perjantai 20. syyskuuta 2013

Sananvapaus on demokratiaa

20.9. Yle


Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen on antanut Riihimäen kaupungin kasvatus- ja opetustoimenjohtajalle ja kaupunginlakimiehelle huomautuksen opettajan sananvapauden loukkaamisesta.
Lisäksi hän pyytää kaupunkia arvioimaan, miten sananvapauden loukkaus voitaisiin oikaista ja hyvittää opettajalle.
Kaupunki antoi riihimäkeläiselle luokanopettajalle huhtikuussa 2012 kirjallisen varoituksen tämän sanomalehti Aamupostin yleisönosastoon kirjoittaman artikkelin johdosta.
Opettaja käsitteli kirjoituksessaan laajasti murrosikäisten kasvatusta ja esitti samalla näkemyksiään Riihimäen alakoulujen kuudensien luokkien siirrosta yläkouluun. Opettajan saama varoitus perustui kirjoituksen muutamiin virkkeisiin, joiden sävyn katsottiin vahingoittaneen työnantajaa.
Oikeusasiamies  Petri Jääskeläinen katsoo, että varoituksen antaminen sananvapauden käytöstä oli ihmisoikeussopimuksen ja perustuslain vastaista. Opettajan kirjoituksella oli korotettu sananvapauden suoja, koska se käsitteli yleisesti tärkeää asiaa, lasten etua ja oppilaiden sijoittamista kouluihin. Tällöin viranomaisten valta harkita sananvapauden käytön seuraamuksia on erityisen ahdas.
Kaupungin mukaan opettaja oli väittänyt kirjoituksessaan koulutoimen suhtautuneen vihamielisesti vanhempiin ja esittäneen vihjailuja, ettei vanhempia kuultu oppilaiden siirrossa. Kaupunki piti menettelyä erityisen moitittavana, koska opettaja oli jo aiemmin saanut varoituksen varomattomasta viestinnästä.
Oikeusasiamiehen mielestä opettajan kirjoitus ei vahingoittanut työnantajaa eikä opettaja rikkonut lojaliteettivelvoitettaan työnantajaansa kohtaan.
Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen otti asian tutkittavakseen omasta aloitteestaan, koska asialla katsottiin olevan yleistä merkitystä.


Oikea päätös.

Blogistina olen miettinyt paljon asemaani. Viime kevät oli kovin hektinen Korhos-gaten takia. Blogi-kirjoitukseni saivat kovasti julkisuutta.

Otin selkeästi kantaa, vaikka en olekaan Helsingin kaupungin palveluksessa. Otin kantaa niin lujaa, että tuskin minulla olisi asiaa enää Helsingin kaupungin palvelukseen. En ole sinne menossakaan, olen lojaali Vantaan kaupungille arvokkaaseen loppuun saakka, kolmen vuoden päästä minua odottaa kissanpäivät, eläke.

Kunta ei ole yksityisyritys, vaan julkishallinnollinen yksikkö. Avoimuus ei saa olla tyhjä sana.

Otan esimerkiksi itseni. Olen asunut Vantaalla viisivuotiaasta asti. Viisi lastani on syntynyt Vantaalla ja he ovat käyneet koulunsa Vantaalla. Olen töissä Vantaan kaupungin palveluksessa. Maksan veroni Vantaalle. Olen siis perusvantaalainen.

Pitäisikö minun pitäisi pitää suuni kiinni, kun huomaan epäkohtia vantaalaisessa kouluelämässä? Opettajat ovat koulun asiantuntijoita.

Sananvapaus on demokratian kivijalka.

Vantaan kaupunki on avoin kaupunki. Kukaan ei ole koskaan kieltänyt minua ilmaisemasta mielipidettäni kipeistäkin koulua koskevista asioista.


Lue vielä : 

Sananvapauskiistan voittanut opettaja: "Tässä loppuu monen vuoden kierre"(HS 20.9.)

Riihimäkeläinen opettaja Antti Korpi huojentui kaupungin saamasta huomautuksesta. Eduskunnan oikeusasiamies antoi Riihimäen kaupungille huomautuksen opettajan sananvapauden loukkaamisesta perjantaina.

"Kyllä opettajan täytyy saada keskustella tärkeistä asioista. Eihän mikään organisaatio kehity, ellei jossain vaiheessa jostain tule kritiikkiä ja sitä kautta uusia näkemyksiä", Korpi toteaa.


Hienoa Antti Korpi, että avasit suusi. Liian monet opettajat ovat hiljaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti