Älä kiusaa omaa maikkaa

23.11. Iltalehti

Näin opettajia kiusataan - osa vaihtaa kiusaamisen vuoksi ammattia

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n kyselyn mukaan joka toinen peruskoulun opettajista on tullut kiusatuksi. Jotkut opettajista ovat päättäneet kiusaamisen vuoksi vaihtaa ammattia.

OAJ:n työelämäasiamies Riina Länsikallio kertoo, että oppilaat voivat kiusata opettajia monilla eri tavoilla.

- Kiusaaminen lähtee siitä, ettei suostuta tekemään, mitä opettaja pyytää. Mustamaalataan, arvostellaan opettajan persoonan piirteitä ja arvioidaan vaatteita. Haistattelua, väkivallalla uhkailua, Länsikallio kuvailee.

Noin joka kymmenes OAJ:n kyselyyn vastanneista opettajista kertoo kokeneensa työssään jopa väkivaltaa. Opettajan kiusaamiseen voivat syyllistyä myös oppilaiden vanhemmat.

- Vanhemmilla voi olla ylimitoitetut vaatimukset opettajaa kohtaan. On myös joitakin tapauksia, joissa vanhemmat uhkailevat, että jos tämä asia lapseni osalta ei hoidu, niin jotain tapahtuu.

Kiusaamista tapahtuu kaikilla kouluasteilla. Jo varhaiskasvatuksessa olevat lapset saattavat kiusata opettajiaan.

Hämmentävää - joka toinen peruskoulun opettajista on tullut kiusatuksi.

Opettajien kiusaaminen nousi pintaan, kun ilmeni, että oppilaat yllyttävät toisiaan kiusaamaan opettajia, Ope ragee -haaste.

Koulutovereidensa toistuvan ja pitkäkestoisen kiusaamisen kohteeksi joutuu 5–15 prosenttia perusopetukseen osallistuvista lapsista. (www.edu.fi)

Lukumääräisesti sekä opettajia että oppilaita kiusataan suurin piirtein yhtä paljon, kun otetaan huomioon, että keskimääräinen opetusryhmäkoko v. 2010 (www.minedu.fi) oli vajaat 20 oppilasta.

Joka kymmenes opettaja on kokenut jopa suoranaista väkivaltaa.

Aloitin opettajan työt v. 1980. Ei silloin opettajat ainakaan ääneen puhuneet, että heitä kiusattiin. 

Aina opettajiakin on jollain tasolla kiusattu, heitelty liiduilla tai laitettu taulusieniä opettajan tuolille. Todennäköisesti silloin opettajat kokivat ne kepposina, ei systemaattisena kiusaamisena.

Opettajia kyllä kutsuttiin erilaisilla kutsumanimillä. Ihka ensimmäisen biologian tuntini aiheena oli Pientareiden pikkueliöstö. Pari vuotta minua kutsuttiinkin Luteeksi (Lundell - Lude), nimittäin pientareilla ja pelloilla elelee peltoluteita.

Tietenkään minua ei kovin paljon naurattanut, kun oppilaat tulivat opettajienhuoneen ovelle kyselemään minua: Onks Lude paikalla?

Nokkela kutsumanimi Lude joka tapauksessa oli, lude on pikkuelukka, ja minä olen kaksimetrinen korsto.

Ennen tuskin kovin moni opettaja uupui tai vaihtoi alaa kiusaamisen takia.

Kiusaaminen voi johtaa opettajan uupumiseen ja pitkiin sairauspoissaoloihin.

- Käsittääkseni jotkut ovat luopuneetkin opettajan ammatista ja siirtyneet muihin tehtävin. Osa on lähtenyt opiskelemaan jotain muuta, Länsikallio kertoo. (Iltalehti 23.11.)

Mitä ihmettä on tapahtunut, kun oppilaat voivat kiusata opettajansa uupumuksen partaalle, jopa niin, että opettaja voi harkita alan vaihtoa?

Surullisia koulutarinoita

HS 16.11. / Mielipide

Väsyneen opettajan mielipide

Viikonloppuni alkoi itkulla. Se vain tuli, sillä työkuorma on jo jonkin aikaa tuntunut musertavalta. Työskentelen alakoulussa kolmannen luokan opettajana ja minulla on suuri, 30 oppilaan luokka. Vaikka puolen luokan tunteja, avustajia ja resurssiopettajia on lukujärjestyksessäni mukavasti, koen työni todella raskaaksi ja juuri nyt olen uupumuksen partaalla.

Luokkani oppilaat ovat yksitellen kohdattuina kivoja, fiksuja ja reippaita tyttöjä ja poikia. Näen jokaisessa lapsessa paljon hyvää ja arvokasta. Koen, että vahvuuteni opettajana onkin juuri ollut vuorovaikutus lasten kanssa ja kohtaamisen taito.

