15.9. Iltalehti
Harry Lunabba tutki poikien koulukäyttäytymistä osana Sosiaalityön väitöskirjaansa
Helsingin yliopistolle.
Lunabba seurasi kahta yläkouluikäistä luokkaa
Helsingissä lukuvuonna 2008-2009. Hänen tutkimuksensa keskittyi erityisesti
poikien koulumenestykseen ja -käyttäytymiseen.
Poikien ongelmat liittyvät useimmiten
koulumotivaatioon ja erilaisiin käyttäytymisongelmiin.
Kolme ryhmää:
Lunabba kertoo väitöskirjassaan kolmesta
erilaisesta ihmistyypistä, jotka ajautuvat helposti edellä mainittuihin
ongelmiin. Ensimmäiseen ryhmään kuuluivat pojat, joita ei ole otettu vakavasti.
Vaikka lapset alisuoriutuivat koulussa, kuitattiin se helposti pojat ovat
poikia -mentaliteetilla.
Toiseen ryhmään kuuluivat pojat, jotka eivät
herättäneet tunteita. He olivat tavallisia poikia, jotka jäivät äänekkäämpien
poikien jalkoihin, mutta eivät myöskään aiheuttaneet samanlaista huolta kuin
hiljaisimmat lapset.
Kolmas ryhmä koostuu pojista, jotka mielletään
useimmiten ongelmatapauksiksi. Käyttäytymisongelmat takaavat heille huomiota,
mutta poikien tukemisen sijaan luokissa keskitytään useimmiten yleisen
työrauhan säilyttämiseen.
Lunabban väitöskirjan tutkimustulokset ovat erittäin mielenkiintoisia.
Harry Lunabba: Poikien ongelmat liittyvät useimmiten koulumotivaatioon ja erilaisiin käyttäytymisongelmiin.
Näin se on.
Alakoulun näkökulmasta on vaikea sanoa, mistä poikien mahdollinen alisuoriutuminen johtuu. Selvää kait on, että jotenkin alisuoriutuminen liittyy juuri koulumotivaatioon.
Täytyy todeta, että alakoulussa ei enää ole kuitattu pitkiin aikoihin poikien alisuorittamista Lunabban kuvaamalla pojat ovat poikia-mentaliteetilla. Pojille annetaan paljon enemmän koulun tukitoimia kuin tytöille, joten ei poikien ongelmia ole sivuutettu pelkällä olankohautuksella. Laaja-alaisten erityisopettajien pienryhmät ovat pullollaan poikia.
Luotettavalle aikuiselle on helpompi avautua,
koska "se myös tajuaa jotain". Lunabba havaitsi, että vain
luotettavan aikuisen ohjaus tavoitti pojat aidosti. (Iltalehti)
Yläkouluissa opettajat vaihtuvat tiuhaan, mikä voi joillekin lapsille olla vaikeaa. Suurimmalle osalle lapsia yläkoulu tulee juuri oikeaan kohtaan, vaihdos turvallisen luokanopettajan helmoista tapahtuu juuri oikeaan aikaan.
Yläkouluissa viimeistään paja-, jopo- tai kympiluokilta löytyy se turvallinen aikuinen, joka useinmiten pystyy luotsaamaan koulumotivaationsa menettäneen nuoren väljemmille vesille. Oppilaanohjauksella luulisi olevan suuri merkitys. Aivan tarkkaan en tiedä, kuinka paljon luokanvalvojan tunteja yläkoulun oppilaille nykyään tarjotaan.
Sääli, että Lunabban tutkimus keskittyi vain kahteen luokkaan noin lyhyelle ajanjaksolle. Pitäisi seurata poikien elämää aivan alusta asti, niin nähtäisiin, mistä joidenkin poikien koulumotivaation puute johtuu.
Monia poikia kiinnostaa aivan muut asiat kuin kouluasiat. Näin on aina ollut. Muistan aivan hyvin omat kouluaikani, pojilla oli koulun ohella paljon kehittäviä harrasteita, joista varmaan oli myöhemmin paljonkin hyötyä. Monille riitti, että seurattiin sentään oppitunteja, huiviin tarttui mitä tarttui, mutta tarttui kuitenkin.
Tosin, minä kävin oppikoulua, kansalais- ja ammattikoulun opiskelusta en tiedä yhtään mitään.
Yläkoulussa on hyvin vaikea enää korjata poikien koulumotivaation puutetta. Olisi mielenkiintoista tietää, mikä on kotien merkitys poikien koulumotivaation suhteen. Tuetaanko kodeissa enemmän tyttöjä kuin poikia vai vaaditaanko tytöiltä enemmän kuin pojilta?
Hyvin merkittävää lapsen koulumotivaation suhteen on äidin koulutus. Korkeasti koulutetun äidin lapset menestyvät hyvin elämässään, äidit ymmärtävät koulutuksen merkityksen ja kannustavat lapsiaan opiskelussa.
