perjantai 20. tammikuuta 2012

Kouluruokailu 10. - "Kouluruoka on lehmän ulostetta"

Seitä juustokastikkeessa

Lueskelin uutta Kouluruokatietopankin blogikirjoitusta. Blogin kirjoittaja Maarit Laurinen oli löytänyt Facebookista hätkähdyttävän sivun, Kouluruoka on lehmän ulostetta.  Lukemishetkellä sivuston tykkääjiä oli 4713.

Suora lainaus: "Tämä sivusto on protesti huonolaatuista kouluruokaa vastaan pääasiallisesti Turun alueella. Näytetään niille Turun päättäjille, mitä huvijahtien hankkimisen sijaan olisi voinut tehdä.

En ole käynyt Turussa kuin pari kertaa. Kaupungin kouluruuan tasosta en tiedä yhtään mitään, mutta päällisin puolin Turku näytti kulttuurikaupungilta. Ruoka on kulttuuria.

Näkemättä tai maistamatta Turun kaupungin koululaisilleen tarjoamaa ruokaa, en usko, että tarjottu ruoka olisi lehmän ulosteen kaltaista.

Jos näin olisi, Turun kaupungin kouluruokailu olisi päätynyt valtamedioiden pääotsikoihin. Tarkkaan en tiedä, kuinka paljon Turku satsaa kouluruokaan per peruskoululainen. Kotikaupunkini Vantaa on tällä hetkellä kouluruuan panostuksen suhteen Suomen keskitasoa.

Makusasioista ei saa kuulemma kiistellä, mitä väitettä olen aina ihmetellyt. Mutta kuittaan Facebook-sivuston nimen "Kouluruoka on lehmän ulostetta" jonkinlaisena mauttomana nykykoululaishuumorina. Ihme kyllä sivustolla on pari asiallistakin postausta.

Olen opettanut Vantaan ja Helsingin kaupunkien koululaitoksissa yli 30 vuotta. Tietääkseni en ole koskaan syönyt lehmänpaskaa, ei olisi tullut mieleenkään. Kaikista tarjotuista ruuista en ole pitänyt kuten toissapäiväisestä soijalasagnesta. Soija ei iske minuun paitsi kastikkeena. Muutama maikka totesi, että kyseinen ruoka oli viikon kohokohta. Omat oppilaani söivät sitä iloisesti, luulivat varmaan, että he söivät kanaa.

Tänään koulussani oli perinteistä kouluruokaa.

Seitä juustokastikkeessa

Ruuan ohella tarjottiin kahta salaattia, tomaattisipuliruohosalaattia ja kaalipersikkasalaattia. Ruoka oli hyvää. Salaattitarjonta oli suorastaan yleellistä, tomaattisalaatti oli erinomaista.

Olen jostain lukenut, että keskinmääräinen suomalainen nykykotiruoka ei pärjää ravitsemuksellisesti tai maukkaudeltaan kouluruualle, ei alkuunkaan. Kaikki eivät enää viitsi panostaa kotona ruuanlaittoon. Kiire painaa.

Yllä mainitulla FB-sivustolla on äänestys, kotiruoka vai kouluruoka? Kotiruoka voitti kirkkaasti.

Voi olla, että moni lapsi kokee tilauspitsat ja kaupan valmisruuat kotiruokana. Valmisruuan menekki vähittäiskaupassa on melkoinen.

7 kommenttia:

  1. Nyky-yhteiskunnassa tehdään väärin tarjoamalla asioita "ilmaiseksi", myös tuhlattaviksi - veronmaksajien rahoilla.

    Tämä pätee yhtä hyvin kouluruokailuihin kuin terveyskeskuksiin tai vaikka kirjastoihin.

    Kouluruoalle pitäisi asettaa 50 euron kuukausimaksu. Ruokaa heitetään hukkaan, sotketaan mielenosoituksellisesti ja jätetään syömättä.

    Laitetaan tämäkin halveksittu "etu" maksulliseksi. Ne, joita se ei kiinnosta voivat ostaa limunsa tai tuoda omat eväät. Ja ne, jotka haluavat syödä lämmintä lautasruokaa lisukkeineen 2,3 eurolla voivat sen tehdä.

