perjantai 27. helmikuuta 2015

Luokanvalvojapalkkio kaikille alakoulun opettajille


Vuonna 2012 luokanvalvojapalkkio ulotettiin kuudennen luokan opettajille, mikä on hyvä avaus. Yläkoulun opettajat ovat saaneet luokanvalvojapalkkionsa jo pitkään.

En tiedä syytä, miksi 6. luokan opettajien luokanvalvojapalkkion kerroin on yksi, kun taas yläkoulussa se on 1,4. 

Kaikki alakoulun luokanopettajat ansaitsevat luokanvalvojapalkkionsa riippumatta siitä, minkä luokka-asteen lapsia he opettavat.

Alakoulussa tehdään paljon enemmän yhteistyötä vanhempien kanssa kuin missään muussa vaiheessa. Ensimmäisen ja toisen luokan opettajat pitävät yhteyttä oppilaiden vanhempiin alvariinsa.

On turha luulla, että vanhempien kanssa tehty tärkeä yhteistyö mahtuu sovittuun kolmeen tuntiin yhteissuunniteluaikaa eli YT-tunteihin. 

Kolme YT-tuntia venyy ja paukkuu.

Nyt pelataan YT-sikaa (Properuskoulu 3.10.2014)

Luokanvalvojapalkkion yhdenmukaistaminen on vasta aivan alussa.

4 kommenttia:

  1. Yhdysluokalla ei makseta kutosen opelle, jolla on luokalla myös vitosia. Epäreilua, kun työmäärä on isompi tai ainakin yhtä suuri kuin yhden vuosiluokan opella. Yhdysluokkahuojennuskin on lähinnä naurettava. Tätä yhdysluokkatyötä ei todellakaan kukaan ilman kutsumusta tekisi. Rakkaudesta opettamiseen, yhdysluokankin uhalla.

    VastaaPoista
  2. Hyvä huomio, alathan ajaa OAJ:n valtuustossa tätä oikeudenmukaistavaa ja kaikki opettajat samalle viivalle tuovaa ehdotusta eteenpäin!

    Tavoite: se saadaan jo seuraavaan sopimukseen. On väärin että vain vuosiluokilla 6.-9. maksetaan luokanvalvonta palkkiota, mutta muille ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ano...

      Otan asian esille, varmaan se on tavoitelistassa nytkin, mutta yritän nostaa sen ylös.

      Poista