Hyvistä lähikouluista rupukouluja?

Tikkurilan Työväenyhdistys r.y.

HS 27.2.

Opetushallituksen pääjohtaja: Kouluvalintaa tulisi rajoittaa

Opetushallituksen uuden pääjohtajan Aulis Pitkälän (sd) mukaan koulun valinnassa voitaisiin palata tiukempaan säätelyyn, jotta koulujen väliset erot oppimistuloksissa eivät alkaisi kasvaa liikaa.

Pitkälä muistuttaa, että jos painotetuille luokille valitaan oppilaita koulumenetyksen mukaan, erot alkavat väkisin kasvaa: "On tärkeää pitää huolta siitä, että jokainen lähikoulu on hyvä."

Suurista kaupungeista Turussa ja Helsingissä jopa noin kolmannes oppilaista aloittaa yläkoulun muussa kuin lähikoulussa. Sen sijaan Vantaalla vastaava osuus on vain 14 prosenttia. Espoossa ja Tampereella muun kuin oman yläkoulun valitsee noin viidennes.

Tutkimusten mukaan koulujen väliset erot ovat kasvaneet enemmän Espoossa ja Helsingissä kuin Vantaalla.

On hyvä, että Opetushallituksen pääjohtaja Aulis Pitkälä on ottanut kantaa lähikoulujen ja koulutuksellisen tasa-arvon puolesta.

Itse olen ottanut asiaan kantaa blogikirjoituksissani:

Helsinki erottelee ja juoksuttaa jälkikasvuaan pitkin kaupunkia
Painotetaanko Helsingissä jotkut koulut hengiltä?
Kilpajuoksu hyvien veronmaksajien perään tappaa koulutuksellisen tasa-arvon
Helsingin ja Espoon koulut jakavat lapset jyviin ja akanoihin?

Suomalaisen peruskoulun voima on ollut tasalaatuisuudessa.

Vanhemmat ovat voineet aina luottaa siihen, että lapsi saa hyvää opetusta lähikoulussaan. Nyt jotkut kaupungit ovat sallineet joidenkin koulujensa valita oppilaita pääsykokein tai koulumenestyksen mukaan, mikä sotii peruskoulun henkeä vastaan. On kouluja, jotka valitsevat oppilaita jopa äidinkielen testein.

Joistakin kouluista tehdään hyviä kouluja, joistakin tulee rupukouluja. Vapaa kouluvalinta on yksi nykyitsekkyyden muodoista, mun lapsi, muiden kersat.

Ulkomailta löytyy ällöttäviä esimerkkejä siitä, mihin lasten kouluerottelu johtaa.

Blogini vasemmassa laidassa totean, että "Olen keski-ikäinen lähiökoulun opettaja Vantaalta". Lause on hyvin kuvaava. Kun sen lukee, ymmärtää, mitä ajattelen monen asian suhteen.

Kouluruokailu 12. - soijaa, soijaa, soijaa!

Soijanugetteja

Vantaalainen soijahyökkäys

Vantaalla ilmeisesti yritetään tehdä kouluruokailun säästämisen Suomen ennätystä. Aasiasta on rahdattu säkkitolkulla halpaa soijarouhetta, ja nyt soijaa syötetään vantaalaisille koululaisille oikein urakalla.

Viimeisen kuukauden aikana ruokalistalla on ollut soijaa neljä eri kertaa.

On ollut soijakastiketta, jossa uiskenteli pieniä soijanpaloja. Mehukeittopäivän pääruokana oli jonkinlaista soijapohjaista puuroa. Kerran oli soijalasagnea. Viimeisiin soijauutuus oli upporasvassa kypsennetyt soijanugetit. Soijan suhteen ei mielikuvituksella näytä olevan mitään rajaa.

Mitä vikaa on lihapullissa tai kananugeteissa? Miksei voida tehdä aitoa lasagnea?

Soija ei ole lähiruokaa.

Kuka pelkää Punahilkkaa?

Gustave Dore (1832- 83), lempikuvittajani, jumalainen taiteilija

Iltalehti 15.2.

Tutkimus: Punahilkka-satu pelottaa lapsia

Klassiset sadut kuten Punahilkka ja Lumikki saattavat vaipua unholaan, mikäli on uskominen tuoreeseen tutkimukseen. Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan monien vanhempien mielestä perinteiset sadut ovat liian pelottavia lapsille, eivätkä he lue niitä.

Erityisesti Grimmin veljesten Rumpelstiltskin on joutunut perheissä pannaan, koska tarinassa pelotellaan lapsia sieppauksella.

Myös Punahilkka, Lumikki ja Kultakutri ovat vanhempien mielestä liian pelottavia lapsille. Vanhempien mukaan Punahilkka-sadun susi saa lapset itkemään. Taas Kultakutri ja kolme karhua on vanhempien mielestä huono satu, koska se kannustaa varastamaan.

Yli puolet tutkimukseen vastanneista ei myöskään lukenut lapsilleen Tuhkimon tarinaa, koska se antoi heidän mielestään väärän kuvan naisen asemasta.

Tutkimukseen osallistui 2000 aikuista.

Luin Grimmin sadut muutama vuosi sitten kakkosluokkalaisilleni. Sadut olivat hyvin opettavaisia paitsi yksi satu, jossa paha voittikin hyvän. Oppilaat olivat hyvin hämillään ja hiljaa. Luin oppilaitteni silmistäni kysymyksen, "miksi näin kävi?"

