maanantai 8. joulukuuta 2014

"Kaikki on sen varassa, mitä minä jaksan"


"Kaikki on sen varassa, mitä minä jaksan" -parahdus tuli uupuneen erityisopettajan suusta niin luontevasti ja uskottavasti kuin olla ja voi.

Kustannusneutraali inkluusio, erityiskoulujen lopettaminen ja erityisoppilaiden siirtäminen normiluokille, alkaa näkyä opettajien väsymisenä. Uupunut opettaja ei ole kustannustehokas.

Opettajille ja vanhemmille uskoteltiin, että erityisopetusuudistus olisi kustannusneutraali, nyt se on nähty: 

Ei se ole. Uudistuksen päätavoite oli säästö, ei muuta. Erityisoppilaita ei voi kohdella neutraalisti, ei edes kustannusneutraalisti. Koulun pitäisi olla oppilaan puolella.

Erityisoppilaita siirrettäessä normiluokille syntyy tietysti säästöä, kun erityiskouluja lopetetaan.

On kaksi opettajaryhmää, jotka ovat erityisen uupuneita:

1. Ensimmäisen luokan opettajat


Ala-asteen opettajat kokevat työn ensimmäisen luokan kanssa vaativammaksi kuin muiden luokkien. Työstä puolet on peruskasvatustyötä, johon yhden aikuisen aika ja huomio eivät riitä. Osa opettajista ei halua opettaa ykkösluokkaa.

Ekan luokan opettajat joutuvat ottamaan vastaan ensi-iskun. Kaikkia oppilaita ei koulun alussa ole todettu erityisoppilaiksi. Toteamiseen voi mennä useampikin vuosi, niin pitkiä tutkimukset paperitöineen voivat olla. 

2. Erityisopettajat

Olen keskustellut usean eri koulun erityisopettajan kanssa. He kokevat, että on tapahtunut liukumaa sairaakouluista tavallisiin erityisluokkiin. Kun oppilaita palautellaan takaisin erityis- tai normiluokkiin, vedotaan säästösyihin tai toiminnan mahdollisuuksien vähenemiseen. Todetaan vain, että emme me mitään voineet tehdä, palautetaan kouluun.

Nyt normikouluissa olevien erityisluokkien haarukka on kehitysvammaisista oppimisvaikeuksista kärsiviin. Kun tarkkailuluokkia ei enää ole, väliin mahtuu aina muutama käytöshäiriöinenkin lapsi.

Oppimisvaikeuksista kärsivät lapset kärsivät yhä enemmän. Joukossa voi olla oppilaita, jotka eivät pysty keskittymään metelissä ollenkaan. Käytetään kuulosuojaimia.

Pitää muistaa, että vaikka Suomessa erityisopettajat ovat monipuolisesti koulutettuja, eivät he lääkäreitä ole.

Jos on liukumaa sairaalakouluista erityisluokkiin, liukumaa on tietysti myös erityisluokista normiluokkiin. Lähes joka normiluokassa alkaa olla sellainen 4-6 oppilaan oheiserityisluokka, joka vie opettajien sekä koulun voimavaroja kovasti.

Yksittäinen luokanopettaja yrittää sompailla erityisoppilaiden, tavallisten oppilaiden ja lahjakkaiden oppilaiden välimaastossa mitä kerkiää.

Lisäsuolan soppaan tuovat maahanmuuttajataustaiset lapset, joilla voi olla vahvoja kielellisiä ongelmia. He opiskelevat samaan aikaan kolmea kieltä, vaikka edes oma äidinkieli ei ole hallussa. Oma äidinkieli on ajattelemisen väline numero yksi.

Samaan aikaan koulutussuunnittelijat ovat ja toimivat aivan omissa sfääreissään ymmärtämättä, missä erityis- sekä normiluokissa mennään.

Esimerkki, kuinka toimitaan ja uuvutetaan:

Opettajan pitää todistaa oppilaalle annettavan erityisen tuen tarve. Opettaja laitetaan tekemään pedagogista selvitystä  moniammatillisen ryhmän kanssa. Paperit laitetaan menemään. Selvitys palautetaan takaisin opettajalle, koska vaaditaan lisäselvityksiä.

Opettaja uupuu. Oppilas passitetaankin normiluokkaan erityisluokan sijaan.

Säästöä syntyy, koska normioppilas, jonka pitäisi olla erityisoppilas, jääkin normiluokkaan muiden jalkoihin. Hän ei saakaan tarvitsemaansa yksilöllistä tukea.

Joskus kuulee jonkun asiantuntijan moittivan, että opettajat eivät tunnista ongelmia.

Kyllä he tunnistavat. Kokenut ensimmäisen luokan opettaja huomaa ongelman noin viidessä minuutissa.

Ennaltaehkäisy on lähes kuollut sana.

Kalliiksi käy.

17 kommenttia:

  1. Huh, olipahan tekstiä. On totta, että erityisoppilaaksi toteamiseen voi mennä usempikin vuosi ns. tutkimuksineen. Eli satus perustuu tutkimuksiin, ei käytäntöön. Ja muuten, voisitko ammattilaisena puhua erityisestä tuesta, ei erityisoppilaasta. Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki sujuvat hyvältä opettajalta usein jopa huomaamattomasti rohkeasti eriyttämällä. Inkluusio on tätä päivää. Se pitää vain hyväksyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, erityinen tuki ei ole mikään oppilas:) Heh, Lundell puhui mm. sairaalaoppilaista, joita on lähetetty bumerangina takaisin kouluun, kun edes sairaalassa ei ole saatu mitään aikaan. Aika pelle olet, kun väität, että tällaisia oppilaita hoidetaan "huomaamattomasti" eriyttämällä. Et tiedä vaikeista oppilaista ja luokkatilanteista yhtään mitään.

      - erityisope, jolle on niitä bumerangeja heitetty

      Poista
    2. Ei sairasta lasta paranneta eriyttämällä opetusta. Sairaalaluokkia lisää.

      Poista
  2. Opettaja uupu lomakkeiden alle. Tänään en pystynyt anomaan yhtä työpäivää vapaaksi että voin tehdä oppilaiden kanssa toisen työtehtävän, oli taas tullut uusi lomakesysteemi. Nuo oppimissuunnitelmat ja ped. arvioinnit työllistävät n 10 h syksyllä ja lisäksi jokaisen perheen tapaaminen joita tämä koskee. Uusi koululaki vaatii myös paljon uusia lappusia ja toimia ja kokouksia joita ennen ei vaadittu, Ope on tiskirätti tämän kaiken keskellä, kun koko ajan pitää omaksua uutta oman työn tueksi.

    VastaaPoista
  3. Entisenä tarkkislaisena sanon vain että systeemi oli jo silloin ihan hanurista. Aina kun tapahtui jotain niin ekana oltiin syyttämässä meitä. Jos joku edes sanoisi että se on ihan ok niin paljon kun tää elämä on yhtä tärkeä kuin se että kone pyörii koko ajan

    VastaaPoista
  4. Miksi inkluusio kouluihin, kun ei se toteudu koulun jälkeisessä elämässä? Taas tuhoja tasa-arvon nimissä.

    VastaaPoista
  5. "Miksi inkluusio kouluihin, kun ei se toteudu koulun jälkeisessä elämässä? Taas tuhoja tasa-arvon nimissä."Mahtavaa, joku osaa siis edelleen ajatella loppuun saakka!
    Ja viestiketjun aloittajalle, joka sanoi että inkluusio on vain tätä päivää ja se pitää hyväksyä, sanoisin että tuolla asenteellahan pitää kaikki ajan hulluudet hyväksyä sellaisenaan.

    Tsemppiä teille opet, älkää suostuko joo joo-opeiksi jotka nielevät kaiken oppilaan ja oman etunsa vastaisen. Väsynyt opettaja ei ole koskaan hyvä opettaja ja kasvattaja. Rehtoreiden pitäisi pitää huolta että opettajat ovat iskussa eivätkä näänny työn mahdottomuuksien alle.

    - t. isä

    VastaaPoista
  6. Sairaaloiden lasten- ja nuortenpsykiatriset yksiköt palauttavat oppilaita myös suoraan yleisopetuksen ryhmiin tilanteissa, " joissa nuori ei tee yhteistyötä hoitotahon kanssa ". Koulussa tilanne voi olla vaarallinen päivittäin ja jatkuvasti, kun nuorelle ei ole oikeanlaista paikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Ja koulun pitää ottaa kaikki vastaan, oli yhteistyöhaluinen lapsi/nuori/koti tai ei. Ja opettajan ja muiden oppilaiden pitää kaikki kestää.
      nimim. 14v erityisluokanopena

      Poista
  7. Niin totta! Yhä useampana päivänä tulen kotiin ja käyn läpi vuorotteluvapaamahdollisuudet, avoinna olevat työpaikat yms. miettien pääni puhki miten tästä toivottomuudesta jaksaisi eteenpäin... Pienessä luokassa varsinainen sekametelisoppa erilaisia oppilaita. Sairaimpia lähetellään edestakaisin kuntouttavan luokan/sairaalakoulun kautta takaisin kouluun: "ei kuntoudu". Koulussa paikka aina odottaa...
    Yläkoulun pätevä? erityisope :(

    VastaaPoista
  8. Lasten- tai nuorisopsykiatrinen hoito ei ole sama kuin sairaalakoulu. Koululla on oma roolinsa lapsen kasvussa ja psykiatrisella hoidolla oma. Suurin osa psyk hoidossa olevista ei tarvitse sairaalakoulua.

