Opettajat ja rehtorit - kouluhyppelemään siitä

11.1. HS Mielipide

Vertaisvaihto toisen koulun kanssa avasi silmiä

Jokin omalla työpaikalla täydellisen mahdoton asia voi olla toisaalla läpihuutojuttu.

Ruotsin ulkoministeriössä suomalaisena vaihtovirkamiehenä toimivasta Ville Anderssonista kertoneessa jutussa (HS 31.10.) mainittiin toive, että virkamiesvaihto parantaisi naapureiden yhteydenpitoa entisestään ja syventäisi ymmärrystä toisen ajattelutavoista.

Virkamiesvaihto tuo mieleen, kuinka lukion rehtorina järjestin vastaavan vaihdon erään toisen lukion kanssa. Meiltä matkusti matemaattisten aineiden opettaja ja neljä opiskelijaa Suomen toiselle puolelle lukioon, josta meille vastaavasti tuli viikoksi samojen aineiden opettaja neljän opiskelijan kanssa.

Koska molemmilla opettajilla oli kutakuinkin sama määrä oppitunteja kotikoulussaan, lehtorit pitivät vaihdokkinsa tunnit palkan juostessa normaalisti kotikoulusta. Kun majoitukset ja ruokailutkin järjestyivät sujuvasti, matkustaminen jäi käytännössä ainoaksi kulueräksi.

Opiskelijoiden tehtävänä oli paitsi opiskella vaihtoviikko toisessa koulussa myös laatia kirjallinen raportti koulujen välisistä eroista.

Raportti oli silmiä avaava. Se osoitti taas kerran, kuinka jokin omalla työpaikalla täydellisen mahdoton asia voi olla toisaalla läpihuutojuttu.

Suosittelen vertaisvaihtoa sekä umpioituneelle koulumaailmalle että muuallekin suomalaiseen yhteiskuntaan.

Jukka O. Mattila

Hattula

Jukka O. Mattilan ajatukset ovat lennelleet samoja reittejä kuin minunkin. Olen mietiskellyt useastikin, mitä etuja vertaisvaihdolla voisi olla.

Opettajat ovat paikkaeläimiä. Parhaimmillaan, tai pahimmillaan, opettaja voi tehdä töitä alusta loppuun yhdessä ja samassa koulussa. Luutumisen vaara on silloin ilmeinen.

Kuten valistuneet lukijani tietävät, olen juuri päässyt eläkkeelle. Oma opettajanurani oli puoliluutunut, tein töitä kolmessa koulussa, parissa koulussa molemmissa pari vuotta, ja loput yhdessä ja samassa koulussa.

Tietenkin opettaja, joka on sitoutunut yhteen kouluun, sitoutuu samalla koulun pitkäjänteiseen kehittämiseen, mikä on hyvä asia.

Mutta pieni kouluhyppely ei tee pahaa, hyppelyn jälkeen opettaja palaa takaisin kotikouluunsa pää täynnä uusia ja virkistäviä ajatuksia.

Olen koko syksyn koulubongaillut pitkin poikin Lounais-Vantaan kouluja sijaistamalla toisia opettajia. Oikeastaan mikään ei voi olla hauskempaa, näen erilaisia kouluyhteisöjä, rehtoreita, opettajia ja luokkia. Joka koulusta olen löytänyt jotain uutta.

Ja jokainen päivä on takuulla erilainen. 

Olen sijaistanut ekasta kuudenteen luokkaan, yläkoulun ysejä, valmistavaa luokkaa, pienten lasten erityisluokkaa, kieliluokkaa. Olen päässyt opettamaan oppiaineita, joita en ole oikeastaan koskaan opettanut, musiikkia, englantia, elämäntaitoa tai yläkoulun yhteiskuntaoppia. 

Hommasta on tullut oikein renesanssimainen olo.

Toisaalta koulut voivat olla erilaisia, mutta toisaalta opettajien ilonhetket ja ongelmat ovat hyvinkin samankaltaisia kouluista riippumatta.

Olen jo aikoja sitten huomannut, että opettajien päässä ongelmien määrä on vakio olosuhteista riippumatta. Ja jos ongelmia ei ole, niitä sitten kehitetään, vaikka opettaja tekisi töitä hyvin käyttäytyvien keskiluokan lasten auvossa.

Jossain vaiheessa ajattelin, että pitäisikö sitä kirjoittaa kirja, Sijaisopettajan päiväkirja. Kirjasta voisi tulla mielenkiintoinen, mutta olisi hyvin vaikea kirjoittaa tunnistamatonta tekstiä niin, että ei tulisi loukanneeksi koulun, opettajien ja oppilaiden yksityisyyttä. 

Vaikka aina toitotetaan, että koulut ovat kaikille avoimia julkisia tiloja, samalla ne silti ovat yksityisiä paikkoja. Opetustilanteet ovat hyvin intiimejä tilanteita.

Varsinaisen vertaisvaihdon kesto voisi olla yhden lukukauden mittainen.

Sijaistaessa istuessani välitunnilla opettajienhuoneen sohvalla syvällä ajatuksissani, olen miettinyt, että rehtoreiksi juuri valittujen olisi syytä oikein urakalla harrastaa kouluhyppelyä. Oikeastaan kouluhyppelystä pitäisi tehdä rehtorin virkaan hakemisen ehto.

Kouluhyppelyn avulla uudet rehtorit näkisivät, kuinka eri tavoin koulua voi johtaa, ja kuinka erilaisia hyödyllisiä käytänteitä eri kouluissa voi olla. Kouluhyppelyn kesto voisi olla lukukausi, ja joka viikko pitäisi tutustua eri kouluun. Suotavaa olisi, että rehtorit tutustuisivat myös eri kouluasteiden kouluihin.

Koulupäivän jälkeen olisi pieni keskustelutuokio untuvikkoreksin ja jo kokeneen vierailukoulun reksin kanssa.

Ei vanhoillekaan rekseille haittaa olisi jonkun toisen koulun käytänteisiin paikan päällä tutustuminen.

Ja pitää muistaa, että sijaistamalla muita opettajia, rehtori säilyttäisi edes jonkinlaisen tuntuman itse asiaan eli lasten opettamiseen. Monen ison koulun rehtori joutuu aivan liikaa istumaan kopissaan hallinnollisten tehtävien parissa tietokoneen ruutua tuijottaen.