keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Sveitsiläistä koulukuria?

En halua tällaista koulukuria, eikä sellaista ole Sveitsissäkään.

En juuri koskaan katsele MTV:n tai Nelosen ohjelmia. Tänään tein poikkeuksen, koska "45 minuuttia" ohjelmassa oli hyvin raflaava aihe. Laitoin koko uutisen blogiini:

MTV 11.11.

Pisa-kouluvertailu järkytti monia Keski-Euroopan maita, myös Sveitsiä. Hyväksi luultu koulujärjestelmä jäi kauas jälkeen Suomen kaltaisista huippumaista.

Sveitsiläinen Kirchbergin pikkukaupunki lähetti opettajansa Suomeen katsomaan, millä keinoilla hyviä tuloksia tehdään.

Vierailu tuotti kuitenkin monille karvaan pettymyksen. Sosiaalisia taitoja korostavat ja tiukkaan kuriin tottuneet sveitsiläisopettajat pitivät näkemäänsä suorastaan pöyristyttävänä.

-Me näimme omin silmin, miten yläasteen luokan takaosassa pojat eivät tehneet tunnilla mitään muuta kuin pelasivat kännyköillään, eivät edes avanneet koululaukkujaan. Meillä tällainen ei tulisi kuuloonkaan, Kirchbergin yläasteen rehtori kertoo.

Kirchbergin koulun rehtori oli aidosti järkyttynyt. Minä olin myös. Miten on mahdollista, että oppilaat pelailevat oppitunnilla kännyköillään eivätkä avaa edes koululaukkujaan?

Insertissä oli viehättäviä kuvia sveitsiläisestä yläkoulusta. Luokissa oli opiskelemisen makua ja meininkiä, järjestys oli ihailtava kuin suomalaisessa oppikoulussa ennen muinoin. Liikuntatunneilla oppilailla oli yhdenmukaiset asusteet, liikunnanopettaja kätteli oppilaat liikuntasalin ovella ennen oppitunnin alkua. Kaikki liikkuivat, kukaan ei lintsannut.

Jutussa vierailtiin koulun opettajienhuoneessa. Huomion arvoista oli, että noin puolet opettajista oli miehiä, mikä tarkoittaa ilmeisesti sitä, että Sveitsissä opettajan työtä arvostetaan ja opettajien palkkaus on hyvä. Heräsi kysymys, onko miesopettajien suhteellisella osuudella yhteyttä järjestykseen koulussa?

Jutussa haastateltiin myös sveitsiläisiä vanhempia. He pitivät hyvänä, että kouluissa on hyvä kuri. Rehtori totesi, että Sveitsissä opettajilla on edelleen selkeä rangaistusvalta oppilaisiin nähden.

Täytyy myöntää, että minua hävetti suomalaisten puolesta, kun katselin ohjelmaa. Onko meillä menty liian liberaaliin suuntaan kurin suhteen? Pitäisikö meidän ottaa muutama piiru tiukemman järjestyksen suuntaan?

Jos ihminen ei missään vaiheessa koe kuria, hänelle ei koskaan muodostu itsekuriakaan. Silloin ihminen elelee narsistisesti hetken mielijohteiden perässä.

Muistan opiskeluajoiltani, mitä kasvatustieteilijä Jouko Kari kertoi meille oppimisen portaista. Ensimmäinen porras on luoda oppimiselle suotuisa järjestys luokkaan. Jos opettaja ei hallitse luokkaansa, oppimisen edellytykset heikentyvät huomattavasti. Jouko Kari teki silloin minuun suuren vaikutuksen.

Olen aidosti aina noudattanut Jouko Karin pyramidioppeja. En tiedä, kuinka korkealle oppilaani pyramidia ovat kulloinkin kavunneeet, koska opetan alakoulussa, mutta sen olen taannut, että luokassa on ainakin järjestys. Sekin on jo jotain se.

Nyt on vallalla suuntaus "oikotiellä onneen". Puhutaan aivan pokkana oppimisen pyramidin huipusta, luovuudesta, vaikka samaan aikaan oppilaat voivat elää kuin pellossa, pelaillaan vaikka kännyköillä ja mölistään tekemättä yhtään mitään.

Tunsi valtavan piston sydämessäni. Pitäisikö meidän kieltää Pisa-vierailut kokonaan, kunnes saamme järjestyksen luokkiimme takaisin? Kyllä nyt pienessä Kirchbergin kylässä ja Sveitsissä ihmetellään. Olen haaveillut perheeni kanssa vaelluslomamatkaa Davosiin, kehtaanko enää mennä sinne?

Sana kuri pitää rehalibitoida, ja ottaa käyttöön kurin myönteiset puolet. Kuri ei ole väkivaltaa. Voisimme aloittaa vaikka pipokäyttäytymisestä eli pipot pois päästä sisätiloissa. Kollegani vieraili aikoinaan englantilaisessa koulussa, jossa rehtori totesi, että parempi on "tapella pikkuasioista kuin isoista". Sama kollegani on myös todennut, että "olen nipo ja olen ylpeä siitä".

Kyse on aina rajanvedosta. Katseltuani tänään sen "45 minuuttia" ohjelman, minusta tuntui, että meillä ei ole enää rajoja ollenkaan.

5 kommenttia:

  1. Taas tärkeä kirjoitus blogistilta ja taas samaa mieltä. Tästä jos jaksaisit vaikka Hesarin mielipidepalstalle omalla nimelläsi tai Vieraskynään, niin merkitys olisi suuri. Mieti!

    Minua hävettää kaikki tuo em. myös. Yksi tuttu ope, entinen opekouluttaja sanoi että Suomessa on kahdenlaisia kouluja: niitä joissa käytävillä oppilaat tekevät tilaa opettajille ja niitä joissa opettajat väistävät oppilaita.

