tiistai 3. huhtikuuta 2012

Geronimo - koodisana kouluihin?

Iltalehti 3.9.

Aamulehti: Asiantuntija haluaa kouluihin varoittavan koodisanan

Helsingin pelastuskoulun rehtori Matti Waitinen sanoo, että koodisanan ohella keskusradiosta kuuluva tietty äänimerkki tai musiikkikappale voisi varoittaa opettajia kouluun tulleesta ulkopuolisesta tunkeutujasta.

Hän arvioi, että saksalaisessa koulussa opettajien koodisana pelasti kymmeniä lapsia kouluampumisessa vuonna 2009.

Helsinkiläisten koulujen turvallisuuskulttuuria väitöskirjassaan tutkinut Waitinen korostaa, että lapsille koodia ei saa kertoa.

Opetushallituksen opetusneuvos Pekka Iivonen pitää ajatusta koodisanasta hyvänä, sillä se voi parantaa kouluturvallisuutta. Hän kuitenkin muistuttaa, ettei pienissä kouluissa ole keskusradiota.

Kouluturvallisuus on noussut jälleen esille Orivedellä sattuneen kouluampumisen vuoksi.

Kun olin opettajana Malminkartanon koulussa, Matti Waitinen oli koulun rehtorina. Malminkartanosta Waitinen siirtyi Helsingin pelastuskorkeakoulun rehtoriksi, mikä oli sääli, sillä hänessä oli aitoa rehtoripaloa.

Waitisen ehdotus turvakoodista on kannatettava.

Kriisitilanteessa tieto on saatava opettajille ja muulle koulun henkilökunnalle. Kaikkien on tiedettävä, kuinka on toimittava. Olisi karmeaa kyykistellä luokassa avuttomana oppilaiden kanssa tietämättä mistään mitään, kuulisi vain ampumista, sekasorron  ja pelastusajoneuvojen ääniä.

Omassa koulussani on sovittu kaksi turvakoodisanaa. Toinen tarkoittaa, että on lähdettävä heti ulos. Toinen tarkoittaa, että oppilaat on pidettävä luokissa, luokkien ovet on pidettävä suljettuina.

Kouluun on tehty toimiva suunnitelma mahdollista kriisitilannetta varten. Opettajat käyvät suunnitelman läpi säännöllisin väliajoin. Koko koulu osallistuu kerran vuodessa poistumisharjoitukseen. Oppilaat ja henkilökunta kokoontuvat luokittain tapaamispaikalle, joka on koulun urheilukenttä. Poistuminen arvioidaan ja käydään läpi seuraavassa opettajienkokouksessa.

Kuten Opetushallituksen Pekka Iivonen totesi, turvakoodin käyttö ei ole täysin ongelmatonta. Pienissä kouluissa ei ole aina toimivia kuulutusjärjestelmiä. Toisaalta kriisitilanteessakin jonkun on kyettävä kuuluttamaan turvakoodin.

Vaikka kuinka koulu varusteltaisiin viimeistä huutoa olevilla turvalaitteilla ja -järjestelmillä, vaikka koulusta tehtäisiin linnake, turvallisuus ei siitä parane. Häiriintyneet ihmiset tai terroristit iskevät vain järeämmin asein.

Kansan Uutiset Verkkolehti: Vanhemmat haluavat talonmiehet takaisin kouluihin

Olen samaa mieltä kuin Kansan Uutisten Verkkolehti. Talonmiehet irtisanottiin kouluista 1990-luvulla. Vahtimestareista tehtiin kouluisäntiä, jotka eivät pääsääntöisesti asu enää kouluilla, koska talonmiesten asunnoista tehtiin muita tiloja. Esim. omassa koulussani tila on iltapäiväkerhon käytössä.

Tällä hetkellä kouluisännillä ei ole enää omaa virallista kouluakaan. Heitä voidaan käyttää tilapäisesti hyppyheikkinä jossakin muussa koulussa, kun ko. koulun oma kouluisäntä on sairas tai lomalla.

Kun oman kouluni talonmies siirrettiin kunnan urheilukenttien hoitajaksi, kouluumme iski selkeä ilkivalta-aalto. Viikonloppuisin paikkoja sotkettiin tai rikottiin. Vasta turvakameroiden asentaminen rauhoitti tilanteen.

Suomen Vanhempainliiton toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila: Emme usko valvontakameroiden ja metallinpaljastimien olevan ratkaisu koettuun kouluturvattomuuteen. Turvavälineet ovat heikko lääke ja vieläpä väärään tautiin.

Kouluampujat viisveivaavat turvalaitteista. On paneuduttava ampumisten syihin.

Sitäpaitsi, varhainen puuttuminen tuo säästöä.

3 kommenttia:

  1. Juuri näin. Samaa sanoo joka-asian päivystävä dosentti M.Hellström huomenna 45-minuuttua ohjelmassa. Ja senkin, että ehkä poliisin ja armeijan ja palokunnan tehtäviä ei ole viisasta valuttaa opettajille.

    VastaaPoista
  2. Martti...pitää mainostaa huomista ohjelmaa koululla. Laatusana on laatusanaa.

    VastaaPoista
  3. Miksei luokkien oviin voisi laittaa ihan vaan ovisilmää? Ei olisi kallis satsaus, ja halutessaan ope voisi tarkastaa, kuka on tulossa..?

    VastaaPoista