perjantai 22. toukokuuta 2009

Vatsa kurnii koulussa

Iltalehti 22.5.

Laki asettaa kouluruualle velvoitteen täysipainoisuudesta. Jos ravitsemusalan asiantuntijat perehtyisivät maan pienimmillä summilla toteutettuihin ruokalistoihin, he toteaisivat todennäköisesti, että kunnat rikkovat lakia, toteaa terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja Pekka Puska Turun Sanomille.

Eipä juuri tarvita ravitsemusalan asiantuntijoita, jotta voi todeta, että ruokalistat eivät täytä niille asetettuja vaatimuksia. Kouluruokailun taso on romahtanut parin viime vuoden aikana.

Ällöttävintä asiassa on se, että niissä kunnissa, missä koulutuksen ylläpito on muutenkin vaikeaa, myös kouluruuasta pihistellään. Edes ruuan suhteen koululaiset eivät ole tasa-arvoisessa asemassa.

Taannoin amerikkalaiset tutkijat miettivät, miksi suomalainen yhteiskuntajärjestelmä on niin toimiva:

1. julkinen terveydenhoito
2. ilmainen ja hyvin järjestetty kouluruokailu!
3. kaikille yhtäläinen peruskoulu

Amerikkalaiset tutkijat rankkasivat kouluruokailun ällistyttävän korkealle. Toisaalta, nälkä haittaa opiskelua, yksi hampurilainen ei kesää tee.

Olisi hyvä, että vanhemmatkin vähitellen tiedostaisivat asian, Suomessa ei voida enää puhua koulutuksellisesta tasa-arvosta. Ihmettelen, miksi vanhemmat eivät ole vielä nousseet vastarintaan.

1 kommentti:

  1. Puutuit tärkeään ja ajankohtaiseen asiaan. Omassa kunnassani, Vihdissä, on käyty tätä kouluruuastasäästämiskeskustelua nyt koko kevät. Nyt valtuusto on juuri päättänyt, että kouluruokaan ei kosketa- toistaiseksi.

    Onhan siihen koskettu jo aiemmin. Ravintoympyrästä ei voida hirveästi koulussa puhua, kun kouluruokalassa on päivittäin tarjolla raastetta: punajuuri-raejuustoraaste, kaali-suolakurkkuraaste, kaali-kurpitsaraaste, kaali-puolukkaraaste... Aika sissi meinaan on joka syö puolilautasellista kaali-kurpitsaraastetta.

    VastaaPoista