sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Education - the forward force in Finland

        
05.12.2013/ak  

Kai-Ari Lundell, haastattelu Finfo-esitteeseen

[otsikko]
EDUCATION – THE FORWARD FORCE IN FINLAND

[ingressi]
Tyttöjen koulutus on yksi tärkeimmistä tavoista rakentaa toimivaa yhteiskuntaa. Koulutetut naiset huolehtivat myös lastensa koulutuksesta. Se on yleisen tasa-arvon perusta ja siten myös turvallisuuden, kasvun ja menestyksen edellytys, sanoo peruskoulun opettaja Kai-Ari Lundell.

[teksti]
- Suomessa naisten koulutustaso on erinomainen. Jo suuri osa opettajista, lääkäreistä ja juristeista on naisia. Erityisasemassa ovat maahanmuuttajatytöt, jotka kouluun päästessään keskittyvät oppimiseen tosissaan, toteaa Lundell, jonka Suomen Luokanopettajaliitto valitsi Vuoden luokanopettajaksi 2013.

Musiikin, kirjallisen ja kuvallisen ilmaisun sekä luonnontieteiden välimaastossa itseään etsinyt nuori Kai-Ari päätti armeijassa ollessaan hakeutua opettajakoulutukseen. Sitttemmin hän on kolmen vuosikymmenen aikana opettanut kaikkia luokka-asteita ja toiminut työn ohella aktiivisesti lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi.

[nosto]
Hienointa on nähdä kasvu

[teksti]
- Hienointa opettajan työssä on nähdä kasvu, sanoo Lundell. Hän vertaa kokemusta puutarhurin iloon, kun huolella vaalittu yksilö alkaa kukoistaa. Suositussa blogissaan hän käsittelee rohkeasti ajankohtaisia koulutuspolitiikan teemoja, joista yksi on työn merkityksen vähentyminen. Pikavoittojen haku heijastuu lapsiin. Mutta elämä ei ole virtuaalipeli.

- Kansainvälinen talous heijastuu väistämättä Suomeen. Varhaiskasvatuksen säästöt kostautuvat kuluina ja ennaltaehkäisy olisi halvempaa kuin jälkihoito, toteaa Lundell. Jako- ja tukituntien vähentäminen, luokkakokojen suurentaminen ja erityisluokkien poistaminen lisäävät taakkaa opetustyössä, joka on resurssilaji. Nyt tulisi panostaa 5-10 -vuotiaisiin, joiden asenne oppimiseen, oivaltamisen iloon ja itsenäiseen ajatteluun on vasta muotoutumassa.

- Suomessa on hyviä, tasalaatuisia kouluja, ja työlleen omistautuneet opettajat pysyvät kouluissaan. Olennaista on antaa lapsille yleissivistyksen pohja ja perusvalmiudet myöhempään oppimiseen, ei tehdä heistä nuorena huippusuorittajia jollain kapealla alueella. Näin saadaan esiin kaikki kyvyt lähtökohdista riippumatta, toteaa Lundell.

Teksti: Aino Krohn, Kitchen


Enkeliporsas:

Hyvin erilainen ja samalla hyvin mielenkiintoinen haastattelu. Toimittaja Aino Krohn tuli koulupäivän jälkeen haastattelemaan minua. Krohn poimi oleellisen. Annan itselleni ysin.

Kun Krohn esitti haastattelupyyntöä, ensin emmin, sillä en koe olevani sukupuolten välisen tasa-arvon asiantuntija. Kun plarasin blogikirjoituksiani, huomasin, että olen sivunnut aihetta paljonkin. Blogistani toimittaja Krohn minut bongasikin.


Blogini kantava voima on koulutuksellinen tasa-arvo. Aino Krohnin artikkelin ensimmäinen kappale kertoo kaiken olennaisen, mitä ajattelen koulusta tyttöjen tasa-arvon suhteen.

Minulla on viisi lasta, joista kolme on tyttöjä. Silloin isänä minun on ollut pakko, tai etuoikeus, pohtia myös tasa-arvokysymyksiä. Kait nyt jokainen isä omille tyttärilleen haluaa hyvän ja tasa-arvoisen elämän.

Olen huolissani poikien asemasta peruskoulussa. Pisa- ja muut tutkimukset ovat osoittaneet, että hälyttävän suuri osa pojista on pudonnut tai on putoamassa kyydistä. Kuinka motivoimme kaikki pojat opiskelemaan? Enkä nyt pelkästään puhu koulusta ja opettajista.

Pääkirjoituksen julkaisuun on kirjoittanut tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen. Tiedenaisia edustaa dosentti Anna-Liisa Laine. Maahanmuuttajanäkökulmaa edustaa Nasima Rasmyar. Muita haastateltavia ovat olleet mm. Pauline Koskelo ja Sari Baldauf.

Julkaisussa nostetaan myös esiin historia-aspektia, tuodaan esiin aikajana, jolla esitellään pari-kolmekymmentä suomalaista naista 1800-luvun puolelta tähän päivään.

Onneksi suomalaisista naisista on aina löytynyt voimaa, silloinkin, kun on vaikeaa.

Julkaisu tullaan kääntämään englanniksi. Laitan myöhemmin linkin valmiiseen julkaisuun. Kiinnostaa kovasti muut artikkelit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti