torstai 9. huhtikuuta 2009

KiVa koulu

HS 9.4.

Koulukiusaamiseen puuttuva KiVa koulu -hanke on herättänyt valtaisan kiinnostuksen kouluissa. Turun yliopiston mukaan hankkeeseen ilmoittautui ensi syksyksi noin 1 800 koulua, joista noin 1 400 pääsee mukaan.

KiVa koulu on opetusministeriön rahoittama ja Turun yliopistossa kehitetty hanke, jonka tarkoituksena on vähentää ja ehkäistä ennalta kiusaamista peruskouluissa. Ohjelmaan kuuluu muun muassa oppitunteja ja verkkomateriaalia.

Tulosten mukaan, ne koulut, jotka ovat jo osallistunet hankkeeseen, ovat saanet apua kiusaamisen estämiseen. Sinänsä se, että ylipäätään herätään ajattelemaan kiusaamiseen estämistä, auttaa.

Oma kouluni lähtee tänä lukuvuonna mukaan KiVa koulu - hankkeeseen. Koulutus alkaa ensi viikolla, ja meiltä paikalle lähtee kolme opettajaa, minä olen mukana. Odotan paljon hankkeelta.

Tärkeää on, että ihmiset tunnustavat, että kiusaamista tapahtuu. Asian kieltämisellä ei pitkälle pötkita, tuskin maailmanhistoria tuntee yhtään opinahjoa, jossa ei jonkinlaista koulukiusaamista ole esiintynyt.

Luulen, että kiusaamisen määrä ei ole kasvanut, vaan ongelma on nyt nostettu pinnalle. Omana kouluaikanani 1960-70 luvuilla koulukiusaaminen oli paljon rajumpaa, eikä siihen puututtu millään tavalla. Väkivalta oli silloin raaempaa ja suorempaa.

Onneksi nyt puututaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti