torstai 12. tammikuuta 2017

Minä kotitalousopettajana

Sisustus Tyylipuu, hyvin varusteltu kotitalousluokka

Vaikka olen opettanut peruskoulussa 36-vuotta, nyt olin sormi suussa, koska piti opettaa eilen sekä tänään kotitaloutta.

Kotitalous on tullut ryminällä valinnaisaineena myös alakouluihin. Hyvin moni oppilas valitsi juuri kotitalouden. Yläkoulussa kotitalous on hyvin suosittu oppiaine. 


Alakouluissa ei ole varsinaisia kotitalousluokkia, ja silti työskentelytapojen pitäisi olla toiminnallisia ja osallistavia. Voi olla, että materiaalia tunteja varten on jossain, mutta en ole missään sitä nähnyt. 

Taas kerran on hosuttu. 


Oppiaine on tullut kouluun, vaikka opettajia ei ole koulutettu sen opettamista varten. Varmaan monella kuudennen luokan opettajalla on ollut ihmettelemistä myös, kun ruotsin kielen opetusta aikaistettiin vuodella.


Olen aina olettanut, että opettajien pitää tietää jotakin opetettavasta oppiaineesta. Pelkkä luuranko ei riitä, vaan aina tarvitaan myös lihaa luiden ympärille.


Sijaisen pitää taipua nopeasti moneen. 

Ensimmäisenä päivänä koulun kaikki luokat olivat varattuja, ja jouduin koulun ruokalaan. Pidin kuvataidepainoitteisen kotitaloustunnin.


Toisena päivänä pääsin luokkaan, jossa onneksi oli tietokone älytauluineen. 


Päivän Iltalehdessä oli mielenkiintoinen artikkeli sokerista, joka on länsimaisen ihmisen terveydelle vaarallisin ravintoaine, todellinen myrkky liikaa nautittuna. Googlaamalla IltaSanomista löytyi hieno piilosokeriartikkeli. Oppilaiden kanssa oli hauska arvuutella, kuinka monta sokeripalaa päivässä menee vahingossa suuhun. Keskusteltavaa riitti.


Päätin siltä istumalta, että lopetan rusinoiden ja myslipatukoiden syömisen. Makeaa chilikastiketta en enää desitolkulla makaroonilaatikkoon tunge.



Edu.fi -sivustolta löysin sentään kotitalouden tavoitteita ja hienon kaavakuvan, joka ei ainakaan minulle kovin paljon kerro. En oikein tajunnut, miten olisin harjoitellut oppilaiden kanssa, jotta he olisivat kehittyneet oppijoina. Luokille 3.-6. alaotsikko on Minä kodissa.


Eduvantaa.fi -sivustolta löytyy jotain sisällöstäkin, Kotitalouden valinnaiset tunnit alakoulussa.

Mutta olisi hyvä, että joku taho tekisi selkeän kotitalouden opettajanoppaan, josta oppisisällöt löytyisivät laajemmin, ja jonka mukaan opetus voisi edetä järjestelmällisesti. Nyt tuntuu siltä, että alakoulun kotitalouden eväät ovat melko köykäiset.

Innokkaat vantaalaiset alakoulun kotitaloutta opettavat opettajat, löysin yhden asiaan liittyvän koulutuksen eduvantaa.fi -sivuilta, Kotitaloutta alakouluihin - vinkkejä valinnaiskurssien suunnitteluun ja sisältöihin. Koulutus pidetään 27.3.2017, joten hyvin kerkiää vielä ilmoittautua.


* * * 


Valistuneet lukijani ovatkin huomanneet, että www.properuskoulu.net -osoite ei enää toimi, mikä on todella ikävää. Osoite siirrettiin Googlelta paikkaan, jota he eivät mielettömän kyselyrupeaman jälkeenkään pystyneet selvittämään. En voinut uusia osoitetta.


Properuskoulun osoite on nyt: properuskoulu.blogspot.fi. Ainakin se on ilmainen ja huoleton. Jopa niin huoleton, että kuoltuani blogini sentään jää eloon.


Googlen linkit hävisivät tyystin, ja blogini sisäiset linkit pitää laittaa uusiksi. Mieletön homma.

3 kommenttia:

  1. Hienoa, että taas blogisi näkyviin. Ihmettelin jo kovasti kun koko blogi oli kadonnut.

    Opettaja taipuu sijaisuuksissa moneen. Muutama aine on semmoinen, etteivät peruskäytännöt toimi. Niitä ovat tekniset käsityöt ja ennen kaikkea kotitalous. Mikäli opettajalla ei ole omaa harrastepohjaa noille, kovin vaikea on noita opettaa.

    Lapset osaavat olla joskus riiviöitä. Muistan 80-luvulta omat kokemukset kotitaloustunneilta. Joulun edellä piti leipoa pullataikinaa. Jokainen rinnakkaisluokka jätti ne kylmiöön kohoamaan. Tieto levisi, että luokkien oppilaat olivat räkineet toisten taikinoihin. Pullat tehtiin. Juhlallisin menoin oli pullakahvit tarjoiltu. Opettaja söi ja kehui. Oppilaat katsoivat alas eikä kukaan maistanutkaan. Paitsi se yksi, joka oli aina pihalla...

    VastaaPoista
  2. Onkohan kommenttiosiossa kaikki ok? Laitoin kommentin omista kotitaloustunneilta. Se näkyi kommenttiosiossa ja katosi. Sinänsä se oli ihan neutraali muistelus. Vaikea uskoa, että blogin pitäjä olisi sen poistanut?

    VastaaPoista
  3. Ihmettelinkin minne blogi katosi, mutta nyt löytyi :)

    VastaaPoista