lauantai 2. huhtikuuta 2011

Facebook voi tappaa

Iltasanomat 1.4.

Opettajan Facebook-kommentit olivat liikaa vanhemmille

Ensimmäisen luokan opettaja pidätettiin virantoimituksesta Facebook-kommenttiensa vuoksi Yhdysvalloissa.

Newjerseyläinen opettaja oli muun muassa verrannut koulutyötään vanginvartijan ammattiin. Hän oli myös luonnehtinut pikkuisia oppilaitaan tuleviksi rikollisiksi.

Useat vanhemmat ottivat yhteyttä kouluun nähtyään kommentit ja vaativat lapsensa siirtämistä toisen opettajan luokkaan. Tapaus ei ole ainut laatuaan viime aikoina rapakon takana.


Opettajat ja Facebook - teemasta käydään jatkuvaa rajanvetokeskustelua. Mikä on sallittua? Voiko oppilaita ottaa FB-kavereiksi? Voiko oppilaiden vanhempia ottaa FB-kavereiksi?

Minulla on rajattu FB-tili vain ystäviäni ja kavereitani ja tuttujani varten. En ota oppilaitani tai heidän vanhempiaan FB-kavereikseni lainkaan. Koulussani on yhteisesti sovittu, että opettajat toimivat suurinpiirtein samalla tavoin.

Opettajien käyttäytymistä myös netissä ohjaavat opettajien ammattietiikka ja eettiset arvot.

Vaikka opettajatkin ovat ihmisiä siinä kuin muutkin, meille on osoitettu melkoinen vastuu, opetamme ja kasvatamme muiden lapsia. Ammattimme on puolijulkinen ammatti.

Vaikka joskus on vaikeaa, ei opettaja voi ruveta julkisesti paukuttamaan ja parjaamaan omia oppilaitaan tai luokkaansa. Amerikkalaisten opettajien ammattitaito ei ole koskaan vakuuttanut minua. Toisaalta Yhdysvallat on iso maa, opettajienkin joukkoon mahtuu kaikenlaisia opettajia.

Joskus netti voi karata käsistä. Muutamia vuosia sitten Vantaan Seutulan asukasyhdistyksen keskustelupalstalla harrastettiin julkista opettajan inkvisitiota, kun opettaja oli tuonut Virosta mäyräkourallisen vodkaa isälleen.

Opettajan ja kaikkien muidenkin ihmisten kannattaa silloin tällöin googlata omalla nimellään ja katsoa, missä yhteyksissä nimi mainitaan. Koin kerran yllätyksen, Demi-lehden palstoilla oli kirjoitus, jossa todettiin, että Lundell on tikkutärkeä paska. Jollain sairaalla tavalla olin ylpeä kuvauksesta, mutta pyysin silti Demi-lehden toimitusta poistamaan ko. kuvauksen, minkä he tekivätkin.

Joskus tekisi perjantaisin kouluviikon jälkeen mennä Pähkinärinteen lähiökapakkaan ottamaan opettajakavereitteni kanssa pari oluttuopillista ja jutella niitä näitä, ehkä purkaa vähän työasioitakin. Emme ole koskaan tehneet niin. Varmuuden vuoksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti