Jos ei mitään vaadita, ei mitään opitakaan

Kuva: HS

22.12. HS

Kehno työrauha syy Pisa-tappioon

Koulujen työrauhaongelmat, kurin puute ja lasten asenteet ovat kansan mielestä syitä siihen, että Suomi ei enää menestynyt entiseen tapaan kansainvälisessä Pisa-tutkimuksessa.

Helsingin Sanomat teetti asiasta kyselyn TNS Gallupilla. Siinä esitettiin useita vaihtoehtoja tekijöiksi, jotka ovat saattaneet vaikuttaa heikentyneeseen tulokseen. Vastaajia oli yli tuhat.

Myös vanhempien kyvyttömyys kasvattaa lapsiaan mainittiin syyksi Pisa-menestyksen hupenemiseen.

Selvä ykkönen oli kuitenkin työrauhaongelmat ja kurin puute. Noin kolme neljäsosaa vastaajista totesi sen merkinneen ratkaisevasti tai melko paljon.

Noin puolet vastaajista piti selvänä, että älypuhelinten ja digitekniikan lisääntynyt käyttö näkyy tuloksessa.

Opettajat sen sijaan selvisivät pääosin moitteetta. Kovin suurta merkitystä ei arvioitu olleen mahdollisesti vanhentuneilla opetusmenetelmillä tai koulutilojen vanhanaikaisuudella.

Opettajia kyselyn tulos ei yllätä. "Tulos näyttää siltä, miltä se näyttää opettajistakin", sanoo OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen. "Mitään ei ole vielä menetetty, olemme osaamisessa yhä korkealla. Mutta on oltava huolestunut siitä että osaamistaso on lähtenyt laskuun. "

Edelleen on todettava, että Suomi oli kuitenkin Euroopan Pisa-ykkönen ja OECD-maiden Pisa-kolmonen. Matematiikan osaamisen lasku on huolestuttavaa. Erityisen huolestuttavaa on poikien asenne koulunkäyntiä kohtaan. Osa Itä- ja Pohjois-Suomen pojista on jo pudonnut kelkasta.

Jotkut ovat lytänneet täysin Helsingin Sanomien teettämän Pisa-kyselyn. Mielestäni meidän akateemisesti koulutettujen ihmisten ei ole varaa aliarvioida gallupin tuloksia ja katsoa "kansaa" nenänviertä alaspäin.

OAJ:n puheenjohtajan Olli Luukkaisen kommentti, "Tulos näyttää siltä, miltä se näyttää opettajistakin", on oikea. Suurin osa tuntemistani opettajista on suurinpiirtein samaa mieltä kuin kansakin.

Enkeliporsaan arviointia TNS Gallupin kyselystä:

1. Koulujen työrauha-ongelmat, kurin puute

Kasvatuspsykologian professori Kirsti Longan mielestä Kurinpitäminen teini-ikäisille on kuolemaantuomittua (HS 22.12.).

Olen samaa mieltä, mutta on aivan selvää, että oppiminen kärsii, jos luokka ei ole järjestyksessä. Ylipäätään sanan kuri määritteleminen on vaikeaa, sillä kuri ei ole kuritusta.

Olen kurin sijasta painottanut itsekuria. Itsekurin suhteen meillä on oppimista muilta. Pakko on myöntää, että Suomessa itsekuri on aivan yleisesti höltynyt, mikä näkyy myös koulussa.

2. Lapset eivät arvosta koulunkäyntiä, asenneongelma

Suurin osa lapsista edelleen arvostaa koulunkäyntiä. Ei ole tarpeen syyllistää lapsia.

Mutta on todettava, että Pisa-tutkimus osoitti aivan selkeästi, että osa pojista ei arvosta koulunkäyntiä. He ovat pudonneet kelkasta, mikä on suuri ongelma.

Syitä on vaikea arvailla. Ehkä nykyelämä on meille liian helppoa, elääkseen ei tarvitse enää ponnistella samalla tavalla kuin vaikkapa 1960-luvulla vielä piti. Otan esimerkiksi itseni, olen elämässäni päässyt kovin helpolla. Ei minun ole koskaan tarvinnut raataa tai taistella leivän eteen.

Toisaalta Itä- ja Pohjois-Suomen työllisyysnäkymät pojille ovat erittäin heikot. He ovat nähneet, että työn saannin kannalta koulutuksella ei ole mitään merkitystä.

Yksi varma syy on, että emme elä enää yhtenäiskulttuurissa. Kekkosen aika on ohi ja kuopattu ajat sitten. Kaikki eivät enää pidäkään työtä ykkösarvona kuten ennen.

