lauantai 16. toukokuuta 2015

"Maikka, nyt mua jännittää, aivan liikaa"

16.5. Yle


Kevätjuhla lähestyy. Lapsi alkaa miettiä, muistaako hän vuorosanat, soittaako hän oikein, pystyykö hän laulamaan, kun iso yleisö katsoo. Ripaus jännitystä kuuluu asiaan, mutta entä jos pientä esiintyjää pelottaa ihan tosissaan?

– Ensimmäinen kysymys on, onko kaikkien ihan oikeasti pakko esiintyä? Esiintymisjännitys voi olla tuskaista. Tuntuu epäreilulta, että sellaisten täytyy siihen suostua, jotka eivät halua olla esillä, lastenpsykiatri ja perheterapeutti Janna Rantala sanoo.

Jos jännitys on ylivoimaista, Rantala ei missään nimessä pakottaisi lasta lavalle. Kaikkien ei myöskään tarvitse olla päätähtiä. Rantalan mielestä pitäisi arvostaa myös takarivin paikkaa tai sitä, että on mukana esityksen valmistelussa.


Lastenpsykiatri Janna Rantala puuttui ajankohtaiseen asiaan, koulun juhliin ja esiintymisjännitykseen. En äkkiseltään muista, onko urallani ollut yhtään lasta, jonka esiintymisjännitys olisi ollut sitä luokkaa, ettei hän olisi uskaltanut mennä lavalle ollenkaan.

Nykyään yritetään saada koko luokka lavalle. Rantala toetaa aivan oikein, että kaikkien paikka ei ole eikä voikaan olla päätähden osa. Takarivin paikka sopii monelle, jotkut haluavat toimia esim. näytelmän lattiamanuna, hoitaa lavasteet tai äänestoiston.

Ennen oli toisin, vain parhaat ja lahjakkaimmat pääsivät lavalle. Kävin kansa- ja oppikoulua yhteensä kolmetoista vuotta, vain kerran pääsin lavalle, kuoroon lukiossa, silloinkin puolipakolla.

Sanotaan, että esiintymisjännityksestä pääsee irti vain esiintymällä. Mutta jos oppilaalla on paniikinomainen esiiintymispelko, en laittaisi häntä lavalle. 

Esiintymisjännitystä helpottaa esitelmät ja pikkunäytelmät omassa luokassa turvallisessa ympäristössä. Jossain vaiheessa pidin säännöllisesti luokan pikkujoulujuhlia, illaksi paikalle kutsuttiin perheenjäsenet sekä mummot ja vaarit. 

Ajatuksena oli, että kaikki oppilaat pääsivät juhlassa esiintymään vähintään kerran tai pari.
Tehtiin pikkunäytelmiä tai laulu- ja musiikkiesityksiä. Arimmat oppilaat pääsivät mukaan ainakin leikkimielisiin kisailuihin.

Nykykoulun tahtia kuvaa se, että vielä kymmenisen vuotta sitten suurin osa kouluni luokista piti iltapikkujoulujuhlia. Ruokasalin varauskalenteri oli joulukuun alkuviikkoina aivan täynnä. Nyt juuri mikään luokka ei pidä iltapikkujoulujuhlia.

Koulun arki on tungettu täyteen. Oppiminen tarvitsee myös tyhjää aikaa. Aina ei pidä hullun lailla suorittaa ja suorittaa.

Poiminta didaktiikan emeritusprofessori Kari Uusikylän kirjoituksesta eilisestä Opettaja-lehdestä :

Opetus on vuorovaikutusta, joka tähtää kokonaispersoonallisuuden kehittämiseen.

2 kommenttia:

  1. Yläkoulussa äidinkielenopettajan ainainen ongelma: 1-2 oppilasta kertoo, että esiintyminen jännittää liikaa. Jos annat luvan, että ei tarvitse esiintyä luokassa ja että voit esittää välitunnilla opettajalle, jonossa on puolet luokasta kertomassa samasta ongelmasta. Olen tehnyt niin, että kuraattorin suosituksesta on lupa olla menemättä luokan eteen. Ala-asteelle toivoisinkin paljon rentoa esiintymistä luokassa, jotta kynnys yläkoulussakin olisi matalampi. Vähän olen siis taipuvainen uskomaan, että jännitys hälvenee esiintymällä?

    VastaaPoista
  2. Oma lapseni on nyt alakoulussa ja on erityisherkkä. Taipuvainen perfektionismiin, ei mielellään ole puherooleissa luokankaan omissa pikkuesityksissä. Ope on sallinut esitelmän pienenpienen ryhmän edessä. Minusta olisi hurjaa, jos hän tarvitsisi kuraattorin suosituksen tähän. Ymmärrän kyllä äidinkielen opettajan ongelman, mutta oppilaantuntemus tässä auttaa. Itse aineopettajana tiedän hyvin, kenelle oikeasti on lian iso kynnys astua koko luokan eteen, kuka taas haluaa viilata opea linssiin.

    VastaaPoista