maanantai 26. huhtikuuta 2010

Eriarvoista opetusta

HS 26.4.

Opetushallitus: Oppilaat eriarvoisia lomautusten takia

Lomautukset ja sijaiskiellot asettavat oppilaat eriarvoiseen asemaan, arvioi Opetushallituksen pääjohtajan Timo Lankinen. Näin käy, kun monissa kunnissa jo ennestään ylisuuret luokat yhdistetään yhden opettajan harteille. Asiasta kertoo Yle Uutiset.

"Nyt osa kunnista tarjoaa erittäin hyvää opetusta ja osassa, joissa on jo muutenkin vähän tunteja, annetaan vielä vähemmän opetusta", Ylen haastattelema Lankinen sanoo.

Kuntien satsaukset opetukseen vaihtelevat kunnittain paljon normaalioloissakin. Huvittavinta on, että vaikka luokkakokoihin on jollakin tavalla reagoitu jakamalla rahaa niihin kuntiin, joissa luokkakoot ovat isoja, niin uutisen mukaan luokkakoot ovat kasvaneet entisestään.

Olen jo hyvin pitkään ajatellut, että pitäisikö yleissivistävä opetus siirtää kokonaan kunnilta valtion haltuun, niin kykenemätöntä näyttää koulutoimen hoito joissakin kunnissa olevan. Isännät huseeraa, kouluja lopetellaan ja taksilupia lisäillään, säästöistä ei ole tietoakaan. Ei nähdä omaa nenää pidemmälle.

On erittäin kummallista, että Suomen kaltaisessa sivistysvaltiossa lapset ovat eriarvoisessa asemassa opetuksen suhteen. Ihme, että kukaan oikeusoppinut ei ole puuttunut asiaan.

Vantaalla, lomautusten edelläkävijäkunnalla, ajatellaan nyt valtavirrasta poiketen toisin. Vaikka kunnan kassassa ei raha pullistele, on opetukseen parin viime vuoden aikana satsattu kiitettävästi. Tukitunteja annetaan ja kerhoja pidetään ja luokkakokojakin on pienennetty.

On otettu opiksi. Ennaltaehkäisy on aina halvempaa kuin jälkihoito.

Ihmetystä herättää myös, miksei esim. Kuntaliitossa jaeta lomautuskokemuksia. Esim. vantaalaiset olisivat aivan hyvin joillekin jälkijunakuopiolaisille tai -porvoolaisille kertoa, mihin lomautukset tai koulutoimen yleinen kurjistaminen johtavat. Virheistä pitää ottaa oppia.

1 kommentti:

  1. Lomautusten lisäksi kunnat säästävät jatkuvasti pitämällä määräaikaisina töissä epäpäteviä opettajia. Mielestäni tämä jos jokin saattaa oppilaat eriarvoiseen asemaan. Ymmärrettäväähän tällainen osittain on silloin, kun saatavilla ei ole pätevää opettajaa. Kohtuutonta ja täysin ei-hyväksyttävää puolestaan silloin, kun junaillaan ja juonitaan siten, että se työyhteisön hyvä tyyppi saa epäpätevänä jäädä töihin, vaikka esimerkiksi nuoria ja päteviä valmistuu työmarkkinoille intoa puhkuen jatkuvasti ja olisivat työhön tulossa, jos tietäisivät.

    Opettajan ammatti on kuitenkin yliopistokoulutuksen vaativa ja ei ole suotta mainostettu, että Suomessa lienee maailman paras opettajanKOULUTUS. Sitä voitaisiin silloin myös työpaikoilla arvostaa, sillä opettajuus todella on asiantuntija-ammatti, jonka pohja on nimenomaisesti yliopistokoulutuksella vai mitä? Ennaltaehkäisy halvempaa kuin jälkihoito näissäkin tapauksissa?

    VastaaPoista