    Luonnollisesti veroja on laskettava näin syntyneiden säästöjen määrällä, niin että maksajien rasitus ei lisäänny. Ja säästöähän tässä syntyy kun tuhlaus ja hukkaaminen vähenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos ajatusten havahduttamisesta Ano!
      Vastustan kanssa tuhlaamista, katson ettei poisheitetty kouluruoka tuhlaa ainoastaan rahaa vaan luontoakin. Luulen ekologisuuden puhuttelevan koululaisia paremmin kuin 50e maksu.
      Vastustan ehdottomasti omia evaita (pahoittelen scandien puuttumista) kun olen niita nyt 1.5-vuotta omille lapsilleni laittanut usalaiseen kouluun. Vastustan ravitsemuksellisista, tasa-arvollisista ja ekologisista syista. Plus siita minka vaivan ja vastuun evaiden laitto tuo kotiin arki-iltaisin ja aamuisin.
      Jokaisen tulee syoda keskella paivaa. Piste. Se, etta ruoka tarjotaan ja tarjotaan ilmaiseksi vanhentaa vaihtoehtojen mahdolisuuksia. Minusta on asennekysymys kelpuutetaanko tarjottu ravinnoksi. Olisi syyta kelpuuttaa. Mutta ei toki mita tahansa ja siksi tahan 4713 oppilaan antamaan asiakaspalautteeseen tulisi kiinnittaa huomiota ja kysya olisiko heilla muuta kerrottavaa kouluruokailusta. Jotta kouluruokailu palvelisi heita paremmin ja verorahat tuottaisivat terveempia ja kouluttautuneita veronmaksajia taydella kapasiteetilla ekologisesti.

      Poista
  2. http://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2011/2011-09-15/teemat/reiluutta-peliin

    Ano...ajatuksellasi on puolensa, mutta...

    Tällä hetkellä Suomessa on yllättävän paljon oikeasti köyhiä. On lapsia, joiden ainoa päivittäinen lämmin ateria on kouluateria.

    Heille 50 euroa on liikaa.

    Ano: "Ne, joita se ei kiinnosta voivat ostaa limunsa tai tuoda omat eväät."

    Juuri tällaisesta ajattelusta pitää päästä eroon.

    Klikkaa esim. vasemmalla Suosikkiblogilistastani Yhdysvalloissa asuvaa blogikirjoittajan blogia Kouluruokatietopankki. Ymmärrät pian, mistä on kysymys. Yhdysvalloissa ei ole julkista kouluruokailua, siellä osa lapsista näkee nälkää.

    Tyhjällä vatsalla ei jaksa opiskella. Ei missään.

    Kouluruokailu on yhdysvaltalaisten tutkijoiden mukaan tasa-arvon merkittävä tae yhdessä peruskoulun ja julkisen terveydenhuollon ohessa.

    VastaaPoista
  3. Minulla on kouluruoasta lähinnä hyviä muistoja. Ruoka oli monipuolista ja tarpeeksi vaihtelevaa. Keittopäivinä tuli välillä nälkä, etenkin jos koulu kesti kolmeen tai neljään asti. Jos ruokailu on jo ennen yhtätoista, niin 4 tai 5 tuntia ilman ruokaa on aika pitkä aika.

    VastaaPoista
  4. Minusta sivustoa on katsottava tosissaan asiakaspalautteena kouluruoasta. Ilmaisut on toki suodatettava "puppugeneraattorin" ja "joukkohysterian" suodattimella, mutta unohdin korostaa karmeinta olevan ettei sivustolle ole kukaan aikuinen / Turun kouluruoan tuottaja / taho X antanut kommenttia. Ja valjastanut nuoria asiallisempaan palautteeseen, josta voisi olla tulevaisuudessa kouluruoan kehitykselle apua. Olen kanssasyyllinen. Mutta jatkoon tarvitaan muitakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli niin tai näin, sivuston nimi vie kaiken uskottavuuden palautteelta. Parempi nimi olisi voinut olla vaikka yksinkertainen "Kouluruokailu".

      Jätän sivuston omaan arvoonsa ja rauhaansa.

      Sinähän voisit asiantuntijana perustaa "Kouluruokailu" FB-sivuston :)

      Poista
  5. Samaa mieltä, että sivun nimi hämää meitä aikuisia. Tuijotan edelleen tuota 4717 (kasvanut!) tykkääjää... Se on paljon, esim. "Lasten ääni lautaselle" lapsiasiavaltuutetun sivuilla on 253 tykkääjää, vaikka esittelynä on "Mehän sitä syödään!" Kampanja oppilaiden mielipiteiden huomioimisesta kouluruokailussa", YLE uutisilla näytti olevan 9250 tykkääjää, Helsingin sanomilla 21611. Tuo määrä koululaisia saisi varmasti jotain hyvääkin aikaiseksi. Ko. sivun nimeä voi muuttaa...

    Kouluruokatietopankilla on FB-sivut (näkyvät ilman omaa tiliäkin), mutta ne raportoivat kouluruokaa koskevia uutisia eivätkä kuvia kouluruoasta. Ehkä siksi tykkääjiä on vain 56. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen lukemaan, joten jätän ajatuksen "Kouluruokailu kuvina" Fb-sivusta muiden käyttöön.

    http://fi-fi.facebook.com/pages/Kouluruokatietopankki/116548828422365

    http://fi-fi.facebook.com/yleuutiset?sk=wall

    http://fi-fi.facebook.com/helsinginsanomat?sk=wall

    http://fi-fi.facebook.com/kouluruokakampanja

    VastaaPoista