Fakta joka tapauksessa on, että osa nuorista miehistä ikähaarukassa 20-30 vuotta on putoamassa kyydistä. Noin neljännes nuorista miehistä on syrjäytymisvaarassa. Kaikille ei enää löydy töitä.
Voidaan siis puhua isosta yhteiskunnallisesta ongelmasta, pommista, joka räjähtää jonakin päivänä silmille.
Tekstit
Juuret juontavat kotikasvatukseen. Poikia ohjataan vauvasta pitäen fyysisesti toiminnallisempaan suuntaan kuin tyttöjä, joita opastetaan pysymään paikallaan ja keskittymään leluihinsa, hoivaamaan nallejaan ja nukkejaan ja kuvittelemaan niiden tunteita ja tapahtumia - siis kielellisen kehtityksen, paikallaan pysymisen ja hoivaamisen pariin.
VastaaPoistaPoikia suorastaan työnnetään samantien toimimaan "miehekkäästi", potkimaan palloa, painimaan, juoksemaan, ajamaan teknisiä vempeleitä, yleensä ulos ja liikkeelle ja kaikkea muuta kuin pysymään paikallaan tai keskustelemaan esimerkiksi nuken tuntemuksista.
Tämä hyvin manipuloiva ja ohjaava kasvatus tapahtuu huomaamatta ja ikään kuin oletuksena, että tiedetään, mitä lapset haluavat tehdä sukupuolensa perusteella. Tiedetäänkö?
Epäilen, että juuret ovat enemmänkin koulussa, joka on viritetty enemmän tyttöjen kun poikien oppimistapaa ja kehityskaarta silmälläpitäen. Toisin kuin Iines kirjoittaa, kysymys ei ole siitä, että poikia ohjattaisiin fyysisesti toiminnallisempaan suuntaan. He ovat fyysisesti toiminnallisempia. Heidän oppimisensa perustuu enemmän tekemiseen ja kokeilemiseen. Pelkkä paikallaanolo ja kuunteleminen ei riitä motivoimaan poikia. Se passivoi. He haluavat tehdä ja tutkia itse. Pojat ovat myös herkkiä huomaamaan senkaltaisen manipuloinnin, jossa heitä pyritään ohjaamaan pois luontaisista toimintatavoistaan. Tarkoitan sitä "etkös sinä halua mieluummin leikkiä nukeilla kun pelata palloa tai rakennella tietokoneita", jota kovin usein yritellään. Se on tehokas tapa motivaation hävittämiseen.
VastaaPoistaJos Lundellin arvio, jonka mukaan neljännes nuorista miehistä on syrjäytymisvaarassa, pitää paikkansa (enkä epäile arvion paikkansapitävyyttä), kyse on todellakin suuresta yhteiskunnallisesta ongelmasta. Ehkä koulua kannattaisi kehittää nykyistä paremmin poikien ominaislaadulle sopivaksi.
No tähän teoriaan olen törmännyt usein, että pojat ovat syntyjään toiminnallisempia ja räväkämpiä kuin tytöt.
VastaaPoistaSanoisin tähän kuitenkin, että mistä sen tiedämme. Kun poikia ja tyttöjä on tässä mielessä tutkittu, he ovat olleet jo vuosia sukupuolispesifin kasvatuksen piirissä. Ja koko sukupuolia eriyttävä kasvatus on vuosisataista perua, jopa vuosituhantista. Tottakai se näkyy tutkimustuloksissa.
Sukupuolet ovat erilaisia, mutta eivät ehkä ihan niin erilaisia kuin luulemme.
Heijastuuko nykyäaikaan vielä 50-lukulainen kulttuuripääoma? 80-luvun helsinkiläispoikana opin pitämään koulussa menestymistä jollain tapaa feminiinisenä. Huonosti pärjääminen oli pojille ihan ok, tyttöjä ohjattiin nopeammin tukiopetuksen pariin. Jostain ala-asteen matematiikankokeesta kovalla työllä metsästetty 7 oli pojalle sosiaalisesti hyväksytympi numero kuin helposti pudonnut 9; tytöille heikot numerot tai läksyjen tekemättä jättö oli monesti kriisin paikka. Oli jollain kummallisella tavalla kunniakasta, ettei pojasta "ollut oikein lukumieheksi". Tai ettei viitsitty edes yrittää tosissaan,
VastaaPoistaAsenne(vamma) heijastui yläasteen jälkeen: monet peruskoulussa sluibailleet putosivat amiksesta muutaman kuukauden jälkeen. Näistä kavereista osa on pysyvästi työvoiman ulkopuolella, osa sekatyömiehinä ja muutamat suorittavassa työssä oman firman merkeissä.
Niin, itse opiskelen tohtoriksi.