sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Olitko mustalla listalla?

HS 17.10.


Joukko tuttuja poliitikkoja ja yli 300 valtion ja kuntien virkamiestä toimi salaisessa porvarien säätiössä vuosien 1971 ja 1991 välisenä aikana.

Vapaan koulutuksen tukisäätiön (VKTS) tavoitteena oli kamppailla kouluihin tunkeutuvaa sosialismia vastaan. Säätiö muun muassa kokosi "mustaa listaa" opettajien poliittisesta suuntautumisesta.

Evan ja STK:n rahoittamaa säätiötä johti ydinryhmä, joka kokoontui säännöllisesti Hotelli Tornissa Helsingissä. Tornin kokouslistasta löytyy tuttuja nimiä: Mauri Pekkarinen (kesk), Riitta Uosukainen (kok) ja Elisabeth Rehn (r).


Nyrkkisääntö on, että vallankumouksen pyörteissä opettajat teloitetaan tai vaihdetaan uusiin, tyyli riippuu vallankumouksen laadusta. Opettajat edustavat ja tukevat yleensä vallitsevaa järjestelmää.

Suomessa 1970-luvulla osa opettajista, kuten muistakin ihmisistä, oli vahvasti vasemmistoradikalisoituneita. Teiniliitto oli pakko lopettaa saman asian takia. Koulumaailman radikalisoitumisen huippu taisi olla surullisenkuuluisat Pirkkalan monisteet, joilla opetetettiin marxilais-leniniläistä historiankäsitystä entisen Neuvostoliiton malliin.

Vasemmistoradikaaleilla opettajilla oli oma lehtensäkin, joka ainakin vielä 1980-luvulla lojui aina silloin tällöin opettajienhuoneen pöydillä. En millään muista ko. lehden nimeä, yritin googlaamalla löytää lehden nimen, olisiko se ollut "Suomen demokraattiset opettajat" tai jotain sinnepäin?

Henkilökohtaisesti mustat listat on hyvin mielenkiintoinen asia, opiskelin opettajaksi Jyväskylän yliopistossa vuosina 1977-80. Yksi mustien listojen tekijöistä oli Jyväskylän nykyinen kaupunginjohtaja Markku Andersson.

Oma kurssini oli hyvin epäpoliittinen ryhmä, luulen, että vain yksi meistä joutui mustalle listalle. Hänkin oli hyvin maltillinen ihminen, mitään verivallankumousta hän ei ollut missään nimessä tekemässä, pikemminkin hän oli älykkö. Suurin osa meistä oli poliittisesti ajatellen täysiä nössöjä.

Olen jonkinlaisen välisukupolven edustaja, yliopistoissa vasemmistoradikalisoituminen alkoi hiipua ja uusia aatteita alkoi syntyä vasta valmistumiseni jälkeen. Liberaalisen Kansanpuolueen (LKP) nuori Osmo Soininvaara kävi esittelemässä ajatuksiaan Kortepohjan ylioppilaskylässä. Hän hahmotteli jo silloin kansalaispalkkamalliaan. Paikalle vaivautui kaksi ihmistä, minä ja kaverini Peter. Siinä me sitten kolmistaan keskusteltiin, tai oikeastaan minä ja Peter lähinnä kuunneltiin.

Kun menin työelämään, alkoi vihreä liikehdintä, kasvinsyöjiä, ympäristöaktiiveja ja feministejä liittyi yhteen. Sinne vei Soininvaaran tie. Vaihtoehtokulttuurit olivat pop. Moni vasemmistolainenkin karkasi vihreään liikkeeseen, ja siitä taisi se vasemmiston hiivuttava alamäki alkaa.

Olen aina ollut sitoutumaton pohjoismainen demokraatti. Ennen kaltaisiani kutsuttiin oikeistolaisiksi, nyt vasemmistolaisiksi. Yhteiskunta on liukunut niin rajusti oikealle. Ilmeisesti 1970-luku edusti heilurin toista ääriasentoa, 2010-luku edustaa toista. Silloin rakennettiin peruskoulua, nyt pidetään peruskoulun joka nurkasta kiinni kaikin voimin, jottei yhtä maailman parasta koulujärjestelmää tuhota.

Opettajat ovat aina suurennuslasin alla.

Henkilötietolaki vuodelta 1999 kieltää tiedon keräämisen arkaluontoisista asioista kuten henkilön poliittisesta vakaumuksesta.

Muuten, vielä 1960-luvulla Vantaalla, silloisessa Helsingin maalaiskunnassa, kyseltiin opettajien puoluekantoja virkoja haettaessa. Rehtorien virkoja jaeltiin puoluepoliittisin perustein. Jopa koulujen vahtimestareilta vaadittiin puolueiden jäsenkirjoja.

Ei tainnut sellainen tapa olla täysin poikkeuksellista muualla Suomessakaan.

9 kommenttia:

  1. Punakhmeerit tappoivat aikoinaan kaikki opettajat. Nerokasta. Tuhotaan maasta infra.

    Opettajakaverini toteaa usein, että suurin kohteliaisuus, mitä opettajalle voi osoittaa, on jättäää hänet rauhaan työnsä kanssa.

    VastaaPoista
  2. Hyvä kirjoitus blogistilta.

    Tänä päivänä opettajalta edellytetty oikea tapa ajatella on ekologia.

    Kierrätystä ei saa kyseenlaistaa, vaikka moni ei keksi järjettömämpää ideaa kuin kierrättää paperia (uusiutuva luonnonvara) uusiutumattomilla luonnonvaroilla (kierrätyslogistiikan metalli, bensiini).

    Tai lasipullojen (hiekan!) kierrätys samalla voluumilla. Suomessa?

    Moni yläkoulun opettaja on tippa linssissä propagoinut oppilaitaan ja esittänyt nobel-Goren nyyhkyleffan, jonka väitteistä jo lähes kaikki on ammuttu alas huuhaana.

    Vihreä lippu -kouluissa kiertävät lapset "ymäristöagentin" statuksella. Valvomassa tuulesta temmattuja "energian" säätökohteita epätieteellisin perustein. Oppimassa ja opettamassa kaksinaismoralismia...

    Olen kuullut kouluradiosta päivänavauksen, jossa ympäristösynnintunnossa rypevä keski-ikäinen opettaja päätti avauksensa sanoihin: "Tämänkin päivänavauksen aikana on eläinlajeja kuollut sukupuuttoon. Hyvää päivänjatkoa oppilaille."

    (Ei kertonut kuika monta uutta lajia on syntynyt evoluution lainalaisuuksien vaikutuksesta)

    Opettajan on mielestäni pidettävä päänsä sekä kylmänä että renessanssihenkisenä. Koulujärjestelmämme EI ole puolueeton. Sen pitäisi pohjautua humanistiseen ihmiskäsitykseen ja tieteelliseen maailmankuvaan. Hienompaa lähtökohtaa ei muuten olekaan. Ja mikä faktapohjainen OPTIMISMI niihin sisältyykään!

    Tässä kansakoulunopettajien eko-innossa menevät joskus molemmat nuo em. arvot vähän niin ja näin.

    Eli se mikä oli marxilaista intoilua 70-luvulla voi olla jotain muuta tänään.

    Mutta terveisiä kaikille humanisteille, jotka uskovat ihmisen kykyyn tehdä(lähes mitä tahansa)maailmasta parempi paikka ilman "lopullisia ideologoita."

    Jorma Penttinen, Helsinki

    VastaaPoista
  3. Hähää. Olen usein kuullut että aasit ratsastavat Jeesuksella, mutta ensimmäistä kertaa kuulen ilmastonmuutosdenialistin ratsastavan renessanssilla.

    Kannattaa tutustua mm. Erasmus Rotterdamilaiseen. Mies hehkutti aikoinaan kasvissyöntiä ja eläinten oikeuksia.

    Erasmus oli siis renessanssifilosofi. Löytyy vaikka googlella.

    VastaaPoista
  4. Utumies...en ratsasta millään. Kerroin vain mihin suomalaisen koulun opetussuunnitelma perustuu. Luojan kiitos. Vielä.

    Erasmuksen tunnen kuten myös ekologisen ajattelun pohjavirtaus-filosofiat.

    Erasmus on yksi tuhansista humanistiajattelijoista. Yksittäisen ihmisen elämäntavoista ei voi vetää johtopäätöksiä hänen esittämiinsä ajatuksiin. Kannattaa tutustua loogiseen ajatteluun ja lähdekritiikkiin. En viitsi tyrmätä sinua maailman kuuluisimman kasvissyöjän nimellä...taidat tietää. Sekään ( herra H) ei todista mitään suuresti arvostamastani kasvisyönnistä, jota harrastan päivittäisen eläinten syömisen ohella.

    Humanismi ei ole todellakaan mikään kasvissyöjien ideologia. Humanismi uskoo ihmisen valintojen mahdollisuuksiin ja kykyyn ja älyyn tehdä niitä valintoja itse. Itse. Ja sallia se myös muille.

    Suosittelen.

    Te ( harrastan nyt stereotyypittelyä, kun tämä utukin sille linjalle lähti...) viheruusmoralistit haluatte "korostuksista" kertomalla luoda uuden ja yhden puhtaan (?) elämäntavan jota te haluatte ja haluaisitte siksi muidenkin haluavan.

    Sounds like a.... - ism.


