maanantai 18. toukokuuta 2015

Kännykät piiloon, niin oppiminen kohenee

18.5. Iltalehti


Tuoreen tutkimuksen mukaan erityisesti aiemmin heikosti suoriutuneet oppilaat hyötyvät kännykkäkiellosta.

Isossa-Britanniassa kännykkäkieltoa on kokeiltu laajasti. Nyt sen vaikutuksista on saatu tuoretta tutkimustietoa, jonka julkaisi London School of Economicsin Centre for Economic Performance.

Ekonomistit Louis-Philippe Beland ja Richard Murphy tulivat ennen jälkeen -vertailuasetelmassaan lopputulokseen, jonka mukaan kännykkäkielto paransi 16-vuotiaiden oppilaiden koetuloksia 6,4 prosenttia. Tutkijoiden mukaan petraus vastaa noin viittä ylimääräistä koulupäivää vuodessa.

Merkittävintä kehitys oli ennen kieltoa heikosti pärjänneiden oppilaiden keskuudessa. Heidän arvosanansa paranivat kaksinkertaisesti verrattuna keskiverto-oppilaisiin. Myös erityisoppilaiden parissa kännykkäkielto tuotti erityisen hyviä tuloksia.

- Tämä antaa ymmärtää, että kännykän käytön rajoittaminen voisi olla edullinen keino vähentää oppimisen epätasa-arvoa, tutkimuksessa pohditaan.


Uutinen on niin herkullinen, että se oli pakko nostaa keskusteluun. 

Mielenkiintoisinta on, että heikosti pärjänneiden oppilaiden tulokset paranivat selvästi verrattuna keskiarvo-oppilaisiin, kun kouluissa ei saanut käyttää kännyköitä.

Kun Suomessa puhutaan, että on epätasa-arvoa, kun kaikilla oppilailla ei ole kännyköitä tai tabletteja koulussa, kyse on oppimisen epätasarvosta. Iso-Britanniassa lopputulema on päinvastainen ainakin kännyköiden suhteen.

Ilmeisesti kännykät haittaavat joidenkin oppilaiden keskittymiskykyä, on liian houkuttelevaa lähteä surffailemaan omia teitä. Kännykkä on melkoinen viihdetykki. 16-vuotiasta nuorta voi kiinnostaa aivan muut asiat kuin koulu ja opiskelu. Ainakin minua kiinnosti, kun olin 16-vuotias.

Tulevaisuudessa voi käydä niinkin, kun on kyllästytty tietotekniikan ihmemaailman vermeisiin, otetaankin perinteiset yksinkertaiset menetelmät uudelleen käyttöön. 

Huomataan, että henki voittaa materian.

Saavatko nykylapset liikaa ärsykkeitä ja virikkeitä?

6 kommenttia:

  1. Älypuhelin on omien havaintojeni perusteella alkanut tappaa myös ihmisten välistä kanssakäymistä. Jos ennen laitettiin toisilleen tuntemattomia ihmisiä samaan huoneeseen, alkoivat ihmiset tekemisen puutteessa ennemmin tai myöhemmin keskustella toistensa kanssa. Nykyisin kun menet mihin tahansa jotain odottamaan, niin kaikilla ihmisillä on älypuhelimet kourassa. Miksipä sitä jutella leppoisasti muiden kanssa kun on ruutu jota tuijottaa. :)

    Lapsille tekee vain hyvää koulussa olla erossa puhelimestaan jonkin aikaa. Ruutua tuijotetaan nykyisin jo muutenkin niin paljon. Nykyaikana on niin paljon erilaisia ärsykkeitä ja virikkeitä, että en ihmettele jatkuvaa puhetta keskittymishäiriöiden yleistymisestä. Esim. lukeminen tekee nykylapselle hyvää. Kirjan lukeminenhan on muuten samalla myös keskittymisharjoitus. Keskitytään yhteen asiaan ja osataan rentoutua.

    VastaaPoista
  2. >Miksipä sitä jutella leppoisasti muiden kanssa kun on ruutu jota tuijottaa. :)

    Tässä ohitetaan se että passiivisen tuijottamisen sijasta ehkäpä keskustelee jonkun *tutun* ihmisen kanssa.

    Tämä ärsyttänyt aina, tämä "ruudun tuijottaminen". Ei se ruutu ole kiinnostava, kiinnostavaa on ne jutut siinä.

