torstai 5. syyskuuta 2013

Raukkamaista FB-kiusaamista

5.9. Iltalehti
Muutama viikko sitten perustetussa Facebook-ryhmässä julkaistiin muun muassa 16-vuotiaasta pojasta kuvia ja kuvamanipulaatioita, joihin oli liitetty pilkkaavia ja loukkaavia tekstejä.
Ryhmään liittyi nopeasti yli 600 tykkääjää, joista monet olivat pojan paikkakunnalta. Tykkääjien joukossa väitetään olleen myös tukioppilaita.
Ryhmän ylläpitäjä väitti sivustolla, että ryhmä ja kiusaaminen liittyvät aiempaan riitaan 16-vuotiaan kanssa. 16-vuotias olisi riidan päätteeksi uhkaillut muita nuoria väkivallalla.
Ryhmä on poistettu poistettu Facebookista jo kahteen kertaan. Pojan huoltajat ovat tehneet asiasta tutkintapyynnön Oulun poliisille.
Rikosylikonstaapeli Irmeli Korhonen pitää kiusaajien toimintaa raukkamaisena.
- Pitää olla selkärankaa selvittää asiat keskustelemalla. On helppo heittää nettiin mitä tahansa, mutta onko miestä seisoa oman mielipiteensä takana? Korhonen kysyy.
Ylipäätään Korhonen pitää nettikiusaamista harmillisena ja lainnäkökulmasta monimutkaisena ilmiönä.
- Sananvapaus antaa aika paljon mahdollisuuksia sellaiseen, mikä ei eettiseltä kannalta ole hyväksyttävää.


Näin se nykyään usein toimii, käytetään keinoja, joihin koulun toimet eivät ylety. (Kaikki eivät tiedä, että esim. koulumatkat eivät toistaiseksi kuuluu koulun rangaistusvallan piiriin.)

Tietenkään mikään ei estä, etteikö koulussa voitaisi muutoin käsitellä ylläolevan kaltaisia iljettäviä kiusaamistapauksia. On hyvä, että kiusatun vanhemmat tekivät pilkkaryhmästä rikosilmoituksen. Täytyy toivoa, että Oulun FB-kiusaamisryhmän perustaja saatetaan edes jonkinlaiseen vastuuseen. 

Korhosen toteamus, Sananvapaus antaa aika paljon mahdollisuuksia sellaiseen, mikä ei eettiseltä kannalta ole hyväksyttävää, pitää tasan paikkansa. 

Viime keväänä käytiin vilkasta keskustelua opettajien vanhemmille tarkoitettujen Wilma-viestien levittämisestä. Facebookiin on perustettu kaksikin ryhmää, joihin voi laitaa opettajien Wilma-viestejä. Toiminta todettiin lailliseksi sen kummemmin pohtimatta toiminnan "eettistä laillisuutta".

Sananvapaudessa näyttää olevan "harmaa alueensa" kuten taloudessakin.

Rikosylikonstaapeli Irmeli Korhonen toteaa, Pitää olla selkärankaa selvittää asiat keskustelemalla. On helppo heittää nettiin mitä tahansa, mutta onko miestä seisoa oman mielipiteensä takana?

Olen samaa mieltä. 

(Jouduin vastaamaan kirjoittelustani pari vuotta sitten, kun arvostelin kansanedustaja Anna Kontulan kirjoitusta, ks. Onko Anna Kontula pudonnut kelkasta. Meidät molemmat kutsuttiin keskustelemaan televisoon, ks. Huomenna A-studion Streamissä. Tehtävä ei ollut helppo, koska Anna Kontula on kokenut tv-keskustelija, minä en.)

Nettiin kirjoittelu ei ole edes selän takana panettelemista. Kun netissä herjataan tai kiusataan, viesti heitetään päin naamaa. Nettikiusaaminen on julkista sadismia, joka voi ajaa kiusaamisen kohteen itsemurhaan. Ulkomailla on tehty itsemurhia FB-kiusaamisen takia.

Ihmettelen kovasti tykkääjien määrää, kuudessa sadassa tykkääjässä on varmasti sellaisia ihmisiä, jotka eivät tunne kiusattua nuorta ollenkaan. Oulun FB-kiusaajat ovat raukkamaisia laumasieluja.

3 kommenttia:

  1. Ikäväkseni huomasin, että blogistasi on poistettu SDG*tunnekarttaa käsittelevä myönteinen kirjoitus.

    Tunnekartallahan kiusanhalu ilmenee alemmuuden vastatunteena. Alemmuudentunne voi myös selittää kiusanhalua.

    Tunnekartta paljastaa myös kiusanhalun taustalla olevan pelon, joka on vahvistettu myös Päivi Hamaruksen väitöskirjassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (p) En kait ole poistanut kirjoitusta?

      En muista siellä olleen kuin nuo kaksi kommenttia, jotka siellä nyt ovat, eli sinun ja minun...voi olla, että joku vahinko on sattunut.

      En yleensäkään poistele kommentteja mikäli ne ovat hyvän maun rajoissa...

      Poista