3. Vanhemmat eivät osaa kasvattaa lapsiaan

Tämä vastaus tuli siis kansalta, vanhemmilta. 

Edelleen vetoan siihen, että emme enää elä yhtenäiskulttuurissa. Arvostamme erilaisia asioita, mikä varmasti näkyy kotikasvatuksessakin. 

Mutta olen näkeväni, että suurin osa nuorista vanhemmista arvostaa ns. perinteistä kotikasvatusta paljon enemmän kuin esim. suurten ikäluokkien tai oman ikäluokkani vanhemmat. En usko, että heikentyneet Pisa-tulokset johtuisivat kotikasvatuksen puutteesta.

Mutta ei voida kieltää, etteikö pienellä osalla perheistä kasvatusote olisi kateissa. Lastensuojeluilmoitusten määrä kasvaa jatkuvasti, jostain se kertoo.

4. Vapaa-aika koetaan koulua tärkeämmäksi.

Pitää varmasti paikkansa. 

Perheet uhraavat paljon aikaa esim. lastensa harastuksiin. Otan esimerkiksi oman perheeni, lasteni koripalloharrastus vie kaikilta todella paljon aikaa. Toisaalta koripalloharrastus on kasvattunut lasteni itsekuria, he ovat tavoitteellisia lapsia. Myös heidän kuntonsa on hyvä, he jaksavat käydä koulua. Harrastus voi siis myös tukea koulua.

Kun harrastukset vievät aivan liian paljon aikaa, niin paljon aikaa, että lapsi väsyy eikä jaksa käydä enää koulua, ollaan ongelmissa. Kun lapsi roikkuu öitä netissä tai pelikonsolin ääressä, opiskelu jää helposti taka-alalle. Kuntokin laskee.

Vapaa-ajan korostumista lisää yksilöllinen aikamme. Koulussa tämä näkyy myös korkeina loma-anomuspinoina. Koulun loma-ajat eivät enää riitä joka perheelle.

5. Älypuhelinten ja digitekniikan käyttö synnyttää lyhytjännitteisyyttä

Totta on, että osa lapsista on erittäin lyhytjännitteisiä. Syitä on vaikea arvioida.

Olen paljon kirjoittanut siitä, kuinka paljon oikeastaan lapset toimivatkaan audiovisuaalisissa ympäristöissä. Älypuhelinten ja tietokoneiden lisäksi on mainittava televisio ja konsolipelit. 

Oppiminen vaatii aikaa ja hiljaisuuttakin. Lasten on myös nukuttava kunnolla, sillä ihminen oppii ja kasvaa nukkuessaan.

Kohtuullinen määrä digitekniikan äärellä varmaan tukee oppimista, mutta miten käy, kun lapsi pörrää vuorokaudet ympäriinsä netissä tai konsolipelien äärellä?

6. Liian suuret koululuokat

Koululuokkien keskinmääräinen koko on 19 oppilasta, mikä ei tunnu kovin korkealta. Mutta suuria luokkia on vielä jäljellä, siksi olisi hyvä saada mitä pikimmin luokkakokojen ylärajat lakiin.

Mitä pienempiä lapset ovat, sitä pienempiä luokkien tulisi olla. Kun lapsia ei ole luokassa liikaa, opettaja voi opettaa lapsia yksilöllisesti ja auttaa heitä.

Monessa kunnassa on siirrytty ketusin eväin lähikouluperiaatteeseen eli erityiskouluja on lopetettu ja niiden oppilaita on siirretty normiluokille. Kunnollista tukea ei ole tullut mukana. Voidaan siis puhua julkisesta heitteillejätöstä.

Lähikouluperiaatekuntien koulujen luokat on pidettävä erityisen pieninä.

7. Vanhemmat eivät arvosta koulua tarpeeksi

Suurin osa vanhemmista arvostaa koulua aivan riittävästi. Tämä ei voi olla syy Pisa-tulosten lievään laskuun.

8. Riittämättömät opetusmäärät

Peruskoulun resursseja on vähennetty viime vuosina hyvin määrätietoisesti. On kuntia, joissa opettajia on lomautettukin.

On selvää, kun opetusmäärät ovat laskeneet, oppimistuloksetkin ovat laskeneet. Opetusmäärien laskun suuria kärsijöitä ovat ns. heikot oppijat, koska tuki- ja jakotunteja on vähennetty rajusti. Joissakin kunnissa myös erityisopetusta on vähennetty merkittävästi.

Kun puolikkaita ryhmiä ei ole enää niin paljon kuin ennen, ei opettaja voi auttaa esim. matematiikassa oppilaita yhtä tehokkaasti kuin ennen. 

