tiistai 24. huhtikuuta 2012

Seiskan poikkiviiva on rehabilitoitava

Minua ärsyttää niin vietävästi. Monia opettajia ärsyttää niin vietävästi. Kun Uusiin kirjaimiin ja numeroihin siirryttiin, seiskasta jätettiin poikkiviiva pois.

Opetushallituksen sivuilta: Uusissa kirjain- ja numeromalleissa on pyritty ottamaan huomioon muualla maailmassa, etenkin Pohjoismaissa käytettävät kirjain- ja numeromerkit.

Seiskan suhteen ei olisi pitänyt ottaa mallia muualta. Olisi pitänyt luottaa suomalaiseen traditioon.
 
 
Suomalaisen seiskan poikkiviivan isänä voidaan pitää tykistönkenraali, Mannerheim-ristin ritari Vilho Nenosta  (1883-1960). Paina edellistä linkkiä ja lue kenraali Nenosen ihmeellinen lyhyt henkilöhistoria.

Robert Brantberg: Nenosen kiinnostus numeroihin ei rajoittunut pelkästään numeroituihin käskyihin, tykistössä pyöritetään paljon numerotietoa. Nenonen oli jo 1920-luvulla antanut sekaannusten välttämiseksi ohjeen, jonka mukaan numero 7 aina on kirjoitettava poikkiviivalla.

Suomen kouluissa seiskaa ryhdyttiin kuitenkin kirjoittamaan ilman poikkiviivaa. Nenonen kirjelmöi asiasta kouluhallitukseen, hän viittasi asian tärkeyteen tykistössä. Kouluhallitus kieltäytyi muuttamasta käytäntöä vedoten kaunokirjoituksen asiantuntijan lausuntoon. Myöhemmin poikkiviiva kuitenkin palasi käyttöön.

Nyt ei seiskassa ole enää nenospoikkiviivaa.

Olen sotilasarvoltani jääkäri, en tiedä tykeistä tai tykkien ammusten lentoratojen laskemisesta yhtään mitään. Mutta olen kenraali Nenosen kanssa täysin samaa mieltä, seiskan poikkiviiva on sekaannusten välttämiseksi tärkeä.

On ällöttävää korjata matematiikankokeita ja arpoa onko kyseessä seiska tai ykkönen väkäsellä varustettuna. Uudet kirjaimet tulivat Suomen kouluissa käyttöön v. 2000. Ensimmäiset oppilaat, jotka olivat opetelleet uuden malliston alusta alkaen, tulivat minulle oppilaiksi viidennelle luokalle v. 2005.

Hämmästys oli molemminpuolinen, oppilaat eivät tahtoneet saada selvää käsialastani. Minä ärsyynnyin heidän katkonaisesta käsialastaan, joka näytti  tekstauksen ja kaunokirjoituksen sekasotkulta. Yritin kahden vuoden aikana painottaa oppilaille, että seiskan poikkiviiva on tärkeä, mutta osa heistä oli omaksunut nykyseiskan selkäytimiään myöten, mitäään ei ollut enää tehtävissä.

Kun kolmisen vuotta sitten otin pitkästä aikaa vastaan ekan luokan, tein selkeän linjapäätöksen - opetan oppilaille seiskan poikkiviivan ja vaadin sen käyttöä.

14 kommenttia:

  1. Eeei. Ihanko oikeasti Suomessa ei ole enää seiskan poikkiviivaa??? No ei Suomessa ole enää käsinkirjoitettuja shekkejäkään. Täällä Usassa sain yhden soiton perään kun olin merkannut shekin lunastettavaksi huhtikuun 1, 2012 ja saaja luuli sen olevan huhtikuun 7. mikä olisi merkannut vuokran maksun myöhästymistä.
    Voin kuvitella sekaannuksia tulevan suuremmissakin asioissa. Ei kukaan sekoita ulkomaillakaan seiskaa poikkiviivalla mihinkään, joten miksi ihmeessä siitä halutaan luopua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maarit...joo, ei ole.

      Kun mainitsit shekit, tuli jotenkin nostalginen olo. Tuli "vanha" olo.

