tiistai 10. helmikuuta 2015

Tokaluokkalainen eksyi pornosivuille, kun tabletissa ei ollut esto-ohjelmaa

10.2. Vantaan Sanomat


Lähes kaikki Vantaan kaupungin ostamat 16 000 tablettia on saatu toimitettua kouluihin. Suomen suurin tablettikokeilu on tuonut mukanaan paitsi uusia tapoja oppia, myös uusia haasteita opetukseen.

Vanhemmille ja opettajille hämmennystä on aiheuttanut se, että tällä hetkellä tableteissa ei ole mitään esto-ohjelmia. Kaikki oppilaat eskarilaisista lukiolaisiin voivat opettajan silmän välttäessä mennä vaikkapa pornosivuille tai ladata pelejä.

Vantaan kaupungin mukaan yleisiä estoja ei suunnitella tulevaisuudessakaan.

– Suojauksessa ja estoissa mennään pedagogiikka edellä. Kouluissa on tärkeää käydä keskusteluja verkkomateriaalista, joka ei ole tarkoitettu lapsille. Lapsille täytyy opettaa netikettiä, sanoo Vantaan kaupungin kehittämispäällikkö Paula Järnefelt .

Eräässä vantaalaisessa koulussa kahdeksanvuotias surffaili pornosivuille oppitunnin aikana. Vanhemmat saivat tietää asiasta, kun hämmentynyt lapsi itse kertoi asiasta heille.

Vantaan kaupungin mukaan esto- tai suojausohjelmien asentaminen on koulun atk-vastaavan päätettävissä. Yleisiä ohjeita ei ole, vaan jokainen koulu päättää rajoituksista itse.


Olen eri mieltä Vantaan kaupungin kaupungin kehittämispäällikkö Paula Järnefeltin kanssa. Ehkä nyt mennään pedagogiikka edellä puuhun. 

Vaikka luokissa opetetaan lapsille netikettiä, kyllä suojausten suhteen kaupungilla pitäisi olla yleiset ohjeet. Esto-ohjelmat olisi pitänyt olla ladattuina ennen kuin koneet toimitettiin kouluihin.

On selvää, että epävarmat murrosikäiset yläkoululaiset menevät joskus pornosivuille, kun opettajan valvova silmä välttää. Koulu ei ole vankila. Ja vaikka tableteissa olisi esto-ohjelmat, varmaan jotkut oppilaat pystyvät kiertämään nekin.

Mutta ei tietenkään ole mistään kotoisin, että kahdeksanvuotias lapsi eksyy pornosivuille tapahtui se sitten vahingossa tai tahallaan. Kahdeksanvuotiaille tokaluokkalaisille pitää lukea vielä satuja.

On kummallista, että jokainen koulu päättää rajoituksista itse. Vastuu vieritetään taas kerran yksittäisten opettajien niskaan. Yleensä kouluissa on vain yksi atk-vastaava. Kaupungin linjauksen mukaan hänen pitäisi yksin asentaa muutamaan sataan tablettiin suojausohjelma varsinaisen opetustyön ohessa, jos hän niin päättää.

Ongelmia on aiheuttanut myös, että aina opetusverkko ei toimi. Opettaja on suunnitellut oppitunnin, ja kun koneet avataan, kaikki menee pipariksi.

Kaiken huipuksi kaupungin verkkoon kohdistettiin vähän aikaa sitten laajamittainen verkkohyökkäys, joka lamautti verkon pätkittäin. Edes Wilmaan ei päässyt ja kommunikointi vanhempien kanssa vaikeutui. Myös joidenkin koulujen kotisivuja yritettiin kaataa.

Harmittaa.

1 kommentti:

  1. Oma (nyt tietenkin joitain vuosia vanhentunut) kokemukseni esto-ohjelmista oppilaana oli että þqysin hyödyttömiä paitsi silloin kuin haittasivat järkevänkin sisällön etsimistä.

    En sano että tämä on paras ratkaisu, mutta viime kädessä kaiketi on joskus opetettava mitä kaikkea hakukoneeseen kannattaa tai ei kannata kirjoittaa tai millaisia linkkejä klikkailla. Ja esimerkiksi epäilyttävistä mainoksista jne on päässyt helposti eroon kohta jo vuosikymmenen, kun tietää mitä teke (Noscript + Adblock Plus on sitä tietokoneajan yleissivistystä).

    VastaaPoista