Matematiikassa suomalainen peruskoululainen saa opetusta neljä tuntia viikossa, kun taas aasialainen peruskoululainen voi saada opetusta yli kaksinkertaisen määrän.

Oppituntien määrä on kaksiteräinen miekka. Monet tutkijat ovat sitä mieltä, että yksi syy suomalaisen koulujärjestelmän menestykseen on se, että koulupäivät ovat lyhyitä. Suomalaiset lapset saavat koulupäivien jälkeen leikkiä ja harrastaa ja olla perheen tai kavereiden kanssa.

9. Vanhentuneet opetusmenetelmät

"Useimmiten vierailijat ihmettelevät sitä, miten jäljessä suomalaiskoulujen varustelutaso on ja sitä, kuinka opettajavetoista opetus paikoin yhä on." (Kirsti Lonka, HS 22.12.)

Varustelutaso Suomen kouluissa on heikko, mikä näkyy hyvin tieto- ja viestintätekniikassa. Kun tietokoneita ei ole, on vaikea opettaa tietotekniikkaa. Viidensadan oppilaan kokoisessa koulussa yksi parinkymmenen koneen tietokoneluokka ei kesää tee.

Opettajavetoinen opetus ei ole sen huonompaa kuin mikään muukaan opetus. Oleellista on, että oppilaat saavat monipuolista opetusta, sillä on erilaisia oppimistyyppejä.

Kuinka moderneja opetusmenetelmiä sitten esim. Kiinassa tai Koreassa käytetään?

10. Opettajien osaamattomuus

Suomessa on maailman koulutetuimmat opettajat. Tämä ei voi olla syy Pisa-tulosten laskuun, minkä myös kansa on huomannut.

Tosin peruskoulua kurjistaessa on unohdettu lähes tyystin opettajien täydennyskoulutus, koska se maksaa. Opettajien tieto- ja viestintätekniikan taitoja olisi syytä päivittää.

En muista edes, milloin viimeeksi olen ollut Heinolan kurssikeskuksessa koulutettavana, varmaan joskus 90-luvulla. Kun Heinolasta viikon kurssilta kouluun palasi, pää tursusi uusia ideoita.

11. Koulutilojen vanhanaikaisuus

En usko, että koulutilojen vanhanaikaisuudella olisi mitään merkitystä Pisa-tulosten notkahdukseen. En usko, että koulutilat ovat sen modernempia muuallakaan.

Tosin, kun kouluverkkoa on rajusti harvennettu, on kaikki erikoisluokat tupattu täyteen normiluokkia, ei enää opiskella esim. kuvataidetta kuvataideluokissa. Alakouluille on tullut kaksi uutta oppiainetta, fysiikka ja kemia. Harvasta alakoulusta löytyy fyke-laboratorio.

Homekoulut on korjattava.

Lisäisin kyllä kahdennentoista syyn:

12. Vaatimustason lasku

Jos mitään ei vaadita, ei mitään opitakaan.

Suomalaisessa peruskoulussa on tapahtunut viime vuosina melkoinen opettajamurros. Vaativat suurten ikäluokkien opettajasukupolvet ovat menneet eläkkeelle. Täytyy myöntää, että kaipaan asialleen omistautuneita alkuopettajia, jotka olivat vuosien mittaan syvällisesti perehtyneet esim. lukemisen ja kirjoittamisen opettamiseen.

Arviointileikkiä on leikitty kuin lapset hiekkalaatikolla. Kaikenmaailman epämääräisiä kaavakkeita on rustailtu, kun on pakotettu siihen. 

Otan esimerkin, opetan nyt viidettä luokkaa. Jouluarviointiin ei tullut merkintääkään reaaliaineiden oppimisesta. Historiasta, fysiikasta ja kemiasta ei tullut mainintaakaan. Biologiasta ja uskonnosta piti arvioida vain tuntiaktiivisuutta, mikä on erittäin vaikeaa. Ne oppilaat, jotka opiskelivat kunnolla ko. oppiaineissa, eivät saaneet palkintoaan.

Kaikki opettajat tietävät, että nykykasi vastaa entistä seiskaa. Monet ysiluokkalaiset luulevat, että esim. matematiikka sujuu hyvin, ei tässä tämän enempää kannatakaan ponnistella, kunnes todellisuus tulee vastaan lukion ensimmäisenä syksynä.

Nykyoppilasarvioinnissa on hienoa arviointikeskustelut, joissa opettaja voi pureutua oppimisen ongelmiin yhdessä oppilaan ja hänen vanhempiensa kanssa ja myös kannustaa oppilasta suullisesti.