    Jorma, Hki

    VastaaPoista
  5. Minua on aina kovin huvittanut opettajien, poliisien ja hoitajien ym. julkisen sektorin duunareiden kova kokoomusvietti. Fakta kuitenkin on, että ko. duunareiden palkata maksetaan verovaroista eli sosialisoidusta rahasta ja verotkin maksetaan palkasta joka tulee sosialisoiduista varoista. Vasemmiston vanha slogan "Verot valtion maksettavaksi" toteutuu mitä suurimmassa määrin näiden kokoomuslaisten piirissä. Go figure. Ihmetyttää myös joidenkin hommalaisten hinku yksityiskouluihin. Mitä yksityistä se sellainen on missä koulun ylläpitoon tulee raha valtiolta? Ei ole kukaan vielä osannut selittää, vaikka suu vaahdossa vaaditaan yksityiskouluja. Todellinen yksityiskoulu on sellainen, jossa lasten vanhemmat maksavat viimeistä senttiä myöten kustannukset. Ei taida löytyä suomalaisesta koulumaailmasta yhtään yksityiskoulua.

    kiitos ja anteeksi.

    VastaaPoista
  6. ano...

    Älä pyytele anteeksi. Olet oikeassa. Itse olen ihmetellyt samoja asioita jo pitkään. Yllämainitut ammattiryhmät ovat niitä nykyajan duunariryhmiä, se pitäisi tajuta.

    Ruotsalaismallinen yksityiskoulumalli, eli valtio maksaa viulut, on älytön. Oikeissa yksityiskouluissa oppilaiden vanhempien pitää kustantaa opiskelu.

    Ruotsalaismalli on vaarallinen. Niihin yksityiskouluihin hakeutuu aktiivisten ja koulutettujen vanhempien lapsia. Muista kouluista tulee helposti rupukouluja, joihin jää maahanmuuttajien ja passiivisten vanhempien lapset.

    Köyhyys ja työttömyys passivoittaa ihmisiä. Esim. Suomessa on tutkittu ihmisten äänestysaktiivisuutta, se äänestämätön noin 30 prosentin ryhmä koostuu pääsosin heistä. Juuri heidän pitäisi äänestää.

    Eduskunta ei siis edusta koko kansaa niin kuin pitäisi. Kokoomuksen valta näin ajatellen kansanvallan osalta on lian suuri. Osa ihmisistä on heittäytynyt jo pois alkeellisestakin vaikuttamisesta eli äänestämisestä, siis joka kolmas suomalainen äänestysikäinen ihminen.

    VastaaPoista
  7. Äänestämätön 30 prosenttia on demokratialle monen mielestä todella vaarallista ainesta. Näkeehän sen jo paniikista mikä nyt on päällä kun tuosta porukasta persut saavat +5 prosenttia. Entä jos +10, +15 ?

    Olen jutellut äänestemättömien kanssa ja yleensä he eivät voisi kuvitellakaan äänestävänsä konsensus-puolueita.

    Juuri tuli tieto että kristillisdemokraattien kannatus on nousussa (!?) Räsäsen kommenttien vuoksi.

    Tuohon äänestämättömien kolmasosaan näyttääkin kuuluvan todellisia oman tiensä kulkijoita (todellisia vapaa-ajattelijoita) , jotka p-skat välittävät siitä, mitä me konsensus-ihmiset ajattelemmme ja järkevänä pidämme.

    Juuri senpä vuoksi en ole koskaan uskonut, että poliitikot ovat oikeasti huolissaan alhaisesta äänestysprossasta. Päinvastoin: se takaa aina varmat asemat kokoomus-demari-vihreä-keskustalle eli valtakuntaamme johtavalle yleispuolueelle.

    Jorma, Hki

    VastaaPoista
  8. Vielä pakko kommentoida omaa ( sic!) viimeistä riviäni, missä puhun konsensusyleispuolueesta. Venäjällä se on Putinin yhtenäinen Venäjä, meillä tämä Sinnemäki-Urpilainen-Katainen- Kivimäki - akseli ( ja usein siellä on Arhimäkikin).

    Taitanee omakin ääneni mennä tuolle Yhtenäinen Suomi-puolueelle, koska pelkään päästää "väärinajattelijoita" valtaan.

    Miksi? Erilaisuuden kammo....?

    Jorma, HKi

    VastaaPoista
  9. Minä arvon kovasti kumpaa työväenpuoluetta äänestän, demareita vai persuja. Demareiden nykylinjattomuus voi pakottaa minut heittämään ääneni persuille.

    Mutta...Soinin on vähitellen tultava ulos kaapista, ja alettava esittää yleispoliittisia linjauksia, eli ylenmääräisestä höpötyksestä ja kosiskelusta on ruvettava tekemään aitoa politiikkaa.

    Nyt mitataan Soini, kykeneekö hän todelliseen ajatteluun pienen ihmisen puolesta, sydänverellä kuten pappa-Vennamo teki.

    Toistaiseksi Soini on ollut kosioretkellä vain.

    Enkelipossu = "ikuinen floating vote", mies, joka ei omaa puoluetta koskaan löydä, koska hän haluaa aina kitistä oppositioasemista...

    VastaaPoista