sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Sairauslomiin päivän karenssi?


Yle 29.9.

Kokoomus esittää sairauslomiin päivän karenssia

Päähallituspuolue kokoomus ajaa sairauslomiin yhden päivän karenssia. Asiasta päätti tänään Helsingissä koolla ollut kokoomuksen puoluevaltuusto.

Kokoomuslaisen Verkkouutisten mukaan aloitteessa esitetään, että ensimmäinen sairauspäivä olisi palkaton ja kaksi seuraavaa viikkoa sairauslomalla oleva palkansaaja saisi 80 prosenttia palkastaan. Samankaltainen malli on jo käytössä Ruotsissa.


Kokoomus aina silloin tällöin näyttää oikeat karvansa. Hyvällä tahdollakaan ei puoluetta voida sanoa palkansaajapuolueeksi.

Koska blogini on koulublogi, lähestyn asiaa koulun ja opettajien kannalta. Opettajat ovat äärimmäisen harvoin pois työstä turhan takia. Päinvastoin, moni raahautuu sairaana töihin, vaikka oikea paikka olisi oman kodin sänky.

Olen ammattiyhdistyksen kouluni yhteysopettaja, jonkinlainen pikkuluottamusmies. Monta kertaa olen joutunut huomauttamaan sairaalle kollegalleni, että sairaana ei töitä saa tehdä. Sairas ja väsynyt opettaja ei ole oppilaan etu.

Opettajiksi on valikoinut liian tunnollisia ihmisiä. Suurin osa opettajista on kutsumusopettajia. Helposti luullaan, että ollaan korvaamattomia. Opettajilla on oikeus olla sairaana pois töistä omalla ilmoituksella peräti kolme työpäivää, mikä on poikkeuksellista. Silti moni opettaja tulee sairaana töihin.

Monella alalla omalla ilmoituksella sairastaminen johtaisi katastrofiin. On työpaikkoja, joissa asiaa on kokeiltu, perjantaipoissaolojen määrä on lisääntynyt silloin jyrkästi. Toisaalta on monia aloja, muitakin kuin opetusala, joissa työntekijät tulevat töihin vaikka oma pää kainalossa. Niin tiukkaa työelämä voi olla.

Työntekijät ovat muka tärkein voimavara, ainakin seuraaviin yt-neuvotteluihin saakka. Tuntuu siltä, että työntekijät ovat nykytyönantajille pelkkä pakollinen kuluerä.

On järjetöntä, että ihminen ei saa edes sairastaa hyvällä omatunnolla.

2 kommenttia:

  1. Valitettavasti olet oikeassa tuoosa kysymyksessä opettajien työmoraalista. Itse olen moraalista maksanut.

    Hoitamattomat flunssat ja huonosti hoidetut muuta sairaudet aiheuttivat vakavan sydänvian. Toimii nykyisin, siis sydän, vain proteesin avulla.

    Ei siitä vielä olisi eläkkeelle päässyt, mutta kun leikauksessa tuli myös aivoinfarkit ja meni kolmat puhekeskus, jossa on äidinkieli, niin jouduin eläkkeelle. Ei voi opettaa, jos ei ole äidinkeiltä, totesivat!

    VastaaPoista
  2. Tutun tuntuista puhetta. Toinen tilastoissa poikkeuksellisen vähän sairastava ryhmä oli aikanaan (nyt en ole enää seurannut, ;-) ) upseerit. Ja samat havainnot..

    toistuivat vielä pääesikunta-vaiheessakin..

    pitäis osata höllätä ennenkuin uupuu, "vesilasitestiin" ellei muuten usko.

    VastaaPoista