Miksi sitten olen ajautunut tilanteeseen, jossa olen väsynyt ja ahdistunut? Olenko sittenkin huono opettaja tai väärällä alalla, vaikka koko urani ajan olen saanut opettajuudestani kehuja huoltajilta, kollegoilta ja esimieheltäni? Me opettajat olemme sinnikästä porukkaa, mutta myös taitavia olemaan itsellemme ankaria. Herkästi vaikeiden aikojen äärellä tulee kääntäneeksi syyttävän sormen itseensä – minä olen epäonnistunut työssäni.

* * *

HS 19.11. / Mielipide

Uupuneen lapsen äiti

Oma tyttäreni käy suuren koulun kolmatta luokkaa. Luokassa on yli 20 oppilasta, joista yhdellä on hyvin vakavia ja kahdella hieman lievempiä käytöshäiriöitä. Tämä kolmikko tekee koulupäivistä täyttä helvettiä sekä opettajalle että muille oppilaille. Minkäänlaista opetusta lapsemme eivät ole saaneet koko syksynä, koska opettajan kaikki aika menee näiden häiriköiden paimentamiseen.

Luokassa huudetaan, kiroillaan, maataan ja kontataan lattioilla, revitään kirjoja ja vihkoja, leikellään saksilla vaatteita, rikotaan toisten tavaroita. Jonkinasteista väkivaltaa tapahtuu lähes päivittäin.

Koko syksyn olemme yrittäneet saattaa näitä asioita koulun johdon tietoon ja vaatineet luokkaan työrauhaa, mutta laihoin tuloksin. Kohta luokassa on yli 20 häiriintynyttä ja erityistä tukea tarvitsevaa lasta.

* * *

HS 22.11. / Mielipide

Häirikkölapsen äiti

Luin surullisena Uupuneen äidin kirjoitusta siitä, miten hänen lapsensa luokalla on häirikkölapsia, jotka tekevät hänen ja muiden lasten koulupäivästä helvettiä. Kirjoitus oli kuin ote minun lapseni päivästä koulussa, häirikkölapsena.

Olen todella pahoillani siitä, että lapseni tekee muiden lasten päivästä helvettiä. Sydämeni särkyy, kun mietin, mitä muut lapset joutuvat kokemaan päivän aikana minun lapseni vuoksi. Tekisin mitä vain, jotta lapseni ei satuttaisi muita. Söisin vaikka pieniä kiviä sen eteen. 

Vielä enemmän sydämeni särkyy sen vuoksi, että oman lapseni tulevaisuus on vaakalaudalla. Tiedän, että lapsellani on ongelmia – niitä on yritetty hoitaa jo siitä lähtien, kun hän oli kolmevuotias. Hän on käynyt terapioissa, häntä on tutkittu pienestä pitäen ja hän on saanut diagnoosinkin, jotta saisimme hänelle mahdollisimman paljon tukea.

* * *

Helsingin Sanomien Mielipidesivuilla on ollut koskettava koulua käsittelevä mielipidekirjoitussarja. Nostin kaikki kolme mielipidekirjoitusta blogiini, kannattaa lukea kirjoitukset kokonaisuudessaan.

Inkluusion tuomat ongelmat eivät tulleet yllätyksenä. Alusta alkaen olen voimakkaasti kritisoinut inkluusiota, linkkiä klikkaamalla voit lukea kirjoituksiani.

Inkluusio on julkista heitteillejättöä ja säästökeino, joka tulee kalliiksi.

Käytännössä luokanopettajat ja aineenopettajat on jätetty yksin hyvin heterogeenisten luokkiensa kanssa. Pahimmillaan opettajan aika voi mennä täysin työrauhan säilyttämiseen.

Häirikkölapsen äiti toivoo, että lapseni voisi käydä koulua pienessä luokassa, jossa hänet ja hänen erityisyytensä otettaisiin huomioon.

Olen samaa mieltä.

Ärsykeherkän lapsen paikka ei ole suuressa ryhmässä. Opiskelusta ei tule yhtään mitään, kun tuolit ja pulpetit lentävät.

Opettajat ja rehtorit - kouluhyppelemään siitä

11.1. HS Mielipide

Vertaisvaihto toisen koulun kanssa avasi silmiä

Jokin omalla työpaikalla täydellisen mahdoton asia voi olla toisaalla läpihuutojuttu.

Ruotsin ulkoministeriössä suomalaisena vaihtovirkamiehenä toimivasta Ville Anderssonista kertoneessa jutussa (HS 31.10.) mainittiin toive, että virkamiesvaihto parantaisi naapureiden yhteydenpitoa entisestään ja syventäisi ymmärrystä toisen ajattelutavoista.

Virkamiesvaihto tuo mieleen, kuinka lukion rehtorina järjestin vastaavan vaihdon erään toisen lukion kanssa. Meiltä matkusti matemaattisten aineiden opettaja ja neljä opiskelijaa Suomen toiselle puolelle lukioon, josta meille vastaavasti tuli viikoksi samojen aineiden opettaja neljän opiskelijan kanssa.

Koska molemmilla opettajilla oli kutakuinkin sama määrä oppitunteja kotikoulussaan, lehtorit pitivät vaihdokkinsa tunnit palkan juostessa normaalisti kotikoulusta. Kun majoitukset ja ruokailutkin järjestyivät sujuvasti, matkustaminen jäi käytännössä ainoaksi kulueräksi.

