sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Lapsille viinaa

Edvard Munch: "Drunken boy" (1908)
IL 2.9.

Isä järkyttyi - ravintolassa vastaan tuli lastentarha

Tapahtumat saivat alkunsa, kun 16-vuotias poika tuli yöllä humalassa kotiin. Poika kertoi isälleen olleensa paikallisessa ravintolassa, jossa hänelle oli myös tarjoiltu alkoholia.

Isä lähti välittömästi pojan mainitsemaan ravintolaan.

- Monivuotisena junioriurheilun vastuuhenkilönä tunnistin sieltä hetkessä kymmenkunta 1995 tai myöhemmin syntynyttä, mies kertoo Turun Sanomien haastattelussa.


Aivan mahtavaa, että on aktiivisia isiä, jotka toimivat oikein.

Nuoruuteen kuuluu kokeilut, alkoholikokeilutkin. Monelle isälle ja äidille sen oman mukelon ensikänni tulee järkytyksenä.

Muistan hyvin oman esikoiseni ensikokeilun. Tyttäreni oli pilkkinyt parin koriskaverinsa kanssa Myyrmäen Alkon edessä ja saanutkin jonkun ostamaan muutaman pullon siideriä. Järkytyin aika lailla sekä pilkkimisestä että siitä alkoholikokeilusta.

Soitin parille isälle, jotka tunsin. Ensimmäinen sanoi, että hän on itse ostanut tyttärelleen viinat. Hämmästyin. Soitin toiselle isälle, sama homma. Kolmannelle en enää soittanut.

Isät olivat ostaneet 14-vuotiaille tyttärilleen viinaa. Alaikäiselle lapselle viinan välittäminen on rikos.

Jokaisella isolla paikkakunnalla on varmasti ravintoloita, joissa tarjoillaan alkoholia myös alaikäisille. Kun olin nuori, sellainen oli Helsingissä mm. Kasarmikadun "Kuparipannu eli Kupru", jota ei enää ole.

Isä soitti muutaman ravintolassa olleen nuoren vanhemmalle, jonka lisäksi hän ilmoitti asiasta Aluehallintoviraston alkoholitarkastajalle. (IL)

Esimerkkitapauksen isä on suoraselkäinen ihminen. Hän edustaa sitä paljon penättyä yhteisöllisyyttä, koska hän soitti myös muiden nuorten vanhemmille. Hienoa, että hän ilmoitti asiasta Aluehallintoviraston alkoholitarkastajalle.

Viinan välittämistä alaikäisille ei saa katsoa sormien läpi.

Kaveripiirissäni kahden sisar on nukahtanut ikiuneen ensikokeilussaan. Molemmat väsähtivät pikkupakkaseen ja kuolivat.

On myös yksityisiä välittäjiä. Länsi-Vantaalla narahti.

http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/105737-nain-alaikaiset-hankkivat-alkoholi-ja-tupakkatuotteita-pk-seudulla-–-poliisi-vangit

http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/121375-taas-pimeaa-viinaa-vantaalla-–-kaksi-teinia-sairaalaan

Loppukesästä on paljon keskusteltu myös energiajuomista.

http://www.taloussanomat.fi/markkinointi/2010/07/27/energiajuomat-ovat-huumetta/201010326/135

Suomen Vanhempainliitto on tehnyt kansalaisaloitteen Energiajuomat K-16.

http://www.vanhempainliitto.fi/vanhempaintoiminta/paihteet_ja_energiajuomat/energiajuomat_k-16

Aloite on hieno. Kaksi nuorinta lastani pelaa korista PuHu junioreissa. Valmentajilta on tullut hienoja ravinto-oppaita, joissa rautalangasta selvitetään mitä ennen ja jälkeen treenejä tai matseja saa syödä tai juoda. Palautusjuomaksi suositellaan maitoa. Energiajuomia ei suositella ollenkaan.

Olen ollut hyvin tyytyväinen Suomen vanhempainliiton toimintaan. Toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila on tullut esiin oikeissa ja ajankohtaisissa asioissa. Olen alkanut fanittaa häntä.

Joskus minusta tuntuu, että itsenäistämme lapsemme liian varhain. Kun lapsi menee yläkouluun, annetaan asian olla.

2 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä. Mutta kuinkahan moni noista soitetuista isistä kävi "nipottajan" päälle nykyisen moraali-ilmaston ja asioihinpuuttumattomuusopin mukaisesti? "Onks sulla pipo kireellä? Tartteehan ny nuorten saada..."

    VastaaPoista
  2. Totta joka sana.

    Yhteisöllisyydestä kertoo myös Sastamalan rehtori HS jutussaan.

    Kyllä kyse on kodin ja koulun,kunnan ja nuorisojärjestöjen yhteistoiminnasta yhteisöllisyyden hengessä.

    Lainsäätäjältä kaivataan linjausta selkeänä oikeutena puuttua - niin koulussa kuin kylilläkin.

    VastaaPoista