lauantai 14. syyskuuta 2013

Quornissa ei ole paljon proteiinia

14.9. Vantaan Sanomien paperiversiosta

Ekologisesta elämäntavastaan tunnettu Luonto-Liiton toiminnanjohtaja Leo Stranius (vihr) ei pidä suositeltavana, että quornia syötetään päiväkotilapsille ja koululaisille.

- Se on mielestäni fine, että tuote on rakennettu synteettisesti, mutta meillä on proteiinin lähteeksi paljon parempiakin vaihtoehtoja, Stranius toteaa.

- Proteiinia quorn-tuotteissa on parhaimmillaankin alle 20 grammaa sadassa grammassa, mikä on saman verrran kuin perusviljatuotteissa ja kasviksissa.

Mykoproteiinin lisäksi quorn-tuotteet sisältävät sokeria ja muita tyhjiä hiilihydraatteja.


Enkeliporsas:

Suomalaiset sienet, vilja ja kasvikset kunniaan. 

Lähiruuan hankkiminen tukee suomalaista maataloutta ja elintarviketeollisuutta. On helpompi ottaa selvää lähiruuan alkuperästä kuin ulkomailta rahdatun ruuan alkuperästä.

Esim. ulkomailta tuotettua lihaa kierrätetään tarkoituksellisesti maasta toiseen, jotta lihan alkuperä hämärtyisi. Brasilian soijankasvatus tuhoaa Amazonin sademetsiä. Mieluummin laitan suuhuni suomalaista kanaa kuin thaimaasta tuotua kanaa.

Ruuan alkuperällä on merkitystä.

4 kommenttia:

  1. Kun nyt suomalaisen koulun kautta ja joskus myös oppilaiden kautta tehdään kovaa arvopolitiikkaa ( kommenttini aiemmin...) niin eikö olisi kaikkein selvintä tehdä kategorinen päätös, että suomalaisissa peruskouluissa syödään vain suomalaista ruokaa. Siihen on ole olemassa kansantaloudellisia, terveydelliisiä ja ekologisia syitä. Hintakin alenisi kun tuottajat saisivat varmuuden tilauspohjasta ja voisivat laajentaan tuotantoaan. Puoli miljoonaa koululaista ei ole pieni ryhmä. Kaikki voittaisivat. Lapset ja viljelijät. Kaiken lisäksi verotuotot vuotaisivat vielä oman maan laariin. Riisi, soija, tofu, ulkomainen liha ja muu maahan rahdattu ruoankorvike kouluista siis pois ja tilalle Suomenniemen liha, -kala- ja kasvistuotantoa, eli ainoaa todellista lähi- ja ekoruokaa.

    (Yksikään politiikko ei kuitenkaan tästä ota kiinni. Pyhä globalisaatio on kaikkein pyhin...Mieluummin kasvisruokapäivä aasialaisella soijalla kuin punkalaitumelaisella perunalla...)

    Jorma

    VastaaPoista
  2. Kansallisromantiikan sijaan koululaisille pitäisi opettaa faktoja siitä, kuinka paljon luonnonvaroja lihansyönti kuluttaa kasvissyöntiin verrattuna. Luonnonvarat ovat nollasummapeliä - tänään kulutettu on poissa lapsilta ja heidän lapsiltaan. Ruoan alkuperämaalla ei ole tässä yhtälössä juurikaan merkitystä. Brasilian soijakin olisi parempi syöttää ihmisille kuin lihakarjalle, kuten nykyään tapahtuu. Naudan hyötysuhde on kehno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ano :)

      Kansallisromantiikan opetus taitaa olla enemmänkin lukion hommia.

      Tänään oli mielenkiintoinen kirjoitus Iltasanomissa:

      http://www.iltasanomat.fi/terveys/art-1288599794647.html

      Kannattaa lukea artikkelin soijaa käsittelevä osuus...

      Poista
  3. Anonyymille:globalisaatio-romantiikkaa on todelllakin raahata uusitumattomilla polttoaineilla mainitsemiani riisiä ja soijaa pallon toiselta puolelta suomalaiseen ruokapöytään. Kansallisromantiikkaa ei ole se että maa tuottaa pääsääntöisesti oman ruokansa. Se on järkevää, taloudellista ja ekologista. Kasvisyönnin näkeminen lähtökohtaisesti vain hyvänä asiana sen sijaan on romantiikkaa jos mikä. Itse näen ihmisen biologisena olentona. Kaikkina aikoina kaikissa kulttuureissa ihmispopulaatiot ovat syöneet lihaa ja kalaa. Ihminen biologisena eläimenä ei ole siitä muuttunut. Lihansyöntiä voidaan kylläkin vähentää ja palauttaa se sille paikalle mikä se pitkään oli, ihmisyhteisön juhlaruoaksi. Kasvisyönnin pyhittäminen on liian usein raakaa poliittista peliä. Eko-nimisellä Troijan hevosella on helppo ratsastaa ja ajaa pakkoja. Minä antaisin ihmisten valita aivan itse. Valitsen mielelläni joskus kasvisruoan mutta en ekologisista syistä. Ne ovat edelleen epäselviä ja tieteellisestikin ristiriitaisia. Kouluissahan on edelleen se tilanne että siellä on viisi kasvisruokapäivää viikossa. Niistä yksi on se kaikille pakollinen. Minkään ryhmän vapaus valita ei ole turvattu paremmin kuin kasvisyöjien! Onneksi olkoon. Yhtään moralismia tässä asiassa ei enää tarvita, vaan hyvää kunnollista ruokaa kaikille, joko kasviksilla tai lihalla, kiitos.

    Jorma

    VastaaPoista