Jos ajatellaan todistuksia, kannatan numeroarvostelua selitteellä. Kun oppilas saa jostain oppiaineesta vaikka kasin, opettaja omin sanoin kirjoittaa numeron perään, miten oppilas on saavuttanut ko. kasin. Joku oppilas on voinut sadaa sen kasin tekemättä yhtään mitään, joku taas tekemällä kovastikin töitä. Kasitkaan eivät siis ole samanarvoisia.

Ajasta jäljessä?

TVT-portaali

22.12. HS

Opettajille tietotekniikkapläjäys (HS 22.12.)

Jos joululomalle juuri päässyt suomalainen koululaitos on erkaantunut oppilaiden elämästä jossain, niin tietotekniikan käytössä.

Lähes jokainen koululainen käyttää tietokoneita ja älypuhelimia. Silti vaikuttaa olevan niin, että näiden laitteiden pääsyä luokkahuoneisiin on rajoitettu.

Kansainvälinen koulujen tietotekniikkaselvitys (Kauppalehti 18. 12.) kertoo, että Suomen koulut ja opettajat ovat EU:n heikoimpia tietotekniikan käyttäjiä.

Suhtautumisessa tietokoneisiin on kaikuja ajasta, jolloin monet opettajat olivat koululaisia: tietotekniikkaa edusti taskulaskin, ja se oli matematiikan opetuksen väline.

Moisia välineitä käytettiin vain pakkoraossa, koska ajateltiin, että niihin turvautuminen on oikotie, joka voi rapauttaa omaa ajattelua.

Nykymaailmassa tietokoneet ja ohjelmistot ovat kaikkialla ympärillämme. Ne eivät ole enää jokapäiväisestä elämästä irrotettavia, matematiikan tunnin jälkeen taskuun pantavia tavaroita. Ne ovat osa ajattelua, toimintaa ja suunnittelua. Kyse on keskeisestä osasta kansalaistaitoja.

Kouluissa ei välttämättä tarvita koodauksen opettelua, mutta tietotekniikka tulisi imeyttää kaikkeen opetukseen. Tietysti tarvitaan myös opettajien taitojen ja asenteiden kohentamista – siis päivitystä.

Yhdyn pääosin Hesarin pääkirjoituksen ajatuksiin. 

Pitää kuitenkin muistaa, että perimmäinen syy "erkaantumiseen" on ollut peruskoulun jatkuva kurjistaminen. Kun on vähennetty peruskoulun resursseja kuten oppitunteja, on turha luulla, että silloin olisi jostain putkahtanut ylimääräistä rahaa tietotekniikkaan tai opettajien TVT-koulutukseen (tieto- ja viestintätekniikka).

Otan esimerkiksi oman kouluni, joka monessakin mielessä on ollut edelläkävijä tietotekniikan hankkimisessa ja soveltamisessa opetukseen. Hankimme koneita kouluun heti, kun niitä ylipäätään tuli markkinoille, ensin Atareita, sitten Macceja, myöhemmin Windows-pohjaisia koneita. Opettajat koulutettiin sitä mukaa. Kaikki opettajat osallistuivat mm. massiiviseen Suomi tietoyhteiskunnaksi -koulutukseen.

Sitten jämähdettiin, koska rahahanat kuivuivat tyystin. 

Koulussamme on yhä edelleen yksi ATK-luokka, vaikka oppilaita on reippaasti yli neljäsataa. Käytännössä luokkaan mennään keskinmäärin kerran viikossa. Ainoa massiivinen koulutus oli Fronter-koulutus. Fronter oli jo valmiiksi vanhentunut ja hyvin epäkäytännöllinen oppimisalusta, joka hankittiin kaupunkiin, vaikka esim. kaikki kouluni kolme Fronter-evaluoijaa tyrmäsi oppimisalustan tyystin. 

Tietotekniikka on välinelaji.

Nyt on jotain nytkähtänyt eteenpäin, koska syksyllä kouluuni asennettiin langaton verkko. Ongelma on, että kannetavia tietokoneita ei juuri ole. Vanhanmallinen atk-luokkaa pitäisi purkaa ja tilalle olisi hankittava roppakaupalla kannettavia tietokoneita. Vähimmäismäärä on kuusi "solullista" läppäreitä. 

Koulumme koostuu kuudesta solusta, joissa kussakin on kolme luokkaa. Luokissa on jo ajanmukaiset datatykit, älytaulut ja dokumenttikamerat. 

Jos joululomalle juuri päässyt suomalainen koululaitos on erkaantunut oppilaiden elämästä jossain, niin tietotekniikan käytössä. (HS 22.12.)

Koululaitos erkaantunut oppilaiden elämästä? 

