torstai 12. syyskuuta 2013

Jotain liikunnanopetuksen riskeistä

12.9. Iltalehti

Oppilaalle selkäydinvamma pulkkamäessä - Opettajille syyte virkavirheestä

Hyvinkään käräjäoikeus pui torstaina tapaturmaa, joka sattui Nurmijärvellä viime vuoden tammikuussa. Syyttäjä vaati liikunnanopettajalle ja rehtorille sakkotuomiota tuottamuksellisesta virkavirheestä ja vammantuottamuksesta, koska koulutyttö sai turmassa vaikean selkäydinvamman.

Liikunnanopettaja oli jakanut kahdeksasluokkalaisten ryhmän kahtia. Hän vei ensin osan luistelemaan ja antoi muille viidelle luvan laskea omatoimisesti pulkkamäkeä.

Opettaja oli vasta merkitsemässä rinteeseen turvallista rataa, kun yksi tyttö laski pulkalla polviasennossa niin vauhdikkaasti, että hän lensi ilmaan ja putosi notkon pohjalle.

Opettaja ja rehtori korostivat tehneensä kaiken voitavansa ja kiistivät syytteet. Oikeus antaa ratkaisunsa kahden viikon päästä.


Liikuntatunneilla voi tapahtua mitä vain, nyt tapahtui ikävästi Hyvinkäällä. En voi ottaa kantaa itse tapahtumaan, koska en tiedä sen yksityiskohdista mitään. 

Olen aiemminkin sivunnut aihetta:


Liikunnanopetuksessa tapahtuu paljon vahinkoja, vaikka oppitunnit on suunniteltu hyvin. Liikunnanopetusta voi ainoastaan verrata teknisen käsityön opetukseen, veistotunneilla lentää usein veri.

Pahin oma kokemukseni tapahtui aivan urani alussa. Oppilaat tekivät puista vetouistinkelaa, veisteltiin kahvaa. Kömpelöhkö kuudesluokkalainen poika meni hakemaan puukkoa ja sotkeutui omiin jalkoihinsa. Hän kaatui siten, että puukko viilsi haavan polvitaipeeseen. Veri pulppusi niin rajusti, etten voinut muuta kuin molemmilla käsillä painaa täysillä vuotokohtaa. Silti verta kerkesi tulla niin paljon, että poika joutui shokkiin. Juoksutin toisen pojan kansliaan soitattamaan ambulanssin, joka onneksi tuli nopeasti paikalle.

Siihen aikaan opettajia ei juuri haastettu oikeuteen. Ymmärrettiin, että vahinkoja sattuu.
Kohta opetusalalla ei tunneta enää käsitettä vahinko, pian lähes kaikki tapaukset käydään läpi oikeussaleissa. Suomesta on pikkuhiljaa tullut amerikkalaistyyppinen oikeussalivaltio.

Liikunnanopetus on hyvin ongelmallista, koska liikunnanopettajan vastuu on käsittämättömän laaja. 

Yläkoulussa usein oppilaat hajautetaan eri suorituspaikoille urheilemaan. Oppilaat voivat myös valita liikuntatunnilla harrastettavan lajin. Asun monipuolisen urheilukentän vieressä. Oppilaat voivat pelata samaan aikaan vaikka tennistä, lentistä, korista tai jalkapalloa. Valinta motivoi. Mutta on selvää, että yksi opettaja ei voi olla monessa paikassa yhtäaikaa. Yläkouluikäinen lapsi ei ole enää pikkulapsi, voidaan olettaa, että hän kykenee jo alkeelliseen itsenäiseen toimintaan.

Joka kerta, kun menen oppilaan kanssa hiihtämään, on pieni pelko sydänalassa. Ennen hiihdettiin pitkiä matkoja jonossa, letkat venyivät pitkiksi. Metsässä näkyvyys on huono, oppilas voi aivan hyvin harhautua väärälle ladulle ja eksyä. Nykyään vedellään rinkiä, koska hiihdon tasoerot ovat niin suuria. Näen oppilaat lähes koko ajan.

Suunnistus on mielenkiintoinen koululaji. Lähetän oppilaat suunnistamaan parettain pitkin Pähkinärinteen lähiötä ja metsiä. Kaikki oppilaat ovat toistaiseksi palanneet ehjänä kouluun.

Kun luistellaan oppilaita ei saa päästää jäälle ennen kuin opettaja on paikalla. Opettajan pitää kaikessa kiireessä panna omat luistimensa jalkaansa ja vielä kiertää jää ja tarkistaa sen kunto. Vasta sen jälkeen oppilaat saa päästää jäälle. On ennakkotapauksia, joissa oppilas on luistellut huonoon jään kohtaan ja satuttanut itsensä pahasti. Luulisi, että vastuussa olisi jäänkunnossapitäjät, mutta vastuun joutuikin kantamaan opettaja. Opettajan olisi pitänyt ennen liikuntatuntia tarkistaa jään kunto.

Voimistelu on riskialtista urheilua. Kun olin nuori maikka, noudatin opetussuunnitelmaa liian tarkasti. Opettajienkoulutuslaitoksessa minulle oli opetettu voltin kehittelyä. Kehittelyyn kuului, että oppilas hyppää ponnistuslaudalta ja hyppää yli kepin, jota opettaja kannattelee. Iso kuudesluokkalainen oppilas astui ponnarin päähän ja liukastui ja löi päänsä patjaan ja jäi hetkeksi makaamaan, mutta hetken päästä virkosi kyllä.

Voimistelussa pitää opettajan olla tarkka, sillä oppilaat voivat luvatta tehdä todella vaarallisia temppuja. Kiivetä vaikka köyttä ylös kattoon ja pudota sieltä alas. Voimistelutunneilla noudatan lähes armeijakuria.

Oppilaat pitävät kovasti voimistelussa ns. kiertoradasta. Teen vain pari vaativampaa pistettä, joiden välissä valvon, että liikkeet tehdään oikein. Muut pisteet ovat helppoja, niissä tehdään yksinkertaisia toistoja. Jos oppilas tekee luvattomia ja vaarallisia temppuja, käsken hänet penkille istumaan.

Koulussamme olemme kehittäneet joitain turvallisuutta lisääviä käytäntöjä. Kun kello soi, oppilaat tulevat kahteen jonoon pukuhuoneiden ulko-oven eteen. Opettaja päästää oppilaat pukuhuoneeseen. Kun oppilaat ovat saaneet liikuntavarusteet ylleen, he tekevät jonon pukuhuoneessa liikuntasalin oven eteen. Opettaja päästää oppilaat saliin ja silloinkin riviin koriskentän rajaviivalle. Oppilaiden on oltava hiljaa ja kuunneltava kunnolla opettajan ohjeet. Vasta sitten liikuntatunti voi alkaa.

Hankalia ovat myös siirtymiset liikuntapaikoille. Kohta on koulumme yleisurheilupäivä, pyöräilemme parin kilometrin päähän Myyrmäen yleisurheilukentälle. Koulun liikuttaminen jonossa polkupyörillä ei ole mikään yksinkertainen tehtävä. Onneksi lähes koko matka on pyörätietä, ja on vain yksi vaaratilanteita aiheuttava tien ylitys. 

Oman ongelmansa nykyliikunnan opetukseen tuo oppilasryhmien heterogeenisyys. Jotkin oppilaat "kilahtavat" herkemmin kuin toiset. Kuinka sellaisiin tilanteisiin voi ylipäätään varautua? Toisaalta oppilaiden liikunnan taitojen sekä kuntojen erot ovat kasvaneet, mikä voi vaikuttaa myös turvallisuuteen.

Esim. jääpelit ovat vaarallisempia kuin ennen. Törmäysvaara on suuri, koska kaikki eivät enää osaakaan luistella kunnolla. Hyvä luistelija voi tulla kuin "miinaan", kun heikko luistelija ei väistäkään niin kuin olettaa sopisi.

Mielenkiintoisen lisän liikunnanopetuksen turvallisuuskeskusteluun tuovat inkluusio-oppilaat. Osa heistä ei kykene perinteiseen ryhmäliikuntaan. Silloin liikuntatunneille tarvitaan ehdottomasti aputyövoimaa, ja eriyttämistä.

Ja vaikka kuinka tarkkaan liikuntatunnin riskit on ennakolta otettu huomioon, silti kaikkea sattuu.

Liikunnanopettaja on tavallaan lainsuojaton olio. Kohta ei enää tunneta vahinkoja, vain virkavirheitä.

2 kommenttia:

  1. En tiedä, millaisia didaktisia ohjeita OKL:ssa nykyisin annetaan, mutta 80- ja 90-luvuilla suositeltiin oppilaiden lähettämistä seuraamaan ihmisten suojatiekäyttäytymistä, haastattelemaan kaduilla liikkuvia ihmisiä, tekemään ovelta ovelle kyselyjä yms. Äkkikuulemalta tällaiset aktiviteetit kuulostavat hyödyllisiltä, ja sellaisia ne varmastikin myös olisivatkin. Mutta sitten se valvonta ja opettajan vastuu... Enpä ole näitä juuri harrastanut. Kuten Kai-Ari sanoi, turma uhkaa kaikkialla, ja jos opettaja ei ole mukana valvomassa, hän kerjää verta nenästään. Kaikkea tapahtuu - shit happens - ja silloin tuntuu olevan tärkeintä löytää joku, joka on syyllinen, yleensä opettaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näin tehtiin.

      Itse suunnittelin joskus vastaavia haastattelujuttuja Heinolan kurssikeskuksessa. Ihmettelin silloin samaa asiaa, ajattelin vastuukymyksiä ja mitä kaikkea voisikaan tapahtua.

      Vaikkei mitään pahaa tapahtuisikaan, joka tapauksessa yo. aktiviteettit houkuttelevat lintsaamaan. On helppo livetä vaikka torikahvilaan syömään munkkeja.

      Poista