Tovin päästä vaaleatukkainen ja älykäs oppilaani Kalle viittasi ja kysyi: "Miten nyt paha voitti, koska aina ennen hyvä voitti?" Mietin hetken ja vastasin, että ehkä Grimmin veljekset ajattelivat, että oikeassakin elämässä paha voi joskus voittaa.

Lapsille pitää lukea satuja.

Sadut ovat opettavaisia, Punahilkkakin. Saduissa on onnellinen loppu, joka omalla tavallaan antaa toivoa. Loppujen lopuksi hyvä voittaa pahan. Satujen avulla lapsi alitajuisesti oppii, että elämä on hyvän ja pahan taistelua.

Satuihin ei uskota.

Lapsetkin ymmärtävät sen. Sadut eivät ole arkitodellisuutta, vaan mielikuvitusta. Satuja kertomalla aikuiset ruokkivat lasten mielikuvitusta.

Sadut opettavat lapsia käsittelemään monia tunteita, myös pelkoa.

En voi ollenkaan käsittää vanhempia, jotka eivät lue lapsilleen Punahilkkaa tai Hannua ja Kerttua, Lumikkia tai Kultakutria. Satujen avulla vanhemmat voivat käsitellä lastensa kanssa niinkin luonnollista asiaa kuin pelko. Kuka muu kuin oma isä tai äiti on turvallisempi ihminen selittämään lapselle mitä pelko on? On paljon parempi kohdata ja käsitellä pelkoa isän tai äidin sylissä kuin jossain muualla ilman ymmärrystä ja turvaa.

Iltalehti: Yli puolet tutkimukseen vastanneista ei myöskään lukenut lapsilleen Tuhkimon tarinaa, koska se antoi heidän mielestään väärän kuvan naisen asemasta.

Mitä ihmettä?

Tuhkimo on silkkaa satua ja fantasiaa. Kyllä jotkut vanhemmat ovat täysin pihalla, jos ei näin yksinkertaista asiaa tajuta.

Sukupuoliroolien oppiminen on silkkaa mallioppimista, aluksi tyttö matkii äitiänsä, poika isäänsä. Paras naisen malli on oma äiti, ei siinä paljon tuhkimot paina. Jokaisen pikkutytön on annettava elää prinsessavaiheensa.

Herää kysymys, minkälaisia satuja yli puolet vanhemmista lukee lapsilleen, kun Tuhkimokaan ei kelpaa? Lukevatko he lapsilleen minkäänlaisia satuja? Jos suurennuslasilla aletaan tutkia satuja ja tarinoita, ei tuollaisen logiikan mukaan lapsille voi kertoa tarinan tarinaa.

Kaikenhuippu on, että suurin osa lapsista saa katsoa televisiosta millaista soopaa tahansa. Kovinkaan moni ei meistä valvo tarkkaan, mitä lapset puuhastelevat tietokoneensa kanssa. Miten he silloin käsittelevät pelkoa ja millaisia roolimalleja he saavat?

Ylisuojelevuudessa ollaan menty aivan liian pitkälle.

Olen huomannut, että jotkut lapset eivät kestä minkäänlaisia pettymyksiä. Kun kotona suojellaan aivan kaikelta, jopa saduilta, on todella vaikea kestää vastoinkäymisiä. Olen miettinyt, että koulupuukotus ja -ampumatapaukset voivat johtua siitä, että lapselle ei ole opetettu, kuinka kestetään vastoinkäymisiä.

En voi ymmärtää, että lasta suojellaan saduilta. Minkälaisia raatoihmisiä silloin ollaan kasvattamassa?

Lapselle ei voi olla mitään turvallisempaa kuin istua isän tai äidin sylissä kuuntelemassa satuja.

Lapsi voi kysellä mitä tahansa maan ja taivaan väliltä ja saada vastauksia kysymyksiinsä omilta vanhemmiltaan. Pikkuhiljaa lapsen kysymyssarjoista alkaa kehkeytyä keskusteluja.

Muistan hyvin varhaislapsuuteni kauneimmat hetket. Kun muut aikuiset olivat töissä, isoäitini, jota mammaksi kutsuttiin, nosti minut syliinsä keinutuoliin. Mamma kertoi satuja ja tarinoita, lauleskeli minulle tuu-tuu-tupakkarullat ja hämeen härkätiet. Siinä sitä keinuttiin.

Mamma kertoi minulle hyvinkin traagisia tarinoita lähihistoriasta noin viidentoista vuoden takaa, kun Suomessa sodittiin. Opin varhain käsittelemään pelkoa ja monia muita tunteita. Perusturvallisuudestani tuli vankka kuin vuori, minä en koskaan ole kaatunut kuin eteenpäin.

Ota ihmeessä lapsesi syliisi ja lue hänelle satuja.

Tule hyvä kakku, älä tule paha kakku. Tap, tap, tap.

Atk-opetus historiaa?

Toista oli ennen, vain insinööri hallitsi koneen.

YLE  8.2.

Atk ei enää kiinnosta

Tietokoneiden yleistyminen sekä internet ovat vieneet nuorten mielenkiinnon atk-opetuksesta. Kun 1990-luvulla automaattinen tietojenkäsittely oli valinnaisaineiden kärjessä, niin nyt ryhmiä saadaan kouluissa hädin tuskin kasaan.

Veikko Siira on opettanut tietotekniikkaa yläasteikäisille jo 20 vuotta. Tällä hetkellä Imatralla Vuoksenniskan koulussa Siiralla on vain yksi luokka tietotekniikkaa oppimassa.

- Atk-taitojen tarve on tainnut pienentyä, kun se on yleistynyt. Kun 20 vuotta sitten tuskin kenenkään kotona oli tietokonetta, nyt se taitaa olla jo jokaisella, perustelee Siira opetustarpeen vähenemistä.

Yläkoululaiset ovat kasvaneet internet-aikaan. 90-luvun puolivälissä yleistynyt internet on ollut koko ajan heidän saatavilla. Siiran mukaan myös internet on ollut suurin tietotekniikan muutos.

- Internet mullisti tiedonhaun, kun kaikki oli saatavilla todella nopeasti sähköisessä muodossa.

Olen huomannut saman kuin Veikko Siira. Tietotekniikalla ei ole samaa vetovoimaa kuin ennen, internet ja tietokoneet ovat arkipäivää, läsnä koko ajan kehdosta hautaan.

Lukuvuoden alussa huomasin asian, kun aloin niputtaa atk-kerholaisten ilmoituslappuja. Ei ollut juuri niputettavaa. Vain muutama oppilas ilmoittautui kerhoon, niin vähän, ettei kerhoa kannattanut perustaa. Muutama lukuvuosi sitten piti tehdä niin, että joulusta atk-kerhoon otettiin oppilaat, jotka syksyllä jäivät rannalle.

Onneksi muut kerhot houkuttaa.

Vaikka atk-taitojen opetuksen tarve on pienentynyt, opetukselle on edelleen tilausta. Tietokoneen peruskäyttöä ei välttämättä hallita. Vaikka oppilas hallitsee internetin salat, ei hän välttämättä osaa kirjoittaa tietokoneella. Kaikille ei ole selvää tallentamiset, leikkaa ja liitä komennot.

Jotkut kouluni opettajat ovat järjestelmällisesti alkaneet opettaa oppilailleen kymmensormijärjestelmää.

Monet asiat pitää oppia kantapään kautta, kokeilemalla. Olen ollut monilla tietokonekurseilla, joista en ole paljoa kostunut. Kaikki ohjelmat ja tietokoneen peruskäytön olen oppinut yritys ja erehdys -periaattella. Niin kait lapsetkin toimivat.

Nyt tietokoneiden ohjelmat osin pakenevat pilveen. Oppilaille pitänee alkaa opettaa pilviteknologiaa, joka tulee mullistamaan tietokoneen peruskäyttöä. Ohjelmat ja tallennustilat ovat muualla kuin omassa koneessa. Olen hyvin innostunut Windows Live -tyyppisistä palveluista. Kaikki oleellinen löytyy takuuvarmasti samasta paikasta riippumatta millä koneella missäpäin maailmaa tahansa oletkaan.

Spotify on ylimaallisen loistava palvelu. Palvelun innoittamana ostin joululahjaksi itselleni uuden iMacin ja tietoneeseen liitettävän loistavan Amphion NuForce Icon2 kaiutinjärjestelmän. Koneelleni on tunkua, koska lapsenikin kilpailevat kanssani iMac-ajasta.

Tavallaan tietotekniikan opetus on muuttumassa ohjaamiseksi.

Happee, happee!

Onko ihminen muka rotta?

YLE 13.2.

Hapenottokyky vaikuttaa oppimiseen

Säännöllinen liikunta edistää oppimista, osoittaa Jyväskylän yliopiston liikuntabiologian ja psykologian laitosten tutkimus. Hyvä hapenottokyky parantaa tutkimuksen mukaan sekä ihmisten että eläinten suoriutumista muistitehtävistä.

Jyväskylän yliopiston liikuntabiologian ja psykologian laitosten yhteinen tutkimus osoittaa, että fyysinen aktiivisuus on hyväksi aivoille iästä riippumatta.

Tutkimuksessa testattiin rottia, joista osa oli synnynnäisiä huippujuoksijoita ja osa keskimääräistä heikompia juoksijoita. Kantojen välinen ero oli yli viisinkertainen siinä, miten ne suoriutuivat ihmisen maksimirasituskoetta vastaavassa testissä.

Rottia testattiin oppimistehtävässä.

Jyväskylän yliopiston tutkimus vahvistaa arkikokemuksia.

Happihyppely silloin tällöin piristää päänupin toimintaa.

Joissain kouluissa pidetään oppitunnit kahden tunnin jaksoissa. Olen joskus miettinyt, että onko moinen järkevää? Jaksavatko pienet lapset opiskella 90 minuuttia putkeen? Aikuisetkaan eivät jaksa. Hyvä esimerkki on opettajien veso-koulutukset, kauaa ei kestä, kun ensimmäiset päät alkavat nuokkua.

Koulumme osallistuu paraikaa Liikkuva koulu -hankkeeseen. Liikunnallista kerhotoimintaa on tehostettu. Pihoilla on välituntiliikuttajia. Uusinta on, että ns. pitkällä välkällä lapset voivat luistella koulun jäällä opettajan valvonnassa.