    - - - -
    Sitten vielä yksi juttu. Tämä littyy tähän kuriasiaan myös.

    Olen pitkään ollut, ainakin osittain kerettiläinen koko Pisa-tutkimuksen suhteen. Olen tietenkin ylpeä suomalaisesta koulujärjestelmästä ja opettajista, mutta en mitenkään jaksa uskoa että olisimme tuloksiltamme maailman parhaita. Näin en varsinkaan, koska meillä varsinaista tietoainesta opetetaan mielestäni vähemmin kuin monissa muissa maisssa, koulupäivä on lyhyt, nuorison ja nuorten aikuisten ihan perusyleissivistys on lähes nollatasoa jne.

    Maamme on konservatiivisen mielipiteeni mukaan tyhmempi kuin vuosikymmeniin. Pisa-tutkimuksen tulos ei mielestäni ole missään synkrassa todellisuuden kanssa. Se että osaa avata netistä hakukoneen ja keskustella ja prosessoida ryhmässä kysymystä: Miksi hauki on kala, ei ole mitään osaamista vielä.

    Luulen fiksuimpien oppilaiden turhautuvan koulussa, koska siellä ei "opeteta" mitään, vaan kaikesta tehdään keskustelumössöä. Ei ihme, jos ne koululaukut pysyy tunnilla kiinni, jos tunnilla ei anneta mitään todellista. Ja voisi se opettaja sinne taakse ärjäistäkin, että te olette juntteja ja juntteina pysyttekin, jos ette edes tätä t i e d ä.

    Maailman asioista muuten vain pieni osa on keskustelukysymyksiä...siis ainakin silloin jos opetus perustuu tieteelliseen maailmankuvaan, mihin sen tulisi perustua.

    Uusi Pisa-tutkimus kehiin. Ehkäpä Leedsin yliopisto ottaa haasteen vastaan, heh heh.

    Out

    VastaaPoista
  2. Niin ja piti vielä kommentoida tuota enkkukoulun rehtoria - juuri nuo sanat ovat mielestäni ne perussanat, parempi tapella pienistä kuin isoista asioista. Ne sanat pitäisi jokaisen murrosikäisen kanssa toimivan osata ja sisäistää.

    Mutta ne muutamat vanhemmat kun eivät tunnu tappelevan nuortensa kanssa kertakaikkiaan mistään - ei kotiintuloajoista, ei tupakasta, ei viinasta, kuinka sitten jostain pienemmästä...

    Olisiko mahdollista vaatia suomalaisessa koulussa yhtenäiset liikunta-asut, sveitsiläisillähän selvästi oli? Minähän kannatan myös koulupukuja, mutta en ole kuullut kenenkään vielä yhtyvän mielipiteeseeni meillä8)

    Kasiluokassa istuin ja ihmettelin kuinka poika voi keskittyä koulunkäyntiin, kun edessä istuu tyttö puoli selkää ja käsivarsi kyynärpäätä myöten paljaana. Minusta se on jo seksuaalista häirintää tavallisena työpäivänä...

    Miksi te miehet ette ala kulkea paita napaan asti auki ja moittia meitä naisia siitä, että katse harhautuu sisään avonaisesta kaula-aukosta? Tämä meni nyt jo kauas koulusta, mutta sieltä se alkoi8)

    VastaaPoista
  3. Äh, eka kommenttini on näköjään jäänytkin tulematta - tuo kirjaintarkistus vasta lähetyskäskyn jälkeen jää hitaalla yhteydellä huomaamatta, ennätän usein jo sulkea ennen kuin se ilmestyy.

    Katsoin myös ohjelman ja olin samaa mieltä sveitsiläisten kanssa kurista. Siinä se suomalaisopettaja sanoi, että heillä siellä on opettajalla enemmän välineitä kurinpitoon, muttei valitettavasti sitä puolta sitten kerrottu enempää.

    Kysyin juuri vanhempainvartissa Kuopuksen luokanvalvojalta häiriöistä ja kurista ja hän sanoi, että ne vanhemmat joiden lapset käyttäytyvät ok tukevat koulun järjestyksenpitoa. Kun taas joutuu niissä asioissa soittamaan kotiin, koti selvästi vastustaa ja epäilee koulun kohtelevan lasta väärin.

    Myös vanhempainyhdistyksessä tuo tulee ilmi - koulussa on joidenkin mielestä epäoikeudenmukaisia rangaistuksia, koulun toimintatavat nostattavat lapsissa uhmaa... Oman lapsen sana on ainoa totuus eikä oteta selvää kokonaistilanteesta ja muiden näkökulmasta.

    Samoin ihmettelen sitä, että vaaditaan täysin samoja rangaistuksia samoista rikkeistä: kuitenkin joku tekee jotain joka ainoa päivä, toinen tekee vain sen yhden ainoan kerran...

    Ne on ne muutamat perheet, joiden nuoret käyttäytyvät ilmeisesti niin kuin kotona odotetaankin eli eivät käyttäydy?

    VastaaPoista
  4. Kyllä totta puhutte. Kuri ei todellakaan ole väkivaltaa vaan edellyttämistä ja sitkeää sellaista.

    "Kollegani vieraili aikoinaan englantilaisessa koulussa, jossa rehtori totesi, että parempi on "tapella pikkuasioista kuin isoista"."

    Oma kollegani on kuullut aivan saman kommentin vieraillessaan eräässä japanilaisessa koulussa, joten aivan yksin englantilaiset eivät tässä ole.

    VastaaPoista
  5. Hienoa, että jouku opettajakin kiinnostuu aiheesta, minusta kasvattajana on järkyttävää, kun kaikki kotona opetetut tavat murskataan yläasteella

    VastaaPoista