Sosiologi ja Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula kirjoittaa kummia blogissaan, Lapset eivät ole säilytysongelma. Kirjoitus on julkaistu Aamulehdessä 29.4.
Kontulan kirjoitus oli näyttävästi esillä eilisessä Iltalehdessä, Putosiko peruskoulu kelkasta? "Valtava kuilu".
Kontula: Peruskoulu oli 1970-luvun politikoilta suurtyö, jonka päälle onkin sitten huilattu 40 vuotta. Kunhan PISA-tutkimuksissa pärjätään ja lapset lusivat oppivelvollisuutensa, mitään ei tarvitse muuttaa.
Enkeliporsas: Olen ollut opettajana vuodesta 1980 alkaen. Koko tämän ajan peruskoulua on kehitetty. Aluksi kehitettiin erilaisia tuntikehysmalleja. Nyt ollaan siirtymässä inklusiiviseen lähikoulumalliin, joka on suurin muutos koko opettajaurani aikana. Jos inkluusio kiinnostaa, napsauta blogini tunnisteista sanaa inkluusio. Tuntikehysmallien ja inklusiivisen lähikoulumallin välissä tehtiin mittavat opetussuunnitelmien päivitykset.
Kontulan lause Kunhan PISA-tutkimuksissa pärjätään ja lapset lusivat oppivelvollisuutensa, mitään ei tarvitse muuttaa on järjetön. On parempi, että olemme pärjänneet PISA-tutkimuksissa kuin emme olisi. Minkälaista peruskoulua Kontula on oikein käynyt, kun hän kirjoittaa oppivelvollisuuden lusimisesta? Vankiloissa lusitaan.
Kontula: Jos tehtaista on pillit viety pois jo aikoja sitten, miksi kouluissa lapsia opetetaan edelleen marssimaan tauolle ja töihin äänimerkin tahtiin? Jos joku osoittaa merkkejä yksilöllisestä ajattelusta tai tarpeista, syntyy tähän koneeseen häiriötila. Teollisesta maailmankuvasta periytyvä selkeä ainejako toimii sekin huonosti - tenaville opetetaan kyllä englannin perusteet, mutta ei esimerkiksi englanninkielistä tiedonhakua.
Enkeliporsas: Äänimerkit ovat tarpeellisia, jotta oppilaat ymmärtävät tulla sisään välitunneilta. Sopii mennä välituntipihoille huhuilemaan neljää sataa oppilasta sisään.
Peruskoulu ei ole koskaan ollut kone. Opettaminen ja kasvattaminen ovat inhimillistä toimintaa. Yksilöllinen ajattelu on mitä suotavinta. Nykyopetus on hyvin oppilaslähtöistä. Koulun tukimuotoja kehitetään koko ajan.
Selkeä ainejako on parempi kuin epäselvä. Peruskoulun ainejako ei ole periytynyt teollisesta maailmankuvasta, vaan ainejaon perusta on yleissivistys. Kontula kansanedustajana tietää varmasti, kuinka vaikeaa on sorkkia peruskoulun ainevalikoimaa.
Englanninkielisestä tiedonhausta, koulua on peruskoulun jälkeenkin. Suomalaiset nuoret osaavat englantia kansainvälisten vertailujen mukaan erittäin hyvin.
Kontula: Nuorten kokemusmaailman ja koulun keinotodellisuuden välille on revennyt valtava kuilu. Peruskoulu ei valmista selviytymään elämässä tai työmarkkinoilla, lapset vaistoavat sen. Koulu ei kerro, miten kokata hindulaiselle vieraalle.
Enkeliporsas: Missä todellisuudessa Kontula itse elää? Koulun keinotodellisuus? Peruskoulu on oikeata todellisuutta ja lasten ja nuorten elämää.
Mistä Kontula on saanut päähänsä, etteikö peruskoulu valmistaisi selviytymään elämässä? Peruskoulu on yleissivistävä koulu, joka valmistaa oppilaita lukioon, ammattikouluun tai ammattikorkeakouluun. Peruskoulu ei ole työelämän tykinruokaa.
