sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Sähköinen syntilista

Iltalehti 23.9.

Sähköinen viestittely aiheuttaa kitkaa opettajien ja vanhempien välillä

Kun yhteyttä pidetään internetin kautta, väärinymmärryksiä sattuu helposti, kertoo Vanhempainliitto.
- Vanhempien on myös aiempaa helpompi esittää jyrkkääkin arvostelua, sanoo toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila.
Yleisessä käytössä kouluissa ovat esimerkiksi sähköiset "reissuvihkot", kuten Wilma-järjestelmä. Vanhemmat voivat niiden kautta seurata poissaoloja, viestiä opettajan kanssa ja lukea koulun tiedotteita. Osa opettajista käyttää yhteydenpitoon sähköpostia tai tekstiviestejä.
Opetusalan Ammattijärjestön OAJ:n mukaan ristiriitoja on aiheuttanut esimerkiksi se, miten nopeasti opettaja vastaa. Liitto muistuttaa, ettei opettaja voi olla tavoitettavissa vuorokauden ympäri.
OAJ:n mukaan opettajia ohjeistetaan olemaan tarkkana viestinnässä.
- Opettajat tietävät varsin hyvin, miten näissä tilanteissa käyttäydytään, mutta kun ei olla kasvokkain, näkemyksiä voi tulla heiteltyä molemmin puolin vähän harkitsemattomasti, sanoo erityisasiantuntija Riitta Sarras.
Kurttilan mielestä oppilaista kerrotaan liian vähän myönteistä palautetta.
- Oppilaat kutsuvat Wilma-järjestelmää syntilistaksi tai rikosrekisteriksi. Sekin kertoo jotain.

Viestintä on taitolaji. 
On aivan sama millä välineellä viestitään, ongelmia voi tulla. Oleellista on, kuinka viestitään.
Muistan hyvin ajat ennen Wilmaa. En kaipaa niitä aikoja takaisin. Välitunneilla opettajanhuoneen puhelin pirisi jatkuvasti. Huoltajat ilmoittelivat poissaoloja tai kyselivät muita asioita. Nyt opettajanhuoneen puhelin ei soi juuri koskaan.
Kun puhelin oli vielä käytössä, ilmoitin huoltajille, että minut saa parhaiten kiinni kotoa ennen iltauutisia kello kahdeksan aikaan. Inhosin tavattomasti niitä opettajanhuonepuheluita. Välitunti on koulun opettajien yhteistä, aikuisten välistä aikaa. 
Joskus kotipuhelut venyivät maratonpuheluiksi. Opettaja joutui jonkinlaiseksi terapeutiksi.
Ei sen A-6 reissuvihkonkaan käyttö helppoa ollut. 
Piti monistella pikkulappusia ja liimailla niitä vihkoihin harva se päivä. Allekirjoituksia piti pyydellä ja tarkistella. Aina vihkot eivät tulleet ajoissa kouluun takaisin.
Wilma helpotti elämää.
Yhdellä näpsäyksellä saan viestin heti kaikkiin koteihin. Opettaja voi myöhemmin tarkistaa, onko viesti luettu.
Olen samaa mieltä Tuomas Kurttilan kanssa siitä, että Wilmasta on tullut syntilista. Aluksi en millään taipunut kirjaamaan unohduksia tai muita laiminlyöntejä Wilmaan, koska pidän moista toimintaa oppilaiden kyyläämisenä. Nyt olen alkanut merkitä unohduksia Wilmaan, kun on pyydetty niin tekemään. 
Wilma-viestien kirjoittamisessa kannattaa olla tarkkana puolin ja toisin. Kirjoitettua sanaa voi tulkita niin monella tavalla. Ei kannata kirjoitella, mitä sylki suuhun tuo. Kiihtyneenä ei kannata kirjoittaa ollenkaan.
Yhä edelleen kannattaa soittaa tai pyytää huoltajaa käymään kouluun, jos on ongelmia. Esim. kiusaamistapauksissa kirjallisesta viestittelystä ei tahdo tulla loppua. Asiat selviää parhaiten kasvokkain.
Vanhempainliitto on huolissaan siitä, että perinteiset vanhempainillat jäävät yhä useammin pitämättä. Yläkouluikäisten luokanvalvojat eivät välttämättä järjestä vanhempainiltoja lainkaan, vaikka juuri silloin koulu ja luokkakaverit usein vaihtuvat uusiin. (Iltalehti)
Wilmat eivätkä mitkään muutkaan vempeleet korvaa vanhempainiltoja tai -vartteja.
Koulu ei saa jättää pitämättä perinteisiä vanhempieniltoja. Luulisi, että juuri yläkoululaisten vanhemmat niitä vanhempainiltoja juuri tarvitsevatkin. Ei ole helppoa kasvattaa kasvavaa murrosikäistä lasta. 
Viime viikon perjantaina vietettiin toista kertaa Kodin ja Koulun Päivää. Järjestimme koulumme ruokasaliin aamukahvit. Paikalle tuli puolitoistasataa huoltajaa. Oli erittäin antoisaa kierrellä pöydissä ja jutella heidän kanssaan. Huoltajien palaute tapahtumasta oli erittäin positiivista. On varmaa, että jatkamme tapahtumaa tulevinakin lukuvuosina.
Kodin ja koulun välistä yhteistyötä pitäisi pikemminkin lisätä kuin vähentää.

