torstai 31. maaliskuuta 2011

Vodkatamponeja

Iltasanomat 31.3.

Poliisi varoittaa uudesta villityksestä: viinassa liotettuja tamponeja

The Local -nettilehden mukaan myös pojat ovat kokeilleet viinassa liotettuja tamponeja uutena humaltumiskeinona. Etelä-Saksan poliisi varoittaa teinejä ns. vodkatamponin käytöstä.

Saksalaisteinit ovat keksineet uuden tavan käyttää alkoholia, jotta humaltuminen olisi nopeaa, eikä alkoholia pystyisi haistamaan hengityksestä.

Poliisi varoittaa, että viinassa liotetut tamponit ovat kuitenkin terveysriski. Baden-Württemburgin poliisin mukaan nopea humaltuminen ei ole edes taattua. Sen sijaan tytöt altistavat alapäänsä tulehduksille sekä muille vaurioille.


Arvostan kovasti, että nuorilla on mielikuvitusta kunhan se kohdistuu oikeisiin asioihin.

Vodkatamponien käyttö on oksettavaa ja terveydelle vaarallista. Idea viinatamponien käytössä on selvä, alkoholi imeytyy vereen nopeasti ja tehokkaasti. Ei tarvitse kitata viinaa ylenmäärin humaltuakseen. Tamponien käyttö on halpaa, jo kertakostutuksella ilo irtoaa.

Suomessa jotkut nuoret ovat kokeilleet vastaavaa plurauttamalla olutta tai siideriä suoraan peräaukosta peräsuoleen. Idea on sama, mutta ei niin siisti kuin tehokkaiden saksalaisnuorten tamponiviritelmä.

Kaipaan kansalaistaitoa oppiaineena takaisin.

Kansalaistaidossa käsiteltiin kerran viikossa ihmiselle tärkeitä elämäntaitoja. Annettiin perinpohjaista päihdekasvatusta.

Nyt elämisen taidon opit ovat jääneet biologian, maantiedon, fysiikan ja kemian varjoon. Oliko sittenkin virhe siirtää osa fysiikan ja kemian oppiaineksesta yläkoulusta alakoulun 5. ja 6. luokalle?

Paras kohta päihdekasvatukselle on alakoulun kaksi viimeistä luokkaa. Silloin suurin osa lapsista ei ole vielä polttanut tupakkaa, juonut alkoholia tai käyttänyt huumeita.

Kasvatuksessakin on taottava silloin, kun rauta on kuumaa.

Toivottavasti tämä vodkatamponi-iljetys ei leviä Suomeen. Suomessa on alkoholisteja riittävästi omasta takaa.

2 kommenttia:

  1. Vodkatamponejahan on Itä-Suomessa käytetty jo kauan, ensimmäiset huhupuheet alkoivat liikkua 90-luvulla... Sairas keksintö, silti.

    VastaaPoista
  2. Mitäpä tuosta. Silloin kun täällpäässä oltiin kouluiässä, teinit tykittivät viinaa suonensisäisesti - siis ruiskuttivat sitä kuin huumeena. Leikki taisi loppua siihen kun Rovaniemellä joku tyttö otti ja vaihtoi hiippakuntaa.

    VastaaPoista