    VastaaPoista
  9. Meistä opettajista jokaisella on yhteistyötaidot, joilla yhdessä pidetään huolta erityisen tuen tarpeessa olevista lapsista ja nuorista. Opet voivat vaihtaa osia välillä koulussa ja katsoa selviävätkö toistensa töistä ja ideoida mitä voisi tehdä ja miten yhdessä hakea lisäresursseja ja paljonko kohdennettuna kullekin erityistuen tarpeessa olevalle. Jos jokainen ope ja vanhempi olisi yhden tunnin epäitsekäs ja auttaisi kollegaa auktoriteettiaseman rakentamisessa tai jonkin oppiaineen erityisopettamisessa yhdelle lapselle tilanne helpottuisi. Suomalainen syrjäytymisuhan alla oleva lapsi ja nuori pelastuisi. Parantamisen varaa aikuisilla on myös avoimessa vuoropuhelussa lapsen ja koko luokan kanssa. Lisäksi lapset ovat yksilöitä ja sen huomioiminen luokassa on eriyttämistä ja vaatii pitkää sitoutumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis opettajan selkänahasta...lisäresurssit on jaettu ajat sitten...vaikka kuinka ideoit, niitä ei tule...tervetuloa todellisuuteen...

      -erityisope

      Poista
  10. Inkluusio voi olla "tätä päivää", kun konkreettisia säästöjä haetaan, mutta järjetöntä tätä päivää se on! En voi millään käsittää, miten täysinkluusio voisi toimia hienosti. Omassa koulussani on erityisluokka ja pienluokkia, silti tavallisilla luokilla on sairaita pikkuoppilaita, jotka kuluttavat opettajansa loppuun päivittäin. Illat kuluvat siihen, että selviytyisi taas aamulla sorvin ääreen. Opettaja miettii, että mikä koulutus hänellä taas olikaan...niin, OPETTAJAnkoulutus. Ei psykiatrinen sairaanhoitaja, psykiatri eikä psykologi. Ei poliisi eikä vartija. Sairaalajaksosta ei puhuta ollenkaan, sehän maksaa. Järjestellään vaan opetusta ja kaikki koulun henkilökunnan (lähinnä opettajan) selkänahasta.

    Koululla voi olla roolinsa lapsen kuin lapsen kasvussa, mutta kun 25 muuta pikkuoppilasta kärsii päivittäin tunnista toiseen 1-2 psyykkisesti sairaan luokkakaverin takia, niin haloo.

    VastaaPoista
  11. Mistä näitä sairaita lapsia tulee, onko ne ennen piilotettu jonnekin vai oliko kenties opettajilla enemmän keinoja käytössä?

    VastaaPoista
  12. Blogitekstiä voisi vielä jatkaa laitoshoidon alasajon miettimisellä. Miltä se tuntuu perheistä, jotka elävät erityisillä tarpeilla varustettujen lasten kanssa? Kun opettajat uupuvat 5-8 tunnissa päivittäin, kuinka uupuneita ovat vanhemmat, jotka viettävät samojen lasten kanssa 16-19 tuntia. Useimmilla vanhemmilla ei edes ole mitään erityiskoulutusta kehitysvammaisen, psyykkisesti sairaan tai jostakin muusta neurologisesta vammasta tai traumasta kärsivän lapsen käsittelyyn. Nämä vanhemmat saavat niitä samoja papereita pyöriteltävikseen kotioloihin kuin opettajat kouluissa: "ei kuntoudu", "vamma ei ole sairaus vaan ominaisuus", "ei kuntoutustarvetta" jne. Muistakaa opettajat, että moni vanhempi on ennen lapsen kouluikää taistellut jo 7 tai 8 vuotta, jotta lapsi saisi tarvitsemaansa apua. On surullista nähdä, mitä säästöt saavat aikaan. Kaikkien erityislasten vanhemmat eivät todellakaan jaa inkluusion ajatusta, vaan kaipaavat riittävästi tukea lapsensa ympärille, jotta vähäiset mahdollisuudet saataisiin hyödynnettyä parhaalla mahdollisella tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ano...

      Juuri noin.

      Julkisuudessa puhutaan paljon vanhempien väsymisestä, mutta juuri mitään ei tehdä. "Imatran malli" on ainoa sellainen yritys, jossa ilmeisesti on ollut pontta.

      En millään jaksa ymmärtää, miksi apua tarvitsevat lapset eivät saa tarvitsemaansa apua. Ennaltaehkäisystä ei ole tietoakaan.

      Poista