    -

    Sinänsä ihan mahdollinen skenaario. Toinen vaihtoehto on ottaa älylaite oppimistyökaluksi niin, ettei sitä voi tunnin aikana voi käyttää toissijaiseen toimintaan. Tällaisten menetelmien kehittäminen on vain vaikeaa (erityisesti siinä että älylaitteella on helpo livahtaa vilkaisemaan jotain muutakin oppimissovellusta). Joka tapauksessa toisensuuntainen esimerkki Ruotsista;

    http://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/2015-04-20/Taulutietokoneilla-opiskelevat-lapset-p%C3%A4ihittiv%C3%A4t-kyn%C3%A4%C3%A4-ja-paperia-k%C3%A4ytt%C3%A4v%C3%A4t-ruotsalaistutkimuksessa-3220093.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Tässä ohitetaan se että passiivisen tuijottamisen sijasta ehkäpä keskustelee jonkun *tutun* ihmisen kanssa.

      Tämä ärsyttänyt aina, tämä "ruudun tuijottaminen". Ei se ruutu ole kiinnostava, kiinnostavaa on ne jutut siinä."

      No joo, aika kärkkäästi sanottu taholtani. Ihan hyvinhän siellä ruudussa voi olla vaikka se hyvä kaveri Watsapissa. Pointtini oli se, että älypuhelimien viihdetarjonta alkaa omien havaintojeni perusteella jo haitata normaalia ihmisten välistä kanssakäymistä.

      Poista
  3. "Saavatko nykylapset liikaa ärsykkeitä ja virikkeitä? kirjoitit.

    Ärsykkeitä: kyllä, liikaa, koko ajan enemmän.

    Virikkeitä: eivä saa, saavat liian vähän, koko ajan vähemmän.

    Vääränlaisten opetusohjelmien, kännyköiden käytön, nappuloiden, tabletettien... vyöry tai tuotesijoittelu (miten haluatte) kouluun ei lisää virikkeitä aikaisempien aivan normaalien aistihavaintojen tuottamaan välttämättä lainkaan, mutta moninkertaistaa sen sijaan ärsykkeiden määrä varmasti pelkillä impulsseilla joiden käsittelyyn ei vielä ole ehkä syntynyt lainkaan kykyjä ja taitoja.

    Ihmisen luonnonmukaiset aistit tukitaan ja vaimennetaan, digitaaliset ärsykkeet korvaavat ne väärin tai liikaa käytettynä. Huono.

    Jorma

    Muuten se, että lapset innostuvat esim. ohjelmasta x, ei vielä kerro mitään muuta kuin sen että lapset innostuvat. Se ei tarkoita että ohjelma x välttämättä (todisteena siis tuo "innostuminen" ) tuottaa oppimista, kasvua ihmisenä ja muuta hyvää. Aika usein tvt-pedagogiiikan perusteluina kuulee typistykset: a) mutta kun ne innostaa lapsia ja b) se nyt vaan on tätä päivää. A on hyvä ja B:kin pitää ottaa huomioon, mutta ennen ryntäämistä kannattaa yrittää ajatella mahdollisimman tarkkaan ja huolellisesti. Se olisi hyvä.

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoinen tutkimus. Miten sovellettavissa Suomen täysin erilaiseen koulusysteemiin olisi erittäin mielenkiintoista tietää. Tässä väikkärinaihetta esimerkiksi tutkijanalulle?

    Sen verran kyseistä koulusysteemiä nopeasti tavanneena, suorittamisen kulttuuriin ja testioppimiseen uskon ihan varmasti tuon tuloksen pitävän erittäinkin suoraan paikkansa, kuten tutkijat kirjoittivat.

    Toki täytyy huomioida, että tutkimuksessa tuodaan useamman kerran esiin se, että hyvin suunniteltuna ja järkevästi käytettyinä mobiililaitteet tai monitoimiset TVT-laitteet voivat tuoda selkeää lisäetua opetukseen.

    Lisäksi tutkimuksen hyödyt olivat verrattain selkeämmät heikosti oppimismenestyksessään pärjänneiden oppilaiden kesken, kun taas hyviä oppimistuloksia saaneet eivät tästä kännykkäkiellosta hyötyneet. Vähemmät ärsykkeet parantavat oppimistuloksia erityisoppilailla ja heikompia oppimistuloksia saaneilla taas muistuttaa valitettavasti nollatulosta.

    Uutisointi oli aika paljon raflaavampaa kuin itse tutkimus, vaikkakin matematiikka tutkimuksen takana oli aika hauskasti muotoiltu ja mukaan oli esimerkiksi huomioitu muut mahdolliset koulun aikaanpanemat säännöt tai käytänteet tutkimusjakson aikana.

    Mitä sitten tulee näihin kommentteihin "liiallisista ärsykkeistä" ja "ihmisten välisen kommunikaation puutteesta" niin nehän nyt on taas ihan vaan henkilökohtaista kaunaa tai ennakkoluuloa teknologiaa kohtaan :)

    Erityisesti kiinnostaa lause "Ihmisen luonnonmukaiset aistit tukitaan ja vaimennetaan, digitaaliset ärsykkeet korvaavat ne väärin tai liikaa käytettynä". Mitä hemmettiä tuo muka tarkoittaa?

    VastaaPoista