tiistai 28. tammikuuta 2014

Urheilulajit pois uudesta liikunnan opetussuunnitelmasta 2016


Löysin Veromiehen koulun sivuilta nostalgisen kuvan koulun hiihtokilpailuista. Kävin kansakoulun ensimmäisen luokkani Helsingin maalaiskunnan Veromiehen kansakoulussa. Asuin Ruskeasannalla Lentokentäntien varrella, meidät ja Aerolassa asuvat oppilaat poimittiin Ford Transitiin ja vietiin kouluun. 
Muistan hyvin ensimmäiset hiihtokilpailuni, kuten aina, sijoituin sarjani viimeisten joukkoon. Katselin maisemia. Koulun takana olleella pellolla kierrettiin välituntilatua, kilometrit merkattiin luokan seinällä olevaan hiihtotaulukkoon. Nyt peltoa ei enää ole, koulun ympärille on rakennettu Kartanonkosken hieno asuinalue.


25.1. HS
Urheilulajeja ei enää mainita erikseen koululiikunnan uudessa opetussuunnitelmassa. Nykyisin perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa mainitaan muun muassa hiihto, suunnistus sekä teline- ja välinevoimistelu.
Lajit eivät kuitenkaan kokonaan poistu kouluista, koska niiden avulla voidaan harjoitella opetussuunnitelmaan kirjattavia taitoja. Tärkeitä taitoja ovat esimerkiksi tasapainon ylläpitäminen, välineiden käsitteleminen ja liikkuminen paikasta toiseen.
"Esimerkiksi pallon käsittelytaitoja voidaan harjoitella pallopelejä pelaamalla", selventää Koululiikuntaliiton toiminnanjohtaja Kristiina Jakobsson.
Valmisteilla oleva uusi opetussuunnitelma otetaan käyttöön syksyllä 2016. Opettajille uudistus tuo enemmän liikkumavaraa tuntien suunnitteluun, vaikka perusteisiin kirjataankin tarkat tavoitteet opetukselle.


Täytin tänään 58-vuotta, en juuri ehdi opettaa valmisteilla olevien opetussuunnitelmien mukaan, koska lähden eläkkeelle v. 2016. 

Toisaalta luin eilen, että monet tekevät työtä vielä eläköidyttyäänkin, opettajat ovat eläketyöläisten kärjessä. Olen huomannut tämän omassa koulussani, koska moni koulumme eläkeläisopettaja tekee lyhyitä tai pitkiä sijaisuuksia, mikä on mukavaa.
Yritin etsiä liikunnan uutta opetussuunnitelmaa, OPS 2016 sivuilta löysin vain liikunnan työryhmän.

Äkkiseltään tuntuu oudolta, että urheilulajeja ei enää mainita ollenkaan erikseen koululiikunnan opetussuunnitelmassa. Nykyisen opetussuunnitelman etu on, kun lajit on mainittu, liikunnanopetus on ollut monipuolista. Kaikille on pyritty mahdollisuuksien mukaan tarjoamaan monia eri lajeja, varmasti monipuolista liikuntaa.

Uuteen opetussuunnitelmaan kirjataan taitoja, joita tullaan harjoittamaan liikuntatunneilla. 

Kuvitellaan, että liikunnanopettaja v. 2016 on vaikkapa salibandyhullu, joka peluuttaa lapsille vain omaa lajiaan. Hän pystyy ymppäämään esim. kaikki HS:n artikkelissa mainitut taidot yhteen ja samaan lajiin, tasapainon ylläpitämisen, välineiden käsittelemisen, liikkumisen paikasta toiseen ja pallon käsittelytaidot.

Suomalaista liikunnanopetusta tulevaisuudessakin ohjaa vuodenajat. Tuskin kukaan liikunnanopettaja on niin salibandyhullu, etteikö veisi lapsia ulos luistelemaan tai hiihtämään, kun jäät ja hanget ovat parhaimmillaan.

Jos valistuneita lukijoitani kiinnostaa, kannattaa piipahtaa ja katsoa, millainen nykyinen alueeni liikunnan opetussuunnitelma on. Kannustavuus, liikunnan ilo ja monipuolisuus ovat valttia.

www.edu.vantaa.fi/pahkis > Kouluinfo > Opetussuunnitelma > Alueellinen osuus > Liikunta

Muuten, ei niitä liikunnanopettajien käsiä ole kahlittu ennenkään, vapaasti on saanut suunnitella.

3 kommenttia:

  1. Onnittelut syntymäpäivän johdosta :)

    OPSit eivät ole vielä luettavissa. OPS-työskentelyssä mukana oleva tuttu puhui ensin kevättalvesta, viimeksi kysellessäni huhti-toukokuusta. Odotellaan rauhassa, että nähdään, mitä siellä oikeasti lukee. Hesarin perusteella ei kannata tehdä kovin pitkälle meneviä päätelmiä.

    Jos nyt todella käy niin, että lajeittain luetellut tai muuten tarkasti rajatut sisällöt vähenevät, pidän sitä vain hyvänä asiana ammattimme professioitumisen kannalta. Jos todella aiotaan lisätä tiedonhaun oppimista ja yhteistoiminnallisuutta lukuaineissa, on tarkasti määriteltyjen sisältöjen pakko vähetä. Liikuntalajien määrittelyn poistuminen olisi linjassa tämän yleisen kehityksen kanssa.

    P.S. Oli mukava törmätä -melkein konkreettisestikin - Educassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria, en kait tuupannut sinua pahasti?

      Poista
    2. Itsehän kävelin melkein päin, kun oli niin kiire kuulemaan Käsin tehty tulevaisuus -luentoa. Luentolavakin löytyi sitten lopulta :)

      Poista