia lähetetään koulun käytäville pädeineen yksin opiskelemaan. Tosiasiassa heidän opiskeluaan on mahdotonta valvoa. Osa oppilaista leikkii pädeillään opiskelun sijaan.

Hämmästyttävintä on, että koulu on lähtenyt digitalisaation kyytiin täydellä voimalla ja naiivisti. Suomen kouluissa tehdään nyt hyvin uskaliasta kokeilua, jonka lopputuloksesta ei ole tietoa. Vetureina ovat tietysti härpäkekauppamiehet.

Pädit ja tietokoneet ovat oiva apuväline, mutta nyt niistä on tehty itsetarkoitus miettimättä sen tarkemmin, mihin niiden kanssa jatkuva leikkiminen voi johtaa.

Olemmeko unohtaneet työn merkityksen opiskelussa?


5.

Inkluusio on iskenyt peruskouluun täydellä tuhovoimalla. 

Luokan- ja aineenopettajat on jätetty yksin. Oppimiseen suunnattuja resursseja on vähennetty

Harvat koulussa toimivat erityisopettajat ovat ylikuormitettuja. Oppilaat, joilla on lieviä luki- tai matematiikan häiriöitä eivät saa enää tarvitsemaansa tukea, koska laaja-alaisten erityisopettajien ryhmät ovat täynnä inklusoituja erityis-  ja maahanmuuttajataustaisia oppilaita.

Moni opettaja odottaa pelonsekaisin tuntein seuraavan Pisa-tutkimuksen tuloksia.


6.

Ylen artikkelissa Välijärvi ehdotti ratkaisumalleja ja kyseenalaisti nykyisen koulujärjestelmän peruskiviä. Jotta pohtimista ja keskustelua syntyisi, esitän vastakysymyksiä.

- Mitä jos peruskoulu ei olisikaan kaikille sama?

Onko peruskoulu enää silloin peruskoulu? Johtaisiko kehitys silloin pikkuhiljaa erilliskoulujärjestelmään?

Olen jo pitkän aikaa miettinyt, että onko tämän jatkuvan peruskoulun kurjistamisen lopullisena tavoitteena erilliskoulujärjestelmä? Ajatellaanko niin, että kaikkia ei ei enää kannatakaan kouluttaa hyvin? 

- Pitäisi harkita entistä yksilöllisempää perusopetuksen järjestämistä.

Yksilöllinen opetus vaatii entistä enemmän resursseja. Pelkästään yksittäisten opettajien selkänahasta yksilöllistämistä ei voida repiä. 

Pitäisi palkata lisää erityisopettajia. 

Yksilöllisessäkään opetuksessa pelkkä tiedon pariin ohjaaminen ei riitä. Tukea on annettava niin heikolle, mutta edistyneillekin oppilaille, myös lahjakkaille. 

Onko jatkuva yksilöllistäminen oikea tie? Jospa vastaus löytyykin yhteisöllisyydestä?

- Entä jos opiskelua ei sidottaisikaan vuosiluokkiin?

Miten silloin käy yhteisöllisyyden?

Jo nyt jotkut yläkoulun oppilaat kokevat itsensä irrallisiksi.

- Jos lähtökohtana olisikin tietyn tason saavuttaminen peruskoulun aikana? 

Mitä sitten tehdään, kun asetettuja tavoitteita ei saavutettakaan?

Viime OPS-kierroksella asetettiin eri oppiaineisiin oppilaille sekä hyväksytyn että hyvän suorituksen kriteerejä. Juuri mitään ei tehty, kun oppilas ei saavuttanut hyväksytyn kriteerin rajoja. Oppilas vain livahti peruskoulusta, katsottiin läpi sormien.

Luokalle jättäminen tai muuten opiskelun pidentäminen ei ole suotavaa, koska sellainenhan lisää kustannuksia.

-  Entä jos valinnaisuutta lisättäisiin entisestään?

Käykö silloin niin, että motivoituneet  akateemisten perheiden lapset valitsevat kunnianhimoisen opiskelupaletin, ja muut vetelevät sieltä, mistä aita on matalin?

Tasokurssit peruskoulun alkuvaiheissa olivat täyttä murhaa. Käytännössä oppilaan yhteiskuntaluokka määritteli  valinnan.

