tiistai 17. tammikuuta 2012

Liimasta lohtua

Iltalehti 17.1.

Yle: Imppaus vei koululaisen teholle

Kuudesluokkalainen koululainen joutui tehohoitoon imppaamisen vuoksi, kertoo Yle Oulu.

Ylen mukaan tapaus sattui Oulussa viime vuoden lopussa.

Opetustoimi ei kommentoi tapausta, sillä imppaaminen tapahtui kouluajan ulkopuolella. Asiasta on kuitenkin jaettu tietoa kouluille ja osaan kodeista.

Koulupoliisi Merja Heikkinen ei osaa sanoa, kuinka yleistä imppaaminen on. Koulupoliisi sai vinkkejä imppaamisesta viime syksynä. Varsinaisia tapauksia tulee ilmi silloin tällöin.

Imppaamisella tarkoitetaan haihtuvien aineiden, kuten teknisten liuottimien, hengittämistä päihtymistarkoituksessa.

Aina silloin tällöin tulee esiin nuorten poikien imppaamistapauksia. En tiedä mitään lohduttomampaa kuin lapsi, joka imppaa. Jotkut mopopojat imppaavat moponsa tankista bensaa.

Imppaaminen on äärimmäisen vaarallista, sillä imppaaminen liuottaa aivosoluja.

Omassa koulussani oli lyhytaikainen imppaamisaalto joskus 1980-luvun lopussa. Pururadan liepeiltä olevien kuntoilutelineiden läheisyydestä löytyi liuotin- ja liimapakkauksia. Sillä kertaa imppaamisaalto saatiin lopetettua.

Viimeeksi olen törmännyt imppaamiseen Virossa. Kuljeskelin Tallinnan keskustan ulkopuolella. Näin muutamien pikkupoikien istuskelevan portailla rätti kasvoillaan. Pojat olivat muissa maailmoissa.

Ensimmäisen kerran tajusin, mitä imppaaminen on, kun olin oppikoulun alaluokilla. Kävin Tikkurilan yhteiskoulua, kävelin kouluun Hiekkaharjuntietä pitkin. Syksyllä, kun koulu alkoi, ihmettelin, miksi tuttu viidesluokkalainen urheilijapoika käveli kouluun niin hitaasti. Poika laahusti kouluun.

Jossain vaiheessa huomasin, että poika piteli kasvoillaan rättiä. En tajunnut, mistä oli kysymys kunnes joku selitti, että urheilijapoika imppaa. Rättiin oli laitettu tinneriä.

Marraskuussa poikaa ei koulussa enää näkynyt. Kevätlukukaudella aamunavauksessa pidettiin hiljainen hetki, koska poika oli kuollut. Hän imppasi itsensä hengiltä.

En unohda urheilijapoikaa koskaan. Tapaus kosketti minua syvästi.

Kun pieni poika imppaa, hän hakee lohtua, usein sitä lohtua, jota hänen vanhempansa eivät ole pystyneet tarjoamaan.

Alakoulussa viidennellä luokalla ihmisen biologiajakson yhteydessä käsitellään tupakka, alkoholi ja huumeet. Tunneilla puhutaan myös imppaamisen vaaroista. Lapset ovat aivan ymmällään, kun puhun imppaamisesta. Joskus olen ajatellut, että onko imppaamisen käsittely oppitunneilla järkevää. Liuottimet ja liimat ovat lähihuumeita, joita on helppo hankkia. Ties vaikka joku imppaamisesta mitään tietämätön lohtua kaipaava pikkupoika saa biologiantunneilta inpiraation.

3 kommenttia:

  1. Voiko särkyneen sydämen korjata Bostik A3:lla?

    VastaaPoista
  2. Ohessa pohdintaa aiheesta. Joka vuosi kuolee 5-7 koululaista imppaukseen.

    VastaaPoista
  3. Kiitos linkistä, yllättävän moni koululainen vuodessa...

    VastaaPoista