      Poista
  2. Ihanaa! Poikkiviiva takaisin! Sen jälkeen voisimme perustaa kansalaisliikkeen sekä nominatiivin ja genetiivin kaltaisen akkusatiivin että attribuutin palauttamiseksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna-Maria...ole sinä sen kansanliikkeen äiti! Annan sivustatukea sinulle.

      Poista
  3. Olen ikäni ollut samaa mieltä. Myös pieneen q-kirjaimeen haluan poikkiviivan, ja lisään AMT:n listaan myös possessiivisuffiksin (oikean) käytön. Mm. nettilehtien toimittajilta koko pääte tai sen johdonmukainen käyttö näyttävät yhä useammin unohtuvan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kari...q-viivan puute on huutava. En näe mitään eroa q- ja g-kirjaimissa. Onneksi q-kirjainta käytetään vähän. Voihan Qatar sentään!

      Poista
  4. Vieläkö joku käyttää väkäsellisiä ykkösiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antti...ei sitä väkästä opeteta. Väkänen tulee joillekin oppilaalle samalla tavalla kuin esim. pallot i-kirjainten päälle.

      Jossain vaiheessa lapsi hakee omaa käsialaansa, silloin kokeillaan. Yleensä kokeilu tapahtuu alakoulun ylimmillä tai yläkoulun alimmilla luokilla.

      Poista
  5. Jos pitäisi nimetä suurin moka, mitä Suomen koululaitoksessa on viime vuosina tehty, niin seiskan poikkiviivan poisto ottaisi kultaa. Tosin kamppailu terveystiedon ottamiseksi oppiaineeksi häviää vain niukasti - tehokkaampi vaikutus kansanterveyteen olisi ollut sillä, jos nekin tunnit olisi käytetty liikuntaan.
    Uudistan entiset kiitokseni Enkeliporsaalle ryhdikkäästä toiminnasta seiskan poikkiviivan puolustamisesta myös käytännössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaska...kertaus on opintojen äiti.

      Liikunnan suhteen olet tasan oikeassa.

      Poista
  6. Joskus joku ulkomaanelävä sanoi, että suomalaisen seiskan viivalla voi ymmärtää F-kirjaimeksi. En tuosta alkanut väitellä, mutta totesin kuitenkin, että miksi numeroiden joukossa olisi F-kirjain? Vähän samanlaista ajattelun välinpitämättömyyttä edustaa tahtotila kirjoittaa litran symboli L-kirjaimella. Sen kuulemma muuten sekoittaa helposti numeroksi 1. En tuotakaan alkanut kiistää. Totesin vain, että yhtä hyvin naulojen lyhenteen lbs voi ymmärtää numeroksi 165 tai unssin oz numeroiksi 02. Tuo siis käsin kirjoitettaessa. Voi olla vinha perä että sotkee, mutta kun noita vaaditaan myös tietokojeella kirjoittaessa, jolloin sekaantumisen vaara on melko pieni.

    VastaaPoista
  7. Sairaanhoidossa ja lääkkeiden annostelussa voi olla erittäin vaarallista, jos 7 ja 1 sekoittuvat.

    VastaaPoista
  8. Itse olen kovasti pohtinut, että opettaisinko nykyistä käsialakirjoitusta lainkaan, sillä niin keinotekoinen se on, ja ajan voisi hyvin käyttää tekstauksen opetteluun sekä muuhun hyödyllisempään toimintaan. Sitä paitsi, jokaiselle lapselle muodostuu oma käsialansa, ja kummasti ne koukerotkin löytävät tiensä kirjoitukseen.

    Ohjenuorani onkin toisesta luokasta ylöspäin seuraava: pääasia, että kirjoituksestasi saa selvää muutkin kuin sinä itse. Silloin se on tarpeeksi hyvää.

    VastaaPoista
  9. Joo tämä seiskan tapaus on todella outo. Tein joskus kyselyn eräällä kv. forumilla (ilmailuaiheisella) siitä, miten kukin seiskan kirjoittaa, ja yllättävän suuri joukko löytyi eri maista ihmisiä, jotka syystä tai toisesta tekivät siihen viivan.

    En näe mitään muuta syytä muutokseen kuin jonkun isopampputahon (äkki)väärän käsityksen siitä, että "EU/kansainvälisyys vaatii" tällaista muutosta.



    VastaaPoista