Olemme oikeilla jäljillä. Tosin alkusyke kerhotoiminnan tehostamiseen ja välituntiliikuttamiseen ei ollut oppiminen. Olemme huomanneet, että osa oppilaista putoaa liikunnan sykkeestä kolmannella tai neljännellä luokalla. Jotkut kuudesluokkalaiset puuskuttavat jo juostuaan kerran lentopallokentän ympäri.

On aivan selvää, että huonokuntoisella on heikommat eväät oppimiseen kuin muilla. Ihminen vaatii kunnon ravintoa ja riittävästi liikuntaa.

1. Kouluruuan laatua on kehitettävä.

2. Liikunnan osuutta opetuksessa on lisättävä.

Kotona on huolehdittava, että lapsi saa riittävästi lepoa.

Iltalehti: Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että ikääntyvät ihmiset, jotka harrastavat liikuntaa, sairastuvat harvemmin vanhuusiän muistisairauksiin kuin ne, jotka eivät harrasta liikuntaa.

Täytin juuri 56-vuotta. Pitänee lisätä pökköä pesään.

Kännykät ja koulu

YLE 7.2.

Koulu kielsi kännykät terveysvaikutuksiin vedoten

Ylivieskalaisessa Kiviojan koulussa kännykät ovat olleet suljettuna koulupäivän ajan vuoden alusta lähtien. Päätöksellä halutaan parantaa lasten keskittymistä tunneilla, mutta myös ehkäistä mahdollisia kännykänkäytön aiheuttamia terveysriskejä.

Koulunjohtaja Liisa Koskela kertoo, että 130 oppilaan koulussa kännykän käyttö koettiin turhaksi riesaksi oppitunneilla.

-Kännykän jatkuva vilkuilu häiritsi oppilaiden keskittymistä ja niiden avulla jopa kiusattiin toisia, kertoo Koskela.

-Toki kännykän käyttöön liittyy myös terveysriskejä, joista ei vielä tiedetä tarpeeksi. Näitä riskejä emme halunneet ottaa.

Niinpä koulussa tehtiin päätös sulkea kännykät kokonaan koulupäivän ajaksi.

- Sekä oppilaat että vanhemmat ovat ottaneet käyttökiellon vastaan todella hyvin, sanoo Koskela. Yhtään negatiivista palautetta emme ole asiasta saaneet.

Ilman muuta on selvää, että kännykän luvaton käyttö on riesa oppitunneilla. Oppitunnit ovat opiskelua varten.

Tuskin mikään on ärsyttävämpää kuin kännyköiden jatkuva pirinä ja piippailu. Luulen, että kännykkäongelma on suurempi yläkouluissa kuin alakouluissa. En voisi kuvitellakaan, että opettaisin oppilaita, jotka kuuntelevat musiikkia nappulat korvissa. Vähät välitetään opiskelusta.

En ymmärrä ollenkaan kouluja tai opettajia, jotka sallivat kännykällä leikkimisen tai pelaamisen oppitunneilla.

Kouluissa on erilaisia käytänteitä kännyköiden häiritsevän käytön suhteen. On kouluja, joissa kännykät suljetaan kokonaan koulupäivän ajaksi kuten Kiviojan koulussa. Omassa koulussani kännykät on pidettävä äänettömänä.

Itse en noudata sääntöä pilkuntarkkaan. Joskus on hyvä, että oppilaan puhelin on käytössä. Kun lapselle on varattu esim. hammaslääkäriaika, on hyvä, että huoltaja voi tekstiviestillä ilmoittaa, milloin lapsen on lähdettävä. Muuten työpöytäni täyttyy varauslapuista. Työpöydälläni on riittävästi kaikenmaailman keltaisia tarralappuja piristämässä lahoavaa muistiani, en kaipaa yhtään lappua lisää.

Sallin tarpeellisen kotiin soittamisen. Sairastuttuaan kesken koulupäivän, oppilas voi soittaa ja pyytää isän tai äidin hakemaan hänet kotiin. Luvalliset soitot soitetaan aina luokan ulkopuolella.

On tilanteita, jolloin kännyköitä voidaan käyttää oppimistarkoituksiin.

Voidaan harjoitella vaikka laskimien käyttöä matematiikan tunneilla. Nykykännyköissä on myös fantastiset, aina mukana kannettavat kamerat. Kännykällä voidaan ottaa kuvia esitelmiin. Kasveja ei enää tarvitse välttämättä reuhtoa maasta kuten ennen. Ryhmissä voidaan tehdä elokuvia tai pikkunäytelmiä. Tuotokset voidaan viedä tietokoneelle jatkokäsittelyä varten.

On asiallista perustella kännykkäkieltoa sillä, että halutaan parantaa lasten keskittymistä tunneilla.

En lähtisi perustelemaan kieltoa mahdollisilla kännykänkäytön aiheuttamilla terveysriskeillä. Harva lapsi kulkee kännykkä koko ajan korvissa. Useinmiten sitä vain räplätään.

Onneksi olkoon Icehearts!

http://wallpapers.free-review.net/

Suomen Icehearts Euroopan innovatiivisin rikoksentorjuntahanke

Vantaalta lähtöisin oleva Suomen ehdokas, Icehearts, nimettiin joulukuussa innovatiivisimmaksi hankkeeksi Euroopan rikoksentorjuntakilpailussa. Euroopan rikoksentorjuntaverkoston (EUCPN) järjestämän kilpailun teemana oli "Urheilu, tiede ja taide lasten ja nuorten rikosten ehkäisemisessä".