Hindureseptien opettaminen lapsille on lähinnä ajanhukkaa. Kotitaloustunneilla opetetaan, kuinka valmistetaan terveellistä suomalaista lähiruokaa. Tunneilla opetetaan monia arkielämän taitoja.
Kontula: Mitä kauemmas koulu vieraantuu muusta yhteiskunnasta, sitä enemmän esiintyy tervettä sopeutumattomuutta. Ei siis ihme, että "erityistä tukea tarvitsevien diagnoosien" määrä kasvaa koko ajan. Yksittäiset opettajat ja koulut yrittävät päivittää käytäntöjä, mutta rakenteiden muuttaminen vaatisi järeämpää päätöksentekoa.
Enkeliporsas: Koulu on osa yhteiskuntaa. Erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden määrän kasvu kertoo lähinnä oppimisvaikeuksista kärsivien oppilaiden määristä kuin terveestä sopeutumattomuudesta. Oppimisvaikeuksien määrittely on tehokkaampaa kuin ennen.
Järeä päätöksenteko tehdään eduskunnassa. Rakenteiden muuttaminen vaatii laajaa yhteisymmärrystä.
Kontulan tiedot nykyperuskoulun todellisuudesta ovat hatarat. Tervetuloa peruskouluvierailulle.
Peruskoulun ylivoimaisesti suurin ongelma on rahoitus.
Tekstit
Hyvä, ellei mainio, vastaus sohaisuun. Kiitos!
VastaaPoistaKyllä Kontula elää vielä aikaa ennen peruskoulua. Olen itse, ennen eläköitymistäni opettanut koulussa, jossa oli esikoulu, alakoulu,yläkoulu ja lukip. Siinä talossa eivät kellot soineet. Soitto olisi aiheuttanut suurta häiriötä muille ryhmille. Lapset oppivat pian itseohjautuvan toiminnan ja kaikki toimi hyvin. Ei lapset tyhmiä ole.
VastaaPoistaOlet opettanut unelmakoulussa. Vaikka meillä kellot soivat tunnin alkamiseksi, joskus täytyy oppilaita huhuilla sisään.
PoistaKyllä koulu on jäänyt pahasti jälkeen yhteiskunnasta; miksi esim. opetetaan jotain älytöntä "käsialakirjoitusta" tai miksi lapsen pitää osata kutoa tai ommella vaatteita? Nämä taidot ovat jotain agraariyhteiskunnan peruja; käsityö nyt ihan ensiksi pitäisi muuttaa laajemmiksi kädentaidoiksi. Äidinkielessä päntätään kielioppia sen sijaan, että lapset oppisivat ilmaisemaan itseään ja selviytymään elämässä. Tässä nyt muutamia esimerkkejä, niitä riittää.
VastaaPoistaAno:
VastaaPoistaOpetan teknistä käsityötä, joka on monelle oppilaalle hyvin mieluisa oppiaine. Vaatimiasi sisältöjä on muutettu ajanmukaisiksi.
Käsityöt ja käsialat edistävät lasten hienomotorisia taitoja. Taidoilla on todettu olevan suora yhteys myös kognitiiviseen oppimiseen.
Käsitöillä on selviä terapeuttisia vaikutuksia. Taidekäsityö on yksi tulevaisuuden aloista ja käsityö on avain teolliseen muotoiluun ja myös kuvataiteeseen.
Kielioppi edistää suomen kielen hallitsemista ja vieraiden kielten oppimista. Ilman kieliopin hallintaa ei ihminen opi kirjoittamaan suomea millään välineellä.
Kielioppia ei enää päntätä vanhaan malliin.
Nykykoulussa opetetaan lapsia ilmaisemaan itseään enemmän kuin ennen. Lisäilmaisu olisi tarpeen, mutta yhteiskunnan rahkeet eivät riitä lisäoppitunteihin. Monessa koulussa on innokkaille oppilaille ilmaisu- tai teatterikerhoja.
