lauantai 29. elokuuta 2009

Kamerakielto

STT 29.8.

Kajaanissa Hauholan koulu kielsi tänä syksynä toisten oppilaiden ja opettajien kuvaamisen ja äänittämisen koulualueella, ellei se liity koulutyöhön. Kielto kirjattiin koulun järjestyssääntöihin.

"Aloite asiasta tuli opettajilta. Haluamme näin ennaltaehkäistä netissä tapahtuvaa kiusaamista", kertoo rehtori Arto Koskivirta.

Aika vaikeata on. Tiettyjen yksityiskohtaisten sääntöjen kirjaaminen järjestyssääntöön on turhaa, koska sääntöjen noudattamista ei voida valvoa kunnolla.

Nettikiusaamisen käsittely koulussa on äärimmäisen hankalaa, koska kiusaaminen suoritetaan vapaa-ajalla kaikenmaailman irc-gallerioiden ja keskustelufoorumeiden kautta.

Nettietikettiä pitäisi opettaa jatkuvasti tietotekniikkaopetuksen ohessa.

Koulussani aloitettiin tänä vuonna KiVa koulu projekti, jonka avulla kokemusten perusteella on saatu ns. perinteistä kiusaamista vähennettyä selvästi. Mielenkiintoista on nähdä, kuinka juuri nettikiusaaminen saadaan nivottua tähän ohjelmaan.

Ehkä se kotoa käsin suoritettu nettikiusaaminen taitaa sittenkin olla jo poliisiasia, koulun mahdollisuudet asian selvittelyssä ovat aika pienet.

OAJ: Koulut eivät voi kuitenkaan estää kuvaamista kouluissa kokonaan. Koulu on julkinen paikka, jossa laki sallii kuvaamisen.

Yllä oleva tuskin tarkoittaa sitä, että oppilaat saaavat huseerata kännykkäkameroineen miten tahansa. Tunneilla ei tietenkään saa käyttää kännykkää tai kameraa. Välituntikäytöllä on puolensa ja puolensa. Ajatellaanpa vaikka pikkuoppilasta, joka soittaa vanhemmilleen varmistaakseen hammaslääkäriaikansa.

Tässäkin asiassa yleinen järjenkäyttö ja harkinta lienee paikallaan. Koulu ei kuitenkaan ole vankila.

1 kommentti:

  1. Löysin blogisi tuolta Ritan blogista - mielenkiintoista.

    Koulu on asetettu kiusaamisen suhteen paljon vartijaksi ja vaatimukset koulua kohtaan ovat todella kovat. Moni kiusaaminen kun ei edes ala koulussa vaan on selvää jatkoa vapaa-ajalle.

    Aika fakiiri opettajan pitää olla isossa luokassa, että huomaa lapsesta tai varsinkin nuoren käytöksestä milloin on kyse kiusaajasta tai kiusatusta.

    Koulua jopa syytetään nuorten mielenterveysongelmista, joita kiusatuksi tuleminen aiheuttaa.

    Kuinka sen voi nuoresta huomata opettaja ellei sitä huomaa edes oma vanhempi, kuten eräässäkin tapauksessa oli käynyt. Lapsensa tunteva ja hänen kanssaan aikaansa viettävä vanhempi sen kyllä yleensä huomaa.

    Koulun vastuu on tietty puuttua asiaan, jos se siellä huomataan tai toimia, jos vanhempi huomaa.

    VastaaPoista