Iceheartsin pääkasvattaja Ville Turkka esitteli hanketta Varsovassa ja kertoi, että hän oivalsi tämäntapaisen toiminnan tarpeen työskennellessään koulukodeissa paljon rikoksia tehneiden nuorten parissa. Monen nuoren kohdalla syrjäytymisen merkit ovat havaittavissa jo lapsuudessa, minkä vuoksi tilanteeseen on tärkeää tarttua varhain.

Fairplayeria esitteli soveltavan kehityspsykologian professori Herbert Scheithauer, joka kertoi, että hankkeella on hyvät yhteydet suomalaiseen KiVa Koulu –hankkeeseen ja molempien hankkeiden lähestymistavat muistuttavat paljon toisiaan. KiVa Koulu –ohjelma voitti Euroopan rikoksentorjuntakilpailun vuonna 2009.


Iceheartsin toimintamalli eroaa suuresti tavallisten jääkiekkoseurojen mallista. Molempia malleja tarvitaan.

Kaikki eivät voi pelata kiekkoa, vaikka haluaisivatkin. Jääkiekko on erittäin kallis harrastus. Icehearts antaa mahdollisuuden pelata jääkiekkoa, vaikka kotoa ei harrastukseen varoja liikenisikään.


SLU: ”Icehearts on filosofia siitä, miten ihmisestä kasvaa itseensä luottava, toiset ihmiset huomioonottava joukkueen jäsen. Icehearts on yhdessä kasvamista, itsensä voittamista sekä tukea ja turvaa”, kertoo Ville Turkka.


Perinteisen joukkueurheilutoiminnan suuri ongelma on, että ensin houkutellaan joukkueisiin paljon pelaajia, ja sitten alkaa pudotuspeli. En tiedä montaa jääkiekkoseuraa, jotka tarjoaisivat peliaikaa pudokkaille.

Monen seuran pelisäännöt muistuttavat paperilla Iceheartsin filosofiaa, mutta käytännössä toimitaan tasan toisin. Liiallinen voitonhalu liian aikaisin ei aina edistä joukkueen kehitystä, ei välttämättä edes huippuyksilöiden kehitystä.

Yksi urheilun perusideoista on leikki. Nuorten urheilutoiminnasta ei leikkiä saa tappaa. Ehkä leikin kautta suomalaiseen jääkiekkoon ja jalkapalloon saataisiin sitä kauan kaivattua luovuutta.

Olen asunut vuodesta 1981 lähtien urheilukentän laidalla. Keväisin kentällä pidetään hyvin pienten poikien isoja jalkapalloturnauksia. Joskus on ollut järkyttävää seurata, kun viisi-kuusivuotiaita pikkupoikia juoksutetaan ennen matsia usean kerran ympäri kenttää. Luulen, että esim. Brasiliassa ei näin tehdä.

Pienet pojat haluavat pelata jalkapalloa. Lämmittely on suoritettava pallon kanssa, mikä motivoi ja on hyvä pallotuntumankin kannalta. Ehtii sitä ihminen ravata ja lenkkeillä myöhemminkin.

Pienten lasten kanssa ei saa urheilla otsa ruvella ja liian tosissaan. Kaikkien on päästävä pelaamaan, ja pelaamisen pitää olla hauskaa.

Icehearts on oikeasti yhdessä kasvamista.


Ville Turkka: ”Keskeistä meille on, että jokainen lasten ja nuorten kanssa toimiva aikuinen ymmärtää olevansa kasvattaja, vasta sen jälkeen opettaja, valmentaja, joukkueenjohtaja, huoltaja.”

Kouluruokailu 11. - Miksi lapsia pistetään halvalla?

Kanakastiketta ja ohraa

YLE 5.2.

Koulukeittiöt kisaavat euron aterioiden parhaudesta

Padat porisevat Kirkkonummen koulukeskuksen keittiössä kuin minä tahansa arkipäivänä. Ihan mikä tahansa koulukeittiö ei kuitenkaan ole kyseessä, vaan yksi Suomen parhaista. Kirkkonummen koulukeskuksen keittiö on nimittäin selvinnyt viiden parhaan joukkoon valtakunnallisessa kouluruokakilpailussa. Tämä ei kuitenkaan riitä, sillä tavoite on voitossa.

Kirkkonummen joukkueeseen kuuluvat keittiöpäällikkö Eeva-Liisa Hemming sekä kokit Ritva Saksa ja Janne Sandblom. Kolmikon kilpamenu muodostuu aurinkoisesta broilerikeitosta, vuohenjuusto-lasagnetesta sekä tex-mex-jauhelihaperunavuoasta. Alle euron ateriat valmistuvat pienellä tuunauksella.

Kilpailuruokien täytyy siis olla luonnollisesti maistuvia, mutta myös halpoja ja ravitsevia. Aterioiden ravitsemusarvot syynätään tietokoneohjelman avulla, Hemming kertoo.

- Ravitsemusasiat täytyy olla kohdallaan ja tietokone laskee paitsi hinnan myös hiilihydraatit, rasvat ja proteiinit paikoilleen.

Muutenkin kouluruoan valmistus on tarkkaa touhua. Mielikuvituksella on suuri rooli ruoan maittavuuden osalta.