Aikuisenkin on hyvä osata hieman korjailla vaatteitaan tai koota huonekaluja tai propata hyllyjä seiniin. Suomalaisten kädentaidot ovat kansainvälisesti ajatellen edelleen korkeaa tasoa. Pärjäämme hyvin ammattikoulujen kansainvälisissä kisoissa.
Pelkällä tiedollisella osaamisella ei "valmistuta ihmiseksi". Käsityöt ja kuvataiteet, musiikit ja liikunnat ovat hyvin tärkeitä ihmisen kokonaiskasvun takia.
Ihminen ei elä pelkästä leivästä.
No jaa, rohkenen olla eri mieltä. Taideaineista kuvaamataito ja käsityö voitaisiin yhdistää tocellakin moderniksi muotoiluksi ja käsityötaiteeksi.
VastaaPoistaEi ihmisen tarvitse osata kutoa sukkaa tai neuloa villapaitaa saatikka rakentaa linnunpönttöä; kysymys on enemmän harrastuneisuudesta kuin "pienestä korjailusta". Itseilmaisu taas on avain työssäelämässä pärjäämiseen ja sitä tarvitaan. Priorisointi Suomen koululaitoksessa on heikkoa; asioita tehdään vanhaan malliin ja uudistuksia ei kukaan perinpohjaisesti pohdi.
Ano...
PoistaOlen miettinyt joskus samaa, kuvataiteen ja käsityön yhdistämistä, mutta molemmilla oppiaineilla on oma johdonmukainen oppiaineksensa.
Ei tietenkään tarvitse kaikkien osata kutoa sukkaa, en minäkään enää osaa kunnolla, mutta yllättävän moni ihminen rakastaa kutomista, ne pojatkin, jotka niitä pipojaan kutovat. Opetin pitkästä aikaa ekaa ja tokaa luokaa, kaikenmaailman kutominen, neulominen ja virkkaaminen oli lapsista erittäin hauskaa. Oman käden jäljen näkeminen on lapsista aina hauskaa. Ketjuvirkkaaminen oli suorastaan maagista, oppilaat suorastaan kilpailivat, kuka sai aikaan pisimmät käärmeet.
Koululaitos ei voi juurikaan itsenäisesti priorisoida esim. oppiainejakoa. Seurasit varmaan parin viime vuoden aikana vellonutta "uuteen" oppiainejakoon liittyvää keskustelua. Eduskunnassa pulistiin pitkään, mutta muutoksia ei saatu aikaan niin vain. Muutokset olivat hyvin kosmeettisia, ilmaisuaineet jäivät nuolemaan näppejään. Ilmaisu on ujutettu mm. äidinkielen oppiainekseen. Nykylapset opetetaan ilmaisemaan jopa vierailla kielillä, kun taas ennen vieraitten kielten opiskelu oli pänttäämistä ja käännettiin kieliä puolin ja toisin.
Itse olisin lisännyt liikunnan määrää reippaasti, koska osa lapsista alkaa olla todella heikkokuntoisia jo alakoulun ylimmillä luokilla. Kyse alkaa olla suorastaan kansanterveydestä.
Priorisointi on vaikeaa. Aina, kun ruvetaan priorisoimaan, priorisoidaan joidenkin varpaille.
Kuten kirjoituksessani kirjoitin, peruskoulun suurin ongelma on rahoitus. Kunnat eivät kykene nostamaan enää veroäyrejään, ja samalla vaatimustaso koko ajan nousee.
Monelta on jäänyt huomaamatta viime vuosien hienoin uudistus, luokkakokojen pienentäminen. Esim. minulla on nyt vain parikymmentä oppilasta, mikä on fantastista. Opetus ei ole enää sitä samaa massaopetusta kuin silloin, kun minulla oli vaikkapa 30 oppilasta. Kun oppilaita on vähän, oppilas ja opettaja kohtaavat aidosti. Kaikesta on tullut jotenkin yksilöllisempää, on aikaa auttaa, ja koulun auttamisen mekanismeja on kehitetty kovasti.
Ei minulla ole mitään luokkakokojen pienentämistä tai pieniä luokkia vastaan. Toisaalta, ryhmäkokojen pienentäminen tekemällä pysyvästi pieniä luokkia on varsin kallista puuhaa kunnille; enemmänkin soisi niitä jakotunteja tiettyin oppiaineisiin ja samanaikaisopetusta isommalle ryhmälle kahden opettajan ja mahdollisesti vielä jonkun avustajan turvin. Tämä onnistuisi monessa koulussa, kun älyttäisiin pitää yhteisiä tunteja erityisluokan ja tavallisen luokan kesken. Mutta tämähän on se punainen vaate monille opettajille: ei halutakaan niitä heikompia mukaan oman luokan touhuun; pidetään vain ne poloiset siellä omassa miniluokassaan potemassa omia vaivojaan.
VastaaPoistaAnteeksi pieni ivallisuuteni, mutta teksteistäsi paistaa niin selvästi läpi se, että "erityisillä" ei ole mitään asiaa tavallisiin luokkiin edes tasa-arvon nimissä. Ja tämä on tietysti lapsen edun mukaista toimintaa, mitäpä muutakaan....opettajatkin vaan hyötyisivät kovasti yhteisopetuksesta kuten myös lapset, jotka oppisivat nykyistä paremmin toimimaan ryhmässä ja kohtaamaan yhteiskunnan haasteita myös auvoisen kouluelämän jälkeenkin. Nythän koulu ei anna mitään sosiaalisen elämän eväitä erityisluokkien oppilaille jatkaa elämää koulun jälkeen.
Onneksi oma lapseni on vuosien jälkeen pois kokoaikaisesta luokkamuotoisesta eristysopetuksesta, vaikka hän kaikkien "asiantuntijoiden" = lue: opettajien mukaan sinne kuuluisikin.
Ano...minulla on ollut luokissani erityisoppilaita ja heitä on myös integroitu mm. liikuntaryhmiini.
PoistaOn erityisoppilaita, jotka sopeutuvat hyvin, mutta on myös niitä, joille integrointi ei sovi. Olen keskustellut asiasta riittävän monen vanhemman ja erityisopettajan kanssa.
Esim. tämän päivän Hesarissa Mielipiteessä oli surkeaa luettavaa, kun eräs äiti kertoi oman tyttärensä kohtalosta "sopeuttamisen" jälkeen. Tytär on asperger-lapsi, jolla keskittyminen koulunkäyntiin hajosi täysin. Kouluilo katosi.
Jos olet tarkkaan lukenut kirjoituksiani, ydinongelma, johon olen puuttunut, on rahoitus. Mitään ylimääräistä rahaa ei ole tulossa, pelkään, että inkluusiota käytetään osin säästökeinona. Esim. Vantaalla on luvattu, että nykytason mukainen rahoitus taataan kolmeksi vuodeksi. Ilman muuta selvää on, jos laajamittaisesti ruvetaan integroimaan erityisoppilaita tavallisiin luokkiin, tarvitaan lisää rahaa. Muuten luokanopettaja jää yksin.
Oma kouluni antaa taatusti sosiaalisen elämän eväitä erityisoppilailleen siinä kuin muillekin oppilaille. Tiedän sen, opetan heitä nytkin esim. teknisessä käsityössä. Heitä integroidaan aina välillä myös muihin luokkiin. Erittäin antoisaa minulle on ollut pitää shakkikerhoa, nyt siellä on viisi-kuusi erityisoppilasta, jotka ovat hyvin innokkaita pelaamaan shakkia. He saavat suurta tyydytystä voittaessaan ikätovereitaan ns. tavallisista luokista, mikä tekee hyvää heidän itsetunnolleen.