- Voisiko yläluokkalainen suuntautua opinnoissaan nykyistä enemmän omien tulevaisuuden suunnitelmiensa mukaisesti?

Miten 15-16-vuotias oppilas voi tietää, mitä hän tulevaisuudessa tekee? Onko hän valmis tekemään kovia tulevaisuuteen tähtääviä valintoja, kun se oma moposkootteri on sillä hetkellä se tärkein asia?

Varsinkin pojat vielä yläkoulussa ovat aivan ulalla tulevaisuutensa suhteen. Otan esimerkiksi itseni. Vasta lukion jälkeen armeijan punkassa minulle valkeni, että voihan sitä opettajaksikin ruveta.

Ennen suuntauduttiin tulevaisuuden suunnitelmien mukaan, osa oppilaista meni oppikouluun, osa jäi kansakouluun ja meni sieltä kansalaiskouluun. Järjestelmää kutsuttiin erilliskoulujärjestelmäksi.


7.

Monessa asiassa olen Välijärven kanssa samaa mieltä, joihinkin hänen ehdotuksiinsa suhtaudun hiukan epäillen. Sitäkään en tiedä, olivatko Välijärven kaikki kyseenalaistemiset pitkällisen pohdinnan tuloksia vai nopeita vastauksia toimittajan kysymyksiin suorassa tv-lähetyksssä. 

En lähtisi kyseenalaistamaan nykyisen koulujärjestelmän peruskiviä, koska riskinä on, että silloin rojahtaa koko talo. Sitä en kiellä, etteikö peruskorjausta tarvittaisi. Sitä paitsi siinä ensimmäisessä Peruskoulun OPS:ssa, Valkoisessa Popsissa, on paljon nykypäiväänkin sopivia osia. 

Joka tapauksessa Välijärven avaus on vahva ja hyvä pohja keskustelulle.

Hyvää keskustelun avausta pitää kirjoituksillaan yllä myös emeritusprofessori Kari Uusikylä blogissaan.

Niin, ja pystyykö kasvatustiede ylipäätään vastaamaan yhteiskunnan ongelmiin, edes peruskoulun?

Vähän kielipolitiikkaa

Olen kirjoittanut asiasta ennenkin: 

Suurin osa suomalaisista vastustaa pakkoruotsia (Properuskoulu 22.12.2014)
Jossain vaiheessa kielisolmu on avattava (Properuskoulu 9.5.2014)
Surullinen kielitilasto (Properuskoulu 18.8.2013)

Lisää löydät blogini vasemmalta puolelta tunnisteista, kielet, kieltenopetus, pakkoruotsi.

The countries with the best English speakers ( Education First) - komealta näyttää, Suomi sijoittuu viidenneksi englannin kielen osaamisessa. Suomea edellä olevat maat kuuluvat germaaniseen kieliryhmään. Suomi on jättänyt taakseen Saksan ja Itävallan, saksa on englannin sukulaiskieli.

Mutta kaikki ei ole niin komeaa, miltä näyttää. 

Suomalaisten kielipaletti on hyvin yksipuolinen. Tätä rataa ihmiset eivät suomen lisäksi osaa puhua kuin englantia. Saksan, ranskan tai venäjän osaajien perään saa huutaa puhumattakaan ns. harvinaisista kielten osaajista, espanja, kiina tai japani.

Pakkoruotsikin tekee tuhojaan. 

Ylioppilaista toista kotimaista kieltä kirjoittaa enää murto-osa. Sanomattakin on selvää, että loput koululaiset, jotka ovat jääneet peruskoulun ruotsin varaan, eivät osaa ruotsia juuri nimeksikään. 

Nyt yritetään paikata kumia purukumilla. 

Yksi peruskoulun ruotsin tunneista on siirretty alakoulun kuudennelle luokalle. Harvalla luokanopettajalla on todellisia ruotsin kielen opettamisen haluja. Pätevät ruotsin kielen opettajat ovat yläkoulussa.

Vielä hullumpaa on, että englannin kielen opetusta on lisätty ekalle luokalle. Nyt sitä maistellaan, vaikka parempi olisi, että ekaluokkalaisille opetettaisiin kunnolla lukemista ja kirjoittamista, mikä myöhemmin auttaisi vieraiden kielten opiskelussa.