Happikännit

Tällainen viesti lupsahti kaikille Wilmaan. Wilma on ikäänkuin sähköinen reissuvihko. Laitoin ilmoituksen tänne, koska ajattelin, että viesti on tärkeä ja sillä on merkitystä kaikille, muillekin kuin vantaalaisille.

Hyvät vantaalaisten koulujen oppilaat ja opiskelijat, huoltajat sekä henkilöstö,

Aika ajoin lapset ja nuoret keksivät mitä mielikuvituksellisimpia leikkejä ja tapoja, eivätkä välttämättä pohdi niiden seurauksia. Viime aikoina on jossain määrin esiintynyt niin sanottua "hapetusta" tai "happikänniä", jossa toinen kuristaa toista ja siitä tulee "pöljä olo".

Kyseessä on erittäin vaarallinen leikki, joka voi johtaa jopa kuolemaan tai aivohalvaukseen ja tekijähän joutuu siitä aina vastuuseen. HUS:in Peijaksen alueen ensihoidon vastuulääkäri Juhana Hallikainen toteaa, että kaulan alueelle kohdistuva puristus on kaikissa tilanteissa vaarallinen, sillä kaulan alueella sijaitsevat päävaltimot. Jos niiden toiminta estyy, voi seurauksena olla hengityksen tai sydämen pysähtyminen.

Viimeksi tänään 1.2.2012 sattui tilanne, jossa eräs oppilas oli hengenvaarassa. Paikalle kutsuttiin ambulanssi ja ambulanssihenkilöstö totesi kyseessä olevan kovin yleinen ilmiö.

Toivomme, että asiasta keskustellaan kodeissa yhdessä lasten ja nuorten kanssa. Lapset ja nuoret eivät välttämättä ymmärrä leikeissä piileviä vaaroja ja meidän aikuisten tehtävä on vastuullisesti heitä opastaa.

Ystävällisin terveisin

Terhi Unhola

viestintäpäällikkö

Lasten ja nuorten mielikuvituksella ei näytä olevan rajaa, kun haetaan hyvänolontunnetta. Kaikki keinot koetaan sallituiksi.

Joskus mennään liian pitkälle. Hengitetään vaarallisia kaasuja sytkäreistä tai mopojen bensatankeista. Purskutetaan peräsuoleen alkoholia, jotta saadaan halvat ja tehokkaat kännit. Happikänni-ilmiö putkahtelee koulumaailmaan suurinpiirtein samalla tavalla kuin jojot tai Rubikin kuutiot. Aina uudet koululaispolvet keksivät pyörän uudelleen.

Karmeinta on, että nuoret tietävät, että aivan kaikessa tekemisessä ei ole mitään järkeä tai tekeminen voi olla vaarallista. Silti tehdään.

Kun olin pieni, niin pieni, että mahduimme samaan kylpyammeeseen yhdessä kahden pikkuveljeni kanssa, leikimme usein sukeltajaleikkiä. Kilpailimme, kuka pystyi olemaan veden alla pää upoksissa pisimpään. Keskimmäinen meistä oli, ja on edelleen, hyvin kilpailuhenkinen. Hänet piti reuhtoa pintaan vaikka väkisin. Kun hän nousi ylös, hänen päänsä oli sekaisin.

(Nyt emme enää mahdu samaan kylpyammeeseen, 205 + 203 + 202 = 610 cm. Kilojakin kertyy noin kolme sataa.)

Asuimme pääradan varrella Hiekkaharjussa lähellä Tikkurilaa. Jotkut pojat kilpailivat, kuka pystyy aivan viime tinkaan juoksemaan junan edestä. Kaverini luokkatoveri voitti ja jäi junan alle.

Kun olimme isompia, lähes miehiä, menimme Helsinkiin diskoon. Viimeiseen junaan kotiin moni poika nukahti ja heräsi sittten jossain Saunakalliossa. Rahaa taksiin ei ollut tai säästäväisyyssyistä käveltiin kotiin pitkin junarataa. Junarata sentään on suora eikä mutkittele. Aina silloin tällöin joku unissaan kävelevä nuorimies jäi junan alle.

Kasvavan poikalapsen mieli on ihmeellinen. Kaikkea tuli tehtyä.