Väite on absurdi, sillä koulu on hyvin merkityksellinen osa lasten elämää. Lapsen kannalta ei ole mitään koululaitosta, on oppilastovereita ja opettajia. Ollaan yhdessä ja opiskellaan.

Nykymaailmassa tietokoneet ja ohjelmistot ovat kaikkialla ympärillämme. (HS 22.12.)

Minä näen ympärilläni paljon muutakin, vaikka vietän tietokoneen ruudun edessä paljon aikaani. 

Kouluissa ei välttämättä tarvita koodauksen opettelua, mutta tietotekniikka tulisi imeyttää kaikkeen opetukseen. (HS 22.12.)

Imeyttää kaikkeen opetukseen? 

Annetaan lasten yhä edelleen pelata jalkapalloa ja hiihtää, maalata akvarelleja ja muovata savea, höylätä ja virkata, laulaa ja soittaa nokkahuilua, näytellä.

Tällä hetkellä koulukeskustelussa ei nähdä metsää puilta. Tietotekniikan osaaminen on tärkeä kansalaistataito, mutta ei tietotekniikka sentään autuaaksi tee.

Ihminen on kokonaisvaltainen olio.

Palikkapussi

Ryhmätyöt tulivat muotiin rysähtäen oppikouluun, kun olin keskikoulun viimeisillä luokilla (nyk. yläkoulu). Silloin joka maikan kunnia-asiana oli teettää ryhmätöitä. En ollut ollenkaan innokas ryhmätyöläinen.

Usein oppilaat tekivät itse ryhmänsä. Jäin aina jämäryhmään. Muutama oppilas ei vapaaehtoisesti ilmoittautunut mihinkään ryhmään, joten opettaja kasasi aina sen jämäryhmän. Heittäydyin ryhmätöissäkin ulkopuoliseksi tarkkailijaksi, en ollut siis kovin aktiivinen. Koin kait olevani jonkinlainen yksilö.

Opiskellessani Jyväskylän yliopistossa opettajaksi, piti tehdä kasvatustieteessä jonkinlainen lopputyö. Kaikki opiskelijat ilmoittautuivat hullunlailla ilmoitustaululla olevien eri ohjaajien ryhmiin. Luokanopettajaopiskelijoille on tyypillistä äärimmäinen innokkuus ja ulospäin suuntautuneisuus ja me-henki, me me me! Ilmoittauduin viimeisenä ryhmään, jossa ylipäätään oli tilaa.

Onnekseni pääsin jo edesmenneen suomalaisen kasvatustieteen legendan professori Erkki Viljasen ryhmään, sillä pidin kovasti hänen omalaatuisesta huumorintajustaan. Professorin meille antama aihe oli opettajien erikoistumisopinnot.

Ryhmä hajautettiin ympäri Suomea, piti kysellä opettajilta heidän mielipiteitään eri kouluissa. Kyselin rekseiltä haastattelulupia, ongelma oli, vaikka sainkin lupia, juuri missään koulussa minua ei iloisesti otettu vastaan, koska kyselyt tehtiin välituntisin. Ajattelin silloin, "ihme jurnukoita ovat nuo oikeat maikat".

Kun teetän oppilaille ryhmätöitä, en halua, että kukaan oppilas jää jämäksi, jota kukaan ei halua ryhmäänsä. Toisaalta olen sitä mieltä, että kaikkien on opittava tulemaan toimeen kaikkien kanssa. Jossain vaiheessa ajattelin, että pitää olla joku ehdottoman neutraali tapa jakaa ryhmät.

Teetin palikkapussin.

Pussin ompeli minulle jo nyt aikuinen ihminen, Henna Martikainen, joka oli erittäin taitava käsitöissä. Sahasin vannesahalla koivusta yhtä monta kuutiopalikkaa kuin minulla oli oppilaita. Kirjoitin palikoihin poikien etunimet sinisellä ja tyttöjen nimet punaisella.

Arvon ryhmät palikkapussista, mistä oppilaat pitävät kovasti. Arvonta on kuin joku lottoarvonta.

Yleenså teen neljän hengen ryhmiä sattumanvaraisesti. Joskus teen ryhmiä siten, että tyttöjä ja poikia tulee ryhmiin yhtä monta. Oppilaista on erityisen jännittävää, kun vetelen pussista palikoita tyttöpoikaparityöskentelyyn. Jännite ilmassa on silloin käsin koskelteltava.

Erityisen paljon käytän pussia leijonatunneilla, Lions Quest, elämisen taitojen oppitunneilla.

Ujoakin ujompi oppilas (Properuskoulu 26.3.2012)