Opiskelijoiden tehtävänä oli paitsi opiskella vaihtoviikko toisessa koulussa myös laatia kirjallinen raportti koulujen välisistä eroista.

Raportti oli silmiä avaava. Se osoitti taas kerran, kuinka jokin omalla työpaikalla täydellisen mahdoton asia voi olla toisaalla läpihuutojuttu.

Suosittelen vertaisvaihtoa sekä umpioituneelle koulumaailmalle että muuallekin suomalaiseen yhteiskuntaan.

Jukka O. Mattila

Hattula

Jukka O. Mattilan ajatukset ovat lennelleet samoja reittejä kuin minunkin. Olen mietiskellyt useastikin, mitä etuja vertaisvaihdolla voisi olla.

Opettajat ovat paikkaeläimiä. Parhaimmillaan, tai pahimmillaan, opettaja voi tehdä töitä alusta loppuun yhdessä ja samassa koulussa. Luutumisen vaara on silloin ilmeinen.

Kuten valistuneet lukijani tietävät, olen juuri päässyt eläkkeelle. Oma opettajanurani oli puoliluutunut, tein töitä kolmessa koulussa, parissa koulussa molemmissa pari vuotta, ja loput yhdessä ja samassa koulussa.

Tietenkin opettaja, joka on sitoutunut yhteen kouluun, sitoutuu samalla koulun pitkäjänteiseen kehittämiseen, mikä on hyvä asia.

Mutta pieni kouluhyppely ei tee pahaa, hyppelyn jälkeen opettaja palaa takaisin kotikouluunsa pää täynnä uusia ja virkistäviä ajatuksia.

Olen koko syksyn koulubongaillut pitkin poikin Lounais-Vantaan kouluja sijaistamalla toisia opettajia. Oikeastaan mikään ei voi olla hauskempaa, näen erilaisia kouluyhteisöjä, rehtoreita, opettajia ja luokkia. Joka koulusta olen löytänyt jotain uutta.

Ja jokainen päivä on takuulla erilainen. 

Olen sijaistanut ekasta kuudenteen luokkaan, yläkoulun ysejä, valmistavaa luokkaa, pienten lasten erityisluokkaa, kieliluokkaa. Olen päässyt opettamaan oppiaineita, joita en ole oikeastaan koskaan opettanut, musiikkia, englantia, elämäntaitoa tai yläkoulun yhteiskuntaoppia. 

Hommasta on tullut oikein renesanssimainen olo.

Toisaalta koulut voivat olla erilaisia, mutta toisaalta opettajien ilonhetket ja ongelmat ovat hyvinkin samankaltaisia kouluista riippumatta.

Olen jo aikoja sitten huomannut, että opettajien päässä ongelmien määrä on vakio olosuhteista riippumatta. Ja jos ongelmia ei ole, niitä sitten kehitetään, vaikka opettaja tekisi töitä hyvin käyttäytyvien keskiluokan lasten auvossa.

Jossain vaiheessa ajattelin, että pitäisikö sitä kirjoittaa kirja, Sijaisopettajan päiväkirja. Kirjasta voisi tulla mielenkiintoinen, mutta olisi hyvin vaikea kirjoittaa tunnistamatonta tekstiä niin, että ei tulisi loukanneeksi koulun, opettajien ja oppilaiden yksityisyyttä. 

Vaikka aina toitotetaan, että koulut ovat kaikille avoimia julkisia tiloja, samalla ne silti ovat yksityisiä paikkoja. Opetustilanteet ovat hyvin intiimejä tilanteita.

Varsinaisen vertaisvaihdon kesto voisi olla yhden lukukauden mittainen.

Sijaistaessa istuessani välitunnilla opettajienhuoneen sohvalla syvällä ajatuksissani, olen miettinyt, että rehtoreiksi juuri valittujen olisi syytä oikein urakalla harrastaa kouluhyppelyä. Oikeastaan kouluhyppelystä pitäisi tehdä rehtorin virkaan hakemisen ehto.

Kouluhyppelyn avulla uudet rehtorit näkisivät, kuinka eri tavoin koulua voi johtaa, ja kuinka erilaisia hyödyllisiä käytänteitä eri kouluissa voi olla. Kouluhyppelyn kesto voisi olla lukukausi, ja joka viikko pitäisi tutustua eri kouluun. Suotavaa olisi, että rehtorit tutustuisivat myös eri kouluasteiden kouluihin.

Koulupäivän jälkeen olisi pieni keskustelutuokio untuvikkoreksin ja jo kokeneen vierailukoulun reksin kanssa.

Ei vanhoillekaan rekseille haittaa olisi jonkun toisen koulun käytänteisiin paikan päällä tutustuminen.

Ja pitää muistaa, että sijaistamalla muita opettajia, rehtori säilyttäisi edes jonkinlaisen tuntuman itse asiaan eli lasten opettamiseen. Monen ison koulun rehtori joutuu aivan liikaa istumaan kopissaan hallinnollisten tehtävien parissa tietokoneen ruutua tuijottaen.