Kotiopetus luvanvaraiseksi?

HS 21.8.

Lasten kotiopetus ehkä luvanvaraiseksi

Ope­tus­mi­nis­te­ri Jukka Gustafsson (sd) te­ki­si las­ten ko­ti­ope­tuk­ses­ta lu­van­va­rais­ta, jot­ta jo­kai­nen lap­si sai­si var­mas­ti pe­rus­kou­lun op­pi­mää­rän mu­kai­sen ope­tuk­sen.

"En oli­si kiel­tä­mäs­sä ko­tio­pe­tus­ta, mut­ta yh­teis­kun­nal­la on myös vel­vol­li­suus huo­leh­tia, et­tä lap­sen oi­keus op­piin to­teu­tuu myös ko­to­na ope­tet­taes­sa", mi­nis­te­ri to­teaa Hel­sin­gin Sa­no­mil­le.

Gus­tafs­son us­koo, et­tä val­ta­osas­sa ko­ti­ope­tuk­ses­ta ei ole nyt eri­tyi­siä on­gel­mia.

Ko­vin laa­jaa suo­sio­ta ko­ti­ope­tus ei Suo­mes­sa ole saa­nut. Pe­rus­kou­lus­sa on op­pi­lai­ta kaik­kiaan lä­hes 540 000. Tuo­rein tie­to ko­ti­ope­tuk­sen va­lin­neis­ta on vuo­del­ta 2010, jol­loin hei­tä oli noin 300. Mää­rä on py­sy­nyt mel­ko muut­tu­mat­to­ma­na vii­me vuo­si­na.

Suo­mes­sa ei ole kou­lu­pak­koa, mut­ta huol­ta­jal­la on vas­tuu seu­ra­ta op­pi­vel­vol­li­suu­den suo­rit­ta­mis­ta ja opin­to­jen ete­ne­mis­tä.

Kun­nan vel­vol­li­suus on val­voa ko­ti­ope­tus­ta ja ot­taa tent­ti­suo­ri­tuk­set vas­taan.

Opetusministeri Gustafsson sohaisi intohimoja herättävään aiheeseen.

Gustafsson on oikealla asialla. Olen kirjoittanut kotiopetuksesta aikaisemminkin:

Peruskoulu vs Kotikoulu 6-0

Kotiopetusta

Kotiopetus on Suomessa hyvin marginaalinen ilmiö, opetusta kotona saa vain noin 300 oppilasta, mikä on vähän vaikkapa Ruotsiin verrattuna.

Kotiopetus on lapselle melkoinen riski. 

En jaksa uskoa, että kukaan isä tai äiti pystyy korvaamaan kouluopetusta, jota oppilaan peruskoulun aikana antaa leegio ammattilaisia, luokanopettajia ja liuta erikoistuneita aineenopettajia. Yhdeksän vuotta lapsen elämästä on paljon.

Voi olla, että joku opetusjonglööri pystyy opettamaan tietoaineita jollakin tasolla, mutta kuinka on taito- ja taideaineiden laita? Kuinka lapsi voi pelata kotona yksin jalka- tai koripalloa? Kuinka hänelle opetetaan yhteislaulua tai -soitantaa? Kuinka on ilmaisun tai ryhmätöiden laita?

Olen aina miettinyt, kuinka kunnat voivat tenttiä taito- ja taideaineet? Kuinka voidaan tenttiä, kuinka lapsi tulee toimeen muitten kanssa?

Pitää ottaa huomioon, että peruskoulu ei ole suinkaan ole pelkkiä oppiaineita. Peruskoulu on ainoa paikka ihmiselämässä, jossa ihminen kohtaa kaikenlaisia ihmisiä. Peruskoulu on kaikinpuolin sosiaalista toimintaa. Peruskoulun jälkeen alkaa lopullinen eriytyminen. 

Sosiaalioikeuden professori Pentti Arajärvi esitti tärkeän näkökohdan. Hänen mielestään on vastuutonta, että kou­lu eh­dot­taa las­ta ko­ti­ope­tuk­seen lap­sen eri­lais­ten on­gel­mien vuok­si:

"Jos ko­ti­ope­tus­ha­lu ei läh­de van­hem­mis­ta, ei lap­si saa ko­to­na sel­lais­ta ope­tus­ta, jon­ka op­pi­vel­vol­li­suus edel­lyt­täi­si. Sil­loin lap­si jää heit­teil­le." (HS)

Olen samaa mieltä.

On ainakin kolme ihmistä, jotka haluavat kotiopetuksen luvanvaraiseksi, Arajärvi, Gustafsson ja Enkeliporsas.

Minun on suorastaan pakko kirjoittaa tämänpäiväinen koulussa sattunut pikkutapahtuma. Koulupäivät ovat täynnä pikkutapahtumia. Never a dull moment.

Äidinkielen tunnilla oli lukukappale, jossa oli pätkä Aapelin eli Simo Puupposen klassikkoa "Vinski ja Vinsentti", jonka Aapeli kirjoitti syntymävuotenani 1956.

Lukukirjan kappaleiden yksi tavoite on sanavaraston laajentaminen. Oppilaat saavat lukiessaan alleviivata sanoja, joiden merkitystä he eivät tiedä. Yhdessä sitten setvitään ja selvitellään sanojen merkityksiä, etsitään vaikka synonyymejä. Lapset pitävät sanaselvittelyä hauskana leikkinä.

Jotkut sanat tulevat yllätyksenä opettajalle. Tänään sellainen sana oli pojanviikari. Lopuksi vertasin Vinskiä Vaahteramäen Eemelin, joka on kaikille oppilaille tuttu pojanviikarin prototyyppi.

Luokassani on monta myönteisesti eläväistä ja avointa pojan- ja tytönviikaria (Mikäli tyttö ylipäätään voi olla viikari, mutta kun elämme tasa-arvon aikaa, uskallan rohkeasti väittää, että voi olla tytönviikareitakin.)

Etupulpetissa oleva hauska neljäsluokkalaiseni totesi, että hän on pojanviikarisempi kuin Vaahteramäen Eemeli. Tohdin epäillä hänen väitettään. Kysyin häneltä, kun hän tekee kepposia, meneekö hän pakoon vajaan veistelemään puu-ukkoja. Hän sanoi, ettei mene, johon minä totesin, että kyllä se Eemeli taitaa sittenkin olla pojanviikarisin. 

Poika ei antanut periksi, vaan sanoi olevansa pojanviikarisempi kuin Eemeli. Kait se on uskottava, jäin kakkoseksi, niin vakuuttava hän oli.