3 kommenttia:

  1. Hienoa. Kokeneen blogisti-open ajatukset Wilmasta tosi kohdallaan ja hänen koulunsakin ote vanhempiin ja yhteydenpitoon todella esimerkillinen. Toivottavasti vanhemmat siellä teillä päin tajuavat millaisessa laatukoulussa heidän lapsensa ovat.


    Itsekin laitan nykyään kokeet ja samoin perustein kuin blogisti myös unohdukset Wilmaan. Ei iso vaiva, toimii. Meillä päin East Cityssä on kuitenkin myös perheitä jotka eivät Wilmaa käytä ollenkaan. Se on tietenkin ongelma silloin kun kaikki eivät lue, eikä kaikilla ole tietokonettakaan.

    Joissakin kouluissa opet laittavat myös läksyt -siihen minä en lähtisi mukaan. Omista asioista oppilaan täytyy osata huolehtia myös itse ja kantaa vastuu edes yksinkertaisimman infon kuljettamisesta. Eli open pitää osata vetää raja, miten paljon Wilman kautta viestii. Turhaa työmäärän lisäämistä ei kannata tehdä.

    Wilma on siis hyvä. Kerrankin sovellus opealalle johon investointi on ollut kannattava (muistatteko Fronterin, heh he - Suomen kallein kalenteri....)

    Mutta olisiko Wilman nimi voinut olla vaikka Voitto? Tai Urho? Urho olisi ollut hyvä!

    Jorma

    VastaaPoista
  2. Jorma: "Joissakin kouluissa opet laittavat myös läksyt -siihen minä en lähtisi mukaan. Omista asioista oppilaan täytyy osata huolehtia myös itse ja kantaa vastuu edes yksinkertaisimman infon kuljettamisesta."

    Nimenomaan näin.

    Itse olen "läksyjenantopuristi". En merkkaa niitä edes taululle, vaan oppilaat merkitsevät läksyt itse kirjoihinsa. Toimii.

    Ekalla ja tokalla luokalla piti näyttää merkinnät sormella tai kynällä, vaati aluksi vaivaa, mutta nyt neljännellä luokalla kaikki oppilaat osaavat merkitä läksyt kuulolta.

    Ylipäätään opettajan on pystyttävä vetämään raja kaiken suhteen. Turha on aina turhaa, on keskityttävä oleelliseen. Opettajan ei kannata kaataa itseään, väsynyt opettaja ei ole kenenkään etu.

    Jorman mainitsema Fronter on turhakkeista turhakkein, antiikkista tietotekniikkaa. Koulun sisäisenä ilmoituskanavana se toimii, mutta oppimisalustana ei. Opettajan tekemä työmäärä suhteessa oppimiseen on aivan liian suuri.

    VastaaPoista
  3. Jorma: "Meillä päin East Cityssä on kuitenkin myös perheitä jotka eivät Wilmaa käytä ollenkaan."

    Tuo on todellinen ongelma. Kaikki eivät voi käyttä Wilmaa, kun kotona ei ole konetta tai nettiyhteyttä. Ongelma on vieläkin suurempi, jos huoltaja on työtön, ei ole sitä työkonettakaan.

    VastaaPoista