- Perinteinen makaroonilaatikko on niin hyvää, että sitä on turha mennä pilaamaan tuunaamalla, mutta muuten voi aina vähän kokeilla ja muutella. Tärkeintä on uskoa itseensä, se on kaiken a ja o kokkaamisessakin, kokki-Sandblom sanoo.

Olen yrittänyt kirjoittaa kouluruokailusta myönteisesti. Nyt en kertakaikkiaan pysty.

Uutinen herättää minussa kahdenlaisia ajatuksia. On hienoa, että kouluruoka saa julkisuutta ja sille haetaan arvostusta. Suurtalouskokit todella kaipaavat arvostusta.

Mutta miksi ihmeessä ruokaa pitää tehdä eurolla? Eikö kaksi euroa olisi jotakin?

Miksi kasvaville lapsille syötetään noin halvalla ruokaa? Ketkä aikuiset, paitsi tietenkin koulujen opettajat, suostuisivat syömään päivittäin työpaikoillaan noin halvalla tuotettua ruokaa? On päivänselvää, ettei eurolla saa tuotettua joka päiväksi laadukasta ruokaa.

Ruuan halpuus ei voi olla kouluruokailun ainoa tavoite.

Halpuus alkaa näkyä jo koulujen ruokalistoissa. Vantaalla on noin kymmenen päivän sisällä ollut neljä kertaa soijaruokaa! Ilmeisesti Kiinasta tai muualta Aasiasta on ostettu säkeittäin soijaa, ja nyt soijaa syötetään lapsille oikein urakalla.

Kaksi kertaa on ollut soijalasagnea, kerran soijakastiketta. Kaiken huippu oli jonkinlainen soijapuuro, jota tarjottiin mehukeittopäivän pääruokana. Lasagne meni lapsille läpi kuin väärä raha, kun he luulivat, että soija oli jauhelihaa. Soijakastiketta nieleskeltiin hyvin oudoksuen soijapuurosta puhumattakaan. Minä runttasin molemmat ruuaat vatsalaukkuuni, syödessäni ajattelin jotain aivan muuta kuin ruokaa. Ruokailuhetken jälkeen kiiruhdin opettajienhuoneeseen juomaan kupposen kahvia.

Soija ei ole suomalaista ruokaa.

Tietäisipä vanhemmat, millaista ruokaa heidän lapsilleen aina välillä syötetään. Jos he tietäisivät, luulisin, että syntyisi kouluruokakapina.

Eniten minua säälitti koulun keittiöhenkilökunta. Näin selvästi, kuinka he kärsivät, millaista ruokaa oli pakko laittaa. Joku heistä sen minulle kertoikin. "On pakko tehdä mitä käsketään."

Muualta Suomesta kouluumme tullut opettajatoverini ihmetteli, että milloin viimeeksi on tarjottu perinteisiä suomalaisia ruokia kuten lihapullia tai uunimakkaraa. Vastasin, että en muista.

Ruuanlaittaminen eurolla on lapsien, opettajien ja koulujen keittiöhenkilökunnan törkeää aliarvostamista.

Koulussamme on jo monia opettajia, jotka tuovat lounaaksi kotoa omat eväät. Joku tilailee päivittäin naapuriravintolasta intialaista ruokaa. Lapsien on pakko joinakin päivinä tyytyä soijaan. Olen jo aikaisemmin kirjoittanut, että minä syön aatteen vuoksi vaikka pieniä kiviä. Kouluruokailusta on pidettävä huolta.

Kanakastiketta ja ohraa

Suurinpiirtein joka toinen päivä tarjotaan kunnon kouluateria. Nykykouluruokalistojen vakioruokalaji on kanakastike, jota kaikki syövät mielihalulla, niin oppilaat kuin opettajatkin.

Aika usein riisi ja peruna on korvattu ohralla. Ohra on ainakin kotimainen ruoka-aine toisin kuin soija. Kyllä minulle ja oppilaille on ohra maistunut, kun kastike on ollut hyvää.

Oletko somettunut?

http://kiwicommons.com/

YLE 2.2.

Some-ahdistus voi iskeä opettajaan

Pitääkö opettajan ryhtyä oppilaidensa Facebook-kaveriksi? Entä puuttua näiden epäasialliseen käytökseen, jos havaitsee sellaista verkkomaailmassa? Sosiaalinen media voi olla opettajalle suuri apuväline tai varsinainen riesa. Joka tapauksessa se on asia, joka näkyy opettajan työssä yhä enemmän.

Kuopiossa järjestetään helmikuussa opettajille tarkoitettua sosiaalisen median koulutusta. Pääpaino on yhteisöjen hyödyntämisessä opetuskäytössä, mutta keskustelua on herättänyt myös opettajien rooli sosiaalisessa mediassa.

Koulutukseen keskiviikkona osallistuneen Itä-Suomen liikuntaopiston rehtori Vesa Martikkalan työssä sosiaalinen media ei ole ainakaan rasite.

- Kyllä se enemmän on mahdollisuus, ja tähän saakka erittäin huonosti käytetty sellainen. Sen avulla voidaan huomattavasti tehostaa oppilaiden oppimista, esimerkiksi motivoimalla oppilaita aikaisempaa paremmin, Martikkala arvioi.

Opettajien rooli sosiaalisessa mediassa hämmentää monia alalla toimivia. Onko soveliasta olla oppilaan kaverina esimerkiksi Facebookissa? Mitä kaikkea oppilaiden täytyy tietää opettajansa yksityiselämästä?

