keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Kemikaalikoululaisia

Taloussanomat 9.3.

Syötetäänkö lapsellesi koulussa roskaa?

Monta vanhempaa mietityttää, millaista keskuskeittiöissä valmistettua ruokaa kouluissa todellisuudessa syödään.

Vilkaisu Helsingin koulujen ruokalistoihin osoittaa, että tälläkin viikolla kouluissa nautitaan tutuilta vaikuttavia herkkuja:

♦ Maanantai: Jauhelihakastiketta
♦ Tiistai: Saaristolaiskeittoa kirjolohesta
♦ Keskiviikko: Pinaattiohukaisia
♦ Torstai: Kebabkiusausta
♦ Perjantai: Kermaporsasta

Ruokien tuotetietoihin tutustuminen paljastaa kuitenkin yllättäviä asioita perinteisiltä kuulostavista ruokalajeista. Esimerkiksi maanantaina tarjolla ollut jauhelihakastike sisälsi ainoastaan 35 prosenttia lihaa ja keskiviikon Pinaattiohukaisissa pinaattia on 16 prosenttia.

Onneksi omassa koulussani ruoka valmistetaan koulun omassa keittiössä. On selvää, mitä suurempi keittiö on, sitä teollisempaa on ruuanlaitto. Viimeisetkin ruuanlaiton persoonalliset rippeet häipyvät suurissa keskuskeittiöissä.

Hiukset nousivat pystyyn tuoteselosteita lukiessa. Nämä ruoat ovat melkoisia kemikaalicocktaileja, toteaa lääkäri Antti Heikkilä perehdyttyään viikon ruokalistan ainesosiin. Heikkilän mielestä jokaisen olisi syytä pohtia sitä, millaista ruokaa lapsille tarjotaan.

Kun tiedetään, että moni koti arkipäivinä on einesvetoinen, lasten päivittäinen kemikaaliannos on melkoinen.

Kouluateria on monelle lapselle päivän pääateria. On törkeää, että kaikenmaailman keskuskeittiöistä lapsille syötetään arveluttavaa ruokaa.

Tehokkuusajattelu on mennyt liian pitkälle. Ennen koulun keittiö oli koulun sydän, nyt se on mielettömän teollisen ketjun päätepiste. Kaipaan vanhan ajan osaavia ja tomeria emäntiä.

Sivistysvaliokunta vaatii parempaa kouluruokaa (HS - STT 1.12.2010)

Niin minäkin. Säästämisessä on menty liian pitkälle. Kouluruokailu on tasa-arvoa.

1 kommentti:

  1. Hyvä! Heikkilä on muuten myös sitä mieltä että koululaisille tarjottavat kasvismargariinit ja varsinkin rasvaton maito ovat järjettömyyden huippu.

    Lapset tarvitsevat eläinrasvaa ja Heikkilän mukaan esim. rypsituotteet sopivat traktorin polttoaineeksi mutta eivät missään tapauksessa ihmisravinnoksi. Koulupöytiin voita, oivariiniä vähintään.

    Itse olen Heikkilän lailla yhtä huolissani eläinrasvojen ja eläinproteiinin pihtailusta kouluruokaloissa kuin noista kemikaaleista.

    Kemikaaleja, rypsimoskaa, riisi ja pastamössöä ja soijarouhetta...ei ihme että lapset voivat huonosti! Lihaa ja kalaa ja voita pöytiin vaadin. Pekka Puskan ravintoympyrä on aikansa elänyt.

    Out

    VastaaPoista