Vantaa on ollut edelläkävijä myös inkluusiossa kuten monessa muussakin asiassa peruskoulun suhteen.
Toistan: Suurin ongelma peruskoulussa on rahoitus. Kaikki kunnat eivät kykene pitämään yllä laadukasta peruskoulua, koulutuksellista tasa-arvoa ei enää ole, minkä varmaan tiedät aivan hyvin.
Enpäs saanut konettani toimimaan vastatakseni ylläolevalle Anolle, mutta tässä tulee...
VastaaPoistaOn totta, että erityisoppilaisiin suhtautumisessa VOI olla osalla opettajista korjaamisen varaa. Koulussa, jossa opetan, näin ei ole.
Erityisluokan ja tavallisen luokan yhteiset tunnit voivat toimia hyvin tai toisaalta hyvin huonosti ja syitä molempiin löytyy monia. Hyvin toimiva ja hyvin opetettu erityisluokka on erityistä tukea tarvitsevan oppilaan oikeus. Valitettavasti toisenkinlaisia erityisluokkia on.
Omat oppilaani pärjäävät pienryhmäopetuksessa selkeästi keskimäärin yleisopetuksen oppilaita paremmin ja teemme mahdollisuuksien mukaan yhteistyötä kaikkien luokkien kanssa. Yhteistyö sen itsensä tai rahallisten säästöjen takia on huono ajatus.
Pienessä, tutussa ja turvallisessa ryhmässä on nimenomaan mahdollista harjoitella sosiaalisia ja muita elämässä tarvittavia taitoja sekä todella esim. keskustella oppilaiden kanssa kaikista mahdollisista asioista maan ja taivaan välillä. Useimmiten (minun kokemukseni mukaan) erityisluokat ovat myös normiluokkia rauhallisempia työskentely-ympäristöjä sekä opettajille että oppilaille. On myös niitä oppilaita, jotka eivät syystä tai toisesta yksinkertaisesti kykene toimimaan isossa (30) ryhmässä, mutta pääsevät loistamaan pienemmässä ryhmässä.
Niin monet erilaiset erityisluokat nähneenä en voi yhtyä näkemykseen, että ne olisivat parempia paikkoja lapselle opiskella ja käydä koulua. Olen siis se ensimmäinen ano. Ja ikävä kyllä; rahoituksesta yhteistoiminta ns. tav. luokkien kanssa ei ole kiinni, vaan suurelta osin työnjohdosta ja opettajien asenteista. Samoilla resursseilla saataisiin niin paljon enemmän aikaan jos vain haluttaisiin.
VastaaPoistaJos esim. kaikilla lapsilla olisi yhteinen ns. kotiluokka ja sitten käytäisiin pienryhmässä vain tarvittavat oppiaineet ( tai samanaikaisopetuksena), niin kaikilla olisi parempi mahdollisuuus tiivimpään tukeen niissä oppiaineissa, missä tarve on suurin. Tämä pitäisi olla ihan lakiin kirjattu asia.
Vieläkin liikutellaan epäinhimillisesti lapsia opettajien perässä luokista ja kouluista toiseen(usein vielä tietämättä missä lapsi seuravan lukuvuoden viettää!) sen sijaan, että tuki tulisi lapsen luo. Surkuhupaisinta on ,että lapset joutuvat hyvinkin usein vaihtamaan eri erityisluokista toiseen, kun "homma ei toimi". No eihän se voi toimiakaan, koska erityisluokat ovat kovin heterogeenisia; mallioppiminen puuttuu, kaverit kaukana, aika menee näissä luokissa riitojen selvittelyyn, tavoitetaso usein monissa oppiaineissa liian alhaalla ja/tai liian ylhäällä riippuen muista oppilaista, yksilöllisyys kaukana, luokkien nimien mukainen leimaaminen... haittoja voisin luetella loputtomiin. Joten ei viitsittäisi me aikuiset ihmiset opettajat mukaanlukien nyt kovin pontevasti puolustaa joka tilanteessa erityisluokan paremmuutta, päinvastoin haitat ovat melkoisia.