Otsikon Some-ahdistus oli minulle uusi termi. Voi olla, että joku opettaja voi ahdistuakin sosiaalisesta mediasta, mutta montaa sellaista opettajaa en tunne.

Sosiaaliseen mediaan osallistuminen on täysin vapaaehtoista. Suurimmalla osalla kavereistani ei ole Facebook-tiliä eikä muutakaan vastaavaa, heitä ei moinen toiminta kiinnosta tippaakaan. En ole huomannut heissä Some-ahdistusta.

YLE: Pitääkö opettajan ryhtyä oppilaidensa Facebook-kaveriksi?

En suosittele ollenkaan. Ei ole hyvä, että puurot ja vellit menevät sekaisin.

Opettajan kannattaa pitää FB-tilinsä rajattuna, liiallinen avoimuus on kaksiteräinen miekka. Ihminen voi vahingossa kirjoittaa sellaista, mikä myöhemmin kaduttaa. Ei ole hyvä, että oppilaat tai heidän vanhempansa lukevat sellaista tekstiä.

Olen tehnyt selkeän linjapäätöksen, rajattu tili, ei oppilaita tai heidän vanhempiaan FB-kavereiksi. Täytyy myöntää, ettei ole kivaa, kun en klikkaa hyväksy-nappulaa, kun joku mukava entinen oppilaani pyytää minua FB-kaverikseen.

Oppimisen työkaluina opettaja voi käyttää monia yhteisöllisiä pilvipalveluja. Hotmailin pilvipalvelu on aivan loistava, Skydrive, toimisto-ohjelmat, kalenterit ja muut. Kaiken lisäksi palvelu on ilmainen.

YLE: Mitä kaikkea oppilaiden täytyy tietää opettajansa yksityiselämästä?

Edustan vanhan koulukunnan ajattelua, ei juuri mitään. Opettajan ei pidä olla oppilaan kaveri.

Pakkasraja liikuntatunneille?

Iltalehti 3.2.

Äiti raivostui koululle: Lapset hiihtivät paukkupakkasessa

Ekaluokkalainen poika palellutti sormensa koulun liikuntatunnilla. Vanhemmat oppilaat saivat urheilla sisällä.

Raisiolaisen koulun eilinen liikuntatunti kuumensi vanhempien tunteet.

Vaikka pakkasvaroituksia on annettu ja mittari hiveli 20 miinusastetta, 1- ja 2-luokkalaisten lasten liikuntatunnilla hiihdettiin.

Erään äidin mukaan tieto hiihtotunnista herätti vanhemmissa närää jo edellisenä iltana. Hänen seitsemänvuotias poikansa oli pohtinut huolestuneena, kuinka urheilu koleassa kelissä onnistuu.

- Koulun liikuntatunnilla hän oli mennyt kaikella tarmollaan, koska tykkää urheilla. Mutta sormet olivat niin jäässä, ettei niitä pystynyt enää liikuttamaan. Lisäksi hän on astmaan taipuvainen, äiti kertoo.

Koulun mukaan lapsia ei pakotettu ulos, vaan sisälle sai lähteä heti, kun siltä tuntui. Rehtorin mukaan lapsilta oli etukäteen kysytty, onko heillä kylmä.

Äiti peräänkuuluttaa koulun vastuuta asiassa.

Iltalehti tarttui ikuisuusaiheeseen. Pikku-uutinen puhutti ihmisiä kouluni opettajainhuoneen aamukahvipöydässä kovasti.

Olen aina opettanut myös liikuntaa eri ikäisille lapsille. Sateet ja kovat pakkaset ovat harmillisia, kun pitäisi mennä ulos liikkumaan. Pikkusateet ja- pakkaset eivät aiheuta ongelmia.

Pakkasrajaa on hyvin vaikea määritellä.

Liikunnanopettajat ratkaisevat tapauskohtaisesti kannattaako ulos mennä.

Eilen minulla oli liikuntaa. Edellisiltana jouduin miettimään, mitä teen. Aamulla, kun heräsin, pakkasta oli noin 20 astetta, tuuli oli hyvin purevaa. Emme menneet ulos luistelemaan vaan sisälle pelaamaan salibandya.

Olen hiihtänyt ja luistellut lasten kanssa kovillakin pakkasilla. Kun kovilla pakkasilla tuulee, menemme liikuntatunneilla sisään. Usein aamulla pakkanen voi paukkua, mutta päivällä, kun on liikuntatunti, on jo paljon lämpimämpää.

Kaikessa ulkoliikunnassa pukeutuminen on hyvin tärkeää.

Eka- ja tokaluokkalaiset puetaan yleensä kotona erittäin hyvin. Koulussamme alaluokkalaisilla on liikuntaa pari tuntia viikossa yksi oppitunti kerrallaan. Osa liikuntatunnista menee välineiden päälle laittamiseen, joten varsinaista hiihtoa tai luistelua on tuskin puolta tuntiakaan. Siinä ajassa ei ehdi pahasti paleltua.

Hiihdettäessä pitää olla lämpimät ja tuultapitävät käsineet, muuten sormet kylmettyvät. En muista, että urallani kukaan oppilas olisi koskaan pahasti palelluttanut itseään.