Ano...täydellisessä inkluusiossa ei ole enää kyse pelkästään erityisluokkien ja tavallisten luokkien yhteistyöstä. Tavoitteena on erityisluokkien lopettaminen. Vantaallakin lopetetaan ansioituneita erityiskouluja, jotka ovat olleet melkoisia osaamiskeskuksia.
PoistaTiedät hyvin, kun siirrytään inkluusioon, kyse on nimenomaan rahasta. Koulut eivät toimi pyhällä hengellä.
Kun oppilaita ripotellaan ympäri kaupunkia, kaikkialle ei enää riitäkään osaamista. Kuvaavaa on, että esim. omaan kouluuni ei tule yhtään uutta koulunkäyntiavustajan tointa. Voi olla, että koulussani säilytetään siellä toimivat erityisluokat. Päätös on aina yksittäisellä koululla. Meille se on helppoa, koska koulussamme on jo pitkään ollut erityisluokkia. Mutta kuinka toimitaan kouluissa, joissa ei ole erityisopetuksen perinettä?
On aivan liian usein tapahtunut niin, että kun peruskoulusta viedään rahaa, perustellut ovat tuollaisia kuten kirjoitit:
Ja ikävä kyllä; rahoituksesta yhteistoiminta ns. tav. luokkien kanssa ei ole kiinni, vaan suurelta osin työnjohdosta ja opettajien asenteista. Samoilla resursseilla saataisiin niin paljon enemmän aikaan jos vain haluttaisiin.
Älä viitsi, on ala-arvoista vedota opettajakunnan asenteisiin. Toistan: On kyse rahasta ja resursseista.
Inkluusiokeskustelu ei oikein muutenkaan sovi tämän blogikirjoituksen alle, koska kirjoituksen aihe pulppusi Anna Kontulan peruskoulukriittisestä blogikirjoituksesta.
Kontulahan on näitä mediasiipelijöitä ( niihin ihan totta kuuluu tutkijoita ja kansanedustajiakin), joiden päätavoite on sanoa jotain mikä noteerataan sanomiseksi. He elävät juuri siitä.
VastaaPoistaKoulu on aina helppo maali: kuka tahansa voi sanoa mitä tahansa ja se kelpaa argumentiksi.
Kontula purkaa omia pelkojaan ja fantasioitaan koulusta ja nimittää sitä koulukritiikiksi. Suosittelen hänen kaltaisilleen yksityiskoulun perustamista - sellaiset ovat vailla yhteiskunnan hyväksi katsomia ja kokemia käytänteitä. Myös kotiopetuksessa (esim. monet lahkot)toteutetaan vanhempien ideoita ja "asiantuntijuutta" vapaasti.
Kontulan kommentti kertoo epäluottamuksesta opetuksen ammattilaisiin. Jokainen historiaa vähänkin lukenut tietää mihin rajoittamaton kansanvalta ( tai sen äänitorvina esiityvät) ensimmäisenä tarttuu vallan saadessaan: ensin muutetaan koulu mieleiseksi.
Kiinassa tapahtui ns. kulttuurivallankumous.
Kokkaaminen hinduille oli aika irrationaalinen mielleyhtymä ja samalla todiste mielivaltaisesta "ihannekoulun" rakentelusta.
Se oli ehkä Kontulan metafora ja kärjistys, mutta paljasti jotakin siitä millä tapaa Kontula haluaa koulun opetussisällöt järjestää: huutoäänestys perusteella mun-mielestä-olis-tosi-tärkeää-että-lapset-sais...
Yrittäkää opettajat ja oppilaat jaksaa näitä sivustahuutelijoita, jotka tulevat milloin hiihtoliitosta, milloin vasemmistoliitosta.
Jorma P