Jos oppilaalla on puutteelliset vermeet päällään, haemme unohduslaatikosta esim. kunnolliset käsineet. Joskus joutuu puutteellisesti pukeutuneen oppilaan lähettämään sisätiloihin lämmittelemään jonkun toisen opettajan luokkaan.

Alakoulun yläluokilla jotkut tyttöryhmät voivat tuottaa ongelmia liikunnassa. Meikit ja kampaukset voivat olla tiptop, mutta liikuntatunneille pukeudutaan epäasiallisesti. Kovillakin pakkasilla voidaan tulla kouluun ilman päähinettä. Silloin tyttö passitetaan unohduslaatikolle.

Hyvin harvoin oppilaiden vanhemmat ovat valitelleet minulle, että olen hiihdättänyt lapsia liian kylmässä. Joskus valituksia on tullut siitä, että kannatan oppilailla turhaan luistimia tai suksia kouluun, kun en ole vienytkään oppilaita ulos vaan sisäliikuntaan. Esim. suojasäällä en vie oppilaita hiihtämään, on pirullista hiihtää, kun suksien pohjassa on pakka lunta.

Yksi tärkeimmistä liikunnanopetuksen tavoitteista on liikunnanilon tuottaminen, iloa ei saa tappaa.

Happikännit

Tällainen viesti lupsahti kaikille Wilmaan. Wilma on ikäänkuin sähköinen reissuvihko. Laitoin ilmoituksen tänne, koska ajattelin, että viesti on tärkeä ja sillä on merkitystä kaikille, muillekin kuin vantaalaisille.

Hyvät vantaalaisten koulujen oppilaat ja opiskelijat, huoltajat sekä henkilöstö,

Aika ajoin lapset ja nuoret keksivät mitä mielikuvituksellisimpia leikkejä ja tapoja, eivätkä välttämättä pohdi niiden seurauksia. Viime aikoina on jossain määrin esiintynyt niin sanottua "hapetusta" tai "happikänniä", jossa toinen kuristaa toista ja siitä tulee "pöljä olo".

Kyseessä on erittäin vaarallinen leikki, joka voi johtaa jopa kuolemaan tai aivohalvaukseen ja tekijähän joutuu siitä aina vastuuseen. HUS:in Peijaksen alueen ensihoidon vastuulääkäri Juhana Hallikainen toteaa, että kaulan alueelle kohdistuva puristus on kaikissa tilanteissa vaarallinen, sillä kaulan alueella sijaitsevat päävaltimot. Jos niiden toiminta estyy, voi seurauksena olla hengityksen tai sydämen pysähtyminen.

Viimeksi tänään 1.2.2012 sattui tilanne, jossa eräs oppilas oli hengenvaarassa. Paikalle kutsuttiin ambulanssi ja ambulanssihenkilöstö totesi kyseessä olevan kovin yleinen ilmiö.

Toivomme, että asiasta keskustellaan kodeissa yhdessä lasten ja nuorten kanssa. Lapset ja nuoret eivät välttämättä ymmärrä leikeissä piileviä vaaroja ja meidän aikuisten tehtävä on vastuullisesti heitä opastaa.

Ystävällisin terveisin

Terhi Unhola

viestintäpäällikkö

Lasten ja nuorten mielikuvituksella ei näytä olevan rajaa, kun haetaan hyvänolontunnetta. Kaikki keinot koetaan sallituiksi.

Joskus mennään liian pitkälle. Hengitetään vaarallisia kaasuja sytkäreistä tai mopojen bensatankeista. Purskutetaan peräsuoleen alkoholia, jotta saadaan halvat ja tehokkaat kännit. Happikänni-ilmiö putkahtelee koulumaailmaan suurinpiirtein samalla tavalla kuin jojot tai Rubikin kuutiot. Aina uudet koululaispolvet keksivät pyörän uudelleen.

Karmeinta on, että nuoret tietävät, että aivan kaikessa tekemisessä ei ole mitään järkeä tai tekeminen voi olla vaarallista. Silti tehdään.

Kun olin pieni, niin pieni, että mahduimme samaan kylpyammeeseen yhdessä kahden pikkuveljeni kanssa, leikimme usein sukeltajaleikkiä. Kilpailimme, kuka pystyi olemaan veden alla pää upoksissa pisimpään. Keskimmäinen meistä oli, ja on edelleen, hyvin kilpailuhenkinen. Hänet piti reuhtoa pintaan vaikka väkisin. Kun hän nousi ylös, hänen päänsä oli sekaisin.

(Nyt emme enää mahdu samaan kylpyammeeseen, 205 + 203 + 202 = 610 cm. Kilojakin kertyy noin kolme sataa.)

Asuimme pääradan varrella Hiekkaharjussa lähellä Tikkurilaa. Jotkut pojat kilpailivat, kuka pystyy aivan viime tinkaan juoksemaan junan edestä. Kaverini luokkatoveri voitti ja jäi junan alle.

Kun olimme isompia, lähes miehiä, menimme Helsinkiin diskoon. Viimeiseen junaan kotiin moni poika nukahti ja heräsi sittten jossain Saunakalliossa. Rahaa taksiin ei ollut tai säästäväisyyssyistä käveltiin kotiin pitkin junarataa. Junarata sentään on suora eikä mutkittele. Aina silloin tällöin joku unissaan kävelevä nuorimies jäi junan alle.

Kasvavan poikalapsen mieli on ihmeellinen. Kaikkea tuli tehtyä.